Mielikuvitusta vai intohimoja?

Vaalien jälkeen muovataan nyt uutta hallitusta niiden voimien varaan, jotka voittivat vaaleissa. Vasemmistopuolueet, sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto hävisivät ja pohtivat nyt vaikuttamiskeinojaan. Paljon muuta ei ole jäljellä kuin vaikuttaminen kunnallispolitiikassa ja joukkojärjestöjen kautta. Näistä kaksi on aika vaikuttavia tekijöitä, nimittäin ammattiyhdistysliike ja s-ryhmän menestymisen kautta myös kulutusosuustoiminta. Se jonka roolia ja otteita aavistellaan ja pelätäänkin, on ammattiyhdistysliike. Nähtävissä on jo nyt että sekä sosialidemokratian että ammattiyhdistysliikkeen käsiä pyritään sitomaan jo ennen hallitusohjelmasta päättämistä.

Viime vuosien ammattiyhdistysliike Suomessa on vaikuttanut perin sopuisalta, yhteistoimintahakuiselta ja myös kyvykkäältä tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Yhtenä syynä pitäisin tähän sitä että sen talouspoliittinen analyysi on vaikuttanut aika pitkälle samankaltaiselta kuin mitä ajatellaan valtavirtaisessa talouspolitiikassa, siis valtionvarainministeriössä, työnantajaleirissä ja markkinataloudessa ylipäätään. Globaali kilpailu ratkaisee ja tuotantokuluja on saatava alas. Palkkojen ja verojen laskeminen on työnantajille mieleinen konsepti, ammattiyhdistysliikkeessä nähdään molemmissa vaaroja. Meillä verotulojen varaan rakentuva julkinen sektori on pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvostettu brändi, jonka kuristaminen verotuloja vähentämällä tukahduttaa myös ostovoimaa, kysyntää, ja tietenkin kansanterveydelle ja toimivalle yhteiskunnalle tärkeitä palveluita. Rapistuva infrastruktuurikaan ei tee Suomesta houkutelevaa investointikohdetta. Ammattiyhdistysliikkeellä on siis hyvä syy puolustaa hyvinvointivaltiota ja sitä nimenomaan sen kansanvaltaisessa, hallinnoltaan avoimessa muodossa. Jorma Ollilan vetämän kuuluisan brändityöryhmän tavoitteeksi taisi muotoutua pohjoismainen kapitalistinen hyvinvointivaltio. Euroopan Unionin toimien ja etenkin työn alla olevien vapaakauppasopimusten myötä juuri markkinahenkinen ja jopa markkina-alisteinen rakenne on ilmeisesti valtaamassa alaa.

Kokoomuksen ja sosialidemokraattien välinen luottamuspula kilpistyi juuri kysymykseen siitä, minkälaisen rakenteen puitteissa yhteiskunnallisia palveluita tuotetaan. Näiden kahden puolueen välinen ristiriita on mitä suurimmassa määrin ideologinen ja se voidaan kiteyttää lyhyesti seuraavaan: seuraako palvelu sen tarvitsijaa vai seuraako palveluseteli sen käyttäjää. Palveluseteli merkitsee palvelun suorittamisen käytettävissä olevan rahamäärän rajaamista ja omavastuuta ylimenevältä osalta, joka voi joissakin tapauksissa muodostua todella suureksi. Lisäksi se merkitsee yksityisen, hallinnoltaan suljetun ja voittoa tavoittelevan tuottajaorganisaation pysyvää tuloa julkisiin palveluinin ja niiden moderoijaksi. Julkinen palvelutuotanto on tässä mallissa pelkästään menettäjän roolissa. Keskustapuolueen konsepti siitä että valtio maksaa ja kuntayhtymät tuottavat on yllättänyt ainakin jossakin määrin kokoomuksen, vaikka malli on kunnallispolitiikasta vanhastaan tuttu. Kun kuntarakenneuudistustakaan ei tule, kuntayhtymämalli palvelee erinomaisesti keskustapuolueen edunvalvontatavoitteita - kuntayhmien hallinnossa ovat muut puolueet pääsääntöisesti hääräämässä vain vähemmistöasemassa. Tuo rakenne antaa pienistä "kotikunnista" koostuvalle ja keskustapuolueen niissä hallitsemalle poliitiselle kentälle vaalivoiton lisäksi valtaa potenssissa, paljon yli todellisen poliittisen kannatuksen.

Mikä tässä rakenteessa on sitten ammattiyhdistysliikkeen väitetty vahva asema? Ammattiyhdistysliike neuvottelee kollektiivisista, kaikkia koskevista sopimuksista. Kokoomus näkee sen heikentävän yritysten menestymistä ja vaatii palkkamalttia. Se ei kuitenkaan koske millään tavalla ylintä johtoa, jonka optiot ja ennakkoluulottomat palkkioratkaisut on nekin tehdyllä työllä luotua arvoa ja merkitsevät sopimuksista eroavine periaatteineen riiston nykyaikaista muotoa. Ne muodostavat samalla esimerkin palkan suuresta merkityksestä oletetulle luovuudelle, osaamiselle ja yhteiskunnalliselle asemalle. Miksi ei jokaisella työntekilällä olisi oikeutta päästää myös intohimojaan valloilleen ja repiä irti se mitä revittävissä on? Tie jolle työnantaja palkansaajaliikettä omine ratkaisuineen houkuttelee, on voimankäytön tie. Jotta ammattiyhdistysliike ei lähtisi tälle tielle samanlaisella intohimolla kuin työnantaja, se on saatava sidotuksi tavalla tai toisella uuden hallituksen valitsemaan tiehen.

Todellisuudessa ammattiyhdistysliike on jo aikoja sitten sopeutunut kilpailutalouden asettamiin raameihin ja tyytyy tulonmuodostuksen osalta kohtuuteen, mistä työnantajapuolen palkka-asenteissa ei ole nähtävissä merkkiäkään. Maltillinen tulonmuodostus pohjaa ammattiyhdistysliikkeessä todellisuudessa muuhunkin kuin pelkkään oletettuun ahneuteen. On varmistettava toimeentulo ja tulevaisuus, lasten ja nuorten menestyminen, säällinen hyvinvointi ja turvallisuus myös työuran jälkeen. Uskon ammattiyhdistysliikkeen katselevan tässä suhteessa elonkaarta kokonaisuutena. On nähtävä missä hyvinvointia ja demokratiaa uhataan, on oivallettava millaisen rakenteen puitteissa tämän ajan ihminen on valmis ja kykenevä antamaan parhaimman panoksensa itsensä ja aikansa yhteiskunnan kehittämiseen. Kysymys on mitä suurimmassa määrin mielikuvituksesta, liikkeen sisällä tehtävästä pohjustuksesta, arvoperiaatteita ja osaamista koskevasta koulutuksesta, tulevan yhteiskunnan vision sisäistämisestä.

Nithyananda, joogaopettajani, joka avaa Youtubessa Patanjali-joogan, Upanishadien ja ylipäätään Vedantakulttuurin pyhiä salaisuuksia, ilmaisee asian seuraavasti:"Soft power stand for fashions, hard power stand for passions." Pehmeät arvot rakentuvat mielikuvitukselle, kovat arvot edustavat intohimoja.

Tässä mielessä ammattiyhdistysliike on pehmeiden, tulevaa ennakoivien odotusten muovaaja ja moderaattori, työnantaja kovien intohimojen ehdotomaksi ja raudanlujaksi itsensä betonoiva puolustaja. Kumpi voittaa?

Suggestion mestari Émile Coué totesi aikoinaan:"Kun mielikuvitus ja tahto joutuvat ristiriitaan, voittaa mielikuvitus aina - eikä tästä säännöstä ole yhtään poikkeusta."