Käsite "aktiivisuus" on itseasiassa sosiaalipsykologinen ulottuvuus, joka kertoo siitä tavasta, millä ihminen suhteuttaa itsensä ympäröivään maailmaan. Oikeassa aktiivisuudessa on kysymys itsesäätöisestä ja omiin henkisiin ja fyysisiin voimiin perustuvasta heräämisestä ja voimaantumisesta - ja myös yhteiskunnallisesta asenteesta.
Frankfurtin koulukunnan suuri sosiaalipysykologi, psykoanalyytikko ja filosofi Erich Fromm käsittelee tätä teemaa ihmisen kokonaisvaltaisena suuntautumisena ja orientoitumisena ympäröivään maailmaan. Ihmisellä on hänen mukaansa valittavana kaksi päävaltaväylää: joko omien voimien kartuttaminen ja pyrkimys niiden täyteen toteuttamiseen, luovuuteen ja produktiivisuuteen, itsensä täyteen toteuttamiseen ihmisenä; toinen tie tarkoittaa enemmän tai vähemmän epäproduktiivista lähestymistapaa, jossa ihminen tekee oman luovuutensa kannalta vääriä valintoja ja ajautuu itsensä ja kanssaihmistensä ja jopa ympäristön kannalta taannuttaviin ratkaisumalleihin.
Nämä valinnat muodostavat oppimisen ja elämänkokemusten kautta sen valtaväylän, joka määrää koko ihmisen persoonallisuutta. Opitut ratkaisumallit muodostuvat persoonallisuutta määrääviksi ominaisuuksiksi, joita kutsutaan luonteenpiirteiksi. Menemättä kovin syvälle yksityiskohtiin tässä yhteydessä voi todeta, että ihminen voi suuntautua itsensä ja kanssaihmistensä kannalta joko hyvälaatuiseen, biofiiliseen, elämää ylläpitävään suuntaan, tai taantua pahanlaatuiseen, täyttä elämää ja toteutumsita estävään, epäproduktiiviseeen suuntaan. On myös tässä yhteydessä syytä korostaa, että kysymys ei ole pelkästään omasta, vapaaehtoisesta valinnasta, vaan myös pitkälti oman kulttuuripiirin - erityisesti taloudellisen valtavirran - omaksumasta lähestymistavasta, joka sen sisällä koetaan normaaliksi, luontevaksi ja parhaaksi mahdolliseksi. Koko yhteisön yhteiskuntaluonteesta poikkeaminen edellyttää poikkeuksellisen itsenäistä, rohkeata ja myös omaperäistä persoonallisuutta.
Erich Fromm käyttää tästä ihmistä - ja aika usein koko omaa ihmisyhteisöään - koskevasta luonteenpiirteistöstä ja sen suuntautumisesta ilmauksia produktiivinen ja epäproduktiivinen asennoitumistapa. Kysymys voi yhdenkin ihmisen kohdalla olla molemmistakin, mutta useimmiten keskeiset ratkaisumallit ja toimintatavat ilmaisevat, onko kysymys produktiivisesta vaiko epäproduktiivisesta lähestymistavasta. Produktiivisuus sosiaalipsykologisena käsitteenä tarkoittaa siis paljon muutakin kuin sitä mitä näillä käsitteillä taloudessa tai politiikassa ymmrretään.
Suhteessa ihmisen toiminnallisuuteen epäproduktiivisuus tarkoittaa siis toimia, jotka estävät aidon omaehtoisuuden ja omista toiveista ja taipumuksista lähtevän toiminnallisuuden toteutumisen. Kysymys on kokonaisesta kirjosta epäproduktiivisia asennoitumis- ja suhtautumistapoja.
Tunnetuimpia arkielämässä lienee pakottaminen, alistaminen, voiman ja määräävän aseman käyttäminen omien tarkoitusperien hyväksi. Puhutaan autoritaatisuudesta ja - viimeaikoina eurooppalaisessa keskustelussa - myös austerismista, riistävästä ja pakottavasta lähestymistavasta, jonka Euroopan Komissio ja suuren finanssikriisin yhteydsssä tunnetuksi tullut komission, EKP:n ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n troikka käytti Kreikan suhteen. Sipilän hallituksen aktiivisuusmalli näyttäisi täyttävän juuri autoritaarisen lähestymistavan keskeiset tunnusmerkit. Pahimmillaan ei kysymys ole pelkästä pakottamisesta ja alistamisesta, vaan myös riistävästä ja usein myös sadistisesta, alistamiseen liittyvästä nautinnosta. Kilpailuyhteiskunnassa tämä vaara on jatkuvasti läsnä ja se muodostaakin työyhteisöissä yhden suurimmista kansanterveydellisistä vaaroista.
Toinen epäproduktiivisuuden ilmaus suhteessa työhön ja omaehtoisuuteen on väkivallan käyttö pakottamisen välineenä. Ruoska on aina heilunut väkivallan välineenä maailmassa ja eurooppalaisessakin kulttuurissa. Meillä sitä ei enää juuri näe ihmisten välisissä työelämän suhteissa, muuten kuin sulkemisena ulos yhteisön toiminnoista, tekemisenä joku tarpeettomaksi koko yhteisön kannalta. Eläinten ja perheenjäsenten kurittamisessa väkivalta kuuluu edelleen monien mielestä "normaalin" käyttäytymisen piiriin.
Kolmas epäproduktiivisuuden muoto on omistamiseen liittyvä valta - sen haluan tässä yhteydessä myös mainita. Tunnetuin historiallinen esimerkki tästä on orjuus, jossa isäntä omistaa orjansa ja omalla omistamisellaan ja orjansa omistamattomuudella haluaa osoittaa kasvavaa eroa ja ylivaltaa omistamansa suhteen. Renkien ja piikojen asema 1800-luvun Suomessa ei tainnut paljoakaan poiketa omistavasta epäproduksiivisesta asennoitumisesta. Suuren pääoman suhde kokonaistyövoimaan viittaa myös juuri tällaiseeen omistamisen ehdottomaan ylivaltaan. Lieneekö perustuslaissamme omistamisen suojalla tarkoitetun sitä, että pääomalla on niin ylivertainen määräysvalta kansalaisen työvoimaan? Tästä keskustellaan edelleen mm. Saksassa, jossa SPD:n sisällä oleva nuorsosialistien ryhmä puheenjohtajansa Kevin Kuhnertin johdolla vaatii omistusoikeuden määrittelemistä uudelleen. Syynä on mm. Berliinin ja Saksan muidenkin suurten kaupunkien vuokra-asuntojen joutuminen jättimäisten kansainvälisten pääomayhtiöiden hallintaan ja siellä niin tavanomaisen vuokra-asumisen muuttuessa mitä röyhkeimmän ryöstöhinnoittelun kohteeksi.
Mikä kaupallisuuden suhde aktiivisuuteen sanan laajassa merkityksessä? Useinhan juuri kaupallisuus pukee itsensä mitä näyttävimmän "aktiivisuuden" muotoon, esimerkkinä aina mitä täydellisimmin hymyilevä, menestymistä heijasteleva ja mitä positiivisin persoonallisuus. Kyllä näyttävällä habituksella, pukeutumisella on hyvätkin puolensa. Lähempi tutustuminen osoittaa kuitenkin, että kysymys on enemmänkin valitusta roolista kuin aidosta luonteenpiirteestä. Juuri kaupallisesti asennoituva ihminen voi olla mitä hyytävin ja välinpitämättömin suhteessa kanssaihmisen köyhyyteen ja hätään. Se joka ei kykene ostamaan tai kustantamaan näyttävää persoonallisuuspakettia, on kaupalliselle asennoitumislle kuollutta massaa.
Epäproduktiivinen suhtautuminen voi siis saada monenlaisia muotoja, jotka - kumma kyllä - ovat edelleen täysin normaalina pidettyä käytäntöä työelämässä. Kun sopiva hetki koittaa, myös brutaalimmat muodot voivat nousta uudelleen pintaan ja muuttua "uudeksi normaaliksi". Ettei vain olisi käymässä niin, että taloudellisen polarisaation myötä valtaosa ihmiskunnasta joutuisi suhteessa omaan aktiviteettiinsa mitä erilaisimpien epäproduktiivisten suhtautumistapojen kohteeksi.
Se että 2010-luvulla koulutusyhteiskuntana ja sivistysvaltiona tunnetussa Suomessa voidaan rakentaa työelämään tarkoitettu "aktiivisuusmalli" täysin epäproduktiiviselle, autoritaariselle ja yhä pahempia alistamisen ja orjuuttamisen muotoja enteilevälle työelämäsuhteelle, on mielestäni todella hälyttävää. Se kertoo samalla siitä, että ihmisenä olemisesta ei sivistyksellään kerskuva maa ole oppinut juuri mitään. Se kertoo myös siitä, miten äärimmäisen lujassa meidänkin kulttuuriimme iskostuneet epäproduktiiviet asenteet vuosikymmenestä toiseen - ja sukupolvesta toiseen - edelleen istuvaat.
Mitä sitten olisi produktiivisuus, ihmistä voimistava, elämää ylläpitävä, omaehtoisuutta tukeva elämäntapa ja eritoten työelämä? Olen kirjoittanut tästä aikaisemmissa blogikirjoituksissani paljonkin - tässä tässä ja tässä - olennaista näissä omaehtoisuuden eri puolia eri yhteyksissä kuvaavissa kirjoituksissa on aina sama ja muuttumaton sanoma: ihminen joustaa suunnattomasti - mutta väärin kohdeltuna raja tulee vastaan ehdottomasti ja varmasti. Ihmisen sisälle on rakennettu omaehtoisuuden periaate, "työn vapauttamisen" ikuinen ja pysyvä haaste. Ihmistä ja hänen työtään ei ole suinkaan vapautettu eikä omaehtoistettu, pikemminkin epäproduktiiset piirteet ja asennoitumistavat nousevat aina ja yhä uudestaan pintaan ikäänkuin normaaleina ja luonnostaan yhteisöömme ja sen karaktääriin kuuluvina piirteinä. Kun kaikki sairastavat samaa tautia, näyttää kokonaisuus verrattuna lähipiiriin kutakuinkin terveeltä, vai mitä?
Aktiivimalli, sellaisena kuin se aiottiin toteuttaa, osoittaa että aikamme yhteiskuntaluonne ei ole vielä oppinut ymmärtämään ihmistä eikä hänen todellisia tarpeitaan. Tässä suhteessa emme ole lähelläkään hyvinvointivaltion humanistista, radikaalia sanomaa - emme meillä eikä Euroopassa - eikä ilmeisesti koko maailmassakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti