Talouspoliittinen tarhakäärme?

Yhä selkeämmin näyttää siltä, että Suomi pähkäilee kahden olemukseltaan erilaisen talouspoliittisen suuntautumisen välillä. Kysymys on toisaalta  - niin julkisen  kuin yksityisenkin sektorin - sopeutumisesta lamatunnelmiin ja opetteleminen elämään suu säkkiä myöten. Oletukseni on, että kunnallisvaltuustoissa tämä sopeutuminen on arkipäivää. Uutisia säästötoimenpiteistä ja supistuksista tulee päivittäin.  Etenkin uusille  valtuutetuille tämän täytyy olla kova koulu: poliittinen realismi - myös muiden ryhmien argumentoinnin kuunteleminen - vaatii sopeutumista enemmistön tahtoon. Kun vaihtoehtoja ei ole tarjolla, radikaalista ja uusia näköaloja hapuilleesta uudesta valtuutetusta kasvaa muutamassa vuodessa valtavirtaista talousajattelua seuraava ja toteuttava pragmaatikko. Sellaisiahan sosialidemokraattien toivotaan todellisuudessa olevankin.

Samaan aikaan makrotasolla mm. sosialidemokratia kuitenkin kuuluttaa pysyvää ja usein jopa kärjistyvää ristiriitaa liberaalin ja konservatiivisen talousajattelun kanssa. Euroopan Unionissa tämä valtavirta on vaikuttanut jo pitkään. Se näkyy hyvin selkeästi hyväksytyissä ohjausmekanismeissa, jotka ovat tehneet vaihtoehtoisen politiikan kerrassaan vaikeaksi - onhan loogista että aiemmin hyväksyttyjä linjauksia noudatetaan. Euroopan Unioni ei ole sallinut valtiollisten elinten - siis julkisen sektorin - kautta tapahtuvaa elvytyspolitiikkaa. Siinä ensi yön oikeus annetaan säännönmukaisesti pankeille ja yritysmaailmalle. Kun kansallisillakin tasoilla tähän on vaihtelevien hallituskoalitioiden puserruksessa ja työpaikkojen, kasvun odotuksissa menty, ovat yhteiset toimet jääneet taka-alalle. Yhteiseen sektoriin, kansanvaltaiseen hallintoon ja toteutukseen perustuvat vaihtoehdot elävät toki aluskasvillisuutena poliittisessa keskustelussa, mutta tietoinen suuntautuminen, suunnittelu ja toteutus törmäävät sekä Unionin että erilaisten porvarillisten koalitioiden muodostamaan poliittiseen todellisuuteen. Käytännössä ajaudutaan yhä uudelleen ja uudelleen valtavirtaisen - talousliberalistisen - talouspolitiikan ja poliittisen strategian toteutukseen. Tämä on sitä hegemoniaa jonka kanssa joudutaan päivästä toiseen elämään. Vaihtoehtoisen linja läpiajaminen vaatisi poliittisten päätöstentekijöiden talousteoreettista ja sosiaalista osaamista - siitä on kuitenkin tullut harvinainen luonnonvara.
Toisenlaistakin talousanalyysia löytyy - Suomestakin. Nuoret taloustieteilijät Lauri Holappa ja Jussi Ahokas pitävät yllä sivustoa "Keynesin jalanjäljissä" ja ovat kirjoittaneet kirjan "Rahatalous haltuun". Sivusto sisältää hyvin perusteltua aineistoa valtavirtaisen talouspolitiikan vääristä teoreettisista oletuksista ja - kun poikkeavia analysantteja ei juurikaan ole - esimerkkejä nykyisen kriisin aiheuttaneista ja sitä pahentavista poliittisista päätöksistä. Kirjan puolestaan soisi kuuluvat jokaisen sosiaalista oikeudenmukaisuutta tavoittelevan peruslukemistoon.
Kriittisiä puheenvuoroja on toki kuultu ja nähty paljonkin eurooppalaista nykymenoa kauhisteltaessa. Talouspoliittinen teorianhallinta ei kuulu niihin taitoihin joita peruskoulussa opetetaan - eikä näytetä opetettavan ulkopuolisen rahoituksen varassa ponnistelevissa yliopistoissakaan. Virallisen talousanalyysin piirissä olevat taloudelliset tutkimuslaitokset  näyttävät nekin joutuvan jatkuvasti lähtemään valtavirtaisen talousanalyysin käsitteistöstä ja hegemoniaalisesta asemasta. Tilannetta heikentää se, että taloutta pyörittävällä koneistolla on oikeuksia pitää tai päästää silloin kun on kysymys työstä ja toimentulosta. Tällaisena aikana työpaikasta on pidettävä kiinni fyysisen ja hebnkisen terveyden uhallakin. Ratkaisuja ihmisten kohtaloista tehydään ns. yhteistoimintamenettelyksi näivettyneen myötämääräämisen puitteissa. Ammattiyhdistysliike on itsekin uskonut ja toivonut juuri voimakkaiden kasvusykäysten tuovan lisää työpaikkoja. Tiukempi  hyvinvoinnin jakaminen työajan lyhentämisen, suuremman palkkatasa-arvon  ja subjektiivisen oikeuden mukaisen työn ja toimeentulon varmistamisessa oavt jääneet taka-alalle. Yksiulotteisen, talouspoliitista valtavirtaa myötäilevän julkisuuden paineen pelätään tuhoavan näiden vaatimusten myötä koko ammattiyhdistyslikkeen.
Talouspoliittinen tarhakäärme? Tarkoitan tällä tätä periaatteiltaan selkiintymätöntä, hengeltään lyhytnäköistä ja kaksipäisellä kielellä tapahtuvaan tunnustelua ja haikailua valtavirtaisen talouspolitiikan ja yhteisöllisiä vaihtoehtoja aidosti tukevan, julkiselle sektorille  kasvuimpulsseja antavan politiikan välillä.


http://goo.gl/zYyYJh

http://goo.gl/RZoShH