Keskenjäävä tehtävä

Sosialidemokratiaa ja sen strategiaa olisi  kaikilta  osin uudistettava – tämä on se puoluetoimikunnan viesti joka jäsenkirjeessä on aivan äskettäin välitetty. Mitä se voisi tarkoittaa hävittyjen vaalien jälkeen? Tässä muutamia jäsenen etäisyydeltä tehtyjä arvioita.

Oletan että hävityt vaalit merkitsivät rutkaa pudotusta sosialidemokratian osalta sekä poliittisen organisaation, puolueen jäsenlehden ja tietenkin myös eduskuntaryhmän saamiin valtionavustuksiin. Jokainen tietää että poliittista koneistoa ei pitkälle pelkillä jäsenmaksuilla pyöritetä. Jos sellaiseen pyrittäisiin, se tarkoittaisi huimaa korotusta jäsenmaksuihin aikana jolloin muutenkaan   poliittiseen osallistumiseen ei ole draivia näkyvissä. Ammattiyhdistysliikkeessä tämä on toistaiseksi onnistunut ja siksi se on myös säilyttänyt suhteellisen itsenäisyytensä. Kun katselee elinkeinoelämän johdon strategioita, voi vain odottaa seuraavaa, ehkä ratkaisevaksi tarkoitettua iskua.

Edessä on siis myös puolueen toiminnassa suuria leikkauksia. Kun lehdet eivät saa enää erikseen lehdistötukea, merkitsee se sitä että perinteikäs sosialidemokraattinen sanomalehti Demokraatti – joka kantaa Työmiehen perinnettä – on vaarassa menehtyä paperilehtenä kokonaan. Nykyinenkin lehti on jo niin kuihtunut että sen tilaaminen on enemmän periaate- kuin sisältökysymys. Kun mietitään arvoihin ja sisältöön liittyvää sosialidemokratian tilaa, järjestötoiminnan ohella  on tämä kuitenkin tärkeä rikastuttamisen ja inspiraation väline jäämässä historiaan. Jäljelle ei jää muuta kuin se kasvava epävarmuus ja henkinen hätä, johon ei enää pystytä vastaamaan näillä keskeisillä poliittisen toiminnan välineillä.

Mitä jäi takavuosina tekemättä, kun hyvinvointivaltion keskeiset rakenteet initioinut puolue on putoamassa kokonaan pois poliittiselta kartalta?

Liikkeen takavuosien ylpeys ja luja varmuus perustui järjestötoimintaan ja sitä kautta tapahtuvaan osallistumiseen. Siellä luotiin pohja kansanvaltaiselle ajattelutavalle demokratiaan perustuvien toimintakäytäntöjen muodossa. Sosialidemokraattinen työväenliike oli pitkään ainoa voima joka rakensi kaiken toimintansa kansanvallan ja siihen perustuvan osallistamisen periaatteelle. Muut puolueet – ja kasvava julkinen hallinto – tulivat tähän kehitykseen vähitellen mukaan. Pohja kansanvaltaiselle ajattelulle oli kuitenkin luotu järjestöissä, osuustoiminnassa, työväenyhdistyksissä, sivistystyössä, ammattiyhdistysliikkeessä, kulttuuri- ja urheilutoiminassa. Kun me katselemme tämän päivän demokratiaa ja sitä että siihen luonnollisella tavalla vedotaan, tulee meidän nostaa lätsäämme myös niille jotka tämän uuden kulttuurin laittoivat alulle. Ilman työväenliikkeen arvoperintöä ja sen yhteyttä valistuksenajan aatteisiin sitä tuskin olisi tähän maailmanaikaan syntynyt. Tarve demokratiaan, osallistumiseen ja kokonaisvaltaisen vastuunottoon on ihmismielissä niin tärkeä elementti että ennenpitkää se olisi kyllä syntynyt – ja tulee syntymään vastaisuudessakin jos markkinat, ihmismielen autoritaarisuus, omistamisen kiihko tai muu tuhovoima onnistuu painamaan sen joksikin aikaa maan rakoon. Ihmisen luovuttamattomat oikeuden ovat universaaleja, pysyviä voimia ja niiden varaan sosialidemokratia vaalit hävinneenäkin voimana voi edelleen rakentaa..

Se että osallistuminen sille tarkoitetun yleisimmän rakenteen, kansalaisjärjestökentän kautta on rapistunut, osoittaa yhden keskeisen toiminnallisen osa-alueen, jossa visiomme tulevasta on mitä ilmeisimmin jäänyt alikehittyneeksi. Osallistaminen on kansanvallan valtaväylä, se henkinen moottoritie jota kautta tulevaisuuteen suunnataan. Olen jo aikaisemminkin puhunut yhtenä suurena yhteiskunnallisena uudistuksena osallistumisen valtaväylän rakentamisesta, joka yhteiskunnallisena kustannuksena on suurin piirtein samaa luokkaa kuin moottoriteiden rakentaminen ja tieverkoston ylläpitäminen. Tämän päivän (23.5. 2015) aamu-uutisissa sanottiin että tieverkosto on päässyt varojen puutteessa niin paljon rapistumaan että Suomi ei investointien sijoituskohteena tulee jatkossa tästä syystä enää kysymykseen. Kun sitten tiet otetaan korjauksen kohteeksi, se vie tietenkin rahaa mutta tuo työpaikkoja siksi aikaa kun tie on saatu uudelleen kuntoon. Osallistavat rakenteet tuovat nekin työpaikkoja, minun käsityksen mukaan kuitenkin pysyviin uusiin osallistamisen rakenteisiin. Kysymys on hyvinvointivaltion tietoisesta laadullisesta kehittämisestä.

Kansanedustaja Jutta Urpilainen kuvasi juuri tämän lauantain ykkösaamussa omia visioitaan sosialidemokratian uudistamisesta hänelle tyypillisellä, selkeällä ja luonteeseensa kuuluvalla hyvin miellyttävällä tavalla. Hänen visiossaan vientivetoinen kasvu, uudenlainen suhtautuminen yrittäjyyteen ja sosialidemokratian arvopohjan kehittäminen tätä kautta tuntuivat olevan lähellä sydäntä. Uskon tämän lähestymistavan olevan hyvin samanlainen myös teollisuudessa työskentelevien sosialidemokraattien keskuudessa. Edes vaalikeskusteluissa ei tätä lähestymistapaa avattu juurikaan enempää. Oltiin toki iloisia Äänekosken uudesta biologisia tuotteita valmistamaan ryhtyvästä tehtaasta, Koneen hienosta menestymisestä maailmalla, pelifirmojen ajoittaisesta tuloksenteosta ja muista uusista innovaatioista joita pulpahtaa aina silloin tällöin pintaan. Yrityksillä on tärkeä yhteiskunnallinen - ei ainoastaan yritysvastuusta - lähtevä tehtävä..
Jo edellisellä hallituskaudella vahvistettiin roimasti valtion rakenteiden kuten Tekesin ja Finveran mahdollisuuksia olla tukemassa uusia yrityksiä. Yritystä on siis ollut, mutta sellainen vientivetoinen kasvu joka toisi työpaikkoja ihmisille ja verotuloja valtion kassaan ei ota lähteäkseen liikkeelle. Resursseistakaan ei ole pulaa, Euroopan komissiossa superkomissaari Katainen on saanut vetääkseen yhtä uutta, puheenjohtaja Junckerin tukemaa, aika suuriin odotusarvoihin perustuvaa hanketta jossa rahaa on tarjolla – edellyttäen että visioita on ja että yrityksen omaa panostusta halutaan investointeihin käyttää. Halukkuutta ei näytä olevan, koska kysyntää, siis ostovoimaa ei ole riittävästi kotimaassa - muissa EU-maissa etsitään samoilla periaatteilla omia investointimahdollisuuksia. Kun siis katson eteenpäinpääsymahdollisuuksia vientivetoisen kasvun kautta, rajat tulevat kovin nopeasti vastaan. Niin kauan että syntyisi tuhat – tai edes sata - uutta vientivetoista kasvua luovaa yritystä Suomeen, sitä ei työelämään pyrkivä, hyvin koulutettu sukupolvi jaksa odottaa..

Työpaikkoja – monenlaisia työpaikkoja - olisi kuitenkin tarjolla erityisesti julkisen sektorin palvelualoilla ja sellaisten suurten yhteiskunnallisten uudistusten kuin SOTE-hanke, vanhuspalvelut ja edellä mainitsemani osallistamisen suuri kultuurinen kokonaiskenttä. Tätä aluetta pyritään nyt kuitenkin leikkausten ja ”säästöjen” (yksittäisen kuluttajan säästökäsite leikkausten synonyymina perustuu yksityisajatteluun, ei yhteiseen motivaatioon) nimissä pienentämään ja varmaan siinä onnistutaankin. Samalla vahvistetaan alaspäin menevää kierrettä siellä missä työpaikkoja uutta ostovoimaa aidosti voitaisiin luoda. Nimenomaan julkiselle sektorille tarvittaisiin uusia rahoitusinstrumentteja esimerkiksi joukkovelkakirjalainojen muodossa..

Euroopan Unionin Maastrichtin sopimuksen ja Valuuttaunionin päätökset julkisen sektorin velanotosta rajoituksineen (korkeintaan 60% bkt:sta), vuosittaisen kasvun suhteen (3%) ja itsenäisen rahapolitiikan osalta on rajattu pois mahdollisuuksien joukosta. Nämä puhtaasti hatusta vedetyt ja aikoinaan julkisen sektorin tuhlailun pelkoon ja inflaation aiheuttamisen poissulkemiseen tähdänneet rajoitukset ovat suurelta osin ideologisia ja tähtäävät vahvan valtion, ”Sosialismin” rajaamisen pois EU:n tulevaisuuskehityksest myös sen kansanvaltaisessa, pohjoismaisen hyvinvointivaltion muodossa. Ovatko nämä oudot ja eurooppalaisten valtioiden kannalta vahingolliset rajaukset ylipäätään Unionissa muutettavissa tai poistettavissa? Sosialidemokratian suuri eurooppalainen tehtävä on tämän ”valuvian poistaminen” - en tiedä onko se ilman rakennuksen purkamista edes mahdollista. Optimismiin ei ole aihetta niin kauan kuin itse aiheutettua sairautta omin toimin pahennetaan..

Valuuttaunionissa vain EKP voi luoda uutta rahaa, jota se painaa ja syytää pohjattomasti pankeille ja finanssilaitoksille. Nämä eivät voi kuitenkaan omilla toimenpiteillään luoda reaalista kysyntää ja ostovoimaa – siksi investointeja ja uusia työpaikkoja ei synny. Julkinen sektori voi luoda työpaikkoja ja ostovoimaa, jos sillä itsenäisten valtioiden aikaisempien mahdollisuuksien tapaan annetaan mahdollisuus pistää hankkeita pystyyn. Ja tätä kautta se voi tukea myös yrityksiä – ja sitä vientivetoista kasvua, jota tavoitellaan..

Tällä kuvauksella haluan vain osoittaa, että sosialidemokratian on taisteltava hyvinvointivaltiokehityksen varmistamiseksi myös kansainvälisesti ja ennen kaikkea Euroopan sisämarkkinoilla. Maastrichtin sopimuksen linjauksia on muutettava siten, että julkista sektoria, sen hankkeita kuten infrastruktuurin rakentamista ja palvelujen kehittämistä tuetaan EU:n keskeisten välineiden, keskuspankin ja investointipankin toimin. Keinoja pitää etsiä myös kansallisesti julkisten hankkeiden käynnistämiseksi silläkin uhalla että kasvu- ja velkarajat  kehittämisvaiheessa ylitetään.

Sosialidemokratian suuret arvotavoitteet – kuten omaehtoisuuden herättäminen, ihmisen toiminnallinen kuntouttaminen, ”työn vapauttaminen” odottavat edelleen tulemistaan. Uskon edelleen että vieraantumisen voittaminen ja globaalin tietoisuuden vahvistaminen kehitykseltään tasapainossa olevan planeetan puolesta on mahdollista. Vasta sitten kun näissä tavoitteissa onnistutaan, ihmisen esihistoria päättyy ja sosialidemokratia voi kääntää uuden, alusta saakka tavoittelemansa lehden ihmiskunnan historiassa – kohden uusia, rohkeita, inhimillisiä päämääriä..  

Onko tämä mahdollista? Juuri nyt - hävittyjen vaalien jälkeen ja oppositiosta - tämä ei ole mahdollista sen enempää Suomessa kuin Euroopassakaan. Vanhenevalle puolueen jäsenelle tämä tarkoittaa sitä, että sukupolvityö on tehty siihen määrään saakka kuin se ylipäätään oli mahdollista. Paljon saatiin aikaan, mutta jotain tärkeää jäi tekemättäkin. Siinä on haastetta uusille etsijöille ja raivaajille..