Sokea
Greta?
Aluksi johdantoa syyskuun 2019 lopulta Taloussanomien uutisartikkeliin nojautuen:
Aluksi johdantoa syyskuun 2019 lopulta Taloussanomien uutisartikkeliin nojautuen:
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi - pääjohtaja vielä kuukauden - kaipaa euroalueen yhteistä finanssipolitiikkaa yhteisen rahapolitiikan lisäksi. "Euroalueella on yhteinen rahapolitiikka, mutta finanssipolitiikkaa jäsenvaltiot tekevät itsenäisesti. Finanssipolitiikalla tarkoitetaan sitä, miten julkinen talous kerää ja käyttää varoja."
Draghin vihjeiden takana on tukala ja vahingollinen - pysyviä vahinkoja jatkuvasti aiheuttava - Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin sementoitu lähestymistapa. Sen mukaan yhteinen finanssipolitiikka voi suuntautua ainoastaan "erittäin kilpailukyisen markkinan" luomiseeen. Valtioiden yhteinen - so. valtioiden omiin budjetteihin kohdistuva endogeeninen - yhteisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuva - finanssipolitiikka on käytännössä kokonaan ja vieläpä tiukoin sanakääntein kielletty. Edes korjaustoimissa ei saa horjuttaa peruskirjojen markkina-alisteista lähestymistapaa - se on eettisillä säännöillä suljettu pois mahdollisuuksien joukosta.
Itse asiassa pääjohtaja Draghi ei saisi edes haikailla Valuuttaunionin jäsenvaltioihin suuntautuvan fiskaalipolitiikan suuntaan, mutta nyt, toimintakautensa lopulla hän ottaa riskejä myös tässä suhteessa. Tosin hän ei mainitse, millaista fiskaalipolitiikkaa valtioiden suuntaan tulisi harjoittaa, ellei sellaiseksi lasketa hänen kaavailemaansa yhteistä budjettia. Siinähän Komissio tai talouspoliittinen ministerineuvosto saattaisi yhteisen budjetin kautta saattaa liikkeelle sellaisia strategisia toimia jotka vahvistaisivat jäsenvaltioita.
Näen tässä Italian ja Ranskan yrityksen irtautua Saksan tiukkoihin taloussääntöihin sitoutuneesta talouspolitikasta. Samat periaatteet jotka Draghin mielestä vaivaavat Euroopan Unionia, löytyvät myös Saksan vuodelta 1949 olevasta perustuslaista, tosin hieman eri tavalla painotettuina.
Draghin varovaiset kiertoilmaisut antavat ymmärtää, että Euroopan Unionin ja samalla myös EKP:n pitäisi voida irtautua peruskirjoihin ikuisiksi ajoiksi ankkuroiduista uusliberaaleista elementeistä. Pidemmän päälle Ranska, Italia ja Espanja, koko EU:n eteläinen ulottuvuus ja vähitellen myös pohjoisemmat jäsenmaat joutuvat yhä pahempaan kurimukseen kovin vanhanaikaiseksi ja yksisiipiseksi osoittautuvan eurooppalaisen fiskaalipolitiikan johdosta.
Sellaisesta hyvinvointivaltiosuuntauksesta joka toi Pohjolaan muualla maailmassa tuntemattoman yhteisen hyvinvoinnin, ei voi nykyisillä säännnöillä olla puhettakaan.
Siksi Draghin viestiä pitäisi ennenkaikkea yhteistä, kansanvaltaista hyvinvointivaltiota ja -Eurooppaa tavoittelevien voimien tulkita kaiken kokeneen eroavan pääjohtajan tärkeänä sanomana tulevaisuutta ajatellen.
---
Koskien
suhteellisen kriittistä lähestymistapaani eurooppalaiseen
todellisuuteen mm. Facebookin kommenteissa on vaadittu evidenssiä ja väitetty
lähestymistapani olevan virheellinen. Mitä evidenssiin tulee,
Euroopan Unioni on suoriutunut taloudellisista haasteistaan
korkeintaan välttävästi ja verrattuna muihin globaaleihintoimijoihin – kuten Kiinaan – todennäköisesti jopa kehnosti.
Sen että kokonaisia kansakuntia – kuten Kreikka - joutuu
taloudelliseen ja sosiaaliseen syöksykierteeseen pitäisi käydä
evidenssistä, näytöstä siitä että Eurooppalaisen makrotalouden
lähtökohdat ovat virheellisiä, perustuvat siis vääriin
premisseihin, perusedellytyksiin.
Kaavautuneesta
ja eitoivottuihin tuloksiin johtavasta eurooppalaisesta syndroomasta olenkirjoituksissani syyttänyt muutamaa virheellistä olettamusta.
Euroopan Unionin konsolidoidussa peruskirjassa – sitä voitaisiin
kaiketi kutsua jopa nykyisen Euroopan perustuslailliseksi
asiakirjaksi – on otettu asioita jotka peruskirjaan
eivät kuulu. Strategiset
tai taktiset perusteet, tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi
toimia moraalisena, toimintaa ohjaavana perusteena. Talouden ehdoton
alistaminen ”mahdollisimman kilpailukykyiselle markkinalle” tai
jollekin strategiselle poliittiselle tavoitteelle perustuslaissa
rikkoo tätä kategorisen imperatiivin tärkeää filosofista sääntöä
vastaan.
Immanuel
Kant kehitti filosofiaansa kategorisen
imperatiivin
käsitteen. Kysymys on asennoitumistavasta, joka edustaa
universaaleja, kaikkia koskevia periaatteita tavalla, joka voitaisiin
julistaa koko yhteisöä koskevaksi laiksi. ""Kategorinen
imperatiivi tarkoittaa ehdotonta käskyä. Se on toimintaa ohjaava
sääntö." - " Ihmisten toimintaa kulloinkin ohjaava
velvollisuus selviää pohtimalla, voitaisiinko jokin teko hyväksyä
yleiseksi säännöksi." Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että
"tunteet, hyveet tai seuraukset eivät voi toimia moraalin
perustana. Teko on aidosti moraalinen vain, jos niin kuuluu tehdä.
Moraali näkyy velvollisuudentunnossa. Ihminen joutuu oman järkensä
perusteella tunnistamaan velvollisuudet."
Virheisiin
kuuluu myös koko joukko valtavirtaisen talouden olettamuksia. Saksan
perustuslakiin otettiin aikanaan (1949) kasvua ja
velkaantumista rajoittavia säännöksiä. Taustana oli Saksan ennen
toista maailmansotaa 1920-luvulla kokema hyperinflaatio, jonka
kokemukset olivat vielä toisen maailmansodan jälkeenkin tuoreessa
muistissa. Valtiontalouden
ymmärtäminen kotitalouden ehdoilla toimivaksi siinä mielessä että
ensin on säästettävä ennenkuin voidaan investoida, muodostuu
valtavaksi taloudelliseksi rasitteeksi. Moderni valtio tekee aina
velkaa saattaessaan liikkeelle projekteja ja suuria investointeja.
Edes pankit eivät käytä peruspääomaansa lainoittaessaan
yritysten hankkeita. Euroopan Unioni ei voi hankkeineen koskaan
ajautua konkurssiin; lainasuhde perustuu aina velkasuhteen
rakentamiseen. Oman keskuspankin omaava maa – siihen kai Euroopan
Unioniakin voidaan verrata – voi
rahoittaa kaikki hankkeensa ilman konkurssivaaraa; määrällinen
biljoonaluokan määrällinen elvytys osoitti, että inflaatio ei ole
keskeinen vaaratekijä poliittisilla päätöksillä ja
kaksinkertaisella kirjanpidolla elvytettäessä.
Euroopan Unionin perustuslaillinen yksiulotteisuus rampauttaa niitä voimia, jotka haluavat rakentaa tulevaisuutta vahvan demokraattisen valtion varaan. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio tunnistetaan toki Euroopan Unionissa "vahvana pohjoisena", mutta käytännön toiminnassa pohjoismaat joutuvat jatkuvasti alistumaan mahdollisimman tehokkaan markkinan "ensiyön oikeuteen". Kun tähän lisäksi liittyy pohjoismaiden itsensä vaitonaisuus omien arvojensa läpiviemisen suhteen koko unionin alueella, voidaan tätäkin pitää virheellisenä olettamuksena. on suoraan sanottava, että pohjoismaisen "kansankodin" periaate ei saa juuri minkäänlaista tukea Euroopan Unionin perusasiakirjoista eikä ohjelmatyöstä.
Vaihtoehdoksi
ns. valtavirtataloudelle onkin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana
noussut keynesiläisistä lähtökohdista kasvava Moderni
Monetaarinen Teoria (MMT), jota syyskuun lopulla mm. Euroopan
keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi piti kokeilemisen arvoisena
lähestymistapana. Sen keskeinen sanoma on, että Euroopan Unionin
ja sen keskuspankin noudattama linja on poliittinen valinta, jolla on
nähdyn kaltaisia seurauksia.
Strategisten
ja taktisten toimenpiteiden sisällyttäminen perustuslakiin tai senluontoiseen asiakirjaan on karmea virhe poliittisen vapauden ja
moniarvoisuuden kannalta. Sen että demokraattinen valtio suljetaan
perustuslaillisesti keskeisen vaikuttajan ja toimijan roolista,
luulisi herättävän jokaisen itseään demokraattina pitävän mitä
voimakkaimpaan kritiikkiin, suorastaan hätähuutoon. Miksi näin ei
tapahtu? Miksi poliittiset päättäjät, suuret puolueet,
valtiosäännön tai talouden aasiantuntijat eivät reagoi?
Tässä
tullaankin aikamme yhteen suurimmista ongelmista, modernin ihmisen
kyvyttömyyteen ajatella, tuntea tai haluta jotakin itse – minkä
luulisi olevan tärkein modernin yhteiskunnan hyve. Pelko
leimauta neurootikoksi, olemalla erilainen kuin yleinen mielipide
edellyttää, on tavallisen ihmisen elämän yksi suurimpia pelkoja;
siinä voi menettää työnsä ja koko uransa, kaveripiirinsä,
ystävänsä, joutua täysin eristetyksi – ja täydellisen
eristyksen pelko aiheuttaa pakoa automaattiseen yhdenmukaisuuten.
Erich Fromm, Frankfurtin sosiaalipsykologisen koulun johtava sosiaalipsykologinen hahmo kuvaa kirjassaan ”Vaarallinen Vapaus” tätä
seuraavasti: ”Mutta
tämä yksilön voimaton eristyneisyys, jota nämä kirjailijat ovat
kuvanneet ja jonka monet niinsanotut neurootikot ovat tunteneet, ei
tiedostu tavalliselle keskitason ihmiselle, siihen hän on liian
arka. Hän suojautuu jokapäiväisen toiminnan rutiiniin,
yksityiselämänsä ja yhteiskunnallisen kanssakäymisensä turviin,
hän peittää tietoisuuden kaikenlaisilla huvituksilla,
tapaamisilla, ’jonnekin menemisillä’.’hauskanpidolla’. Mutta
yksinäisyys ja hämmennys eivät kaikkoa. Tällaista tilaa ihmiset
eivät voi kestää iänkaikkisesti. He eivät jaksa kantaa taakkaa
jonka ’vapaus jostakin’ muodostaa; jolleivät he voi muuttaa
negatiivista vapautta positiiviseksi vapaudeksi, heidän on paettava
kaikkea vapautta. Ne yhteiskunnalliset pääväylät, joita myöten
vapautta on paettu, ovat: alistuminen johtajan alaisuuteen, kuten
facistisissa maissa on käynyt, ja pakonomainen samankaltaistuminen,
mikä on tapahtunut demokratioissamme.”
Mitäs
tekemistä sokealla Reetalla on tämän blogin kanssa? Pikku tyttönä
hän huomasi Anderssenin sadun kuvaamana, että keisari ei olekaan
pukeutunut viimeisen muodin mukaan vaan että keisarilla ei ole
vaatteita. Teini-ikäisenä hän purjehti Atlantin yli YK:n
yleiskokoukseen ja joutui toteamaan että suuriinkaan
valtionpäämiehiin ja päättäjiin ei voi luottaa. Vanhana ja
näkövammaisenakin hän säilytti itsenäisyytensä ja laukoi
totuuksia asioista, joihin tavanomaisuuksiin paennut kansalainen ei
näyttänyt yltävän.
Mielestäni
evidenssiä virhearvioista ja automaattiseen yhtenmukaisuuteen
vajoamisesta on riittävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti