Kuuta osoittava sormi: Veljiksi tulkaa nyt kansat kaiken maan...

Veljiksi tulkaa nyt kansat kaiken maan…

Minun tarinani IFM-SEI:ssä

Siis veljiksi tulkaa nyt kansat kaiken maan!

IFM-SEI:n kongressi pidettiin Helsingissä huhtikuussa 1973. Koko kevättalvi oli etsitty internationaalille pääsihteeriä eikä sitä tahtonut löytyä. Ruotsalaisetkin, jotka tavallisesti läksivät innolla pelastamaan kansainvälistä toimintaa ruotsalaisen demokratiaperinteen ja kansainvälisyyden hengessä, olivat tällä kertaa tyystin hiljaa. Keski-Euroopassakin oltiin tällä kertaa tuppisuita.

Miguel Martinez, jota olin oppinut arvostamaan pääsihteerinä erityisesti hänen suunnattoman toimintatarmonsa ja analyyttisten kykyjensä ansiosta, oli kyllä jossakin vaiheessa kiroillut minulle tilannettaan Itävallassa. "Osaan kyllä uida paskaliemessä, mutta en ole koskaan oppinut rakastamaan sitä", tokaisi hän purkaen pettymystään ja pääsihteerikauden aikana syntyneitä paineita. erityisen myrtynyt hän oli itävaltalaisia ja sen kasvatusjärjestöä Kinderfreundea kohtaan. Hän kuitenkin tuki vahvasti ajatusta, jonka mukaan minun pitäisi ottaa pääsihteerin pesti vastaan. Näin sitten tapahtuikin. Minut valittiin kongressissa yksimielisesti varsin arkisin menoin internationaalin pääsihteeriksi.

Internationaalin talous ja julkisuuskuva

Yksi merkittävä syy jokseenkin vaisuun tunnelmaan oli se tosiasia, että internationaalin talous ei ollut tasapainossa. Jo kongressissa kävi ilmi, että IFM-SEI oli elänyt yli varojensa, järjestön tilinpäätös oli pääsihteerin vuosipalkan verran miinuksella. Tässä suhteessa edeltäjäni oli toiminut ylioptimistisesti ja jätti siten jälkeen tuleville ikävän tehtävän yrittää nostaa konkurssipesä jaloilleen. Yksi tärkeä tehtävä olisi siten järjestön talouden tasapainottaminen. Jo tämä lähtökohta osoitti, että korkealla lentämisen ei uudella pääsihteerillä olisi mitään mahdollisuuksia. Ruotsalaiset pitivät tilannetta lähes katastrofaalisena ja ihmettelivät, mistä moinen leväperäisyys oikein taloudenhoidossa johtui. Ei ole liioiteltua todeta, että tehtäväni oli tässä suhteessa eräänlainen pohjoismainen "fact finding mission" eli yritys selvittää internationaalin tilanne ja löytää kestäviä ratkaisuja tulevaisuutta ajatellen.

Vaikka odotukset kongressiedustajien keskuudessa eivät olleet korkealla, minulle tapahtuma oli tietenkin merkityksellinen. olin ensimmäinen suomalainen sosialidemokraatti, joka ylipäätään valittiin kansainvälisen sosialidemokraattisen järjestön keskeiseksi toimijaksi, pääsihteeriksi. Uskalsin lähteä tähän tehtävään, koska oli jo oppinut tuntemaan kansainvälisen toiminnan käytäntöjä. Pääsääntönä voidaan todeta, että suomalainen järjestödemokratia toimintaperiaatteineen on jopa tiukempaa kuin kansainväliset käytännöt. Se tarjoaa siten hyvän pohjan kansainvälisenkin yhteisön johtamiseen. Mutta millä periaatteilla ja johtoajatuksilla lähtisin työtäni tekemään?

Euroopassa IFM-SEI:n julkisuuskuva oli kuitenkin mielestäni hyvä. Miguel Martinez oli taloudellisista ylilyönneistä huolimatta saanut persoonallaan ja esiintymisellään sisällöllistä auktoriteettia internationaalillemme. Yhteydet keskeisiin eurooppalaisiin instituutioihin oli saatu rakennettua. Espanjalaisesta taustastaan johtuen hänellä oli lisäksi paremmat mahdollisuudet ja myös yhteydet latinalaiseen Amerikkaan, mikä mahdollisti pienen mutta pirteän alatoimiston pystyttämisen Argentiinaan.

_____________

1970-luvun alkupuolen maailmantilanne

Maul- und Klauenseuche

Itävallassa oli keväällä 1973 puhjennut suu- ja sorkkatautiepidemia. Autoilua ja tarpeetonta matkustelemista maassa pyydettiin välttämään, vaikka sitä ei suoranaisesti kiellettykään. Tauti levisi herkästi ihmisten ja autojen mukana paikasta toiseen, koska nautojen ja autojen kulkureitit risteilivät kaikkialla, varsinkin maaseudulla. Kylien ulkopuolella päällystettä oli katkaistu viiden metrin matkalta ja paikalle oli rakennettu sahajauholla ja desinfiointiaineella täytetty pätkä, niin että autojen renkaatkin tulivat tartuntavaaran johdosta puhdistetuiksi. Oli paras kirsikka-aika ja mieli teki auton kanssa katsella vähän maaseutuakin kaupungin ulkopuolella. No, sinä keväänä siihen ei paljon olisi aikaa ollutkaan - ja olihan Wien itse kaupunkina meille vielä lähes tuntematon.

Öljykriisi

Kohta pääsihteeriksi tuloni jälkeen kansainvälinen öljyntuottajajärjestöjen keskus OPEC alkoi rajoittaa öljyn tuotantoa ja nostaa hintoja, mikä johti maailmanlaajuiseen öljykriisiin. Poliittiset päättäjät reagoivat todellakin niin kuin öljy olisi tuossa tuokiossa loppumassa. Saksassa ja Itävallassa päätettiin toimia niin, että henkilöautoilla sai ajaa vain joka toisena päivänä. Parillisiin numeroihin päättyvillä rekisterikilvillä sai ajaa parillisina päivinä ja parittomiin päättyvillä parittomina kuukaudenpäivinä. Öljykriisi laukaisi polttoaineen hintojen noustua vakavan inflaatiokierteen, mikä oli jäsenmaksuilla elävälle kansainväliselle järjestölle katastrofaalista. Jäsenmaksuthan kohosivat - jos nyt sitten yleensä kohosivat lainkaan - joka kolmas vuosi pidettävän kongressin päätöksillä. Kun monen jäsenjärjestön maksuvalmius oli huono ja jäsenmaksujen maksaminen internationaalille laahasi vuositolkulla jälkijunassa, voi ymmärtää öljykriisin lamaannuttavan vaikutuksen.

Öljykriisi johti moninaisiin taloudellisiin seuraamuksiin:

Vuonna 1973 Jom kippur -sodan aikana ja jälkeen OPEC-maat yrittivät öljyn tuotannon leikkauksilla kiristää Yhdysvallat liittolaisineen lopettamaan tukensa Israelille, joka oli nöyryyttänyt arabimaita useissa sodissa. Öljykriisin lopettamiseksi USA uhkasi arabimaita ja niitä usein avustanutta Neuvostoliittoa viljatoimitusten lopettamisella.

Öljyšokki hidasti talouskasvua, kiihdytti inflaatiota, laukaisi taloustaantumaa, aiheutti joissakin maissa lamaa ja sen seurauksena Britannia ja Norja aloittivat laajat öljyn etsinnät Pohjanmerellä. Yhdysvallat reagoi energiakriisin opetuksiin myöntämällä lupia ydinvoimaloiden rakentamiseen. Suomessa alkoi voimakas panostaminen kivihiilen käyttöön perusvoiman tuotannossa öljyn sijaan ja myös ydinvoimaprojektit saivat vauhtia. Neuvostoliiton kanssa neuvoteltiin maakaasutoimituksien aloittamisesta, jolloin riippuvuus arabien öljystä väheni. Samoin menettelivät myös Ranska ja Saksa USA:n vastustuksesta huolimatta. Ranskassa toteutettiin massiivista ydinvoimarakentamista, jonka seurauksena tätä nykyä Ranska tuottaa miltei 80% sähköstään ydinvoimalla. OECD-maat perustivat kansainvälisen energiajärjestön IEA:n. Korkeimmillaan öljyn hinta oli kuitenkin vasta kriisin jälkeen, 1970-luvun lopulla.

Öljykriisi näkyi myös suomalaisten arjessa. Sakolla tai vankeudella uhattiin rangaista niitä, jotka eivät noudattaneet energiansäästömääräyksiä. Määräyksien yhteyhdessä ilmoitettiin, että ellei niitä noudateta, joudutaan turvautumaan myöhemmin pakkosäännöstelyyn. Yhtään rangaistusta ei kuitenkaan annettu. Rangaistusuhan alaisia määräyksiä olivat:

asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

autotallien lämmitys kielletty

lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

moottoriteitä ei saa valaista

yleinen 80 kilometrin kattonopeus

Yleisnopeusrajotus jäi voimaan myös kriisin jälkeen.

Chilen vallankaappaus ja Jom Kippur sota

IFM-SEI:n kansainvälisen komitean kokous syksyllä 1973 oli sovittu pidettäväksi Israelissa. Lähi-idän tilanne oli vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen edelleen jännittynyt. Silloin Israelin armeija oli nopeassa tahdissa vallannut Golanin kukkulat, osan länsirantaa ja koko Sinain niemimaan. Kansainvälisessä poliittisessa keskustelussa Israelia vaadittiin luopumaan valloitetuista alueista. Israel puolestaan piti Golanin kukkuloita strategisesti niin tärkeänä alueena, että se ei ollut valmis luopumaan valloittamastaan alueesta.

Kokouksemme alkoi 13. syyskuuta; kaksi päivää aikaisemmin, 11. syyskuuta Chilin demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti Salvador Allende oli syösty vallasta; presidentin palatsin valtauksen yhteydessä hän menetti henkensä. Vallankaappausta oli seuraava poliittisten pakolaisten tulva - vasemmistolaisia heitettiin tyrmään, kidutettiin ja tapettiin. Kenraali Pinochetin johtama kaappaus oli muodostuva yhdeksi verisimmäksi koko vuosikymmenellä.

IFM-SEI:n kansainvälinen komitea otti luonnollisesti kantaa tähän tapahtumaan ja tuomitsi tuoreeltaan vallankaappauksen ja demokratiaa ja edistystä edustaneen Salvador Allenden murhan. Yksityiskohtaisia tietoja ei komitealla ollut käytössään, mutta se ei estänyt tiukkasanaisen julistuksen antamista tapahtuneen johdosta.

Toinen asia josta käytiin keskustelua, oli suhtautuminen Israelin miehittämiin alueisiin. Komitean tarkoituksena oli tehdä kokouksen jälkeen laajahko opintomatka Israelissa. Kierroksen aikana tutustuttaisiin pyhän maan historiaan ja nykypäivään. Komitean saksalainen edustaja vaati, että vierailua ei ulotettaisi miehitetyille alueille. Päätökseksi tuli kuitenkin, että vierailuohjelma toteutetaan isäntien ohjelman mukaan. Jos joku komitean jäsenistä ei halua osallistua johonkin vierailuohjelmaan tai johonkin sen osaan, päätös on henkilökohtainen ja toiminta sen mukaista. Näin myös kävi: SJD-Die Falkenin edustaja ei lähtenyt vierailumatkalle lainkaan, vaan matkusti muita ennen takaisin kotiin.

Israelin pääministeri Golda Meyr otti kansainvälisen komitean vastaan hallituksen arkisen oloisissa tiloissa. Sympaattiselta vaikuttava vanha rouva poltti savukkeita ketjussa ja keskusteli puolisen tuntia komitean jäsenten kanssa ja toivotti sitten meille hyvää ja antoisaa opintomatkaa. Rouva pääministeri ei osannut arvata, että kireä Lähi-Idän tilanne oli johtamassa "Jom Kippur" sotaan, jonka jalkoihin osa kansainvälisen komitean jäsenistä oli vähällä jäädä.

Opintomatka oli laaja: tutustuttiin kibbutseihin, käytiin Kuolleella merellä, Jerikossa, Nasaretissa, Betlehemissä, Masadan kukkuloilla, Genetsaretin järvellä, Golanin kukkuloilta katseltiin kuin tarjottimella olevaa Kapernaumin kaupunkia.

Jom kippur -sota

Jom kippur -sota käytiin 6.–24. lokakuuta 1973 Israelin sekä Egyptin ja Syyrian välillä. Muita nimityksiä ovat vuoden 1973 sota, lokakuun sota sekä ramadanin sota.

Jom Kippur (suuri sovituspäivä) on juutalaisen kalenterin pyhin päivä, jota vietettiin 6. lokakuuta 1973. Päivää edelsi monen päivän "messiaaninen rauha", jonka aikana tulen teko, sähkön ja puhelimen käyttö tai radion kuuntelu eivät tulleet kysymykseen. Koko maa vaipui hiljaisuuteen. Meidän poislähtömme oli ajoitettu niin, että isännät pääsisivät viettämään tätä rauhan, sopusoinnun ja harmonian sovitusjuhlaa kaikessa rauhassa.

Oma lähtöni Tel Avivin lentokentältä ajoittui niin, että koneen noustua ilmaan Itävallan radiossa ja televisiossa kerrottiin arabimaiden aloittamasta hyökkäyksestä. Minä kuulin sodan alkamisesta vasta Wieniin päästyäni. Ainakin komitean belgialaiset jäsenet joutuivat sodan aiheuttamaan mottiin ja pääsivät vasta lokakuun puolivälissä takaisin kotimaahansa.

Sotatapahtumat

Kuuden päivän sodassa nöyryyttävän tappion kärsineet arabimaat käyttivät pyhäpäivää hyväkseen hyökätäkseen Israeliin. Operaatiosta käytettiin nimeä Badr (täysikuu), eivätkä israelilaiset osanneet varautua siihen. Pääministeri Golda Meir määräsi yleisen liikekannallepanon vasta muutamia tunteja ennen Egyptin ja Syyrian hyökkäystä. Muut arabimaat antoivat huomattavasti rahaa ja joukkoja.

Arabimaat menestyivät sodan ensimmäisinä päivinä aiheuttaen Israelin Puolustusvoimille huomattavia tappioita. Tilanne oli erityisen vakava Golanin kukkuloilla, jossa israelilaisten linjat kestivät vain täpärästi. Lisäksi Israel kärsi aseiden ja ammusten puutteesta. Reservijoukkojen saapuessa muutamien päivien kuluttua rintamille sotatilanne alkoi muuttua, ja Yhdysvaltain ilmasilta turvasi Israelille sen tarvitseman huollon.

Yli viikon taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat. Pian israelilaiset tunkeutuivat Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan lähestyen arabimaiden pääkaupunkeja. Tulitauko astui voimaan noin kolme viikkoa sodan alkamisesta. Israelin sotilaallinen voitto oli kiistaton, mutta noin 2 700 miehen menetys henkisesti kova isku. Egyptin ja Syyrian uskotaan menettäneen sodassa noin 8 500 miestä, joista kolme neljännestä egyptiläisiä.

Taistelut Siinailla

Israelin puolustus Suezin kanavan rannalla nojasi kuuden päivän sodan jälkeen rakennettuun Bar-Lev-linjaan, jonka vahvuus oli hyökkäyksen alkaessa vain noin 500 miestä. Linja murtui useista kohdin. Muutamissa asemissa israelilaiset pitivät piiritettyinä useita päiviä vastarintaa ennen antautumistaan. Suurimmat hankaluudet aiheutuivat kuitenkin kanavavyöhykkeelle tuoduista uusista Neuvostoliiton toimittamista ilmatorjuntaohjuksista, jotka tekivät Israelin ilmavoimien iskut mahdottomiksi.

Israelin puolustusvoimien onnistui sodan ensimmäisinä päivinä pysäyttää egyptiläiset enintään 10-15 kilometrin päähän kanavasta. Viikon jälkeen israelilaiset alkoivat puskea kohti kanavaa saavuttaen aiemmat asemansa. Rautahermoisen kenraalimajuri Ariel Sharonin divisioona hyödynsi rakoa egyptiläisjoukkojen välissä ja ylitti kanavan. Sharon tunkeutui aggressiivisesti vastoin yleisesikunnan ohjeita Egyptiin saartaen sen kolmannen armeijakunnan.

Maajoukkojen tuhottua kanavalla olleet ilmatorjuntapatterit Israelin ilmavoimat ryhtyi tekemään ilmaiskuja syvälle Egyptiin, jonka ilmavoimat menetti ilmataisteluissa satoja koneita. Vain tulitauko pelasti Egyptin armeijan täydelliseltä romahdukselta. Kenraali Sharonista tuli sodan sankari.

Taistelu Golanin kukkuloista

Syyrialaiset hyökkäsivät 5 divisioonan, 188 tykistöpatterin ja 1 400 panssarivaunun voimalla Golanin kukkuloita puolustavia kahta Israelin prikaatia vastaan. Israelilaisilla oli vain 188 panssarivaunua ja 11 tykistöpatteria. Syyrialaiset saivat haltuunsa pohjoisessa Israelin tiedusteluasemana toimineen Hermon-vuoren, mutteivät murtaneet 7. prikaatin maastoista puolustuslinjaa. Etelässä suojaton Barakin panssariprikaati kärsi raskaita tappioita, ja sen komentaja eversti Shoham kaatui sodan alussa.

Ensimmäisinä päivinä käytiin myös meritaistelu Latakian satamakaupungin edustalla. Latakian taistelu kuuluu ensimmäisiin meritaisteluihin, joissa käytettiin ohjuksia ja häive-elektroniikkaa. Israelin laivasto antoi Syyrian ampua aluksiaan etäältä, mutta yksikään ei osunut. Kun syyrialaisilta loppuivat ohjukset, israelilaiset lähtivät takaa-ajoon ja upottivat useimmat vihollisalukset. Syyrialaiset vetäyivät eivätkä enää käyneet meritaisteluja.

Etelässä Syyrian armeija pääsi lähelle Genesaretinjärveä ja ampui tykistöllä Hulan laaksossa sijaitseviin kyliin. 8. lokakuuta Israelin puolustusvoimat käynnisti vastahyökkäyksen. Kenraalimajuri Moshe Peledin johtamat panssarivoimat puskivat kaksi päivää kestäneissä katkerissa taisteluissa syyrialaiset takaisin vuoden 1967 aselepolinjoille Hermon-vuorta lukuun ottamatta. Israelin ilmavoimat iski Syyrian pääesikunnan rakennukseen suoraan Damaskoksen keskustaan. 11.–14. lokakuuta käydyissä taisteluissa israelilaiset tunkeutuivat Syyrian maaperälle, ja ottivat paikalle saapuneet irakilaisjoukot sotavangeiksi. Lopulta israelilaisjoukot olivat vain 60 kilometrin päässä Damaskoksesta. Sodan viimeisinä päivinä Israelin laskuvarjojääkärit valtasivat Hermon-vuoren takaisin.

Ilmasilta

Kun Neuvostoliitto toimitti arabimaille kaikki niiden tarvitsemat aseet, Israel kärsi tarvikepulasta. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon oli sodan ensimmäisinä päivinä haluton toimittamaan aseapua, mutta painostuksen alla suostui ilmasillan muodostamiseen.

Voitettavana oli vielä yksi ongelma: arabien öljysaarron hätäännyttämät Euroopan maat kielsivät lentokenttiensä käytön Israelin avustamiseen. Mukaan mahtui silti poikkeus: Portugali antoi Azoreilla sijainneen lentotukikohtansa Yhdysvaltain käyttöön. Lisäksi osa varastoista oli Turkissa.

Operaatio Nickel Grass toimitti sodan aikana Israeliin 27 900 tonnia ammuksia ja muuta varustusta sekä 56 taistelulentokonetta. Varusteiden ohella Yhdysvallat antoi Israelille tärkeää tiedustelutietoa egyptiläisjoukkojen sijainnista, joka osaltaan mahdollisti murskaavan vastahyökkäyksen.

Jälkipyykki

Neuvostoliitto esti turvallisuusneuvostoa puuttumasta tilanteeseen niin kauan, kun Israelin tappio näytti mahdolliselta. Kun lopputulos valkeni, tulitauko astui virallisesti voimaan 23. lokakuuta 1973, joskin taistelut jatkuivat tästä vielä kaksi päivää Israelin vallatessa lisää alueita. Kaikilla osapuolilla oli sotavankeja.

Vaikka sota päättyi Israelin kiistattomaan sotilaalliseen voittoon, kansa oli raivoissaan huonosta valmistautumisesta sotaan. Tulilinjalle joutui erityisesti puolustusministeri Moshe Dayan. Agranat-komission raportti syytti huonosta valmistautumisesta etupäässä armeijaa, mutta Golda Meirin hallitus joutui silti eroamaan. Yleisesikuntapäällikkö David Elazar erosi komission suosituksen mukaisesti. Egyptissä presidentti Anwar Sadat säilytti asemansa tappiosta huolimatta. Osaltaan sota vakuutti molemmat osapuolet rauhan tarpeellisuudesta, ja vuosikymmenen lopulla Israel allekirjoitti rauhansopimuksen Egyptin kanssa luopuen Siinaista. Syyrian kanssa Israel on sotinut jom kippur -sodan jälkeenkin, eikä mailla ole edelleenkään rauhansopimusta.

Euroopan halki autolla Wieniin - ja töihin

IFM-SEI:n kongressin jälkeen valmistauduimme toukokuussa matkustamaan Itävaltaan.

Poliittista ohjausta

Poliittista ohjausta en Suomesta juurikaan saanut, vaikka kävinkin SDP:n puoluetoimistossa ilmoittamassa valinnastani ja tarkoituksella keskustella tulevaan tehtävään liityvästä sekä ehkä tiukan paikan tullen tarpeellisesta yhteistyöstä ja ennenkaikkea kotimaisesta taustatuesta. Kalevi Sorsalla ei ollut aikaa. Puoluesihteeri Sundqvist kävi huoneessa pyörähtämässä ja taisi toivottaa hyvää matkaa. Aimo Kairamo, puoluetoimiston poliittinen sihteeri kysäisi, olinko ollut yhteydesä Neuvostoliiton suurlähetystöön? Se ei tietenkään ollut pyyntö eikä ehdotuskaan, mutta Sorsan läheisenä apulaisena ja kotiryssänsä kanssa pelaavana Aimo tiesi, että asialla saattaisi olla merkitystä. Minun suhteeni Neuvostoliiton lähetystöön Helsingin tehtaankadulle olivat kuitenkin "palaneet" Leninin satavuotissynttärivalmisteluissa enkä ollut ajatellut käydä sen enempää ilmoittautumassa kuin neuvojakaan kysymässä. Heti kongressin jälkeen sain kutsun Israelin suurlähetystöön Helsingissä. Lähi-idän tilanne oli kireä ja Hanoar Haomed Velomedin kongressiedustaja Assaf Agin oli järjestellyt tapaamisen suurlähettilään kanssa. Kutsun saatuani otin sen tietenkin ilomielin vastaan ja ilmoitettuun aikaan käppäilin Kruunuhakaan Vironkadulle keskustelemaan. Ilmoitin keskusteluissa suurlähettiläälle , että olimme jo sopineet IFM-SEI:n komiteassa, että internationaalin seuraava komitean - siis hallituksen - kokous tultaisiin järjestämään syyskuussa Israelissa. Tiedossani oli, että kansallisten järjestöjemme suhtautumisessa kuuden vuoden takaiseen "Kuuden päivän sotaan", jossa Israel valtasi Golanin kukkulat, länsirannan ja Sinain niemimaan, oli jyrkkiä eroja. SJD-Die Falken tuomitsi selväsanaisesti alueiden miehittämisen, vaikka sodan aloittajana olivat palestiinalaisvoimat Israelin naapurimaiden yhteisesti tukemana. Ilmaisin suhtautuvani tässä suhteessa kuuden vuoden takaisiin tapahtumiin pragmaattisesti, vaikka en voinutkaan hyväksyä uskonnon ja valtion yhdistämistä tavalla, jolla se näytti tosiasiassa Israelissa tapahtuneen. Myös Israelin vallassa olleen työväenpuolueen teoreettisella osastolla kirjoiteltiin sionismia tukevia analyyseja, taustana juutalaisten kärsimykset ja lähes verenperintöön pohjautuva tuhoutuminen toisessa maailmansodassa. Israelissa oli kuitenkin vallassa työväenpuolueen hallitus, jota johti voimanainen, savukkeita ketjussa polttava rouva Golda Meir.

Perheellämme oli käytössä ikkunallinen Wolkswagen pakettiauto, jonka sisälle rakensin matkaamme varten vahvasta vanerista makuulaverin. Sen viereen sopi vielä pieni retkikaasukeitin, jotta lämmintä juotavaa ja syötävää voitiin valmistaa itsekin. Lapsemme Paula ja Raila oleilivat matkan aikana pääasiassa pakettiauton takaosassa moottoritilan päällä. Nyt jäljestäpäin aivan kauhistuttaa se, että heillä ei ollut minkäänlaisia turvavöitä äkkipysähdyksen tai jonkin onnettomuuden varalta.

Matkustimme siis lautalla autoinemme Ruotsiin ja päivän aikana Etelä-Ruotsiin Olofströmiin, jossa veljeni Pentti oli töissä Volvon tehtaalla. Laivamatkan jälkeen vietimme sitten pari päivää tässä eteläruotsalaisessa kaupungissa. Seuraavana päivänä - se oli sunnuntai - matkustimme Etelä-Ruotsin läpi Malmöhön ja sieltä Tanskan yli sunnuntai-iltapäivällä Saksaan. Olimme odottaneet Saksan moottoriteitä ja nopeaa etenemistä siellä, mutta petyimme pahasti: suurkaupunkien väki oli palaamassa viikonloppulomilta Itämeren rannikkoalueiden lomakohteista ja jouduimme aivan valtavaan ruuhkaan. Autobahn oli täysin tukossa, autot seisoivat ja väki käyskenteli tien penkereillä erilaisilla asioilla. Lapsia pissitettiin, nautittiin matkassa ollutta välipalaa, tupakoitiin ja juteltiin käsiä nostellen. Jono ei näyttänyt liikkuvan minnekään. Päätimme tehdä samoin kuin eräät muutkin: auto tien reunaan ajokaistojen ulkopuolelle - nyt olisi hyvä hetki ottaa pienet nokoset, vaikka päivä polttikin kuumasti ja autossa oli lämmintä. Peitto aluseksi tien penkalle ja siihen vain torkuille. Kun ehkä tunnin kuluttua heräsimme autojen hyrinään ja moottoritien ääniin, oli tie käytännöllisesti katsoen tyhjä. Jonot ja ruuhkat olivat purkautuneet levätessämme. Eipä siis muuta kuin etelää kohti - ajoimme myöhään iltaan ja pääsimme ennen puoltayötä jonnekin Kasselin eteläpuolelle. Yövyimme parkkipaikalla moottoritien varrella ja jatkoimme matkaa kohden Etelä-Saksaa. Seuraavan yön vietimme Baijerissa kylässä, jonka keskellä oli suuri sikala. Hajut olivat mahtavia. Ilta-aterian söimme valkoisen ratsun (Zum Weissen Rössl) kapakassa ja yön nukuimme hienosti Saksankieliselle alueelle niin tyypillisessä "Zimmer Frei" kohteessa.

Tiistaipäivänä saimme jo Alppien pohjoisreunan silhuetit näkyviin ja kävimme lepopaikalla katselemassa villisikatarhaa. Matka jatkui koko päivän ja illalla olimme Wienin edustalla. Alkoi hurja ajoseikkailu läpi Wienin kohden Donaustadtia, Wienin 21. piiriä joista käytetään nimitystä Bezirk. Emme tienneet Wienin Gürteleistä ja Ringeistä - kaupunkia kiertävistä nopeista ajokaduista mitään van seikkailimme suoraan läpi keskustan ja pääsimme kuin pääåsimmekin karttamme avulla oikeaan osoitteeseen.

Kahdeksan hengen yhteistalouteen

Miguel Martinez ei ollut löytänyt Belgiasta eikä muualtakaan perheelleen vielä asuntoa. Jouduimme tavallaan - oikeutetusti kylläkin - tunkeutumaan huusholliin, jossa asuivat Miguelin egyptiläinen vaimo Miriam, Miguelin espanjalainen äiti Adele ja perheen kaksi lasta, Magdi ja Magali. Kahdeksan henkeä kolmen huoneen ja keittiön asunnossa, jossa päivittäin saa yhden boilerintäyden lämmintä vettä. Sopu kuitenkin antoi sen verran tilaa, että yksi makuuhuone voitiin varata meille ja aluksi autosta ulosotetuille pitovaatteillemme. Emme siis voineet peseytyä lämpimällä vedellä matkan jälkeen, niine hyvineen piti hakeutua nukkumaan. Meille liikeni olohuoneen sohva, lapset nukkuivat kiltisti lattialla. Miguel Martinez ei ilmestynyt itse missään vaiheessa Wieniin. Mitään käytännön johdatusta edessä olevan tehtävään edeltäjältä ei ollut saatavissa.

Seuraavana aamuna Mirian lähti töihin ja lapset kouluun. Me jäimme Adelen kanssa aamupäiväksi huushollia pitämään. Piti suorittaa nopea espanjan kielen pikakurssi - Miguelin äiti ei puhunut sanaakaan muuta kuin espanjaa ja sitäkin kotona opitulla murteella. Piti suorittaa ensimmäiset ostokset lähellä olevassa Konsumissa - osuuskauppaliike eli vielä siihen aikaan Itävallassakin - ja pelkäsimme kuinka selviämme kauppareissusta. Kävihän se jotenkuten sormella osoittelemalla, nykyisen kaltaisia valintamyymälöitä ei siihen aikaan ainakaan Wienissä ollut. Ostokset piti asioida myyjän kanssa. Pian kuitenkin tulimme huomaamaan, että emme olleet ainoita ulkomaalaisia Wienin kansainvälisessä kaupungissa ja että myyjät olivat tottuneet kieltä osaamattomiin asiakkaisiin. Sormen osoitusta seurasi aina ilmoitus, mistä ruoka-aineesta oli kysymys. Samoin selvisi, että lihaa, makkaraa ja kilotavaroita ei ostettu eikä myyty kiloittain tai grammoittain, vaan dekagrammoin eli kymmenen gramman tarkkuudella. Zehn Deka? - niin kymmenen dekagrammaa - sehän oli sata meikäläistä grammaa.

IFM-SEI:n organisaatiosta

IFM-SEI:llä oli päätoimiston lisäksi ainakin muodollisesti kolme alatoimistoa:

Euroopan toimisto, jonka sihteerinä toimi jo mainittu Wolf Harranth, Etelä-Amerikan toimisto, jota johti Luis Armando Carello. Kun Euroopan toimisto toimi käytännössä yhdessä päätoimiston kanssa, oli latinalaisen Amerikan toimistolla huone Rosariossa Argentiinassa, käytännössä se oli osa Luis Carellon asuntoa. IFM-SEI:n Aasian toimisto oli Intian jäsenjärjestön Rahstra Seva Dalin yhteydessä. Tämän yhteyden rakentamisen osallistui myös suomalaisten minun sihteerikaudellani lähettämä stipendiaatti Pertti Paasio. Stipendi tuli senaikaisen IFM:n eli siis kansainvälisen kotkajärjestön kautta. Etelä-Amerikan vahvimmat järjestöt löytyivät Perusta ja Uruguaysta, jonkinasteista toimintaa oli myös Paraguayssa ja Argentiinassa. Latinalaisen Amerikan yhteyksien rakentamisessa Miguel Martinezilla oli omat ansionsa.

IFM-SEI:n jäsenjärjestöjen taustayhteisöt olivat erilaisia työväeliikkeen järjestöjä: Perun Chicos Apristas Peruanos oli Perun työväenpuolueen APRAn lapsijärjestö, vähän samaan tapaan kuin Nuorten Kotkain Keskusliitto on SDP:n yhteydessä toimiva lapsijärjestö.Saksassa "Die Falken" oli toinen , nuorempi osapuoli "SJD-Die Falken" nuorisojärjestössä. Ruotsin Unga Örnar toimii Ruotsin työväen sivistysliikkeen ABF:n yhteydessä. Englannin The Woodcraft Folk on yhteyksissä osuustoimintaliikkeeseen kuten myös Intian Rahstra Seva Dal. Israelin Hanoa Haomed Velomed toimi Histadrutin,Israelin voimakkaan ammattiyhdistysjärjestön yhteydessä. Sillä oli jo silloin toimintamuotona yhteistyö Israelin armeijan kanssa siten, että leirejä pidettiin rajavartiojoukkojen yhteydessä ja johtamina. Varsinkin uudemmat jäsenjärjestöt näyttivät olevan yhä vähemmän organisatorisessa yhteydessä työväenliikkeen järjestöihin.

IFM-SEI:llä oli oma lehti, joka ilmestyi kuudella kielellä: englanniksi, saksaksi, ranskaksi, ruotsiksi, suomeksi ja espanjaksi. Pääsihteerin yksi isohko tehtävä oli vääntää tarinaa kansainvälisen nuorisotoiminnan tapahtumista, tulossa olevasta toiminnasta ja ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta maailmalla. Samoihin aikoihin markkinoille tuli pienellä kasetilla varustettu sanelunauhuri, jota ryhdyin käyttämään ahkerasti. Sanelunauhuri mahdollisti "kirjoittamisen" myös matkalla ollessa. Kirjoituskoneen kanssa en olisi valtavasta kirjoitustehtävästä varmaankaan selvinnyt. Onneksi toimiston sihteerinä oli osaava, yläitävaltalainen, Kindrfreunden byrokratiaan täysin kypsynyt Waltraud Sockhammer. Hän hyväksyi sanelun yhteistoiminnan pohjaksi ja niinpä juuri pöytäkirjojen, kirjeiden, hakemusten ja lehden vaatimasta kirjoitustehtävästä selvittiin loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Ulkopuolinen henkilö kävi öiseen aikaan - ylimääräisenä työnään - tekemässä tarvittavat monisteet. Aiheita kirjoittamiseen oli riittävästi!

Eurooppasihteerini Wolf Harranth oli erinomaisen tehokas kirjoittaja ja sanelija. Hän käänsi tsekinkielistä kirjallisuutta sanelemalla saksaksi. Ei ihme että hän myöhemmin 1990-luvulla sai Itävallan kirjallisuuspalkinnon lastenkirjailijana ja lastenkirjallisuuden kääntäjänä. Hän hoiti myös Kinderfreunden tehtäviä paitsi Verlag Jungbrunnenin kääntäjänä ja toimihenkilönä, myös radioamatöörinä, joka pisti kansainvälisille leireille radioaseman ja toiminnan pystyyn tuossa tuokiossa. Osaaville ja luoville ihmisille on ehkä luonteenomaista myös se, että he eivät ole kaikkein helpoimpia työtovereina. Minun toisenlaisesta kulttuurista tulleena oli sanailun ja tyypillisen wieniläisen lempeän haukkumisen "Sanftes Schimpfen" kohteeksi joutuessani vain suljettava suuni. Itävaltalaisilla Wolfin työtovereilla oli toveruudesta ja ystävyydestä huolimatta aika-ajoin nyrkit uhkaavasti pystyssä.

Kuvaavaa Wolfin osaamiselle oli, että hän kirjoitti käsin IFM-SEI:n ylimääräisen kongressin pöytäkirjan online-systeemillä niin, että kokouksen päätteeksi, noin puolituntia loppusanojen jäljeen osanottajilla oli käsissään uunituore kokouksen pöytäkirja! En ole nähnyt kenenkään aikaisemmin enkä sen jälkeen kyenneen moiseen ihmesuoritukseen.

Keskeisiä tavoitteita

IFM-SEI:n talouden tasapainottaminen

Niin loistava ja karismaattinen kuin mitä Miguel Angel Martinez IFM-SEI:n pääsihteerinä - ja myöhemminkin parlamentaarikkona ja arvostettuna poliitikkona olikin, niin jäi kuitenkin yksi alue jota hän ei onnistunut pitämään järjestyksessä. Se oli IFM-SEI:n talous. Tässä suhteessa tilanne ei koskaan ollut helppo ja oli elettävä tarkasti varoen ylittämästä tulovirran muoopdtsamaa ehdotonta rajaa. Pohjoiusmaisessa yhteistyökomiteassa tämä asia oli usein esillä ja kun minut sitten valiottiin IFM-SEI:n pääsihteeriksi, oli hyvin tiedossa se että internationaalin talous on tasapainotettava ja sen piti tapahtuman juuri minun pääsihteerikaudellani.Erityisesti Ruotsissa oltiin tässä suhteessa erityisen vaativaisia, minkä ymmärtää helposti, olihan Unga Örnar yksi entien jäsenmaksua maksavia järjestöjä. Soville Alvar Lindqvistin kanssa että hänen poikansa, joka oli kirjanpidon ja talouden asiantuntijatehtävissä Ruotsissa, tulisi Wieniin ja katsoisimme mitä taloudelle on tehtävissä.

IFM-SEI:n velat olivat vähän yli kaksisataatuhatta Itävallan shillinkiä, mikä tarkoitti suurin piirtein pääsihteerille maksettavaa vuoden palkkaa. Se oli erittäin suuri summa, kun ottaa huomioon että päällä oleva öljykriisi nosti koko ajan hintopja, inflaatio laukkasi koko Euroopassa, mutta järjestöjen jäsenmaksut internationaalille pysyivät entisellään. Monilla jäsenjärjestöillä oli jäsenmaksuvelkaaja näillä oli todella vaikeuksia saada pidettyä oma taloutensa tasapainossa noina vaikeina aikoina.

Ei ollut siis mitään aihetta ryhtyä leikkimään suurta johtajaa, vaan löytää realistinen ja toteuttamiskelpoinen tie internationaalin taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi.

Taloudellisen tilanteen huomioon ottaen jouduin jo alkuun toteamaan, että matkustaminen maailmankolkasta toiseen ilman täsmätarkoitusta ei tulisi missään tapauksessa kysymykseen. Pohjoismaisessa yhteistyökomiteassa totesimme, että uusien yhteyksien rakentamisessa edullisempaa olisi kutsua delegaatioita maailmalta Eurooppaan tutustumaan täkäläiseen kotkatoimintaan. Järjestöillä oli paljon toiminnallista perinnettä ja tutustuminen näiden toimintaan tarjoaisi runsaasti pohjaa toiminnan aloittamiseen omassa maassa, jos olosuhteet muuten olisivat siihen otolliset.

Lapsen oikeudet ja työväenliikkeen arvoperintö

Ajattelin keskittyä kahteen mielestäni tärkeään pääteemaan, joiden avulla toisin uutta ilmettä IFM-SEI:n toimintaan. Ensimmäinen niistä ajatuksista oli kasvatuksellisen sisällön syventäminen YK:n lasten oikeuksien julistuksen hengessä. Maailma oli edelleen lapselle alistava, nöyryyttävä ja suurimmalta osalta sekä henkisellä että fyysisellä kärsimyksellä kyllästetty paikka. Lapsen oikeudet eivät toteutuneet sen paremmin kuin ihmisoikeudet yleensäkään. Minun tehtäväni oli osoittaa, että lasten oikeuksilla ja työväenliikkeen aate- ja arvoperinnöllä oli tiukka kytkentä toisiinsa ja että juuri tämä arvoperintö tulisi parhaiten takaamaan lapsenkin keskeisten oikeuksien toteutumisen. Minua viehättivät tavattomasti juuri tuohon aikaan ilmestyneet. amerikkalaisen Thomas Bottomoren englanniksi kääntämät Marxin taloudelliset ja filosofiset käsikirjoitukset. Nämä nuoren Marxin käsikirjoitukset ilmestyivät Erich Frommin esipuheella varustettuna englanniksi nimellä "Marx' Concept on Man" eli "Marxin käsitys ihmisestä". Kirjaa ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole kunnolla suomennettu. Näistä lähtökohdista avautuisi mielestäni tie lapsen omaehtoisuuden ja luovuuden kunnioittamiseen ja sellaisten käytäntöjen luomiseen, jotka voisivat muodostaa yhteisen arvopohjan sosialistiselle kasvatukselle ei ainoastaan Euroopassa vaan kaikkialla maailmassa.

Arvojen ja asenteiden välittäminen

Toisen tärkeän lähtökohdan muodostaisi se organisatoorinen tapa jolla tätä työtä voitaisiin maailmalla, erilaisissa kulttuureissa ja olosuhteissa toteuttaa. Perinteinen kotkatoiminta ei ehkä olisi paras malli siinä mielessä kuin miten sitä meillä toteutettiin. Jo kotkaliikkeessä kehittelemäni lapsi- ja kasvatuspoliittinen lähtökohta sopisi tarkoitukseen paremmin: kaikkialla maailmassa löytyy vanhempien lisäksi ammatti- ja ihmisryhmiä, jotka ovat asenteineen ja arvostuksineen elämäntavan ja tietoisuuden mallien välittäjän asemassa.

Tovereita ja tomaatteja

Kerkesin olla kaksi kokonaista päivää Wienissä: keskiviikkona keskustan Rauhensteingasselle sijaitsevaan toimistoon ilmoittautumaan. Jo pelkkä raitiovaunumatka yli vanhan Reichsbrücken Wienin vanhaan keskustaan jännitti. Waltraud Stockhammer jännitti hänkin puolestaan - uutta pääsihteeriä suunnattomasti - hän ei tietenkään osannut arvata minkä tyyppisen esimiehen hän tulisi saamaan. Toimistoon oli kertynyt koko joukko hoitamattomia asioita. Lyhyen tutustumisen jälkeen piti orientoitua sekä omiin että toimiston käytännön kysymyksiin.

Heti ensimmäisessä viikonvaihteessa oli jo Saksan Gelsenkirchenissä SJD-Die Falkenin liittokokous. IFM-SEI:n uuden pääsihteerin piti tulla esittäytymään ja esittelemään näkemyksiään sunnuntai-aamulle suureen jäähalliin järjestetyssä, edustajakokouksen osanottajille järjestetyssä keskustelussa. Ritva ja lapset piti jättää Wieniin selviytymään omin nokkineen ensimmäisestä viikonlopusta.

SJD - Die Falken ja Herbert Wehner

Gelsenkirchenin matka oli sikäli tärkeä, että oman Helsingin kongressimme perua latinalaisen Amerikan sihteerimme Luis Carello oli vielä tutustumiskierroksellaan Euroopassa ja Saksan kokouksessa hänen tietenkin tuli olla läsnä. Minun oli määrä hakea mies ylös heti perille päästyäni - Luis itse teki asian helpoksi tulemalla minua rautatieasemalle vastaan. Itse kokouksessa oli tiukka oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelu, jota mitattiin erityisesti suhtautumisessa olemassa olevaan reaalisosialismiin eli Saksan liittotasavallan tapauksessa DDR:ään. Vasemmistolaiset olivat lojaaleja DDR:n suuntaan, oikeistolaiset perinteisen sosialidemokratian kannalla ja kriittisiä itäisen Saksan sosialismin ilmenemismuotoja kohtaan.

Tilanne kärjistyi sunnuntaiaamupäivän jäähallitilaisuuteen, jonne Liittotasavallan SPD oli lähettänyt edustajakseen erään puolueen kiistellyimmistä ja samalla valovoimaisimmista hahmoista, Herbert Wehnerin. Minulla oli vähän pelottavakin kunnia istua paneelissa Wehnerin vieressä. Selvästi havaitsi että olut oli porukoille lauantain ja sunnuntain välisenä yönä maistunut. Se ei vähentänyt aggressiivisuutta, pikemminkin rohkaisi pitämään kovanpuoleista mökkälää heti salin täyttyessä. Paneelin avasi SJD-Die Falkenin uusi puheenjohtaja, joka sai suosionosoituksia vastaansa. Hänen jälkeensä olikin Herbert Wehnerin, liittokansleri Willy Brantin ikätoverin ja vähän erilaisen historian saksalaisessa työväenliikkeesssä tehneen aikansa radikaalin vuoro. Hän luki puheenvuoroaan paperista samalla kun paneelin edustalle ja päällekin alkoi lentää tavaraa. Omenoiden siemenkotia, tomaatteja, appelsiinin kuoria, kokonaisia roskapussejakin, palloiksi pyöriteltyjä eväspaperitupposia. puoliksi syötyjä voileipiä ja muuta mukana olevaa kamaa. Järjestäjät yrittivät vähän hillitä joukkojaan, näköjään turhaan. Minkälaiseen ensimmäiseen tilaisuuteni IFM-SEI:n pääsihteerinä olinkaan joutunut! Ainoa joka ei vaikuttanut mitenkään huolestuneelta, oli piippuaan pöydällä pitävä ja paperista puhettaan lukeva Wehner. Näytti kuin hän ei olisi edes huomannut mitä oli tapahtumassa. Puhe tuli kirkkaana ja hallitsevana kovaäänisistä.

Liekö turhat eväät loppuneet minun vuoroni tullessa käyttää puheenvuoroni. Vaikka saksaa osasinkin, katsoin varmemmaksi puhua sanottavani englanniksi joka sitten käännettiin saksaksi. Puhuin sosialistisesta kasvatuksesta ja sen merkityksestä vaihtoehtoisena lähestymistapana. Ylistin Marxin tapaa kunnioittaa ihmistä ja sitä, että hänen lähestymistapansa muodosti pohjan todelliselle omaehtoisuudelle. Tulkki teki hyvää työtä, vaikka tiesinkin olevani - aikaisemmista kokemuksistani ehkä viisastuneena - sen verran ambivalentti ettei sen enempää oikeisto- kuin vasemmistosiipikään suoralta kädeltä löytänyt perusteita loppujenkin eväiden heittämiselle niskaani. Vastaanotto oli vähintäänkin neutraali ja Luis Carello kohteliaasti vakuutteli, että olin tehnyt hyvän vaikutuksen kokousedustajiin. Niin kävikin, että suhteeni Saksan liittotasavallan sosialidemokraattiseen nuorisojärjestöön muodostui hyväksi ja pysyi sellaisena myös pian odotettavissa olevissa tiukoissa tilanteissa.

Luis Carelloon tutustuminen Hot Dogin merkeissä

Hauska sattuma teki minusta ja Luis Carellosta hetkessä hyviä ystäviä. Meillä ei ollut eväitä eikä liiemmin rahaakaan, kun lauantai-iltapäivällä etsimme kaupungilta paikkaa, josta saisi - jos ei nyt hampurilaista - niin ainakin gelsenkircheniläisen. Sellainen paikka löytyikin: kaupungilla kävellessämme kadun toisella puolen näimme vihreän neonvalon "Hot Dog" ja ilahduimme suuresti, koska sieltähän löytyisi purilainen pientä nälkää tyydyttämään. Kävelimme kadun yli ja astuimme sisälle baariin. Istuimme pöytään ja paikalle tepasteli miestarjoilija, ei kovin siistin näköinen kysyen mitä haluaisimme. "Two hot dog please!" Tarjoilija poistui vähän vaivautuneen oloisesti, mutta kohta ilmestyi kaksi neonvaloissakin oikein kuvan kanssa mainostettua makkarasämpylää eteemme.

Joimme tietenkin oluet ateriamme kera ja ryhdyimme vähän tarkemmin katselemaan muita asiakkaita, joita istuskelikin baaritiskinkin äärellä useampia. Siinä mies nosti kätensä vierellään istuvan toisen miehen vyötäisille ja kurkotti antamaan suukon kaverinsa korvalliselle. Mikäs pari tuo oikein oli? Vähän tarkempi havainnointi osoitti että paikalla oli useampiakin miespareja - naisia ei paikalla ollut ensimmäistäkään. Olimme tulleet kaupungin keskeiseen homojen kohtauspaikkaan! Hot Dog ei ilmeisesti viitannutkaan ensisijaisesti syötävään, vaan symbolisoi miesten keskeistä seksuaalista kanssakäymistä. Tilanteen tajuttuamme meidän oli vaikea säilyttää edes jonkinasteista pokerinaamaa. Kyllä maksettuamme ja kadulle päästyämme meille nauru kelpasi!

Luis kirjoitti joka päivä pitämäänsä päiväkirjaan mehevän jutun Gelsenkirchenin kokemuksistaan ja siitä, että Hot Dogista muodostui se tilaisuus joka teki meistä aidosti tovereita - ei tosin baarin tarkoittamassa hengessä.

Mahtava Kinderfreunde

Miten näin suuri taloudellinen alijäämä ylipäätään oli mahdollista? Sen, että IFM-SEI ei ollut mennyt konkurssiin Miguel Martinezin kaudella, mahdollisti Itävallan järjestön mahtiasema maan työväenliikkeessä. Monien muiden onnistumisten ohella Itävallan työväenliike oli onnistunut rakentamaan todella voimakkaan "Rote Falken" lapsijärjestön, joka oli kuitenkin vain yksi osa lapsi- ja kasvatuspoliittista kokonaisuutta. Se toimi "Kinderfreunde"-järjestön (lastenystävät) katon alla yhtenä muta merkittävänä osatekijänä. Kinderfreundella oli Wienissä paljon myös lastentarhoja, siis päiväkoteja, ja Hort-ryhmiä, mikä tarkoitti koulupäivän jälkeen pidettäviä iltapäiväkerhoja. Siellä koululapset saivat "Jausen" eli iltapäiväpalan ohella tehdä läksyjä ja tietynlaista kasvatuksellista täydennystä koulun ja kodin antamaan kasvatukseen.

Kaikissa osavaltioissa Itävallassa ei oltu ihan yhtä pitkällä, mutta Wien yhtenä osavaltiona oli kokonaan oma lukunsa. Sosialisteilla oli valta kaupungissa jo 1920-luvulta lähtien ja se näkyy joka suhteessa kaupungin kulttuurikuvassa, julkisessa liikenteessä, sosiaalisissa palveluissa, vuokra-asuntokannassa, asuntorakennustoiminnassa yleensäkin. Wien on Itävallan sosialistien näyteikkuna - ansiokas sellainen - ja esimerkki siitä, miten sosiaalisesti tietoista ja vastuuntuntoista yhteiskuntaa rakennetaan. Kaupunki oli osoittanut tiloja Kinderfreunden ja myös Rote Falkenin käyttöön. Lastentarhat, koululasten iltapäiväryhmät ja Rote Falken yhdessä muodostivat - ja muodostavat tänäänkin - pohjan sille, että Kinderfreunde pystyy järjestämään näyttäviä, koko kaupunkia kattavia kampanjoita: Joulunajan kampanja "Herz für Deine Kinder" (sydän lapsesi puolella), "Osterhase" (pääsiäisjänis) -kampanja ja kesäkuussa järjestettävä "Welttag des Kindes" (Lapsen maailmanpäivä), jolloin pistetään pystyyn mahtava sirkus lasten kokoontuessa Praterin, Tonavan puistoihin tai Wienin Raatihuoneen edustalle näyttävän tapahtumaan.

Wienin sosialistienemmistöinen kaupunginvaltuusto - joka samalla toimii osavaltion parlamenttina - tuki monin tavoin Kinderfreunden toimintaa ja muodosti hyvän perustan myös laajalle toiminnalle koko maassa. Kinderfreundeen kuului näiden välittömästi lapsin kohdistuvan toiminnan lisäksi muitakin toimintoja: järjestö painatti omia kirjoja oman organisaation "Verlag Jungbrunnen" -kustantamon kautta. Työtoverinani tuli IFM-SEI:ssä toimimaan eurooppasihteerinä Wolf Harranth, joka samalla käänsi mm. tsekkoslovakialaista lastenkirjallisuutta yhdessä sikäläisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden kanssa Kinderfreunden käyttöön. Kokonaisuuteen kuului lisäksi edistyksellisiä leikkikaluja myyvä leikkikalukauppa "Spielzeugschachtel" eli leikkikalulaatikko. Se kävi puolestaan herkeämätöntä kampanjaa sotaleikkikaluja vastaan. Motivaatiota tähän toimintaan antoivat Itävallan raskaat kokemukset toisen maailmansodan miehitettynä maana - eihän ollut kuin viisitoista vuotta mm. neuvostomiehityksen päättymisestä maassa.

Kinderfreunde oli siis monin muihin sosialidemokraattisiin lapsijärjestöihin verrattuna aivan valtava organisaatio - esimerkki suurenmoisesta onnistumisesta. Sen yhteyteen kuului myös kansainvälinen SOS-lapsikyläorganisaatio lukuisine orpokoteineen ja lapsille tarkoitettuine sosiaalisine laitoksineen. Tämä suuri lapsi- ja kasvatuspoliittinen järjestö nautti erinomaista arvonantoa ammattikasvattajien keskuudessa. Se julkaisi omaa "Sozialistische Erziehung" aikakauslehteä, johdossaan siihen aikaan Sepp Steiner -niminen kasvatusalan harrastaja ja ekspertti.

Kansainvälisen toimintansa Kinderfreunde oli järjestänyt niin, että IFM-SEI, kansainvälinen keskusjärjestö, toimi samalla Kinderfreunden kansainvälisenä osastona. Internationaalin talous ja toimisto-organisaatio toimivat siis Kinderfreunden sisällä. Tämä suuri järjestö toimi täten myös IFM-SEI:n osalta isäntäorganisaationa ja myös työnantajana suhteessa itävaltalaiseen yhteiskuntaan. Järjestelyllä oli monia myönteisiä puolia, mm. se että työnantajan sosiaali- ja eläkemaksut hoidettiin rutiininomaisesti Kinderfreunden suuren organisaation kautta. Myös kirjanpito, laskutus ja kassa toimivat Kinderfreunden organisaation yhteydessä. Juuri tämä seikka aiheutti sen, että taloudellisen tilanteen seuraaminen oli enemmän teoreettisella kuin käytännön ongelmia aiheuttavalla pohjalla. Miguelille, edeltäjälleni, oli maksettu matkalaskuja ja muita aiheutettuja kuluja selvästi yli budjetoidun. Tästä seurasi puolestaan tilanne, jossa Kinderfreunde yhtenä IFM-SEI:n jäsenjärjestönä pääsi määräilemään kansainvälisen keskusjärjestön jokapäiväistä toimintaa.

IFM-SEI:n presidentiksi valittiin Helsingin kongressissa Kinderfreunden toimitusjohtaja Hans Matzenauer. Hän edusti itävaltalaista managerisukupolvea, jonka arvot olivat puhtaasti liikemiesmäiset - ja niin oli ulkoinen kuvakin. Puku ja solmio olivat jokapäiväiset työvarusteet. Me 1960-lukulaiset olimme pitkine Beatles-tukkinemme tottuneet pitämään tällaista porvarillisen asennoitumistavan keskeisenä tunnuksena - emmekä siinä kovin väärässä tainneet ollakaan. Suurta Kinderfreundea pitikin vetää kuin suurta liikeyritystä, jolla kuitenkin oli takanaan Wienin osavaltion ja senaatin sekä koko liitokansleri Kreiskyn johtaman liitohallituksen tuki.

Suhteessa IFM-SEI:hin Hans Matzenauerin auktoriteetti kanavoitui kahta reittiä: ensiksikin hänen ominaisuudessaan IFM-SEI:n presidenttinä oli luonnollista että toimimme yhteistyössä ja siksi yhteisissä palavereissa kuuntelin erityisen tarkkaan mitä hän sanoi ja miten hän arvioi työympäristöäni internationaalissa. Kun IFM-SEI toimi pragmaattisista, siis käytännön asioiden hoidon kannalta hyödyllisistä syistä Kinderfreunden kansainvälisenä osastona, oli hänellä koko talon toimitusjohtajana ohjeistusoikeus siihen, miten näitä käytännön asioita junaillaan. Liittyminen itävaltalaiseen sosiaaliturva-, terveydenhoito- ja eläkejärjestelmiin tapahtui työntekijän ominaisuudessa Kinderfreunden kautta. Liityin myös heti itävaltalaiseen ammattiliittoon ja tulin työntekijänä myös työläiskamarin jäseneksi kuten kaikki muutkin itävaltalaiset työntekijät.

Matzenauer käytti myös johtajanasemaansa ja se näkyi tavassa miten häneen suhtauduttiin ja miten hän käsitteli alaisiaan. Suuren organisaation voiman ohella jouduin ensimmäistä kertaa näkemään, miten rutiininomainen päivittäinen työ vieraannuttaa ja nöyryyttää työntekijää. Suhteessa IFM-SEI:hin Hans Matzenauerin ansiot ovat juuri toimistokäytäntöihin liittyvät järjestelyt. Ne joko toimivat tai lakkasivat toimimasta hänen käskystään.

Kansainvälisiin tapahtumiin Matzenauer osallistui IFM-SEI:n presidenttinä harvakseltaan. Syynä siihen oli hänen lentopelkonsa. Matkan Wienistä Lontooseen IFM-SEI:n kansainvälisen komitean kokoukseen hän teki mieluummin ja vaivalloisesti junalla ja laivalla kuin suoraan lentäen Wienistä Lontooseen ja takaisin. Matkaan hän lähti päivää aikaisemmin ja palasi takaisin päivää myöhemmin kuin me muut osallistujat.

Eurooppalaisten instituutioiden merkitys

Vaikka IFM-SEI:n talous oli ahtaalla, oli siitä huolimatta mahdollista toteuttaa ihan kelvollista toimintaa. Mahdollisuuden tähän tarjosivat eurooppalaiset nuorisorakenteet.

Eurooppalaiset nuorisopoliittiset rakenteet

Euroopan Neuvoston Nuorisokeskus Strasbourgissa Ranskassa oli yksi merkittävimmistä. Kansainväliset nuorisojärjestöt saivat esittää koulutusprojektejaan keskukselle, joka sitten konkreettisesti tuki järjestöä koulutustapahtuman toteuttamisessa. Strassbourgin kaupungin kupeesta löytyi tätä tarkoitusta varten hyvin varustettu, uudehko keskus, jossa oli erinomaiset tilat koulutukseen. Kurssilaiset saivat majoittua yhden hengen huoneissa keskuksessa, heille maksettiin matkarahat ja ruokailu tapahtui keskuksen tiloissa. Suomalaiset yllättyivät juuri ruokailutilanteessa - ranskassa puna- tai valkoviini kuului normaalina asiana myös nuorten osanottajien lounaaseen. Monet taisivat ensimmäistä kertaa eläissään kokea moisen elämyksen. Keskus asetti lisäksi kurssin käyttöön erityisen tutorin, joka tuki sekä teknisesti että myös sisällön toteuttamisessa kursin varsinaisia järjestäjiä. Keskuksen puitteissa oli mahdollista toteuttaa pari viikon mittaista kurssia vuosittain. Hyvä järjestelypohja varmisti myös sen, että osanottajia oli helpohko löytää näille kursseille. Jopa Euroopan ulkopuolelta oli mahdollisuus kutsua osanottoa kerran vuodessa, jos se seminaarin sisällön puolesta osoittautui tarpeelliseksi. Järjestävä taho sai nimetä myös luennoitsijoita, joten keskuksen työskentelytapaa kohtaan ei ollut aihetta valittaa.

Toinen koulutusmahdollisuuksia tarjoava taho oli Euroopan nuorisorahasto, jota hallinnoivat kansainväliset nuorisojärjestöt ja Euroopan hallitusten asettamat edustajat erityisellä co-management-periaatteella. Tämä instituutio rahoitti seminaareja periaatteessa eri puolilla Eurooppaa, ts. seminaarin järjestäminen jossakin määrätyssä paikassa ei kuulunut rahaston luonteeseen. Tosin vähitellen kävi selväksi, että tiettyä taloudellisuusperiaatetta piti nuorisorahastonkin projekteissa noudattaa. Porukan lennättäminen eksoottisiin paikkoihin Euroopan laitamilla ei kovin helposti tullut kyseeseen. Esimerkiksi Suomen Lappi oli jo kustannusten vuoksi käytännössä mahdollisuuksien ulkopuolella. Rahasto arvioi tehtyjen koulutusprojektien sopivuuden pitkän tähtäimen kokonaisuuteen. Esitettävän teeman piti siis tuoda lisäarvoa, niin että hallitusten edustajat voivat hyvällä omalla tunnolla suositella rahoituksen järjestämistä rahaston toiminnalle. Kauteni aikana minäkin kuluin Euroopan Nuorisorahaston hallitukseen.

Kolmas taho, joka koordinoi eurooppalaisten kansainvälisten nuorisojärjestöjen toimintaa ja järjesti resursseja koulutukseen oli Euroopan talousyhteisö, jonka nimi lyheni 1970-luvun alussa Euroopan yhteisöksi eli EEC:stä EC:ksi. Suomessa tämä EEC aiheutti suunnatonta vastarintaa nuorisojärjestöjen keskuudessa. "Ei EEC:lle" tarkoitti sitä, että Suomen ei pitäisi liittyä ollenkaan tähän markkina-arvoja edustavaan talouden pesäkkeeseen. Lähempi tutustuminen kuitenkin osoitti, että taloudelliset resurssit toimintaan tulivat eurooppalaisten hallitusten, siis mukanaolevien maiden kansalaisten kukkarosta. Tätä koordinaatiotoimistoa veti belgialainen, eritäin sympaattinen sosialisti Jean Jack Polpaep, valloni joka puhui hieman englantiakin. Koordinaatiotoimistolla oli varoja käytössään ja mm. EAY- Youth, Euroopan ammattiyhdistysliikkeen nuorisosiipi oli täydellä teholla mukana koordinaatiotoimiston työssä, sijaitsihan molempien toimistot Brysselissä ja kotikielikin oli yhteinen, nimittäin ranska. Miguel Martinez oli luonut hyvän pohjan osallistumiselle myös tämän instituution toimintaan - ja pian olin minäkin koodinaatiotoimiston toimikunnassa suunnittelemassa kansainvälisten nuorisojärjestöjen eurooppapolitiikkaa Euroopan talousyhteisön sisällä ja sen varoilla. Tässä mielessä olin varmaankin vuosina 1973-75 ensimmäisiä suomalaisia, joka oli jäsenenä jossakin talousyhteisön elimessä. Vuosittain pääsimme joko osallistumaan yhteisiin seminaareihin tai järjestämään jonkin seminaarin itsekin ECB:n taloudellisella tuella.

Suomalaisilla nuorisojärjestöllä oli mahdollisuus osallistua Euroopan tason kansainväliseen toimintaan tietenkin myös omien keskusjärjestöjensä kautta. Esimerkiksi sosialidemokraattisilla nuorilla oli oma keskusjärjestönsä IUSY, jonka päämaja oli myös Wienissä, Neustiftgassella, pääsihteerinä ruotsalainen Johan Peanberg. Tämän lisäksi monet kansalliset järjestöt kuuluivat kansallisten nuorisojärjestöjen Euroopan kordinaatioelimen CENYCin jäsenyyteen. Tätä hyvin toimivaa toimistoa johti itävaltalainen Otto Kauer.

Mahdollisuuksia kansainväliseen koulutukseen oli riittävästi, ongelmaksi pikemminkin muodostui osanoton varmistaminen niin monesta kansallisesta järjestöstä että tosiaan voitiin puhua kansainvälisestä seminaarista.

Yhdistyneet Kansakunnat ja Eurooppa

Yllättävää kyllä Euroopassa majansa pitävillä kansainvälisillä nuorisojärjestöillä ei ollut juuri mitään yhteyksiä Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja sen alaisiin suuriin ja merkittäviin instituutioihin. Vaikutti siltä, että YK ei halunnutkaan yhteyksiä kansainvälisiin nuorisojärjestöihin. Se oli lähtenyt rakentamaan kansalaisjärjestöyhteyksiään kansallisten YK-liittojen kautta. Tätä kautta rakennettu edustuksellisuus ei kuitenkaan ollut suorassa yhteydessä poliittiseen todellisuuteen siinä mielessä, että laajasta kansalaisjärjestökentästä seuloutui pääasiassa poliittisesti neutraaleja ja yhteiskunnallisesti mitäänsanomattomia voimia edustustehtäviin. Ilman voimakasta taustaa olevat persoonallisuudet jäivät vahvimmillaankin yksinäisen tien kulkijoiksi. Kansainväliset nuorisojärjestöt ja niiden edustamat aatesuuntaukset eivät saaneet yleensä ääntään kuuluviin YK:ssa tai sen alaisissa elimissä.

Poikkeuksen tekivät kuitenkin "yhden aatteen" maat, siis joko oikeistolaiset tai ns. kommunismin nimissä perustetut diktatuurit. Ne tietenkin saivat virallisen linjan kantansa ilman muuta kuuluviin myös YK:ssa. Silmiinpistävää oli, että esimerkiksi UNESCOssa Neuvostoliitto ja sosialistinen blokki oli lähes määräävässä asemassa muiden etsiessä edes jonkinlaisia vaikutusmahdollisuuksia näiden selän takana.

Kalevi Sorsa oli mukana tässä yhteisössä ja Pariisista saadut vaikutteet varmasti sävyttivät hänen poliittista orientoitumistaan 1970-luvun Suomeen.

Mahtava Kinderfreunde

Israel ja kuuta osoittava sormi

Israelin valtion oikeutuksesta

Jo syyskuussa 1973 oli ollut Assaf Aginin, Hanoar Haomed Vehalomedin pääsihteerin kanssa puhetta siitä, että tulisin vielä uudestaan Israeliin, tutustuman Histadrutin, maan ammattiyhdistysliikkeen nuorisotoimintaan. Otin kutsun tietenkin vastaan, varsinkin kun matkatkin luvattiin maksaa. Tämä oli tärkeä seikka, aikomukseni ei ollut tuhlata IFM-SEI:n olemattomia varoja pelkkiin tutustumisreissuihin.

Oli tietenkin selvää, että Israelilaisten tarkoituksena oli tehdä propagandaa omasta maastaan ja sen ideologisesta pohjasta.Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologisen "koulutuksen" avulla minulle oli jo muodostunut kuva sekä juutalaisuudesta että sionismista, vaikkakaan se ei ollut niin analyyttinen ja selkeä kuin mitä se on tätä kirjoitettaessa. Minä en osannut yhdistää sionismia silloinkaan työväenliikkeen arvoperintöön. Sitoutuminen maahan ja verenperintöön oli jo johtanut Hitlerin Saksassa kohtalokkaisiin suur-Saksa ja elintila- (Lebensraum) haihatteluihin kohtalokkain seurauksin. Sitoutuminen arjalaisuuteen, tietynlaiseen verenperintöön yhdistyvään kauneus- ja paremmuuskäsitykseen johti puolestaan juutalaisvihaan ja näiden joukkotuhoamiseen. Israelin valtio syntyi tämän yli 6 miljoonaa juutalaista uhria vaatineen lopullisen ratkaisun seurauksena. Oli traagista ja paradoksaalista, jos sen perustana olisivat samansuuntaiset perustelut kuin heidän tuhoonsa johtaneissa ajattelutavoissa Saksassa. Ylipäätään pidin valtionuskonnon ajatusta vaarallisena, koska se saattaisi helposti johtaa toisella tavalla uskovien syrjintään. Suhteeni Israeliin oli pragmaattinen tavalla joka pätee mihin hyvänsä valtioon. Niiden rajat, suvereniteetti ja maa-alat ovat muodostuneet historian saatossa ja ainakin nykyoloissa jokaisella maalla on oikeus puolustaa omaa territoriotaan ulkopuolista hyökkäystä vastaan. Totta on, että myös palestiinalaisilla oli oikeuksia samaan alueeseen kansalaisina. Itsenäistä Palestiinan valtiota rajoineen ja suvereniteetteineen ei kuitenkaan ollut olemassa. Yhdessäolo olisi järjestettävä alueella sekularistisin, maallisin periaattein uskonnon- ja mielipiteen vapautta kunnioittaen. Lähi-idässä kyllä tähänkin ajatteluun liittyy omat riskinsä: miten suhtautua mielipiteen vapauteen silloin, kun toinen osapuoli haluaa luopua näistä sekularistisista periaatteista ja ajaa toisen osapuolen ulos maasta vaikka väkivalloin? Sehän merkitsisi luopumista niistä periaatteista, joiden varassa herkästi rikkoontuva rauha on saavutettu.

Sionismista ja juutalaisuudesta

Suhtautumiseni sionistisiin periaatteisiin oli kuitenkin tärkeää erottaa niistä (varhais)juutalaisista periaatteista, jotka olivat muodostuneet minulle tärkeiksi ja joita pidin arvossa. Mooseksin kymmenen käskyn tulkitseminen tavalla, joka tarkoitti kaikenlaisen epäjumalanpalvonnan - myös Jumalan nimen merkeissä - torjumista, oli minulle tärkeää. Toisen käskyn ehdoton, rangaistuksen uhalla tapahtuva jumalan nimen mainitsemisen kielto viittasi minusta juutalaisuuden tapaan siihen, että käskyillä oli kokonaan muu sanoma kuin mihin evankelisluterilaisessa kaavassa oli totuttu uskomaan. Kolmannen käskyn Muista pyhittää lepopäivä ja juutalaisten sapattiperiaate osoittivat mielestäni paremmin suuntaa sille, mistä Mooseksen laintauluissa oikeastaan oli kysymys: haettiin sopusointua, harmoniaa ihmisen ja hänen kättensä töiden, ihmisen ja luonnon, ihmisen ja hänen kanssaihmistensä kesken. Lepopäivä, juutalaisten sapatti oli tärkeä symboli tälle tärkeälle periaatteelle. Kerran viikossa ihmisen oli vietettävä yksi päivä tämän harmonian hengessä. Ihmisen oli opittava tunnistamaan rauha ja sopusointu. Oli opittava kunnioittamaan kanssaihmistä ja luontoa. Oli opittava hillitsemään omia intohimoja , mitä ne sitten olivatkin. Kysymys ei ole mistään helposta harjoituksesta, jos lepopäivä todellakin ymmärretään tulevan, messiaaniseen aikaan tietä viittovaksi tunnukseksi.

Ylläkuvattu varhaisjuutalaisuuden ydin oli minulle senkin vuoksi tärkeä, koska näin tietyn yhteyden Karl Marxin kuvaamalla kommunismilla ja sosialismilla ja uskonnollisella harmonian tavoittelulla. Itse asiassa Marxin kuvaus kommunismista oli tuon uskonnollisen messiaanisen ajan kuvausta 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä. Eikö sosialismissa ja kommunismissakin tavoiteltu harmoniaa ihmisen, hänen kanssaihmistensä, hänen toimiensa ja luonnon välillä. Eikö tämä suuri humanistinen perusajatus yhdistänyt kaikkia suuria uskontoja ja ihmiskunnan parhaita filosofeja kautta aikojen? Eikö juuri sen varaan olisi rakennettavissa sellaista kansainvälistä ymmärrystä ja solidaarisuutta, jota myös työväenliike oli tavoittelemassa?

Edellä kuvattu logiikka on muodostanut perustan omalle ajattelutavalleni, joskin myöntää täytyy, ettei ajatus sosialismista ja messiaanisen ajan tavoittelusta juutalaisten parissa ole samalla tavalla selkeää. Uskonto on sielläkin saanut muotoja, jotka ovat peittäneet alkuperäisen sanoman jo aikoja sitten. En usko että keskivertojuutalaisella on kovinkaan selkeää kuvaa uskontonsa todellisesta, velvoittavasta olemuksesta, vaan se peittyy tapojen ja riittien paksujen kulttuurikerrosten alle. Samoja piirteitä on myös diasporajuutalaisuudessa, siis Israelin rajojen ulkopuolella olevien juutalaisten uskonnonharjoituksessa. Selkeimmin negatiivista jumalakäsitystä juutalaisuudessa edustaa Maimonideksen perinne, joka seuraa tiukasti toisen käskyn velvoittavaa sanomaa ja etsii raamatun symboliikasta harmoniaa tukevaa symboliikkaa.

Jäsenjärjestömme Hanoar Haomed Vehalomed

FM-SEI:n jäsenjärjestö toimi siellä ammattiyhdistysliikkeen alaisuudessa. Toiminnalla oli tästäkin syystä vähän erilaisia piirteitä kuin mihin muissa maissa oli totuttu. Jäsenet olivat jonkin verran varttuneempia kuin kotkajärjestöissä yleensä. Järjestö teki myös yhteistyötä armeijan kanssa: jokaisen piti viettää jonkin aikaa leireillä armeijan kanssa ja olla vartioimassa Israelin rajoja. Rajojen vartiointi ja varautuminen aseelliseen hyökkäykseen olivat arkipäivää Israelissa. Kibbutsissa jossa asuin maaliskuussa 1974 oli aseellinen vartiointi yötä päivää. Konepistoolilla varustettu sotilas liikuskeli koko ajan Kibbutsin pihapiirissä.

Toinen erikoinen toimintamuoto olivat vuosittaiset pitkät marssit, joita keväisin nuoret tekivät eri puolilla Israelia. Marssi keskti kolme päivää ja päättyi suureen vastanottojuhlaan. Pääsin Tel Avivissa seuraamaan nuorten tuloa kaupunkiin pitkältä marssiltaan ja saatoin kokea sen riemunsekaisen euforian, joka on niin tyypillistä juuri tälle israelilaiselle nuorisojärjestölle. Marssi etenee historiallisten paikkojen kautta seudulta toiselle ja sen tarkoituksena on tietenkin tutustuttaa nuoret maansa uskonnolliseen historiaan ja merkittäviin paikkoihin.

Retki Eilatiin ja Siinaille

Kymmenpäiväiseen toiseen matkaani osui tietenkin yksi viikonvaihdekin ja Histadrut komensi toimitsijansa Ziegelin minulle seuraksi ja oppaaksi. Mitä tehtäisiin? Miten olisi tutustuminen Siinain erämaahan? Epäröin vähän, eikö se tulisi liian kalliiksi. Ei ollenkaan, minä olin vieraana ja matka järjestyisi. Varattiin siis lentoliput Tel Avivista Eilatiin ja hotellimajoitus siellä. Eilat on tunnettu lomakaupunki ja siellä on erikoista nähtävää.

Jo lentomatka oli mieleenpainuva kokemus. Siinain pohjoispuolella oleva Negevin autiomaa näyttäytyy lentokoneesta autiona kylläkin, mutta nähtävissä on samalla myös se, että joskus autiomaassa saattaa sataa rankastikin. Jokien hiekkaan muodostamia uomia on selvästi nähtävissä.

Eilatissa majoituttiin ja tehtiin satamassa pieni laivaristeily. Laivanm lasisen pohjan läpi oli hauskaa katsella merenalaista, värikylläistä elämää. Aikaa jäi myös oleiluun. Päätin nousta lähellä oleville kallioille katselemaan Akaban lahden violetinvärisiä maisemia. Olisiko ollut niin, että irrottautuminen pääsihteerin työntäyteisestä tehtävästä hetkeksi aikaa olisi antanut tilaa jonkin uuden esiintulolle. Kävi nimittäin niin, että siellä vuorella istuessani ensimmäisen kerran minulle alkoi hahmottua tarve kuvata kokonaisnäkemystäni tärtä yhteiskunnallisen harmonian tavoittelusta. Juuri tuolla vuorella Eilatin tuntumassa syntyi ensimmäinen hahmotelma esseekokoelmastani, joka sai nimensä Zen-Buddhismin kuuta osoittavasta sormesta. Jo samana vuonna kirjoitin ensimmäisen, dialektista metodia koskevan esseen ja kohden 1970-luvun loppua muut, niin että vuoden 1980 aikoihin kokoelma oli periaatteessa valmis.

Vettä erämaassa

Lauantaipäivänä vuokrattiin maastoauto ja lähdettiin katselemaan ympäristön maisemia. Käytiin katsomassa upeaa kuninkasten laaksoa Eilatin pohjoispuolella ja sitten suunnattiin aikamoisten kivenjärkäleiden peittämää tietä kohden Sinaita. Erämaa on omalla tavallaan kaunista sekin, vaikka kasvillisuutta on todella vähän. Vierailtiin parin beduiiniperheen luona. Nämä elivät vuohineen ja lampaineen telttakatoksen alla, elämä vaikutti hyvin yksinkertaiselta. Ziegel osasi jonkin verran heidän kieltään. Jonkin asteinen kommunikaatio oli mahdollista. Beduiini tarjosi vieraille kupillisen kahvia.

Mutta mistä paimentolaiset saivat vettä? Paimentolaisilla oli tiedossa paikkoja joista vettä oli saatavissa. Ziegel näyti aluksi yhden kaivon, joka sijaitsi keskellä tietä. Tiellä oli luukku ja sen alla oli n. 70 cm leveä mutta todella syvä kaivo. Vettä oli kertynyt hiekkakivikerrosten väliin ja paikkapaikoin sitä oli aivan lähellä maan pintaakin.

Ziegel vei minut täällä raamatullisessa Moabin maassa katsomaan erästä lähdettä. Se sijaitsi lähellä tietä syvälle ulottuvan, jyrkkäreunaisen, mutkikkaan ja lohkareiden täyttymän kalliokanjonin perukassa, ehkä parikymmentä metriä maanpinnan tason alapuolella. Miten kanjoni oli syntynyt?

Pitää muistaa, että mannerlaattojen välinen raja-alue kulkee Afrikasta Tanganjika-järviltä saakka läpi Siinain niemimaan aina Kuolleelle merelle ja Genetsaretin järvelle ja edelleen Turkkiin saakka. Kanjoni sijaitse tällaisessa siirtymäkohdassa. Hiekkakivi on kerroksista: kanjonin seinämä näyttää lähes kuivalta hirsiseinältä, jonka hirret ovat kuitenkin valtavien hiekkakivilaattojen leikkauspintoja. Välissä on pehmeämpää kivi- ja maa-ainesta ja - vettä! Laatat muodostavat joskus suuria maljoja. Kanjonin seinämässä oli nähtävissä veden valumajälkiä laattojen välistä. Ziegel näytti myös ikivanhoja kalliopiirroksia paimentolaissauvoista, ihmishahmoista ja seitsenhaaraisista kyntteliköistä, juutalaisuuden symboleja sekin. Otin yksinkertaisella kamerallani kuviakin toivossa, että ne hämärästä huolimatta onnistuisivat. Onnistuivatkin - ja muodostuivat myöhemmin minulle tärkeiksi symboleiksi ajatellen koko pääsihteerikauttani Wienissä.

Täällä Mooses oli juutalaisen kansan vaelluksen aikana iskenyt napisevalle kansalle vettä kalliosta! Kun työntäisi kanjonissa paimentolaissauvan läpi maljamaisen hiekkakivikerroksen, niin laajasta maljamaisesta kerroksesta saattaisi tulla paljonkin vettä, riippuen maljamuodostelman muodosta ja koosta. Rotkon pohjalla oli aivan selvää kirkasta vettä, jota maistelimme. Ylhäältä kanjonin seinien lomasta pilkotti vähän kirkasta taivastakin. Oli viileää ja miellyttävää. Tätä nykyä tuo alue kuuluu Egyptille, matka sinne kulkee Kairon kautta, yli Punaisen meren ja Siinain erämaan Santa Katarinan vuoristoluostarin kautta. Tuskinpa matka sinne tavallisin keinoin tänään onnistuisikaan.

IFM-SEI:n kansainvälisen komitean ensimmäinen kokous kaudellani pidettiin syyskuussa 1973 Israelissa - tästä oli alustavasti sovittu jo Helsingissä pidetyssä kongressissa. Tuohon samaan aikaan Chilessä tapahtui vallankumous, joka johti Chilen vasemmistolaisen presidentin Salvador Allenden murhaan. Tämä heräti valtavaa suuttumusta ympäri maailmaa. Saimme viestin tästä tapahtumasta kansainvälisen komitean kokoukseen. Se päätti heti ottaa kantaa tilanteeseen ja juulkaisi seuraavanlaisen julkilausuman Allenden murhan ja Chilen vallankaappauksen johdosta:

IFM-SEI histories by Ilpo Rossi… (1)

Resolution on Chile

"The International Committee of the IFM-SEI, representing all memberorganisations of the Internatinal Falcon Movement - Socialist Educational International,

was deeply chocked by tyhe forceful and brutal removal of the social democratic governement of Chile that brought to an end a model for peaceful and just developement, the first and only democratic alternative to the present political situation in Latin America;

declares its sympathy with the victims of the coup d'Etat in Chile;

and assures all the social andf democratic forces in the country of its fraternal and unbroken solidarity.

The IFM-SEI will contribute, to the best of its abilities, to the establishment and re-institution of social democratic power in the countries of Latin America,

and pledges its support to all efforts for democratic and socialist education, the indispensible prerequisit for a peaceful evolution.

Kasvatus alastomuuteen

Wienissä alettiin kallistua sielläkin kesään. Keski-Eurooppalaisen tavan mukaan elokuu on tärkein lomakuukausi, mutta kuuman heinäkuun aikana alkaa yhden jos toisenkin ote työhön lipsua. Wienissä rakennettiin juuri ensimmäistä metron pätkää, "Ubahnia" kuten sitä siellä nimitetään. Raitiovaunusta pääsi kurkistamaan alas uomaan, jossa rakennustyötä tehtiin. Iltapäivisin alkoi työmaalta näkyä tyhjiä olutpulloja suorastaan valtavia määriä. Ihmettelin kuinka siellä työssä olleet yleensä jaksoivat tehdä työtä. Wien on yksi Euroopan tärkeimmistä turistikaupungeista. Koko kaupunkielämä muuttuu entistäkin kansainvälisemmäksi, toimistot hiljenevät ja mieli palaa vapaa-ajan viettoon.

Minun kodallani olivat työt vasta alkamassa; Euroopan nuorisoinstituutiot pitivät viimeisiä kokouksiaan ja valmistelivat ohjelmiaan seuraavalle toimintakaudelle. Minä valmistelin hakemuksia toimintaamme varten yrittäen suunnata ne niin, että kävisi mahdolliseksi saada edustajia myös Euroopan ulkopuolelta mukaan. Tämä ulottuvuus myös mahdollisti sellaisia painotuksia, että seminaarimme Euroopan nuorisokeskuksessa, nuorirahastossa ja Euroopan yhteisön koordinaatiotoimistossa tulisivat hyväksytyiksi, niin kuin tulivatkin. Samoin oli valmistauduttava syyskuun 13, päivänä alkavaan kansainvälisen komitean kokoukseen, joka siis pidettäisiin Israelissa. Vapaa-aikaakin jäi sydänkesällä jonkin verran ja pääsimme tutustumaan vähän maaseutuunkin. Kaupungissa oli sekä maksullisia että maksuttomia uimarantoja, erityisesti Alte Donau, vanha Tonavan sivuhaara Wienin kohdalla, joka oli jäänyt sivuun pääuomasta ja palveli nyt entisen myllytoiminnan sijasta vapaa-aikatarpeita.

Oase - keidas

Joskus heinäkuun loppupuolen vapaana viikonvaihteena läksimme ajelemaan Tonavan vartta alasoäin tarkoituksella löytää jokin mukava paikka lauantain viettoa varten. lapsille oli tietenkin vesi ja uiminen tärkeää. Tonavan pääuomasta muutama sata metriä ulompana oli tulvapato - Tonavahan tulvii aika-ajoin kovastikin. Tulvapadon tarkoituksena oli rajata hyväksyttävä ja tulvavettä tasoittava alue pääuoman ulkopuolelle. Muutama kilometri Kaisermühlenistä etelään huomasimme pienen tien, joka ylitti tulvapadon ja kyltissä luki pienillä kirjaimilla: Oase (keidas). Mikähän keidas siellä mahtaa olla, ajattelimme me ja käänsimme pakettiautomme nokan yli tulvapenkereen ja edelleen tiheään lehtipuumetsään ja sen kuoppaiselle ja lätäkköiselle tielle.

Hetimmiten avautui eteemme Tonavan suuri tulvaniitty, kuivana, pölyisenä - ja täynnä alastomia ihmisiä. Väkeä, vanhoja ja nuoria, täytyi niityllä olla pari-kolmesataa, olihan menossa kaunis alkukesän viikonvaihde. Hetkessä automme ympärille kerääntyi joukko ihmisiä ihmettelemään automme rekisterikilpeä ja utelemaan, ketä me oikein olimme.

Alkuhätäännyksestä selvittyämme onnistuin kertoman englanniksi lähimpänä oleville, että olemme muuttaneet juuri kansainvälisiin tehtäviin Wieniin ja että olimme etsimässä paikkaa, missä voisimme viettää lastemme kanssa muutaman tunnin ulkosalla luonnon keskellä.

"Mutta tehän voitte tulla tänne jos alastomuus ei teitä pelota! Katselkaa tänään ympärillenne ja jos seura ja paikka miellyttävät, voitte tulla jäseniksi seuraamme, joka on "Wiener Verein für Freikörperkultur" (Wienin vapaan ruumiinkulttuurin yhdistys). Ihmiset, pääasiassa vanhempaa väkeä - monet entisiä järjestöaktiiveja ammattiliitoista, työpaikkaneuvostoista ja muista yhdistyksistä - vaikuttivat ystävällisiltä ja avoimilta. Mikäpäs siinä, siirsimme automme metsän reunan, nostimme retkitavaramme autosta lapsia varten, riisuimme vaatteet päältämme ja liityimme seuraan tutustuaksemme alueeseen ja siellä oleviin ihmisiin

Alastoman totuuden perinne

"Oasen" porukalla oli jo pitkät toiminnalliset perinteet. Juuret ylsivät 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun avantgardismiin, jossa Itävallan suuret taiteilijat kuten mm. Gustav Klimt olivat tehneet uraauurtavaa työtä. Etsittiin "alastonta totuutta" ja luonnollista, tasa-arvoista elämäntapaa.

Myös vuosisadan alun suomalaisella sosialidemokratialla oli tähän liikkeeseen tietynlainen kosketus. Olin kotkaliikkeen sihteerinä ollessani kaivellut sosialidemokraattisen naisliikkeen historiaa ja sen tekemiä aloitteita Nuorten Kotkain edeltäjän, "Ihanneliiton" toimien yhteydessä. Ihanneliitto oli hengeltään paitsi lapsijärjestö, myös mitä suurimmassa määrin lapsi- ja kasvatuspoliittinen organisaatio. Se oli lähettänyt jo vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä edustajansa, Hilja Riipisen kiertomatkalle Eurooppaan ottamaan selvää lasten sosiaalisesta ja kasvatuksellisesta asemasta. Hänen matkakertomuksiaan oli luettavissa "Työläisnaisessa" jatkokertomuksena. Vuoden 1910 paikkeilla Työläisnaisessa ilomestyi jatkokertomuksena erään Jungwirth-nimsen saksalaisen alustussarja kasvatuksesta alastomuuteen. Siinä perusteltiin lasten kasvattamista alastomuuteen monipuolisesti, alkaen moraalisesta irtiotosta kirkon synnillisenä pitämään ihmisruumiseen. Vuosisadan lapsikuolleisuus oli suuri ja kirjoittaja piti tärkeänä karaista lapsia ulkoilmalla. Terveydellisten seikkojen ohella korostettiin myös ihmisvartalon kauneutta ja luonnollista suhtautumista siihen. Työläisnainen haastoi perheitä kasvattamaan lapsia luonnolliseen alastomuuteen, johon uimarannoilla, saunomistavoissamme ja kesän peltotöissä oli perinteisesti totuttu. Kysymys oli oman kulttuurimme vaalimisesta ja edelleen kehittämisestä.

En voi kieltää etteikö radikaalin sosialidemokraattisen naisliikkeen ajattelutapa kiehtonut minunkin mieltäni. Kuvaan oli tullut kaiken lisäksi uusia ilmiöitä, jotka haastoivat uudenlaiseen toimintaan myös lasten kasvuolosuhteissa. Sanomalehtikioskien näyteikkunat ja ns. miestenlehtien kansikuvat pursusivat jo 1970-luvun alussa alastomuutta, mutta ei luonnollisena vaan eroottisesti viritettynä. Ne eivät rohkaisseet ihmistä yhteydenottoon vaan pikemminkin toimivat kiihokkeena seksuaalisten paineiden diskreettiin purkamiseen masturbaation muodossa kuvallisten kiihokkeiden avulla. Mieleeni muistui Erich Frommin lausahdus rakkaudesta: "jos rakkaus on luonteeltaan vain teknistä laatua, niin silloin itsetyydytys on ihanteellisin rakastelemisen muoto".

Keskusteltuamme tutustumisen jälkeen vaimoni kanssa tilanteesta päätimme, että kun tulemme tähän keitaaseen seuraavan kerran, liitymme mukaan Wienin FKK:hon. Näin myös teimme ja meistä tuli vakituisia kävijöitä tällä Tonavan suistoalueella silloin kun aikataulumme sen salli ja kun meillä oli tarvetta päästä kerrostalosta vähän lähemmäksi luontoa. Varsinkin ensi kuukausina, Martinezin perheen asuessa vielä kanssamme samoissa tiloissa, retkistä Keitaaseen tuli hyvä rentoutumisen ja yhdessäolon muoto. Tutustuimme Keitaalla mielenkiintoisiin ihmisiin; kävi ilmi että joukossa oli paljon akateemisen oppiarvon suorittaneita, yliopistoväkeä, opettajia ja oppilaita. Perusteet vapaan ruumiin kulttuuriin ilmeisesti vaihtelivat jossakin määrin, mutta missään vaiheessa emme kokeneet epämiellyttävää tunkeilemisen tuntua. Joukko todellakin nautti savisesta, pölyisestä elementistään. Tonavaan ei voinut kovan virran vuoksi mennä uimaan, mutta tulva-alueella oli vesikuoppia, joissa porukka kävi kastautumassa. Illan tullen oli tilaisuus käydä avoimella kentällä olevissa suihkuissa ennen kotiinlähtöä.

Keidas oli käytössä varhaisesta keväästä myöhään syksyyn: eräät olivat rakentaneet itselleen lavereita, joilla saattoi jo varhain keväällä tavata huopaan kääriytyneen eläkeläisen vetelemässä päiväunia. Kerho teki myös kesällä retkiä Adrian meren rannikolle istrian niemimaalle. Meille neuvottiin parhaat lomapaikat, joita parina kesänä kerkesimme käydä katsastamassakin. Yllätys oli myös se, että Istrian FKK-loma-alueilta löytyi myös muita suomalaisia, jotka salaa olivat nauttimassa alastomasta lomastaan Istrian kauniilla rannoilla heinäsirkkojen jatkuvan sirityksen säestäminä.

Wienin kerholla oli myös kerran viikossa FKK-sauna- ja uinti-ilta Wienin Margarethenbadissa, siis uimahallissa. Kun meillä ei tietenkään ollut saunaa käytettävissämme, hyväksyimme alastomien ystäviemme kutsun liittyä mukaan joukkoon. Niinpä joka toinen viikko kävimme - jos mahdollista - Margarethenbadissa uimassa ja saunomassa. Erityisesti kapset nauttivat 28-asteisesta vedestä ja raukeina palailimme takaisin asunnollemme ikään kuin saunareissulta.

Minusta tuli alastomuusaatteen kannattaja sosialidemokraattisten naisten ja Wienin FKK-kerhon kannustamana. Olen sittemmin pitänyt asiasta luentoja, erään kerran mm. Jyväskylän talvessa. Yllätin myös työtoverini pariin kertaan alastomuuskulttuuria koskevilla esitelmillä ja demonstraatioilla. Sekin on sanottava, että keskivertosuomalainen on liiaksi kasvanut henkisesti kiinni eroottisesti viritettyyn alastomuuteen kyetäkseen löytämään "alastonta totuutta". Minä pidän sitä edelleenkin tärkeänä vaihtoehtona eikaupallisen, luonnollisen ja radikaalin kasvatustyön muotona.

Kriisi

Eräänä päivänä keväällä 1974 tuli Hans Matzenauerilta, internationaalin presidentiltä viesti. Hän halusi tavata minut seuraavana päivänä lounaan merkeissä. Myös Wolf Harranth, eurooppasihteeri tulisi mukaan. Arvasin jo etukäteen että Matzenauer halusi keskustella IFM-SEI:n toiminnasta ja sen kehittämisestä. Presidentin aktiivisuus ei tietenkään ollut pahasta, päinvastoin. Uudet ajatukset olisivat mitä tervetulleimpia, varsinkin kun öljykriisin ja internationaalin aiemmin syntyneiden alijäämien vuoksi jouduttiin toimimaan ahtaissa rajoissa.

Tapaamisen teemana oli IFM-SEI:n talouden kohentaminen. Vaikka oli selvästi nähtävissä, että ne muutamat keinot joita minulla oli käytettävissä, olivat jo purreet ja järjestön talous oli tässä mielessä oikeassa suunnassa, Matzenauer tivasi minulta uusia keinoja talouden tasapainottamiseksi. Kertasin jo aiemminkin ilmaisemani linjan. Matkustan järjestön laskuun mahdollisimman vähän, osallisuuteni Euroopan nuorisoinstituutioiden hallinnossa - Euroopan talousyhteisön kansainvälisten nuorisojärjestöjen koordinaatiotoimiston sekä Euroopan Nuorisorahaston johtoelimissä - mahdollistivat sentään kohtuullisen osanoton ja tapaamiset kansainvälisellä tasolla. Muille mantereille en ollut aikonutkaan matkustaa: olimme saaneet järjestettyä osanottoa kansainvälisiin seminaareihimme Etelä-Aasiasta (Intiasta) ja eräistä uusista, sosialistisen kasvatuksen organisointia suunnittelevista maista (Kypros). Lisäksi Luis Carellon kanssa tehdyn suunnitelman mukaan Etelä-Amerikasta oli tulossa neljän hengen delegaatio seminaareihimme ja samalla Euroopan kiertueelle tutustumaan kotkajärjestöjen toimintaan eri maissa. Muita varsinaisia tulolähteitä en ollut kuitenkaan keksinyt, eivätkä kansainvälisen muutkaan komitean jäsenet olleet tehneet ehdotuksia.

Presidentillämme oli kuitenkin uusia ajatuksia, ei ehkä aivan yksin kehitettyjä, oletan Harranthin olleen mukana alustavassa visiointityössä. Piti ruveta järjestämään enemmän seminaareja Euroopan nuorisoyhteisöjen kanssa ja luoda tätä kautta mahdollisuuksia IFM-SEI:n talouden kohentumiselle.

En oikein ymmärtänyt miten se olisi mahdollista. Kansainvälinen koulutus, jota yhteisöt tukivat, piti järjestää voittoa tavoittelematta ja säästäväisyyttä noudattavien periaatteiden mukaan. Myös kansainvälisten nuorisojärjestöjen toimintaa tukevat instituutiot olivat joutuneet öljykriisin aiheuttamaan taloudelliseen kurimukseen. Bensan hinta oli suhteessa vieläkin kalliimpaa kuin mitä se on tätä kirjoitettaessa - hinta lähentelee nyt heinäkuussa 2006 1,50 euroa litralta. Tuettavien seminaarien määrä oli pikemminkin vähentymässä kuin kasvamassa.

Vasta myöhemmin minulle selvisi, että tämänkaltainen avustustahojen huijaaminen oli ja on Euroopassa melko yleistä. Näennäistoiminnan järjestämien, "kuittitehtailu" onnistui, koska avustusten kontrolli oli sattumanvaraista ja olimme saaneet suunnitelmiamme läpi odotetussa määrin. Ongelmana oli pikemminkin osanoton turvaaminen kansainväliseen koulutukseen - energiakriisi puri syvältä myös kansallisten järjestöjen toimintaan. Toin käsitykseni esille lounaan yhteydessä käydyssä keskustelussa.

Kysymys ei kuitenkaan ollut seminaareista vaan taloudesta. Ei ollut tarkoituskaan järjestää lisää oikeaa koulutusta, vaan kehittää teemoja ja ohjelmia, joihin anottaisiin avustuksia. Keinoja kyllä riittäisi kulujen osoittamiseen osanotosta riippumatta. Ainakin osittaisen "näennäistoiminnan" avulla voitaisiin tehdä puhdasta rahaa kansainväliselle järjestölle.

Käytännössä valvonta tässä suhteessa oli lähes olematonta. Siitä huolimatta toiminta ei ollut riskitöntä. Tarvittiin hyviä teemoja ja niiden kuluttaminen ilman todellista osallisuutta aiheuttaisi raportointiongelmia myös omien jäsenjärjestöjen suuntaan. Olin jo kotimaassa joutunut vähän samankaltaisten ilmiöiden kanssa tekemisiin, enkä ollut pitänyt lainkaan tällaiseen lantaliemeen sukeltamisesta. Kansainvälisen järjestön pääsihteerinä - olihan kysymys sosialistisen kasvatuksen arvoista ja asenteista - tämänkaltainen toiminta olisi todella vaarallista: siihen liittyvien riskien lisäksi kysymys oli keskeisistä kansanvaltaan liittyvistä periaatteista.

Vähitellen minulle selvisi, minkälaisesta taloudellisesta toiminnasta tässä lisäkoulutuksessa tulisi olemaan kysymys. Matzenauer - suuren Kinderfreunden toiminnanjohtaja - oli hyvin määrätietoinen, taloutta oli ryhdyttävä nopeassa tahdissa panemaan kuntoon. Minulta pääsihteerinä odotettiin pikaisesti konkreettisia ehdotuksia siitä, millaisia sisältöjä tässä suhteessa otettaisiin käyttöön. Suoralta kädeltä en osannut ehdottaa mitään, olin suoraan sanottuna aika tavalla tyrmistynyt. No, presidentti ymmärsi sen verran, että antaisi minulle muutaman päivän aikaa miettiä asiaa. Lounastapaaminen päättyi minun kohdaltani varsin sekavissa tunnelmissa.

Uni

En ollut osannut varautua henkisesti siihen, että minulta odotettaisiin tämänkaltaista "teknistä osaamista". Tiedän, että joiltakin tällainen toiminta onnistuu ilman sen suurempia omantunnon tuskia ja tiesin jo kotkaliikkeen ajoilta että poliittisissa kunnallis- ja piirijärjestöissä pidettiin kynnysrahoja melkeinpä luonnollisena toiminnan rahoitusmuotona. Minun ei ollut tarvinnut sellaiseen sekaantua eikä se luonteellani olisi ollut mahdollistakaan. Nyt olin törmäämässä kriittisessä tilanteessa samoihin ongelmiin kansainvälisessä kentässä. Pohdiskelin asiaa puolelta jos toiseltakin pääsemättä selkeään, vakaaseen näkemykseen.

Toisena yönä tapahtuneen jälkeen näin unen: olen kiipeämässä tikapuita maapallon jyrkkää seinämää ylöspäin tavoitellen pääsyä napa-alueelle, tasaisemmalle ja vakaammalle alueelle. Yhtäkkiä portaat alkavat taipua taaksepäin ja tunnen putoavani, herään hiestä märkänä.

Unen symboliikan ymmärtäminen ja unen tulkinnan käyttäminen tärkeän ratkaisun välineenä saattaa tuntua joistakin oudolta, minusta ei. Olin jo perehtynyt muutamia vuosia Frommin sosiaalipsykologiaan ja humanistiseen psykoanalyysiin, jonka yhden osan muodostaa "vapaan assosiaation" käyttäminen tunteiden ja tilanteiden analysoinnissa. Pohjana osaamiselleni tällä alueella on Frommin toistaiseksi suomentamaton kirja "The Forgotten Language" (Unohdettu kieli). Se opastaa humanistiselle ja toistaiseksi lyömättömällä tavalla vapaan assosiaation, mm. unien käyttöä mm. vaikeiden moraalisten ja muidenkin ongelmien ratkaisussa. Tajusin, että suostuminen presidenttimme ehdotukseen merkitsisi koko arvopohjani murtumista. Suostumalla vihjaillun kaltaiseen toimintaan veisi pohjan kaikelta muultakin toiminnaltani. Yksin tulisin teknisestikään selviämään näennäistoiminnan aiheuttamista ongelmista: hyvien teemojen ja sisältöjen tuhlaamisesta, rahoitukseen sisältyvien papereiden ja tositteiden aikaansaamisesta, raportoinnista puhumattakaan. Olin ensimmäinen suomalainen sosialidemokraatti, joka oli valittu kansainvälisen sosialidemokraattisen järjestön pääsihteeriksi. Olisi väärin suomalaista taustaani ja periaatteitani kohtaan ryhtyä tällaiseen toimintaan. Vaikka pääsihteeritehtäväni päättyisi seuraavana päivänä, ehdotetun kaltaiseen toimintaan en suostuisi. Talous oli järjestössä saatava kuntoon, mutta käytettävien keinojen tuli olla puhtaita. Ei ollut minun vikani, että Kinderfreunde oli antanut toiminnan jatkua Martinezin kaudella alijäämäisenä. Olin valmis tekemään parhaani, mutta keinojen ja päämäärän piti olla sopusoinnussa keskenään.

Viimeinen kahvikuppi

Sovittu tapaaminen järjestyi Kinderfreunden toiminnanjohtajan komeaan huoneeseen seuraavalla viikolla. Oli tilattu kahvit ja suurenmoiset

itävaltalaiset apfelstruudelit, omenatortut kahvileiväksi. Nähtävästi odotettiin minun olevan yhteistyöhalukas, ulkoiset puitteet oli rakennettu sen kaltaisiksi.

Tiesin, että vastaukseni saattaisi internationaalin puheenjohtajan ja minun toiminnallisen suhteen vaikeaan kriisiin. Ei ollut helppoa sanoa päin naamaa, että en voisi koskaan hyväksyä korruptoituneita menettelytapoja hyvänkään tarkoituksen saavuttamiseksi. Nyt se oli kuitenkin tehtävä. Ilmoitin kahvinjuonnin välissä, että en ollut tottunut ehdotetun kaltaiseen toimintaan. Mielestäni se tulisi vain pahentamaan tilannetta. Vastaukseni sai Matzenauerin kasvot harmaantumaan. Hän loukkaantui silminnähtävästi, jäykistyi tuolissaan ja ilmoitti saman tien, että tilanne ei jää tähän. Toista kuppia kahvia ei tarjottu enkä myöskään jäänyt sitä odottamaan. Ilmoitin vain että päätökseni oli vakaa ja että aion myös siinä pysyä. Poistuessani tiesin, että seuraamuksia tulee. Toiminnan linjasta ei kuitenkaan päätä sen enempää järjestön presidentti kuin pääsihteerikään yksin. Minulle oli erityisen tärkeää kansainvälisen komitean ja erityisesti pohjoismaisten järjestöjen tuki. Tiesin, että pohjoismaissa korruptioon perustuvia keinoja ei toiminnassa tultaisi hyväksymään missään vaiheessa. Kahveja ei juotu eikä lounaita syöty sen jälkeen pääsihteerikaudellani presidenttimme kanssa.

Jo samana päivänä soitin Ruotsiin Unga Örnar- järjestön sihteerille Alvar Lindqvistille kertoen minkälaisen talouskeskustelun olimme käyneet. Sovimme että asia otetaan keskusteluun Nuorten Kotkain pohjoismaisessa yhteistyökomiteassa, mutta sen seuraava kokous olisi vasta syyskuun alussa. Varmistaakseen tilannetta Alvar lähetti vielä samana keväänä kauppakorkeakoulussa opiskelevan poikansa Ruotsin liiton kustannuksella Wieniin. Kävimme parin päivän aikana perusteellisesti läpi internationaalin tilit. Kävi ilmi, että aloittamani säästöohjelma oli alkanut toimia. Sovittiin, että samalla linjalla jatketaan.

Delegaatio henkilökohtaisena vieraana

Alkukesästä 1974 tuli Luis Carellon kokoama delegaatio Eurooppaan, Osanottajia oli Argentiinasta, Perusta, Urugyausta ja Paragyausta. Ryhmä osallistui Itävallan Kärntenissä Döbriachissa järjestetylle kansainväliselle leirille. Tunnelma oli suhteiden osalta enemmän kuin jäätävä. Ennen leiriä deloegaatio teki mittavan Euroopan turneen sovitun mukaisesti. Kansalliset järjestöt pitivät vieraanvaraisesti huolta kaukaa saapuneista tutustujista. Heidät oli valittu huolellisesti, kaikki olivat erinomaisen hienoja persoonia. Voin vain todeta että yhteistyö Luis Carellon kanssa toimi hyvin, vaikka tilanne Argentiinassa oli selvästi vaikeutumassa sotilasjuntan diktatooristen otteiden alkaessa kiristyä. Vuoden 1973 Chilen vallankaappauksen henki oli leviämässä myös Argentiinaan.

Kansainvälisen leirin jälkeen delegaatio jäi vielä pariksi viikoksi Itävaltaan aiemmin keväällä tehdyn suunnitelman mukaan. Itävallan osavaltioiden Kinderfreunden toiminnoissa olisi vielä paljon nähtävää ja opittavaa. Ja kannattihan tutustua myös tämän alppimaan kauniisiin maisemiin - ei Etelä-Amerikasta tulla kerran vuodessa retkeilemään Eurooppaan!

Leirin jälkeisestä ohjelmasta ei tullut kuitenkaan mitään. Kinderfreunde ilmoitti, että IFM-SEI saa menetellä vieraidensa kanssa niin kuin itse parhaaksi näkee. Apua ohjelmien tai majoituksen suhteen ei ollut tulossa. Jouduin ilmoittamaan tämän tosiasian sekä Luis Carellolle että tietenkin delegaation jäsenille. Mikä nyt neuvoksi?

Vaimoni Ritva totesi, että olimmehan Wieniin tullessamme sopineet samaan asuntoon Martinezin perheen kanssa, miksi emme ottaisi delegaatiota kotiimme. Tilaa kyllä löytyisi. Sopu sijaa antaa, kuten Suomessa on tapana sanoa. Näin myös tehtiin. Vieraamme latinalaisesta Amerikasta tulivat kotiimme ja järjestelimme niin, että kullekin löytyi vuodepaikka. Ruokailu- ja työskentelytilat olivat yhteisiä. Kustannuksia ei internationaalille aiheutuisi, porukka olisi meidän henkilökohtaisina vierainamme. Teimme pikaisesti parin viikon ohjelman, jonka puitteissa tutustuisimme Wieniin ja Ala-Itävaltaan. Minulla oli käytössä VW-bussini, joten matkustamisenkaan suhteen ei tulisi ongelmia. Elokuu on Itävallassa lomakuukausi eikä Kinderfreundesta kuulunut mitään. Siellä ei oltu kiinnostuneita siitä, miten internationaali - käytännössä pääsihteeri - pärjäisi vieraidensa kanssa.

Meillä oli nyt hyvää aikaa käydä läpi ajatuksiamme arvoista ja asenteista sekä käsityksistämme sosialistisen kasvatuksen järjestämismahdollisuuksista osallistujien kotimaissa.

Perussa asiat olivat varmalla pohjalla. Luis Carcia oli APRA-puolueen lapsijärjestön Chicos Apristas Peruanos järjestön täsmällinen toiminnanjohtaja. Kävi yllättäen myös ilmi, että APRA-puolueen perinteet muistuttivat hyvin paljon suomalaisen sosialidemokraattisen liikkeen toimintatapaa. Siellä oli mm. paljon työväentaloja, joissa kokoonnuttiin. Uruguayssa oli presidentti Tröschnerin - alunperin saksalaisen upseerin johtama pitkäaikainen sotilasjuntta, siellä toiminta tulisi olemaan illegaalia, maanalaista ja salaista. Alcidas Molinas, hieno työväenliikkeen mies suhtautui kuitenkin melko luottavaisesti tulevaisuuteen. Uruguayn edustaja Antonio Callichio ei omannut kovin vahvoja siteitä järjestöihin, mutta hengeltään vasemmistolaisena hän oli valmis viemään asiaa eteenpäin.

Elokuun loppupuolella saatoin vieraamme runsaan kahden viikon yhteisen vaihen jälkeen Wienin Schwechatiin lentokentälle arvaamatta, että tässäkin tapahtumassa olisi tulossa yllättävä käänne.

Suhtautuminen korruptioon

Vielä muutama sana korruptiosta. Suomessa tähän ilmiöön ei ole totuttu eikä tavallinen kansalainen tunnista sitä eikä joudu juurikaan ilmiön kanssa tekemisiin. Maailman korruptioindekseillä mitattuna olemme korruptiovapaimpia maita maailmassa. Sama koskee myös muita pohjoismaita. Erityisesti Ruotsissa pidetään yllä korkeaa raportointimoraalia. Keski-Euroopassa tilanne on jo toisenlainen. 1970-luvulla ei ollut kuitenkaan käytössä maailmanlaajuista korruptioindeksiä, jolla näitä ilmiöitä mitataan.

Tätä kirjoitettaessa Itävallan palkansaajien ja ammatillisen keskusjärjestön ÖGB:n pankki olisi menossa nurin ellei konservatiivinen hallitus hätätilassa tulisi kovin ehdoin tukemaan ammattiyhdistyspankin pelastamista. ÖGB joutuu avaamaan kaikki tilinsä ja raportoimaan kaikesta omaisuudestaan hallitukselle. Ammattiyhdistysliike joutuu vastaamaan koko omaisuudellaan Karibialla 1990-luvulla tehtyjen lomahankkeiden täydellisestä epäonnistumisesta. Taipumus "pelin politiikkaan" on pohjoismaiden ulkopuolella kulttuurisesti potentiaali vaihtoehto rahan ja tuloksen tekemisessä.

Poliittisia vankeja pelastamaan

Latinalaisen Amerikan delegaatiomme lähti elokuussa Buenos Airesin ja sieltä edelleen kotiin. Syyskuussa pohjoismaiset kotkajärjestöt järjestivät pohjoismaisen yhteistyökomitean kokouksen. Tämä komitea oli minulle tuttu jo kotkaliikkeen sihteerikaudelta, olinhan toiminut yhden jakson myös sen "presidenttinä" eli puheenjohtajana. Minut oli kutsuttu Kööpenhaminassa pidettävään kokoukseen mukaan. Itse kokouksessa käsiteltiin pohjoismaiseen yhteistoimintaan liittyviä työasioita: kansallisten liittojen raportteja, yhteisen pohjoismaisen koulutuksen suunnitelmia, tekeillä olevia aineistoja jne. Mukana oli tietenkin katsaus kansainvälisen järjestön toimintaan ja siihen maailmanpoliittiseen toimintaympäristöön, jossa toimittiin. Pohjoismaissa oli hyvin tiedossa, että jo pelkästään kansainvälisen järjestön taloudellisesta tilanteesta johtuen ei ollut tavanomaisesta yli menevää paljonkaan odotettavissa. Koin kuitenkin, että tein töitä IFM-SEI:ssä pohjoismaisten kotkajärjestöjen tuella ja pidin tärkeänä pitää yhteistyökomitean ajan tasalla ilmapiiristä. Epäilyksiä Itävallan Kinderfreunden yhteydessä olevan IFM-SEI:n toiminnallisesta itsenäisyydestä oli ollut jo Martinezin kaudella. Luottamuksellinen ja ajantasainen informaationvaihto oli siten enemmän kuin luonnollista. Tunnelmaksi jäi kuitenkin "katsotaan edelleen" tilanne.

Puhelu Argentiinasta

Olin lähdössä Kööpenhaminasta kotimatkalle Wieniin, kun sain hotellin vastaanotossa soittopyynnön Ritvalta, vaimoltani Wienistä. Olikohan kotona sattunut jotakin? Ei ollut kovin tavallista että hän soitteli matkoilla perääni hotelleihin. Kännyköitä ei tuohon aikaan vielä ollut ja tapanani oli kertoa Ritvallekin, missä hotelleissa asuin, ihan siltä varalta että jos jotakin sattuisi. Nyt oli sattunut.

Aamuyöstä oli asunnossamme puhelin soinut - puhelimessa oli Latinalaisen Amerikan toimiston sihteerimme Luis Carello. Perusta oli soitettu, että Luis Carcia - Perun edustaja delegaatiossamme - ei ollut saapunut sovitussa aikataulussa kotiin. Hän oli matkustanut Buenos Airesista yhdessä Alcidas Molinaksen (Paraguay) ja Antonio Callichion (Uruguay) kanssa Paraguayhin ja tarkoituksella jatkaa sieltä edelleen kotiin. Luis Carello oli ilmoittanut, että koska jotakin oli tapahtunut, hänen olisi matkustettava Argentiinasta Paragyayhin ja yritettävä selvittää mitä oli tapahtunut.

Tieto oli samalla kertaa sekä yllättävä että huolestuttava. Luis Carello oli ilmoittanut raportoivansa heti kun saa tilanteesta jotakin selvää. Soitin samalta istumalta Wieniin presidentillemme Matzenauerille kertoen mitä olin Ritvan kautta kuullut. Svimme sitä että pidämme heti presidiumin kokouksen kunhan saamme lisää tietoa tapahtumista.

Etelä-Amerikan tilanne oli koko ajan muuttumassa kannaltamme huolestuttavaan, levottomuutta herättävään suuntaan. Chilen tilanne oli kääntynyt sitten Allenden vallasta syöksemisen autoritaariseen suuntaan. Vasemmistolaisia sorrettiin, vangittiin ja tapettiin, pakolaisia tulvi Chilestä Eurooppaankin. Toivo demokraattisesta muutoksesta maassa oli oli valunut Pinochetin kaappauksen myötä tyhjiin. Allenden kaudella jäsenjärjestön perustaminen IFM-SEI:lle oli ollut mielestämme kaikin puolin mahdollista.

Paragyayn tilanne oli jo vuosia ollut sotilasmahtiin nojaavan diktaattoripresidentin Alfredo Stroessnerin alaisuudessa lähes mahdoton avoimelle, sosialistisia arvoja edustavalle poliittiselle ja kasvatukselliselle toiminnalle. Siellä on voinut delegaatiollemme sattua ihan mitä tahansa. Epävarmuus oli käsin kosketeltavaa.

Myös Argentiinassa tilanne oli kääntymässä sotilasjuntan hallinnon yhä hankalampaan suuntaan.Luis Carello ei voinut käyttää Rosarion toimistosta puhelinta, hän oli jo selvästi tarkkailun alaisena. Siksi puhelinsoitot Argentiinasta tulivat Eurooppaan varhaisina aamuyön tunteina. Hän soitto mannertenvälisiä puheluita ulkoa puhelinkioskista. Jäimme kuitenkin toistaiseksi odottamaan, mitä Carello saisi tietoonsa koskien delegaatiomme kohtaloa.

He ovat vankeina...

Kului viikko, puolitoista. Eräänä aamuna puoli viidenmaissa heräsin puhelimen soittoääneen. Linjalla oli Luis Carello. Puhelut eivät tuohon aikaan kulkeneet satelliittiyhteyksien kautta, vaan merenalaista kaapelia pitkin, mikä merkitsi parin kolmen sekunnin viivettä äänen kulussa: piti malttaa odottaa, että vastaaja kuuli sanoman ja vastasi sitten. Kaiken lisäksi ääni kaikui linjalla mahdottomasti. Aivan ensimmäiseksi kuuli kaikuna sen, mitä itse oli sanonut.

"He ovat vankeina Paragyayssa, tehkää jotakin heidän pelastamisekseen. Paikka on hippodroom pääkaupunki Asuncionin tuntumassa. Tehkää jotakin!". Sain vakuutettua, että ryhdymme välittömästi toimiin edustajiemme pelastamiseksi. Etelä-Amerikassa oli tuohon aikaan kevät ja varsinkin yöt olivat kylmiä. Siitä, miten vieraamme Asuncionin raviradan aitauksessa selvisivät, meillä ei ollut tietoa.

Myöhemmin talvella, Euroopan nuorisokeskuksessa järjestämässämme poliittisten vankien pelastamista koskevassa seminaarissa selvisi, että Luis Carello oli matkustanut papiksi pukeutuneena Argentiinan rajan yli Paraguayhin. Hän oli mennyt Asuncionissa Alcidas Molinaksen kotiin. Alcidaksen vaimo oli saanut tietää, että hänen miehensä on raviradan kupeessa olevala leirillä vankina. Hän oli vienyt aidan ali miehelleen ja tämän delegaatioon osallistuneille ystäville aitauksen alitse jotakin syötävää. Täm ilmeisesti siis sallittiin, mutta poispääsystä ei tavallisella kuolevaisella ollut mitään mahdollisuuksia pästä neuvottelemaan. Kävi myös ilmi, että osanottajat oli pidätetty heti Paragyayn rajalla. Syynä ilmesesti olivat kansainväliseltä kotkaleiriltä tetut valokuvat, joissa näkyi sinipuseroisia osanottajia. "Vallankumoukselliset" joutuivat välittömästi kiinniotetuiksi ja päätyivät Asuncioniin keskitysleirin kaltaisiin olosuhteisiin. Diktatuurin toimintatavat olivat brutaaleja. Millä keinoilla voisimme yrittää pelastaa delegaatiomme edustajat tuolta vankileiriltä?

Varapresidentti selvitysmatkalle...

Kutsuimme välittömästi kokoon presidiumin, jonka puitteissa etsisimme keinoja vankien vapauttamiseksi. Piet Kempenaars, eläkkeellä oleva IFM-SEI:n varapresidentti, satamatyöläinen Antwerpenistä, teki konkreettisen ehdotuksen. Hän voisi eläkeläisenä matkustaa Antwerpenistä rahtilaivalla Argentiinaan ja sieltä edelleen Paragyayhin. Mitään kovin selvää suunnitelmaa ei hänelläkään ollut, mutta paremman puutteessa tämäkin sopi meille. Jotakin oli joka tapauksessa tehtävä. Piet Kempenaars oli itse vakuuttunut siitä, että hän voisi vakuuttaa kenet hyvänsä internationaalimme kansanvaltaisuudesta ja sitoutumisesta rauhanomaisin keinoihin maailman muuttamisessa demokraattisen sosialismin suuntaan.

Piet lähti kaiketi jo viikon sisällä kokouksestamme matkaan. Laivamatka ei ollut kaikkein nopeimpia, muta htaasti ja varmasti hän rantautui Buenos Airesiin ja jatkoi sieltä matkaa eteenpäin. Hän tapasi - kaiketi salaa -Luis Carellon ja samalla he sopivat aikataulusta ja välttämättömistä aikarajoista, jolloin Piet Kempenaars viimeistään antaisi kulua itsestään.

Elettiin jo marraskuuta ja IFM-SEI:n toiminta eteni suunnitelmien mukaan. Internationaalilla oli seminaareja mm. Euroopan nuorisokeskuksessa. Mm. Martti Pöysälä, kotkaliiton sihteeri minua edeltävänä aikana oli kutsustani luennoimassa eräässä seminaarissa.

Maaginen seminaari

Järjestimme seminaarin Euroopan Nuorisorahaston tuella myös Amsterdamissa. Siitä jäi erityisesti mieleen erikoinen kaupunkiajelu, jonka yhteydessä tutustuttiin kaupunkiin. Kiertoajelun nimi oli "Magic Bus" - maaginen bussi. Kiertoajelu alkoi erittäin kapealta kadulta, hyvä että tarkoitukseen varattu bussi oli sopinut sen päähän peruuttamaan. Opas oli vähän erikoisen näköinen kapeine nahkahousuineen, nahkatakkeineen ja leveälierisine hattuineen. Vasta jälkeenpäin tajusin, että ulkoasu oli kuin suoraan erään sikarimerkin keskiaikaisesta merenkulkijasta, joka toi tupakan Karibialta Eurooppaan. Tutustumisajelun kannalta bussi oli varsin erikoinen: sen kaikki ikkunat tuulilasia lukuun ottamatta oli maalattu läpinäkymättömän mustaksi . Oppaalla oli mukanaan pitkävartisia harjoja, pesurättejä ja pari ämpärillistä vettä kiertoajelua varten. Matka alkoi oppaan jakaessa ohuita tupakantapaisia osanottajille, jotka imaisivat niistä sauhut ja antoivat tupakan edelleen vieruskaverilleen. Oppaan tarina tälle tutustumismatkalle seurasi Alankomaiden suuria saavutuksia tutkimusmatkailussa ja ennen kaikkea niin tärkeän tupakan tuomisessa Eurooppaan. Matkaan lähdettiin - satoi vettä - ja jonkin ajan kulutua bussi pysähtyi. Opas pyysi meitä seuraamaan itseään kohden patsasta, joka seisoi lähellä olevassa puistossa. Ämpärit ja harjat olivat mukana ja tehtävämme oli puhdistaa suuren tutkimusmatkailijan ja tupakkateollisuuden alkuunpanijan patsasta. Ohikulkijat katselivat ihmeissään touhujamme ja kyllä osalle naurukin tuntui kelpaavan. Näin matka jatkui patsaalta ja muistimerkiltä seuraavalle, mutta missäpäin Amsterdamia oltiin, siitä meillä ei ollut harmaata aavistustakaan. Retki päättyi satamaan, jossa loikimme asuntoina käytetyistä jokiproomuista toiseen päätyen yhteen niistä. Laskeuduimme kapeita rappuja alas ruumaan ja oppaan käskystä veivattiin luukut auki. Edessä oli tomaatinnäköistä kasvustoa proomun ruumassa. Luvalla sanottuna omituinen sekoitus Alankomaiden tupakkahistoriaa ja sen modernia laajennusta maassa hyväksyttyjen huumeiden suuntaan.

Myös Kempenaars on vangittu...

Taas eräänä aamuna,kuuden seitsemän aikoihin aamulla soi puhelin, linjalla oli hätäisen ja pelokkaan tuntuinen Luis Carello. "Soitan puhelinkioskista, en voi puhua pitkään, pelkään että minua tarkkaillaan. Ilmoitan vain, että Piet Kempenaars on myös vangittu Asuncionissa Paraguayssa. Hän samalla vankileirillä kuin delegaatiomme osanottajat. Missä vaiheessa Piet oli pidätetty, sitä emme ehtineet selvittää. Kerkesin ilmoittaa kaikuvaan puhelimeen, että ryhdymme toimiin kun puhelu katkesi.

Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen, mutta mitkä. Presidenttitasolla ei ollut kenelläkään käyttökelpoisia neuvoja ehdotettavissa. Päädyimme tulokseen, jonka mukaan lyhyesti ja mahdollisimman nopeasti informoisimme keskeisiä jäsenjärjestöjämme tapahtuneesta ja pyytäisimme näiltä ehdotuksia ja mahdollisesti myös apua keinojen löytämiseksi edustajiemme vapauttamiseksi. Kenelläkään ei suoralta kädeltä ollut neuvoja esitettävänä, mutta ymmärsimme että pelkästään lapsijärjestöjen voimin tilanne ei olisi ratkaistavissa. Poliittisen diktatuurin otteisiin olisi vastattava poliittisin keinoin, jos niitä ylipäätään oli olemassa.

Tehtävä Asuncionissa...

Yllättäen toimintastrategian siementä alkoi löytyä Saksan Liittotasavallasta. Saksan SJD-Die Falken oli ottanut yhteyttä liittokansleri Willy Brandtin hallitukseen SPD:n toimiston kautta.

Saksan sisäpoliittinen tilanne oli monella tapaa vaikea. Maassa vaikutti Baader-Mainhof terroristiryhmä, joka oli erikoistunut kaappaamaan tunnettuja poliitikkoja ja piti lisäksi yhteyksiä islamilaisiin ääriliikkeisiin. Voidakseen edes jollakin tavalla vastata näiden ääriliikkeiden toimiin - niistä saatiin konkreettisia kokemuksia liittotasavallassa paitsi poliittisten merkkihenkilöiden kaappausten muodossa myös pari vuotta myöhemmin Münchenin olympialaisten yhteydessä - Brandtin hallitus oli perustanut erityisvaltuuksilla varustetun kommandoryhmän, jonka tehtävänä oli pyrkiä ratkaisemaan näitä erityistilanteita. Esimerkiksi lentokonekaappauksissa kommandoryhmä sai hyökätä koneisiin ja tappaa terroristeja tilanteen ratkaisemiseksi ja mm. matkustajien vapauttamiseksi. Kommandoryhmää koulutettiin näitä erikoistilanteita varten ja sen johdossa erityisvaltuuksin toimi Hans Jürgen Wischnewski, jolla oli merkittävä asema paitsi SPD:ssä myös Brandtin hallituksen edustamassa hallinnossa.

Brandtin hallitus sai siis tiedon tapahtuneesta ja siitä, että latinalaisamerikkalaisen delegaation lisäksi myös belgialainen sosialidemokraattinen vaikuttaja Piet Kempenaars oli joutunut Paragyayn hallituksen ylläpitämän poliittisen leirin vangiksi. Liittotasavallan hallitus antoi tiedon saatuaan Wischnewskin kommandoryhmälle yrittää löytää ratkaisu tähänkin ongelmaan. Eipä kestänyt kauankaan kun alkoi tapahtua.

Audienssi

Taisi olla marraskuun loppua, kun Saksan Paragyayssa sijaitsevan kaupallinen edustajisto pyysi audienssia presidentti Stroessnerin puheille. Presidentti myöntyi ilman muuta tällaiseen tapaamiseen, olihan Saksan Liittotasavalta yksi sen tärkeimpiä kauppakumppaneita.

Saksan kaupallisen edustuston edustajalla oli tällä kertaa Paragyayn presidentille vain yksi asia. "Teidän raviratanne tuntumassa pääkaupungissa on vankileiri, jossa on aiheettomasti pidätettynä oman maanne kansalaisten lisäksi perulainen, uruguaylainen ja belgialainen henkilö. Mikäli näitä henkilöitä ei kolmen päivän kuluessa vapauteta, loppuu autojen tuonti Saksan Liittotasavallasta Paragyayhyn välitömästi". Muta asiaa kaupallisen edustajiston viestinviejällä tällä kertaa ollut.

Vapaus

Kolmen päivän kuluttua Piet Kempenaars ja delegaatiomme perulainen ja urugyaylainen jäsen vapautettin vankileiriltä. Alcidas Molinas, delegaatiomme paragyaylainen jäsen jäi vielä vangiksi, mutta vapautettiin tammikuussa 1975. Poliittisen tason yhteistyö liittokansleri Brandtin hallituksen kanssa oli tuottanut tulosta. Internationaalissa oltin yhtä tärkeää kokemusta rikkaampia.

Tapaus herätti luonnollisesti kansainvälisessä nuorisoyhteisössä huomiota. Meitä onniteltiin saavutetun tuloksen johdosta. Maailmalla tilanne oli kääntymässä yhä kriittisemmäksi. Jouduimme toteamaan, että myös Intiassa Kongressipuolueen hallitus oli alkanut rajoittaa sosialistiseksi määriteltyjen järjestöjen toimintaa. Myös Rahstara Seva Dalin - intialaisen lapsijärjestömme edustajat - alkoivat olla vaaravyöhykkeessä.

Seminaari ja ,,,

Kun meillä oli nyt kokemuksia poliittisten vankien vapauttamisesta poliittisen painostuksen avulla, päätimme hakea Euroopan Nuorisokeskukselta ylimääräistä avustusta erityisen seminaarin pitämiseksi tapahtuneen dokumentoimiseksi ja keinojen kartoittamiseksi vastaisen varalta, jotta toimiin osattaisiin ryhtyä tarpeen niin vaatiessa. Avustus saatiin ja helmikuussa 1975 järjestimme poliittisten vankien vapauttamista koskevan kansainvälisen seminaarin Euroopan Nuorisokeskuksessa Strasbourgissa. Saimme kutsua mukaan myös latinalaisen Amerikan sihteerimme Luis Carellon, joka oli toimillaan osallistunut ratkaisevasti tilanteen selvittämiseen ja tärkeään tiedon välittämiseen aika-ajoin henkilökohtaisen turvallisuutensakin uhalla. Keskuksesta tutorina seminaariimme osallistui Jack Zapashnik, todella hieno ja osaava englantilainen kaveri. Poliittisesti hän tunnustautui Labourin kannattajaksi ja sopi siis erinomaisesti tukihenkilöksemme tässä lojaliteettiä vaativassa tukitehtävässä seminaarimme onnistumiseksi.

Tämän seminaarin tulokset ovat mukana siinä dokumentaatiossa, jonka toin mukanani Wienistä tullessani loppukesästä samana vuonna takaisin Helsinkiin. Tapojeni mukaan otin kaikista kirjoittamistani teksteistä ja internationaalin kirjeenvaihdosta sekä seminaarien tuotoksista kopiot omaan henkilökohtaiseen arkistooni.

Pidettiin seminaarin päätöstilaisuutta Strasbourgin nuorisokeskuksessa buffetillallisen merkeissä. Seminaari oli onnistunut ja mielialojen piti olla mitä parhaimmat. Vaikutti siltä, että jotakin jännitystä oli ilmassa. Mitä se oli, siitä en saanut selvää. Mukana tilaisuudessa ollut nuorisokeskuksen henkilökunta vaikutti vaitonaiselta.

Pidimme Jack Zapashnikin kanssa vielä pienen yhteenvetopalaverin seuraavan päivän lähtöaamuna seminaarivikon päätteeksi. Ilmaisin tuntenukseni sitä, että jotain minulle tuntematonta jännitystä oli päättäjäisillanvieton ilmapiirissä. Jack Zapashnik myönsi näin asianlaidan olevan. Keskus oli saanut Wienistä Hans Matzenauerin allekirjoittaman kirjeen.

Ratkaisu

Olin talvella 1975 Euroopan nuorisokeskuksessa päättelemässä kansainvälistä seminaariamme, jonka aiheena - konkreettisiin kokemuksin perustuen - oli poliittisten vankien vapauttaminen. Seminariteemaa ei siis tarvinnut hakemalla hakea. Lisäksi olimme tuotoksillamme dokumentoineet niitä keinoja, joilla diktatuurien alaisuudessa elävien elämään voitaisiin tuoda edes jonkinasteista helpotusta. Samalla tiesimme, että keinomme olivat heiveröisiä. Brandtin hallitus Saksan Liittotasavallassa oli lähtenyt liikkeelle ja perustanut kommandoryhmän, jonka tehtävänä oli kanainvälisen oikeuden rajoja hipoen vapauttaa ihmiskilviksi ja poliittisiksi vangeiksi joutuneita. Paragyayn tapahtuma oli jo harjoitustä näihin tehtävin. Vuonna 1977 Wischnewskyn joukot tulisivat vapauttamaan 80 lentokonematkustajaa Mogadishussa Somaliassa. Tämä tapahtuma tulisi myös ylittämään kansainvälisen uutiskynnyksen ja Wischnewskyn nimi tulisi jäämään historiaan "suurena vapauttajana".

Nuorisokeskukseen oli saapunut presidentiltämme kirje, jossa toimintaani IFM-SEI:n pääsihteerinä arvosteltiin ja jossa ilmoitettiin yhteistyön Itävallan Kinderfreunden ja minun välillä olevan poikki. Minä en kirjettä nähnyt enkä ole sitä saanut lukea. Asiasta minulle kertoi nuorisokeskuksessa tutorimme Jack Zapashnik, luottamuksellisesti. Asia oli tietenkin herättänyt huomiota keskuksen työntekijöiden keskuudessa ja arvailuja siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Minun osakkeeni eivät tietenkään tällaisen tapahtuman jälkeen olleet kovin korkealla. Mieleeni tulivat taas kerran edeltäjäni sanat: "Olen kyllä tottunut uimaan sontaliemessä, mutta en ole oppinut sitä koskaan rakastamaan".

Tämä selkäänpuukotus oli nyt sitten ilmeisesti sitä edeltäjäni Martinezin mainitsemaa sontalientä. Minä en aikonut opetella siinä uimaan enkä sitä rakastamaan. Oletan presidettimme antaneen eurooppasihteerillemme tehtäväksi kirjoittaa tämän kirjeen, johon sitten päämies pisti vain nimensä alle. Wolf kyllä kykenisi tällaisen halveerauskirjeen tekemiseen. Oli siis tarkoitus pudottaa minut pallilta tällaisella epäreilulla tavalla, johon en sisältöä tuntematta voinut mitenkään vastata.

Kotimatkalla Wieniin kypsyi sitten ratkaisu asiaan. Päätin, että heti seuraavana päivänä työpaikalla otan puhelut varapresidenteillemme ja kerron, mitä oli tapahtunut. Koin tilanteen uhkaavaksi - mikähän mahtaisi seuraava tuhosuuntainen toimenpide olla? En saanut Ruotsin Nic Nilssonia kiinni, mutta kerroin asian liittosihteeri Alvar Lindqvistille. Totesin, että olosuhteet Wienissä olivat kääntyneet sellaisiksi, etten voisi jatkaa pidempään pääsihteerinä. Oli järjestettävä ylimääräinen kongressi, jossa ainakin pääsihteeri vaihdettaisiin. Alvar sanoi keskustelussamme julki epäilyksensä, että tämä ei tulisi riittämään. Seuraava pääsihteeri joutuisi kohtaamaan samat vaikeudet. Ylimääräisen kongressin suhteen hän oli kanssani samaa mieltä.

Soitin myös varapresidentti Piet Kempenaarsille, joka oli jo toipumassa Etelä-Amerikan matkansa koettelemuksista ja elämänsä ensimmäisestä vankilakokemuksesta. Hän ymmärsi tilanteen ja piti ylimääräisen kongressin järjestämistä tarpeellisena. Hänellä oli pari konkreettista ehdotustakin: kongressi voitaisiin järjestää Belgiassa; toimiston sijaintiin hänellä oli yllättävä ehdotus.

Yllättävä ehdotus

Brysselin kaupunki oli aloittanut kampanjan saadakseen kansainvälisiä toimijoita kaupunkiin. Näiden palkatut työntekijät olivat keskimääräistä parempia veronmaksajia. Kaupungin kannatti tarjota kansainvälisille toimijoille - esimerkiksi kansainvälisille nuorisojärjestölle - maksutonta toimitilaa, jotta ne muuttaisivat Brysseliin. Päätös oli juuri astunut voimaan. Miksi ei IFM-SEI:n toimisto voisi muuttaa Belgiaan, varsinkin kun monet keskeisistä yhteistyökumppaneista olisivat siellä käden ulottuvilla? Minusta ajatus kuulosti lupaavalta. Taas kerran onnekas sattuma oli tulossa tuekseni. Pyysin Kempenaarsia olemaan yhteydessä Ruotsin Unga Örnar -järjestöön ja kertomaan konkreettiset ehdotuksensa. Minä tukisin niitä ilman muuta.

Tapahtumat lähtivät etenemään tästä hyvää vauhtia. Pohjoismaat ja Belgia vaativat ylimääräisen kongressin koollekutsumista. Esillä tulisi olemaan uuden pääsihteerin valinta ja toimiston muuttaminen Wienistä Brysseliin. Pidimme myös lyhyen palaverin Hans Matzenauerin ja Wolf Harranthin kanssa. Ylimääräinen kongressi oli heidänkin mieleensä. En kuitenkaan kertonut tietäväni heidän Euroopan nuorisokeskukselle lähettämästään epäluottamuskirjeestä, jotta en vahingoittaisi Janitchekin asemaa loistavana tutorina. Ajatus IFM-SEI:n toimiston muuttamisesta Wienistä Brysseliin sai kuitenkin presidenttimme naaman harmaantumaan. Hän ei ollut osannut varautua siihen, että myös toimisto lähtisi Wienistä samanaikaisesti minun kanssani. Loukkaantuneena hän ilmoitti, että jos toimisto siirtyy Wieniin, lopettaa hän myös IFM-SEI:n presidenttinä. Paketti alkoi olla kasassa, edessä olivat vain käytännön toimet ylimääräisen kongressin järjestämiseksi.

Ylimääräinen kongressi

Kysymyksessä oli vain yhden päivän kokous, tarve oli edelleen toimia säästeliäästi. Kokous pidettiin Liegessä Belgiassa toukokuussa 1975. Käsiteltiin toiminta- ja tilikertomukset. Runsaan kahden vuoden jakso oli ollut mitä myrskyisin: öljykriisi vakavine taloudellisine seurauksineen, Chilen vallankumous joka vahvisti muitakin diktatuureja Etelä-Amerikassa ja heikensi toimintamahdollisuuksiamme. Jouduimme kansainvälisenä komiteana myös keskelle Jom Kippur sotaa ja ottamaan kantaa palestiinalaisten ja Israelin väliseen sovittamattomalta näyttävään ristiriitaan. Oli syntynyt yksi uusi jäsenjärjestö IFM-SEI:lle Kyprokselle, jonka toiminta lähti lapsi- ja kasvatuspoliittisesta organisointitarpeesta; jo parin vuoden jälkeen järjestön toiminnassa oli eurooppalaisittain aivan valtava määrä opettajia. Katya Hadidemitriou, itsekin opettaja, oli hyödyntänyt Strasbourgissa saamansa opit viimeistä piirtoa myöten käytäntöön. Muutamaa kuukautta ennen ylimääräistä kongressia oli käyty kova - ja onnistunut - kamppailu poliittisten vankien vapauttamiseksi Etelä-Amerikassa. IFM-SEI:n toimiston työ li myös onnistunut hyvin. Waltraud Stockhammer oli lojaali toimistosihteeri viimeistä piirtoa myöten. Hänestä minun ei tarvinnut kantaa huolta. Hän ilmoitti muuttavansa Brysseliin, ei kuitenkaan IFM-SEI:n toimiston työntekijänä. Hän oli saanut pestin tulkkaustehtäviin Euroopan talousyhteisössä. Samalla hän olisi lähempänä Jean Jack Polpaepia - heidän alkanut suhteensa näytti kukoistavan edelleen.

Myönteisen yllätyksen kokouksessa aiheutti myös IFM-SEI:n talous. Äärimmäisen säästäväinen linjani oli johtanut kaavailtuun tulokseen. Internationaalin talous alkoi olla kutakuinkin tasapainossa. Ainoastaan toimiston muutosta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset jäisivät vielä rasittamaan kertomusvuotta. Ne kustannukset kannatti kuitenkin ottaa kannettavaksi. Ne merkitsivät IFM-SEI:n vapautumista suuren Kinderfreunden ja sen managerijohdon holhouksesta.

Päivän kokous sujui suunnitelmien mukaan. Toimisto päätettiin yksimielisesti - taloudellisen perustein - siirtää Wienistä Brysseliin. Minun pestini päättyi ja uudeksi pääsihteeriksi valittiin Ulrich Andersen Ruotsista. Uudeksi presidentiksi tuki eläkkeellä oleva satamatyöntekijä, kotkaliikkeen uskollinen tukija Piet Kempenaars Belgiasta. Johto oli vaihdettu ja toimisto muutettu uusiin olosuhteisiin. IFM-SEI:tä odotti uusi alku. Raskas ja vaativa tehtävä Wienissä oli suoritettu. Kokouksen päätyttyä menimme Pertti Paasion kanssa läheiseen kapakkaan parille oluelle tekemään "loppulitviikkiä". Pertti oli uskollinen tukija myös tässä - vielä siinä vaiheessa - turhauttavassa tilanteessa. Itävallan kokousosanottajat matkustivat vielä saman iltana kohden Wieniä.

Muutto

Wieniin palattuani alkoivat valmistelut IFM-SEI:n toimiston muuttamiseksi Brysseliin. Toimistosihteeri Waltraud Stockhammer tilasi muuttoauton. Muuttolaatikot ilmestyivät kesäkuun alkupuolella toimistoomme. Aloimme vähitellen pakkaamaan internationaalin tavaroita laatikoihin.

Työtä helpotti se, että vaimoni Ritva oli aika-ajoin tuntikorvauksella käynyt järjestämässä internationaalin arkistoja. Arkistot olivat hyvässä järjestyksessä kieliryhmittäin organisoituna. Toimistokoneita oli vain muutama kirjoituskone, monistuskone, sanelunauhureita. Pöytiä ja tuoleja ei kannattanut lähettää uuteen toimipaikkaan, niitä löytyisi Brysselistä helposti.

Menossa olevista asioista tein uudelle pääsihteerille tarkan listan ja seuraavana syksynä kävin vielä Brysselissä työkokouksessa, jossa yksityiskohtaisesti prepattiin menossa olevat asiat ja tarpeelliset lähiajan toimet. Samalla voin panna merkille, että IFM-SEI oli kotiutumassa toivorikkaana uusin olosuhteisin.

Taulut

Toimistoni seinällä Wienissä oli muutamia tauluja, joista kaksi oli minun hankkimiani. Olin ottanut Siinain erämaassa muutamia kuvia, jotka minua erityisesti kiehtoivat. Ne olivat kanjonista "Moabin maasta", jossa Mooseksin kerrotaan iskeneen sauvallaan kalliosta vettä. Kuvassa näkyy hirsiseinää muistuttavaa hiekkakiviseinämää, jossa kerrosten pehmeämmät kerrostumat erottavat kovemmat tasot hirsimäisiksi seinämiksi. Kuvassa näkyy lisäksi ikivanhoja kirjoituksia ja piirroksia - mm. paimentolaissauva - jotka kertovat paikan tärkeydestä. Tummemmat kohdat osoittavat vettä valuneen kerrostumien välistä alla olevaan lähteeseen. Minäkin koin iskeneeni sauvallani vettä internationaalin jäsenjärjestöille ankariksi osoittautuneissa olosuhteissa.

Toinen taulu oli samasta paikasta, kuva oli otettu kanjonin pohjalta ylöspäin. Jylhien kallioiden välistä pilkotti vähän sinistä taivasta. Sininen taivas - selkeyden ja puhtauden symboli sekin. Erityisen voimakkaasti koin tuon tunteen, kun muuttomatkalla takaisin Suomeen lähestyimme Helsinkiä. Taivas oli selkeä ja kirkkaansininen, aivan erilainen Keski-Euroopan harmaan taivaan jälkeen.

Pakkasin taulut huolellisesti muuttokuormaan jonkinlaisena henkilökohtaisena perintönä IFM-SEI:n toimistolle omasta kaudestani. Kun muuttokuorman lähtemisen ja perille saapumisen jälkeen tarkistin Brysselistä muuttokuorman saapumista tiedustelin erityisesti, kuinka taulut olivat muuton kestäneet. Mitkä taulut? Kerroin tarkasti minkälaisista kuvatauluista oli kysymys. Niitä ei ollut muuttokuorman tavaroiden joukossa. Ne olivat hävinneet ilmeisesti jo Wienin päässä muuttolaatikoista. Ilmeisesti ne oli varastettu.

Kotona Suomessa kaivoin kuvien negatiivit esiin ja teetin niistä mattapintaiset taulut kotiini muistoksi pääsihteerikaudestani IFM-SEI:ssä. Ne ovat olohuoneemme seinällä edelleen - muistona tuosta vaativasta ja opettavasta kaudesta internationaalin pääsihteerinä.

Tyhjässä toimistossa

Hoitaakseni asiat mallikkaasti loppuun saakka pyysin Matzenaueria kirjoittamaan minulle työtodistuksen pääsihteeriajaltani. Tulisin hakemaan sen viimeisenä toimenani ja samalla hyvästelläkseni Kinderfreunden vaitonaista väkeä. Työtodistus oli sihteerin pöydällä ja sain sen häneltä. Todistus osoittautui mallikkaasti kirjoitetuksi jossa kehuttiin toimiani ja taitojani pääsihteerinä. Kumpa käytäntö olisi ollut linjassa työtodistuksen kanssa! Tätä hiernoa työtodistusta en kuitenkaan ole koskaan joutunut käyttämään.

IFM-SEI:n entinen presidentti ja Kinderfreunden toiminnanjohtaja ei ollut tavattavissa. Melko pian tämän jälkeen hän sain merkittävän viran Itävallan opetushallinnossa. Mukaansa hän otti hyvän ja uskollisen sihteerinsä.

Kävelin vielä kolme kerrosta alemmaksi entiseen IFM-SEI:n toimistoon. Muutamia huonekaluja lukuunottamatta huoneet olivat tyhjinä. Nuorten Kotkain kansainvälinen keskusjärjestö ei ollut enää Wienissä. Tehtävä Wienissä oli suoritettu.

Itsetilitystä

Tietenkin IFM-SEI:n pääsihteerikaudesta kirjoittamani kuvaukset ovat henkilökohtaisten tuntemusten värittämiä. Muiden tehtävä on arvioida onnistumistani tai epäonnistumistani omista lähtökohdistaan. Minulla ei toimieni suhteen ole mitään katumista. Uskon säilyttäneeni temppelini puhtaana ja tehneeni sen mitä noissa olosuhteissa ylipäätään oli tehtävissä.

Joissakin suhteissa en ollut osannut varautua siihen kulttuurieroon, joka Itävallan ja Suomen välillä vallitsee. Ensimmäinen koski loma-aikoja. Suomessa kesäloma-aika on heinäkuussa, Itävallassa elokuussa. Tästä seurasi se, että kesäkautena on juurikaan tavannut Kinderfreunden väkeä. Toisaalta syksyn töiden valmistelu edellytti sitä, että kokouspaperit piti olla valmiina jo hyvissä ajoin eli kesäkuun alkupuolella.

Toinen kulttuuriero liittyy työaikoihin. Olin Suomessa tottunut tekemään töitä työpaikalla "toimistoaikana", siis klo 8.00 - 16.00 välisenä aikana. Itävallassa roikuttiin töissä usein kuuteen seitsemään saakka. Perheeni kannalta oli tärkeää, että iltaruokailu voitiin näissä uusissa olosuhteissa syödä yhdessä. Olin siis kotona jo viiden kuuden maissa illalla. Usein kuitenkin jatkoin töitä kotona myöhään iltaan sanellen, saapunutta materiaalia lukien ja suunnitellen tulevaa. Uskon olleeni joka tapauksessa täysimittaisesti käytössä.

Pyrin ihmissuhteissani noudattamaan tiukasti "demokratiaa elämäntapana" sekä perheen että työhön liittyvien kontaktien suuntaan. Näyttää kuitenkin olevan niin, että tällainen tasavertainen suhtautuminen koetaan usein - myös Suomessa ja sen työväenliikkeessä - heikkoudeksi. Piilotajuisesti kaivataan autoritaarista, määrätietoisen tuntuista ja määräilevää johtajaa. Johtuen periaatteellisesta kielteisestä suhtautumisestani autoritaariseen, väkivaltaiseen, kaupalliseen tai tuhosuuntaiseen asennoitumiseen luulen usein joutuneeni kärsimään tietynlaisesta uskottavuuden puutteesta. Tässäkään en olisi valmis antamaan periksi - kansanvaltaisen työväenliikeenkään sosiaalipsykologia ei ole kovin analyyttista ja johdonmukaista; erityisesti arkipäivässä vallitsevat yleiset suuntautumistavat muodostuvat hallitseviksi myös liikkeen johtavien persoonien asennoitumisessa.

Oli todella valitettavaa että Kinderfreunden loistava arvoperintö ja toimintamuodot, jotka olisivat ansainneet pääsyä maailmalle lapsipoliittisen, kokonaisvaltaisen organisoinnin muodossa ja johon olin itsekin henkisesti valmistautunut, jäi laittamatta liikkeelle yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kyproksen Katja Hadidemitriu innostui suuresti ajatuksesta IFM-SEI:n seminaariin Stassbourgissa osallistuessaan ja onnistuikin hyvin lyhyessä ajassa yhdessä miehensä, Kyproksen Sosialistipuolueen pääsihteerin kanssa polkaisemaan liikkeelle opettajajärjestön varaan rakentuvan lapsipoliittisen sosialistisen kasvatuksen liikkeen. Minullakin oli tilaisuus sallistua runsas vuosi kauteni päättymisen jälkeen Kyproksella uuden järjestön tilaisuuteen. Oli upeaa nähdä sosialidemokraattisia opettajia pohtimassa yhdessä omaehtoisen kasvatuksen periaatteita innostuneina, motivoituneina ja optimistisesti tulevaisuuteen katsovina. Tuo näky symbolisoi mitä parhaimmalla tavalla sitä visiota, joka mielestäni edelleenkin sopii sosialistisen kasvatuksen käyttöön niin meillä kuiin muuallakin maailmassa.

- Jotain erikoista…

Kasvatus alastomuuteen

Oase - keidas

Alastoman totuuden perinne

Kuuta osoittava sormi

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Veljiksi tulkaa nyt kansat kaiken maan...

Ei kommentteja:

Facebook

Kirjoitan ihmisestä, yhteiskunnasta, sosialidemokratiasta, ajankohtaisesta ja ajatttomasta...

Lukijat

Näistä kirjoitan

Blogiarkisto