Olen Euroopan Unionia koskevissa kirjoituksissani toistuvasti kuvannut Euroopan Unionin peruskirjojen yksiulotteista ja autoritaarista luonnetta. Tämä on tietenkin yllättänyt ja ehkä loukannutkin niiden tuntoja, jotka pitävät Euroopan Unionia länsimaisia arvoja edustavan demokraattisena arvoyhteisönä.
En ole tehnyt sitä siksi että vastustaisin eurooppalaista yhteistyötä ja toimia maanosan vakauttamiseksi ja tervehdyttämiseksi. Syynä on ollut se, että Euroopan Unioni on perussäännöissään rajannut itse toimintamahdollisuuksissaan endogeenisen, itsenäiselle valtiolle rajoittamattoman velkasuhteiden luomisen ja tällä tavalla suurten yhteiskunnallisten tehtävien, investointien, palveluiden ja muiden suurten kysymysten hoitamismahdollisuuden oman tehtäväpiirinsä ulkopuolelle.
Perusopimusten kirjaus, joinka mukaan EKP tai Euroopan Komissio ei ota vastuuta jäsenvaltioidensa luotonannosta tarkoittaa endogeenisen rahapolitiikan rajaamista vain yritysten suuntaan tapahtuvaksi. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että klassisen talousliberaalin John Maynard Keynesin kehittämä antisyklinen ja lamoja sekä kriisejä vastaan tehtäväksi tarkoitettu talouspolitiikka ei ole mahdollista.
Kuvaavaa on, että Der Spiegel -lehden (Nr. 17, 21.4. 2018) haastattelussa Baijerin osavaltioon mahtipuolueen CSU:n entinen puheenjohtaja ja nykyisen koalitiohallituksen sisäministeri Horst Seehofer toteaa seuraavaa: "Kaiken sen mitä me Euroalueella institutionaalisesti muutamme, tulee tiukasti seurata vakaussopimuksen periaatteita. Me emme saa langeta velkaunioniin, sillä kaikki mitä Euroopan Unionissa voidaan kuvitella tehtävän, joudutaan maksattamaan joko Saksan kansalla tai lisääntyvällä velalla. Angela Merkelin kanssa olen tästä samaa mieltä ja tätä kantaa meidän on edustettava myös suhteessa Ranskan presidenttiin."
Onko asia todella näin?
Euroopan Unionia voidaan hyvinkin verrata rahapoliittisesti itsenäisen valtioon, jolla on oma keskuspankki EKP. Tosin EU:lla ei ole verotusoikeutta eikä sen nykyisten peruskirjojensa mukaan voi ottaa vastuuta jäsenvaltioidensa veloista. Kuten yrityksille pankkien kautta suunnatusta määrällisestä elvytyksestä (QE) tiedetään, EKP voi laskea liikkeelle määrättömästi valuuttaa pelkäämättä joutuvansa konkurssiin. Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaat voivat kuitenkin joutua rahapoliittisesti konkurssia muistuttavaan tilaan. Tätä tilannetta kuvaa eriniomaisesti Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirja "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta", Likekustannus Oy 2014 ss. 153-155) seuraavasti:
"Kun valtionrahalla viime kädessä selvitetään kaikki maksut, ei rahapoliittisesti suvereeni valtio voi koskaan joutua maksukyvyttömäksi. Rahapoliittisella suvereniteetilla on kolme ehtoa. Ensinnäkin valtion on laskettava itse liikkeelle viimekätistä maksuvälinettä. Esimerkiksi euromaat eivät ole rahapoliittisesti suvereeneja valtioita, sillä niiden käyttämän valuutan liikkeellelaskija on EKP. Toiseksi rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi olla merkittävässä määrin velkaantunut ulkomaisessa valuutassa. Esimerkiksi kehitysmaiden velkakriisi on suurelta osin johtunut suurista dollarimääräisistä veloista, joista kehitysmaiden valtiot eivät ole kyenneet selviytymään. Valtionvelka sinänsä ei olisi voinut aiheuttaa kehitysmaiden velkakriisiä. Kolmanneksi rahapoliittisesti suvereenin valtion on käytettävä kelluvaa valuuttakurssia."
---
"Rahapoliittisesti suvereenin valtion tapauksessa (lähes) kaikki sen velkavastuut on kirjattu sen omassa valuutassa. Tämä tarkoittaa sitä, että rahapoliittisesti suvereeni valtio selviää kaikista maksusitoumuksistaan yksinkertaisesti siirtämällä sovitun summan edestä itse liikkeellelaskemaansa keskuspankkirahaa velkojan tilille. Keskuspankkirahaa valtio voi hankkia joko verottamalla tai lainaamalla sitä luottomarkkionoilta tai omasta keskuspankistaan. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että lopulta kaikki keskuspankkiraha on luotu keskupankin suorittamana tilikirjauksena. Myös keskuspankkirahan kerääminen verotuksen ja luottomarkkinalainaamisen avulla on edellyttänyt sitä, että keskuspankki on aiemmin luonut ja laskenut liikkeelle tämän valuuttaerän.
Rahapoliittisesti suvereeni valtio ei missään tapauksessa voi ajautua maksukyvyttömäksi vasten tahtoaan. Vaikka luottomarkkinat eivät jostain syystä haluaisi ostaa tällaisen valtion velkakirjoja, olisi sen edelleen mahdollista rahoittaa kulutuksensa suoraan keskuspankkiluototuksen avulla.Tosin rahapoliittisesti suvereenien valtioiden velkakirjoille yleensä riittää kysyntää aina. Velkakirjamarkkinoilla tiedetään, että tällaiset valtiot eivät voi ajautua maksukyvyttömiksi, joten pitkien valtionlainojen korkotaso säilyy maltillisena. Sen sijaan rahapoliittisesta suvereniteetistaan luopuneiden maiden korkotasoon liittyy aina myös maksukyvyttömyyspreemio."
---
Kun nyt alamme valmistautua eurovaaleihin ja haemme sisältöä kansanvaltaan, sosiaalisuuteen ja dynaamiseen kehitykseen tähtäävälle politiikalle, on tärkeätä nähdä Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikan rajoittuneisuus. Kun markkinoihin päin kallellaan oleva linja on kirjattu peruskirjoihin, on myös politiikan muutoksen perustuttava vaatimukseen peruskirjojen avaamisesta ja niiden keskeisen sisällön muuttamisesta yksipuolisesta markkinaorientaatiosta sekatalouden suuntaan. On muistettava että yritysmaailma ei yksin voi luoda tasaista ja mittavaa ostovoiman kasvua ja siihen perustuvaa kysyntää. Se tehtävä on valtion ja valtioluonteisten yhteisöjen kuten rahapoliittisesti itsenäisen Euroopan Unionin vastuulla.
Kieltäytyminen peruskirjojen avaamisesta ja muuttamisesta merkitsee Euroopan Unionin yksisiipisen politiikan jatkumista, sosiaalisesti ja demokraattisesti suuntautuneiden poliitisten voimien visioiden sivuuttamista, perinteisen vasemmiston tahtotilan ja ohjelmien toteutumisen estämistä ja lopulta koko Euroopan halvaannuttamista. Siksi tämä vaatimus on voitava esittää avoimesti ja julkisesti. Esimerkiksi sosialidemokratian ei pidä jatkaa väärän lojaalisuuden tiellä, vaan juuri tärkeissä peruskysymyksissä on pureuduttava "Euroopan ytimeen" - erästä takavuosien valtiomiestä tässä yhteydessä lainatakseni.
En ole tehnyt sitä siksi että vastustaisin eurooppalaista yhteistyötä ja toimia maanosan vakauttamiseksi ja tervehdyttämiseksi. Syynä on ollut se, että Euroopan Unioni on perussäännöissään rajannut itse toimintamahdollisuuksissaan endogeenisen, itsenäiselle valtiolle rajoittamattoman velkasuhteiden luomisen ja tällä tavalla suurten yhteiskunnallisten tehtävien, investointien, palveluiden ja muiden suurten kysymysten hoitamismahdollisuuden oman tehtäväpiirinsä ulkopuolelle.
Perusopimusten kirjaus, joinka mukaan EKP tai Euroopan Komissio ei ota vastuuta jäsenvaltioidensa luotonannosta tarkoittaa endogeenisen rahapolitiikan rajaamista vain yritysten suuntaan tapahtuvaksi. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että klassisen talousliberaalin John Maynard Keynesin kehittämä antisyklinen ja lamoja sekä kriisejä vastaan tehtäväksi tarkoitettu talouspolitiikka ei ole mahdollista.
Kuvaavaa on, että Der Spiegel -lehden (Nr. 17, 21.4. 2018) haastattelussa Baijerin osavaltioon mahtipuolueen CSU:n entinen puheenjohtaja ja nykyisen koalitiohallituksen sisäministeri Horst Seehofer toteaa seuraavaa: "Kaiken sen mitä me Euroalueella institutionaalisesti muutamme, tulee tiukasti seurata vakaussopimuksen periaatteita. Me emme saa langeta velkaunioniin, sillä kaikki mitä Euroopan Unionissa voidaan kuvitella tehtävän, joudutaan maksattamaan joko Saksan kansalla tai lisääntyvällä velalla. Angela Merkelin kanssa olen tästä samaa mieltä ja tätä kantaa meidän on edustettava myös suhteessa Ranskan presidenttiin."
Onko asia todella näin?
Euroopan Unionia voidaan hyvinkin verrata rahapoliittisesti itsenäisen valtioon, jolla on oma keskuspankki EKP. Tosin EU:lla ei ole verotusoikeutta eikä sen nykyisten peruskirjojensa mukaan voi ottaa vastuuta jäsenvaltioidensa veloista. Kuten yrityksille pankkien kautta suunnatusta määrällisestä elvytyksestä (QE) tiedetään, EKP voi laskea liikkeelle määrättömästi valuuttaa pelkäämättä joutuvansa konkurssiin. Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaat voivat kuitenkin joutua rahapoliittisesti konkurssia muistuttavaan tilaan. Tätä tilannetta kuvaa eriniomaisesti Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirja "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta", Likekustannus Oy 2014 ss. 153-155) seuraavasti:
"Kun valtionrahalla viime kädessä selvitetään kaikki maksut, ei rahapoliittisesti suvereeni valtio voi koskaan joutua maksukyvyttömäksi. Rahapoliittisella suvereniteetilla on kolme ehtoa. Ensinnäkin valtion on laskettava itse liikkeelle viimekätistä maksuvälinettä. Esimerkiksi euromaat eivät ole rahapoliittisesti suvereeneja valtioita, sillä niiden käyttämän valuutan liikkeellelaskija on EKP. Toiseksi rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi olla merkittävässä määrin velkaantunut ulkomaisessa valuutassa. Esimerkiksi kehitysmaiden velkakriisi on suurelta osin johtunut suurista dollarimääräisistä veloista, joista kehitysmaiden valtiot eivät ole kyenneet selviytymään. Valtionvelka sinänsä ei olisi voinut aiheuttaa kehitysmaiden velkakriisiä. Kolmanneksi rahapoliittisesti suvereenin valtion on käytettävä kelluvaa valuuttakurssia."
---
"Rahapoliittisesti suvereenin valtion tapauksessa (lähes) kaikki sen velkavastuut on kirjattu sen omassa valuutassa. Tämä tarkoittaa sitä, että rahapoliittisesti suvereeni valtio selviää kaikista maksusitoumuksistaan yksinkertaisesti siirtämällä sovitun summan edestä itse liikkeellelaskemaansa keskuspankkirahaa velkojan tilille. Keskuspankkirahaa valtio voi hankkia joko verottamalla tai lainaamalla sitä luottomarkkionoilta tai omasta keskuspankistaan. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että lopulta kaikki keskuspankkiraha on luotu keskupankin suorittamana tilikirjauksena. Myös keskuspankkirahan kerääminen verotuksen ja luottomarkkinalainaamisen avulla on edellyttänyt sitä, että keskuspankki on aiemmin luonut ja laskenut liikkeelle tämän valuuttaerän.
Rahapoliittisesti suvereeni valtio ei missään tapauksessa voi ajautua maksukyvyttömäksi vasten tahtoaan. Vaikka luottomarkkinat eivät jostain syystä haluaisi ostaa tällaisen valtion velkakirjoja, olisi sen edelleen mahdollista rahoittaa kulutuksensa suoraan keskuspankkiluototuksen avulla.Tosin rahapoliittisesti suvereenien valtioiden velkakirjoille yleensä riittää kysyntää aina. Velkakirjamarkkinoilla tiedetään, että tällaiset valtiot eivät voi ajautua maksukyvyttömiksi, joten pitkien valtionlainojen korkotaso säilyy maltillisena. Sen sijaan rahapoliittisesta suvereniteetistaan luopuneiden maiden korkotasoon liittyy aina myös maksukyvyttömyyspreemio."
---
Kun nyt alamme valmistautua eurovaaleihin ja haemme sisältöä kansanvaltaan, sosiaalisuuteen ja dynaamiseen kehitykseen tähtäävälle politiikalle, on tärkeätä nähdä Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikan rajoittuneisuus. Kun markkinoihin päin kallellaan oleva linja on kirjattu peruskirjoihin, on myös politiikan muutoksen perustuttava vaatimukseen peruskirjojen avaamisesta ja niiden keskeisen sisällön muuttamisesta yksipuolisesta markkinaorientaatiosta sekatalouden suuntaan. On muistettava että yritysmaailma ei yksin voi luoda tasaista ja mittavaa ostovoiman kasvua ja siihen perustuvaa kysyntää. Se tehtävä on valtion ja valtioluonteisten yhteisöjen kuten rahapoliittisesti itsenäisen Euroopan Unionin vastuulla.
Kieltäytyminen peruskirjojen avaamisesta ja muuttamisesta merkitsee Euroopan Unionin yksisiipisen politiikan jatkumista, sosiaalisesti ja demokraattisesti suuntautuneiden poliitisten voimien visioiden sivuuttamista, perinteisen vasemmiston tahtotilan ja ohjelmien toteutumisen estämistä ja lopulta koko Euroopan halvaannuttamista. Siksi tämä vaatimus on voitava esittää avoimesti ja julkisesti. Esimerkiksi sosialidemokratian ei pidä jatkaa väärän lojaalisuuden tiellä, vaan juuri tärkeissä peruskysymyksissä on pureuduttava "Euroopan ytimeen" - erästä takavuosien valtiomiestä tässä yhteydessä lainatakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti