Hedelmistään puu tunnetaan

Kolme suurta ja pari-kolme pienempääkin suomalaista puoluetta on nyt pitänyt puoluekokouksensa. Tässä yritetään arvailla, mihin suuntaan Suomea viedään. Puoluekokouspuheet ovat tietynlaisia "selfieitä", omakuvia jotka joskus onnistuvat mutta saattavat jättää paljon arvailujenkin varaan.

Suomen tilanteeseen vaikuttavat entistä enemmän kansallisten rajojen ulkopuolella tehdyt päätökset, sekä suoraan että  jatkuvan tapahtumien ja informaatiovirran kautta. Euroopan Unioni tarkoittaa monissa asioissa käytännön ratkaisuja ja valintoja, joissa kansalaisen asemaan toimijana ja kuluttajana vaikutetaan.
Unionia laajemmatkin kokonaisuudet ovat läsnä tietovirrassamme ja sen mukana tapahtuvassa mielipiteenmuodostuksessa. Ukraina, NATO, Lähi-itä, Nigerian väkivaltaiset nuoria sieppaavat uskontoterroristit, ilmastomuutos, huippu-urheilu, luonnonmullistukset. Jo hetken istumalta tulee mieleen kirjo tapahtumia ja todellisuutta, joka vaikuttaa ajatteluumme, elämäämme, ratkaisuihimme.

Jos Suomen poliittista tilannetta arvioi, niin nyt on hyvä aika katsoa taaksepäin. Kataisen ja Vanhasen hallituskaudet sitten vuodesta 2007 vaikuttaisi merkittävältä jaksolta.Ryhdyttiin elämään tätä toivon aikakautta, jota nyt voimme arvioida jo tulostenkin pohjalta. Olen kirjoitellut blogeja koko tämän kauden ja yrittänyt löytää niitä vaikuttavia ydinkysymyksiä, joilla elämänmenoomme on merkitystä.
Toivon kausi alkoi hyvässä taloustilanteessa. Valtion budjetti näytti ylijäämää ja alkoi olla varaa resurssien lisäämiseen palveluihin ja jo luotuihin turvarakenteisiin. Sosialidemokratia jäi muutamalla tuhannella äänellä oppositiopuolueeksi ja alkoi Vanhasen ja Kataisen yhteisen politiikan kausi.

Ensimmäisiä asioita olivat veronalennukset metsänomistajille ja yrityksille. Ei kestänyt kuin muutaman kuukauden, kun valtiontalous alkoi kääntyä pakkaselle. Ensimmäiset huonot uutiset taisivat yllättää toivo-kampanjansa käynnistäneen kokoomuksenkin. Maailmanlaajuinen talouden alamäki oli alkamassa - tai oli alkanut jo muutama vuosi aikaisemmin. Kansainvälisessä pankkitoiminnassa ryhdyttiin tekemään rahalla rahaa, luomaan uusia odotusarvoja. Mukaan lähtivät eurooppalaiset pankit uusien investointivisioiden muodossa. Oliko Euroopan investointipankilla tässä joku rooli? Suomesta oli silloin Sauli Niinistö Euroopan Keskuspankin investointipankin keskeisiä toimijoita.

Euroopan Unioni on ottanut jo muutaman vuosikymmenen askeleita konservatiiviseen, uusliberalistisilla painotuksilla terästettyyn suuntaan. Tämä linja on ollut näkyvissä viimeistään jo 1970-luvulta lähtien. Komission ja parlamentin rakenne on saattanut antaa viitteitä moniarvoisuudesta, mutta päätökset on muovailtu ministerineuvostoissa vahvan oikeistoedustuksen turvin.

Ideologinen ristiriita ja vastakkainasetelu tiivistyy lopulta aina siihen, kehitetäänkö Eurooppaa ja sen kansallisvaltioiden politiikkaa yksityisen vai yhteisen intressin pohjalta. Yritys- ja pankkivetoisuus suljettuine rakenteineen, omistukseen perustuvine päätöksentekoelimineen ja yksityiseen etuun, tulokseen pohjautuvine lähtökohtineen on tähän saakka ollut Euroopan Unionin kaikenkattava lähtökohta.

Valtioiden velkaantuminen on sekin seurausta tästä lähestymistavasta - pääosin  porvarienemmistöiset hallitukset - ei kuitenkaan yksistään - ovat kiirehtineet takaamaan työpaikkojen ja kasvun toivossa mitä mielettömimpiä suunnitelmia ja hankkeita. Finanssipolitiikan karkaaminen käsistä muodosti lopulta käänteen, kun rahalla ja siihen liittyvillä odotusarvoilla pelaaminen johti uskalluksen loppumiseen romahdukseen. Nuo odotusarvot ovat takauksien ja vastuiden muodossa nyt eurovaltioiden maksettavana. Jos siinä onnistutaan, on astuttu taas uskomattoman pitkä harppaus kohden lisääntyvää eriarvoisuutta. Uskomattomia riskejä ottaneet saavat toteutettua unelmansa.

Valtiot ovat kaikkialla säästöohjelmien kuristusotteessa. Euroopan Keskuspankki suhtautuu erityisen nihkeästi valtioiden hankkeiden suoraan rahoittamiseen, vaikka sillä on välineet muutoksen käynnistämiseen. Haluttomuutta on perusteltu sillä, että tämä saattaisi johtaa hölläkätiseen talouspolitiikkaan. Pelko on sikäli ontuva, että juuri vastakkainen finanssipolitiikka - siis nykyinen - johti tähän nyt jo liian pitkään jatkuneeseen kriisiin. Valtioiden velkakirjojen ostaminen suoraan ja liikkeellepantavien hankkeiden tukeminen tätä kautta  merkitsisi oven avaamista sosialidemokraattiselle politiikalle Euroopassa - ja se halutaan välttää viimeiseen saakka. Nyt kun eurovaaleissa konservatiivinen enemmistö liberaalien tuella on varmistettu, on pelättävissä jo sairaaksi osoittautuneen politiikan jatkuvan.

Unioni vaikuttaa laajasti kansalliseen politiikkaan. Tätä kirjoitettaessa käynnissäolevat "minihallitusneuvottelut" ovat kamppailua viime vuosikymmeninä luodun hegemonisen konservatiivisen linjan jatkumisesta. Käänne ei taida nykyisellään onnistua enää pelkästään yhdessä euromaassa. Täytyy vain toivoa että nämäkin neuvottelut avaavat sitä käynnissä olevaa ideologista vastakkainasettelua, jota erilaisella disinformaatiolla pyritään peittelemään.

Kataisen valtakauden alkukautena esiinnousseet korruptiiviset menettelytavat näyttävät jo unohtuneen,  vaikka itse perusasia, yksityiseen intressiin perustuva politiikan rahoittaminen ja yritys tätä kautta sivuuttaa kansan keskeiset tarpeet on edelleen yhtä hyvin mahdollista kuin ennenkin. Ilmoitustulojensa kanssa kamppaileva ja sen varassa elävä media on parhaansa mukaan pitänyt yllä yksipuolista poliittista ilmastoa - sponsoreiden tavoitteitahan ei sovi kyseenalaistaa. Sosiaalisen median kautta pulpahtelee kuitenkin myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja ja esimerkkejä vähän laajakatseisemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Työstäkin pitäisi tässä kirjoittaa. Nuorisotakuu osoittautui sinänsä hyviksi toimenpiteiksi, mutta sellaista turvaa jonka varaan voi perustaa perheen ja suunnitella tulevaisuuttaan se ei ole luonut. Joku voi sanoa että ei ollut tarkoituskaan. Silloin kyllä nimen olisi pitänyt viitata johonkin muuhun kuin takuuseen.  EK näyttää Häkämiehen suulla vaativan työpaikkojen luomista parisataa tuhatta yksityiselle sektorille, mikä kaiketi tarkoittaa palkkojen kehittämistä vapaaehtoistyön suuntaan ja yhteisten resurssien kierrättämistä yritysten kirjanpidon kautta. Siitä, että syntyykö työpaikkoja, ei ole minkäänlaista takuuta - pelkkä odotusarvo sekin. Julkiselle sektorille olisi mm. Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Kietäväisen mukaan luotavissa toistakymmentätuhatta työpaikkaa valtion 150. miljoonan euron satsauksella.
Vanhuspalvelulaki saatiin kuitenkin aikaan. Maria Guzenina-Richardsson taisteli kaikkein kovimmat väännöt tämän lain aikaansaamiseksi, mutta joutui median, erityisesti Suomen Kuvalehden mollattavaksi. On omalla tavallaan paradoksi, että yhden pysyvimmistä yhteiskunnallisista sosiaalisista uudistuksista aikaansaanut ministeri joutuu lähtemään tehtävästään kesken hallituskauden.

Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan suuressa kirjassakin. Takana on seitsemän laihaa vuotta, muutosta ei ole näkyvissä. Toivoa ei ole näkynyt. Olisi muutoksen aika, jos potilas saadaan vielä hereille tästä koomaa muistuttavasta tilanteesta. Toipuminen ja voimaantuminen viime vuosien suoneniskuista tulee kuitenkin kestämään pitkään - todennäköisesti liian pitkään ainakin ikäihmisen näkökulmasta.