Entinen Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on suorastaan huudettu Italian uudeksi pääministeriksi ja hän on vannonut virkavalansa ja muodostanut uuden hallituksen. Tilanteen Giuseppe Conten hallituksen kaatamiselle tarjosi sosialidemokraatiksi tunnustautuneen Matteo Renzin puolueen esiinnostama epäluottamus ja parin ministerin eroaminen pääministeri Conten kabinetista. Matteo Renzi oli myös yhtenä ensimmäisistä ehdottamass Mario Draghia uuden hallituksen muodostajaksi ja lupasi omasta puolestaan hänelle tukensa ilman minkäänlaisia ehtoja tai ohjelmallisia esityksiä. Renzin asenne kuvastanee yhtäältä Italian poliittisen umpikujan todellisuutta ja toisaalta luottamusta Draghiin euron pelastajana EKP:n pääjohtajakautenaan. Tunnettua on että hän aloitti kaudellaan monetaristisen määrällisen elvytyksen (QE) vastauksena Euroopan Unionin taloudelliseen hätään finanssikriisin jälkeisenä kautena jota sävytti ns. troikan kova, austeristinen politiikka mm. Kreikkaa kohtaan.
Määrällinen elvyttäminen antoi ainakin hengähdysaikaa eurooppalaiselle makrotaloudelle ja Draghin seuraajankin, pääjohtaja Christine Lagarden kaudella on jatkettu määrällistä elvytystä, joka suurvaltojen keskuspankkien tapaan on ollut massiivista ja on ollut omiaan avaamaan tietyä uudenlaiselle monetaristiselle politiikalle, jossa keskuspankki voi tehtä 'kaiken mitä tarvitaan' valuutan pelastamiseksi ja sen merkityksen vahvistamiseksi. Italian uusi pääministeri oli tämän uuden monetaristisen linjan päänavaaja ja siihen perustuu myös häneen kohdistuva lähes rajaton luottamus. Mikä on sitten Draghin tie finanssipoliittisena toimijana ja valtion päämiehenä? Millä tavalla hän voi soveltaa näkemystään myös Italian talouspolitiikkaan yrittäessään pelastaa tämän suuresti velkaantuneen maan katastrofilta?
Euroopan Unioni on ottanut ensimmäiset askeleensa aktiivisen, endogeenisen finanssipolitiikan toteuttajana, kun huippukokous viime heinäkuun alussa hyväksyi nyt toteutusvaiheessa olevan Korona-elvytyspaketin vaaditulla yksimielisyydellä. Sen toteutuminen on kuitenkin vielä vahvistettava valuuttaunionin jäsenmaiden parlamenteissa. Sekä Italiassa että myös muissa valuuttaunionin jäsenmaissa näyttää olevan vaikeaa löytää riittävästi sellaisia toiminnallisia vaihtoehtoja jotka täyttävät Euroopan Komission valvonnan edellyttämät ehdot tuille ja lainoille. Monelle saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi ilmasto- ja digitekniikkaan suuntautuvia hankkeita ei tahdo riittävästi löytyä. Mielestäni selitys löytyy Unionin peruskirjan asettamista rajauksista. Tuen ja lainojen on suuntauduttava 'markkinan' tukemiseen, joksi peruskirja mieltää pankkien kautta tapahtuvan alan yritysten tukemisen ja korona-paketille asetettujen toivoiden toteutumiselle tätä kautta. Ymmärtääksni suorat jäsenvaltioden hankkeet eivät tule kysymykseen. Tämä ongelma on nyt mös Italian pääministerin Draghin puntaroitavana.
Pääministeri mario Draghin kokemukset EKP:n pääjohtajana antavat hänelle muita paremmat lähtökohdat tehdä dynaamisia avauksia Komission ottaman velan käyttämisen ja itse velan hoitamisen suuntaan. EKP voi myös tässä suhteessa tehdä 'kaiken tarvittavan' Eurioopan Komission tukemiseksi niin, että lopullinen vastuu velkojen ja tukien edellytetystä takaisinmaksusta ei kaadu jäsenvalrioiden - velkainen Italia mukaanluettuna - maksettavaksi edes hyväksytyn, vuoteen 2058 jatkuvan pitkän aikataulun puitteissa. Euroopan Komissio on eri asemassa kuin jäsenvaltiot, joiden valvoja se vakaus- ja kasvusopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus liitteineen) pohjalta on. Euroopan Keskuspankki on tässä suhteessa itsenäiseen valtioon verratavan Euroopan Unionin oma keskuspankki eikä liene epäilystäkään siitä etteikö se tekisi 'kaiken tarvittavan' myös Komission likviditeetin ylläpitämiseksi nyt kun finanssipoliittinen kanava on avattu.
Voiko Korona-paketi vielä kaatua? Jokaisen jäsenmaan on se parlamenteissaan hyväksyttäåvä ja Suomen kohdalla poliittinen oppositio sekä laskee (perussuomalaiset, kristillisdemokraatit) tämän varaan että pelkää (Kokoomus) sen vaihtoehdon toteutuvan. Myös jossakin muussa jäsenmaassa velka- ja tukipaketti voi joutua valtavirtaisen, eksogeenisesti (ulkoa määraytyvästi) toimivan talousajattelun kaatamaksi. Tämä on erityisen vaikea paikka valtavirtaisen talouspolitiikan ajattelutavan lumoissa elävälle Kokoomukselle. Sen mielestä velkaantuminen on pahinta mahdollista myrkkyä hyvälle taloudenpidolle. Vuosi sitten mm. Saksassa Korona-pandemian varjon suojassa tapahtunut paradigmanmuutos on kuitenkin johtanut siihen, että jopa Saksa, jossa vahvat velkarajat on jo vuonna 1949 hyväksytyssä perustuslaissa, lähti mukaan velkaelvytykseen - perustuslakitumioistuimensa vastarinnasta huolimatta. Tämä on ehkä ja toivottavasti ensimmäinen askel modernin monetaarisen ja finanssipoliittisen muutoksen suuntaan, jossa velkaa ei pelätä, koska itsenäinen valtio - ja EU - kykenee keskuspankkinsa toimin vastaamaan mihin hyvänsä velkahaasteeseen.
Euroopan Unionin peruskirjan tiukan toteuttamisen mukaan paketti voi siis myös kaatua yksimielisyyden puutteeseen. Onko mitään tehtävissä? Tunnettu ekonomisti Thomas Piketty on viimeisimmässä kirjassaan "Pääoma ja ideologia" sekä sitä referoimissaan haastatteluissa vedonnut Saksan ja Ranskan kahdenkeskiseen 'samanmielisten päätökseen' jossa ne ovat tehneet omia, pelkästään näitä kahta maata ja niiden taloudellista yhteistyötä koskevia päätöksiä. Pikettyn mukaan samanmielisten yhteistyötä voidaan tarvittaessa laajentaa koskemaan myös Unionin piirissä laajempaa joukkoa jäsenmaita. Voisin kuvitella, että jos Korona-paketti uhkaa kaatua esimerkiksi kansallismielisten voimien vastustukseen, tilalle nouse nopeasti samanmielisten pysyttäytymien paketin piirissä. Ennenkin on puhuttu talouskehityksen erilaisista nopeuksista Unionin piirissä ja nyt se saattaa Korna-tukipaketin toteuttamisen yhteydessä osoittautua todella ajankohtaiseksi.
On vaikeaa kuvitella että Italia tyytyisi tässä tilanteessa peruskirjan mukaiseen markkina-ajattelun ylivaltaan, vaikka myös pääministeri Draghi on pääjohtajakautenaan pysyttäytynyt määrällisen elvytyksen toimissa tässä 'pakkopaidassa'. Kuten mm. taloustieteilijä ja kirjailija Mariana Mazzucato on todennut, vahva valtio ja sekatalouden periaate valtion ja yritysten yhteistoiminnan muodossa on välttämätön edellytys selviytymiseksi yksiulotteisen talouspolitiikan anemiasta.
Mikä on siis Mario Draghin tie, la Strada? Pääminsiterinä hän nyt sekä pääsee että joutuu kehittämään sellaisia kansallisia että eutooppalaisia finanssipolitiikan muotoja, jotka toimivat EKP:n määrällisen elvytyksen hengessä ja helpottavat yhä selvemmin velkaantuneita jäsenvaltioita ylipäätään selviytymään - Italia mukaanluettuna. Euroopan Komission finanssipolitiikka velanoton ja tukien muodossa avaa tien EKP:n monetaristisille toimille myös tällä alueella; velkakirjoja voidaan ostaa myös Komissiolta, velkoja voidaan jäädyttää tätä kautta myös keskuspankin taseisiin ja jopa mitätöidä. Komission oma rahoituspolitiikka joidenkin erityisverojen muodossa tulee mahdolliseksi. Lisäksi velanotto on tullut jäädäkseen; se ei ole kasvun ja kuntoutmisen este vaan ehdoton edellytys elpymiselle.
Italialaisen elokuvan "La Stradan" samannimisessä nimikkomelodiassa lauletaan: "Tie mittamaaton - mun edessäin on"... Italian ja Euroopan selviämisesä tie on vielä pitkä. Dynaamisen käänteen yhä suurempana esteenä on vanhoihin ajatusrakenteiin sitoutunut Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja, josta ei näytä olevan ulospääsytietä ja on myös jatkossa vaarana muuttaa selviytyminen La Stradan kaltaiseksi traagiseksi satiiriksi.
Vai onko sittenkään? Keski-Euroopassa myös sosialidemokraatit suhtautuvat myönteisesti Euroopan Unionin muuttamiseksi perustuslailliseksi liittovaltioksi. Taustalla on keski-Euroopan monien valtioden sisäinen federatiivinen luonne ja heidän - sekä hyvät että huonot - kokemuksensa liittovaltiosta. Hengeltään sekasortoistakin liittovaltiota pidetään Amerikassa demokraattisen arvojen peruskalliona. Eurooppalainen liittovaltio voisi tässä suhteessa olla rationaalisempi, vieläkin demokraattisempi ja - tämä on tärkeintä - ennenkaikkea väline aikansa eläneiden valuvikojen poistamiseksi, kansanvaltaisen hyvinvointivaltioperiaatteen nostamiseksi eurooppalaiseksi unelmaksi ja maailmalla niin suursti arvostettujen sosialidemokraattisten arvojen nostamiseksi keskiöön myös koko maanosan tasolla. Nythän niiden toteuttaminen vahvan valtion muodossa on itse asiassa kielletyä, mikä rumentaa nykyistä unionia suuresti autoritaaristen arvojen ja menettelytapojen - kuten uusliberaali sisä- ja ulkopolitiikka sanktioineen - suuntaan.
Kuinka hyvin pankkimaailmaan ja suuryritysten hallintoihin aikaisemmin sitoutunut Draghi pystyy uudistumaan. Italian kansan tuen luulisi häntä rohkaisevan revisioon ja reformeiihin, joihin hän on jo keskuspankin johtajana osoitti kykyä ja ennakkoluulottomuutta. Edistykselliset eurooppalaiset voimat vouisivat rohkaista edelleen tällä tiellä, edellyttäen että he osoittavat itse rohkeutta ja näkemyksellisyyttä.
15.2. 2021
Matteo Renzin odotukset Mario Draghin pääministeriyden ja ohjelman suhteen ovat korkealla. Vaikuttaisi siltä että Mario Draghi keskittyy erityisen investointiohjelman laatimiseen. Renzin mukaan Italian saama tuki- ja lainapaketti on historiallisen suuri ja mahdollistaa sen että veronkorotuksia ei ole tulossa. Kuten tunnettua, investoinnit ovat olleet euroopassa jo pitkään aneemisella tasolla, joten uudet avaukset tässä suhteessa olisivat erittäin tervetulleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti