Miksi velkajarruun mukaan meneminen on väärä ratkaisu?

 Miksi velkajarruun mukaan meneminen on väärä ratkaisu?

Illan A-studiossa 21.9. 2026 SDP:n edustaja yhtyi yhdessä Kokoomuksen edustajan kanssa velkajarrusuunnitelmaan, jonka mukaan valtion menoja on rajusti supistettava jopa puuttumalla eläkeindekseihin, jotta edellytettyä velkasuhdetta saataisiin pitkällä - hyvin pitkällä aikavälillä - suunnattua vaadittuun 7:%iin tai mielellään jopa sen alle.

Kun velkasuhde ilmaistaan prosentteina bkt:sta, tarkoittaa se sitä, että jokainen jaettavan summan pienennys suurentaa velkaprosenttia. Jaettavan summan kasvattaminen puolestaan automaattisesti pienentää velkaprosenttia . Tämä periaate opetetaan jokaiselle jo peruskoulussa matematiikan tunneilla eikä sitä käy kiistäminen tässäkään yhteydessä.

Ongelma syntyy siitä, että kun velka ilmaistaan euromääräisenä ja sitä pyritään pienentämään, on puututtava jaettavaan määrään eli velkasuhdelaskennan pohjana olevaan bkt:hen. Tosiasia on, että vakavaraisuuden pohjana oleva Euroopan Komission politiikka tähtää velkasuhteen pienentämiseen ja se voi otollisissa olosuhteissa tarkoittaa jopa velkamäärän kasvuakin.

Jos hallituksen toimet yhteisöveron laskusta, ylimmille tuloryhmille myönnetyistä verohelpotuksista tai sosiaaliturvan heikennyksistä keskeytettäisiin, merkitsisi se samalla velkasuhteeseen liittyvän jaettavan kasvattamista ja heti samalla jonkinasteista velkasuhteen paranemista. Kaikki politiikkamuutokset, jotka tähtäävän bkt:n kasvattamiseen, tarkoittavat toteutuessaan samalla myös velkaantumisprosentin laskua.

Sen myöntäminen, että on pakko leikata valtion menoista ja budjetista, tarkoittaa yhtymistä koko säästöpolitiikan takana olevaan jakolaskuvirheeseen. Tässä suhteessa sekä Kokoomus että SDP jäävät luokalle tehdessään politiikan peruskysymyksessä näin kohtalokkaan virheen.

Kun nyt puhutaan jopa työeläkkeisiin ja niiden indeksisidonnaisuuteen puuttumista osana "talkoisiin osallistumista", jatketaan saman jakolaskuvirheen toistamista. Valtion intressi puuttua eläkkeisiin tässä yhteydessä tarkoittaa oikeastaan vain valtion omien, suoraan budjetista tulevien eläkemenojen karsimista. Myös näiden menojen vähentäminen pienentää jaettavana olevan pääoman määrää, mistä seuraa välittömästio velkaprosentin kasvua eikä pienenemistä.

Jos aikoinaan kansakoulussa olisi tehnyt jakolaskussa näin pahan virheen, olisi siitä joutunut välittömästi nurkaan seisomaan ja koulupäivän jälkeen jälki-istuntoon opettelemaan jakolaskun jaettavan, jakajan ja osamäärän olemusta. Päästötodistukseen olisi tullut matematiikasta todennäköisesti ehdot ja mahdollisesti jopa luokalle jääminen.

Lyhyesti: sosialidemokraattisessa lähestymistavassa velkaprosentin pienentäminen tapahtuu jaettavan pohjana olevan bkt:tä kasvattamalla, johon siihenkin on monia keinoja. Vahvistamalla systemaattisesti julkisen sektorin kasvua velkaprosenttia voidfaan pienentää ja pitää kurissa. Aikana jolloin valtion raha- ja finanssipolitiikka on Euroopan Keskuspankn ja Euroopan Komission hoidettavana tarvittaisiin jopa euroopanlaajuisia toimia maanosan saattamiseksi uudelleen jaloilleen.

On mahdotonta ymmärtää, miksi sosialidemokratia meni ilman laajempaa keskustelua mukaan tähän velkajarrupolitiikkaan. Tämä suhtautuminen vie samalla kertaa pohjaa pois vaalien jälkeisen hallituksen onnistumismahdollisuuksilta.

Jos eläkevarallisuuttamme haluttaisiin käyttää valtion velkasuhteen parantamiseen, siihen on olemassa yksinkertainen keino: työeläkevarat, joita on jo yli 300 miljardia (300 000 miljoonaa) palautyetaan uudelleen osaksi julkista varallisuutta, jolloista ne olivat aikanaan Euroopan Unioniin liityttäessä. Itse työeläkevaroihin ei tarvitse puuttua ollenkaan, todetaan vain että vastuu työelämästä vanhuuden vuoksi poisjäävien toimeentulosta kuuluu hyvinvointivaltion perustehtäviin.

Sosialidemokratia ja Prometheuksen kohtalo

Sosialidemokratian alavireinen trendi näyttää jatkuvan koko Euroopassa ja sitä joutuu kysymään, mikä on vienyt ilman sosialidemokratian uljaan lennon alta. Paljoinhan tässä on tapahtunut sellaisia rakennemuutoksia, jotka rapauttavat joukkoliikkeitä. 

Järjestökentän heikkeneminen ja ylipäätään fyysisen osallistumisen väheneminen jo sellaisenaan kyseenalaistaa vahvan joukkoliikkeen toimintamahdollisuuksia, olivatpa sisällöt kuinka hyviä tahansa. Kuva demokratiasta hämärtyy, kun ei tule kokemuksia osallistumisesta, toiminnasta, aktivoitumisesta ja vastuunotosta. 

 

Osallistamisen valtatien rakentaminen on yksi suuri tulevaisuuden kysymys. Sen toteuttaminen on mielestäni mahdollista - kysymys vähintään yhtä suuresta hankkeesta kuin moottoriteiden rakentaminen on ollut. 

Toinen, laadullisesti vähintään yhtä vakava, sosialidemokratiaa heikentävä tekijä on Euroopan Unionin luisuminen makrotalouspolitiikassa valtiota ja julkista sektoria väheksyvän ja supistavan politiikan toteuttajaksi "ainoana vaihtoehtona".

Euroopan Unionin olisi vapauduttava raha- ja finanssipolitiikkaa rajoittavasta strategiasta ja ryhdyttävä vihdoinkin tavoittelemaan myös talouden saattamista palvelemaan sekä demokratiaa että kansalaisten hyvinvointia. 

Luodut esteet ovat keinotekoisia ja vakavaksi niiden seuraukset muodostuvat siksi, että nämä säännöt on konsensusperiaatteella aikanaan upotettu Unionin peruskirjaan. Tästä kärsii erityisesti sosialidemokratia ja sen mukana ne poliittiset voimat, jotka haluavat vahvistaa kansanvaltaisia julksia rakenteita. 

Kun lisään tähän vielä tapahtuneen käänteen yhä mititaristisempaan suuntaan koko maanosassa, voi todeta perinteisen sosialidemokratian kansanvaltaisten tavoitteiden tulleen kahlituksi Prometheuksen tavoin toimivana voimana  ikuisiksi ajoiksi muuttumattomuuden kallioon, jotta se ei pääsisi käyttään arvojensa ja aatteensa tulta kansalaisten ja kansojen herättämiseen...

Mistähän löytyy Herakles, joka myytin mukaan surmasi Prometheusta repivän kotkan ja vapautti Prometheuksen kahleista neljänkymmenen vankeusvuoden jälkeen...

Suljettua tekoälyä vaiko avointa lähdekoodia?

Datakeskusten rakentamisbuumi Suomeen

Päivittäin on tänä syksynä pohdiskeltu sitä, mitä kymmenet Suomeen suunnitellut ja osittain jo rakenteilla olevat datakeskukset Suomelle merkitsevät. Tuovatko ne työpaikkoja? Kuinka paljon ne käyttävät sähköä ja rasittavat kantaverkkoa? Onko itse datasta Suomelle ja suomalaisille odotettavissa olevan jotain hyötyä? Tänään 15.9. 2026 kuultiin USA:n presidentin Trumpin arvostelleen Googlen päätöstä jätti-investoinneista Suomeen - hänen mukaansa olisi ollut parempi rakentaa ne Amerikkaan.

Aikaisemmin tänä vuonna Google ilmoitti investointiensa olevan rakennusvaiheen jälkeen itsenäisiä sähköenergian suhteen ja kykenevän jopa myymään sähköä Suomen kantaverkkoon. Tarkoituksena on käyttää aurinkoenergiaa, tuulivoimaa ja myös pohjavettä hyväksi oman sähkön turvaamiseksi. Hyvissä olosuhteissa sähköä saadaan jopa enemmän kuin tarvitaan, jolloin käy mahdolliseksi sähköenergian varastointi ja/tai vaihtoehtoisesti myyminen sopimusmenettelyllä maan kantaverkkoon. Tavoitteena on omavaraisuus energian suhteen, joten kovin suurta tulolähdettäa ei sähkön myynnistä ole odotettavissa. 

Mikä on sitten näiden laitosten merkitys itse niissä varastoitavan datan suhtee? Tekoälyn tulon ja kehittymisen myötä  dataa kertyy valtavasti ja tarve sen käyttämiseen on suuri Suomessakin. On kuitenkin muistettava että datakeskukset ovat suurten teknojättien kaupallista omaisuutta ja niiden käyttäminen tulee maksamaan sekä kansalaisille, yrityksille että julkiselle hallinnolle  melkoisia summia - tietotekniikka tekoälyä myöten tulee olemaan suuri bisnes tulevaisuudessa.

Esitetyissä kommenteissa eon ole huomannut keskusteltavan siitä, että tosiasiassa tekoälyn kehityksessä on tasapäisesti kilpailemassa kaksi strategisesti erilaista vaihtoehtoa: pääosin amerikkalainen, yksityiseen omistukseen ja sen markkinaperiaatteisiin perutuva malli yhtäällä ja kiinalaisten Huawein ympärille kasvamassa oleva avoimeen lähdekoodiin perustuva strateginen malli. Vastakkain ovat siis täysin sulkeutunut läntinen malli yhtäällä ja avoimeen - kasvavaan - kehittämis- ja käyttäjäjoukkoon perustuva kiinalainen Huawei-malli.

Voisin kuvitella, että vaikka Kiina ei Suomeen datakeskuksia rakennakaan, sen omaksuma avoimen lähdekoodin malli tulee jatkossa kiinnostamaan kaikkia suuria käyttäjäryhmiä. Tekisi mieli nimittää tällaista mallia kasvuhakuiseksi, dynaamiseksi prosessiksi. Sitä vastassa on kaupallinen, kilpailuun, salaamiseen ja etulyöntiaseman tavoitteluun perustuva business-ajattelu.