Työn
vapauttamisesta
Kun taas pitkästä aikaa on alettu puhua työajan lyhentämisestä, kuusituntisesta työpäiväsät ja työn uudelleen jakamisesta, palautan tässä sekä itselleni että lukijalle jo 1970-luvun lopulla kirjoittamani esseen työn vapauttamisesta. Nimi voisi olla yhtä hyvin "työvoiman vapauttamisesta", tulkitsenhan tässä työväenliikkeen arvoperintöön olennaisena osana kuuluvaa ihmisyyden, ihmisyyteen heräämisen ja - Työväen Sivistysliiton 1950- ja -60-lukujen pääsihteeriä Arvi Hautamäkeä lainaten - omaehtoisuuden periaatetta. TSL:ssä alettiin tuolloin puhua myös omaehtoisesta sivistystyöstä., kasvamisesta omaehtoisuuteen. Vaatimus lyhyemmästä työajasta kuuluu joukkoon työväenliikkeen pitkän ajan vaatimuksia, jotka kaikki saavat lähtökohtansa samasta lähteestä: tieteen ja teknologian kehityksen myötä ihmisen esihistoria alkaa olla loppuvaiheissaan. On aika käyttää näitä suuria edistysaskeleita ihmisyyden suuren tavoitteen, ihmisyyden mahdollistamisen.
Kokosin muutamia keskeisiä esseitäni pieneen pamflettiin nimeltään "Sormi joka osoittaa kuuta". Ensimmäinen essee koskee heräämistä tietoisuuteen, "dialektista metodia", kykyä sanoa ei, asettaa itseä koskevia tavoitteita, taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja luoda järjestelmä, kansanvalta joka mahdollistaa jokaiselle "lajiolennolle" mahdollisimman suuren vapauden ja päätösvallan ihmisenä olemisessa. Toinen essee koskee tämän vapauden keskeistä ilemenemismuotoa, ihmisen aktiviteettia, työn ja toiminnan vapauttamista. Näin kirjoitin jo yli neljäkymmentä vuotta sitten:
Työn ja työvoiman vapauttaminen
"Dialektisen metodin ohella työn vapauttaminen on toinen tärkeä marxilaisen filosofian periaate. Ei suinkaan riitä se, että olevaa yhteiskuntajärjestelmää kritisoidaan, vaikka se onkin oikeutettua. Mikä tahansa kriittinen suhtautuminen vallitsevan järjestelmään ei ole vielä työväenliikkeen perinteellisten pyrkimysten toteuttamista. Kritiikillä täytyy olla tietty suunta. Työn vapauttamisen periaate antaa tässä suhteessa arvokasta tietoa siitä, minkälainen työväenliikkeen arvojen mukaisen yhteiskunnan tulisi olla. Työn vapauttamisen ja ihmisen luovuuden täysi toteutuminen ovat työväenliikkeen perinteellisen filosofian alkuperäisiä tavoitteita. Tämän tavoitteen tärkeyden huomaa erityisen selvästi eräistä Maxin kommunismia koskevista määritelmistä.
Seuraava lainaus on "Saksalaisesta ideologiasta" (linkin takana oleva teksti ei ollut vielä 1979 käytössäni) ja se käsittelee työn vapauttamisen ohella myös työnjakoon liittyviä vaaroja:
Ote "Saksalaisesta ideologiasta":
-
"Edelleen, työnjako pitää sisällään vastakohdan yksityisen
perheen etujen ja keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevien kaikkien
yksilöiden yhteisen edun välillä. Ja todella tämä yhtenäinen
etu ei esiinny ainoastaan ja pelkästään mielikuvituksessa yleisenä
hyvänä, vaan ennen kaikkea todellisuudessa keskeisenä
riippuvuussuhteena niiden yksilöiden keskuudessa, joille työ on
jaettu. Ja lopuksi, työnjako tarjoaa meille ensimmäisen esimerkin
siitä, kuinka - niin kauan kuin ihminen elää luonnollisessa
yhteisössä, niin kauan kuin eroama yhteisön ja yksityisen edun
välillä esiintyy, niin kauan aktiivisuus ei ole vapaaehtoista vaan
luonnollisestikin jakautunut. Ihmisen oma teko tulee vieraantuneeksi
voimaksi häntä itseään vastaan, orjuuttaen hänet sen sijasta,
että hänen tekonsa olisi hänen valvonnassaan. Niin pian kuin työ
on jaettu, jokaisella ihmisellä on erityinen rajattu
toiminta-alueensa, johon hänet on pakotettu ja josta hän ei voi
paeta. Hän on metsästäjä, kalastaja, paimen tai kriittinen
kriitikko. Ja hänen täytyy jäädä tähän tehtävään ellei hän
halua menettää elinehtojaan; kun sen sijaan kommunistisessa
yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole määrättyä
toiminta-aluetta, jokainen voi ryhtyä mihin tahansa haluamaansa
toimeen. Yhteiskunta säätelee yleistä tuotantoa ja tekee siten
minulle mahdolliseksi tehdä yhtä asiaa tänään ja toista
huomenna, metsästää aamulla, kalastaa iltapäivällä, paimentaa
karjaa illalla, kritikoida päivällisen jälkeen, juuri niin kuin
haluan, ilman että ryhtyisin metsästäjäksi, kalastajaksi,
paimeneksi tai kriitikoksi."
Käännös
on kirjasta "Marx concept of man" (E. Fromm, T.J.
Bottomore), jossa Marxin taloudelliset ja filosofiset
käsikirjoitukset ensimmäisenä eglanninkielisenä käännöksenä
muodostavat yhden osan.
Ihminen yhteiskunnan mittapuuna
Nämä
lainaukset osoittavat ennen kaikkea kommunismin olleen Marxille
humanistisen, inhimillisen yhteiskunnan malli. Sen ensisijaisena
tavoitteena oli ihmisen todellisen olemuksen toteuttamisen
mahdollistaminen. Yksi sen tärkeimpiä tunnuksia tuli olemaan
ihmisen aktiivinen suhtautuminen ympäröivään todelliseen
maailmaan. Tätä suhdetta Marx kutsui produktiiviseksi, luovaksi
elämäksi. Marxin kommunismin tavoitteena oli siten ihmisen luovien
kykyjen, inhimillisen täyttymyksen mahdollistaminen.
Marxin
käsitys työstä on perinteistä palkkatyötä laajempi: se on
ihmisen luovuuden, työn, toiminnan, ajatusten ja tunteiden
toteuttamista, perustuen tietoisuuteen maailmasta ja ihmisenä
olemisen ehdoista. Se on yhteiskunnallisesti integroitunutta
omaehtoisuutta, itsensä ilmentämistä.
Luovuus ja omaehtoisuus
Luovuuden
ajatus sinänsä on nykyään varsin yleisesti hyväksytty, ja itse
asiassa siihen kuuluvia ominaisuuksia edellytetään jokaiselta hyvin
tehtäväänsä hoitavalta kansalaiselta. Tosiasiassa kuitenkin
tuotantoelämä ymppää luovan toiminnan käsitteeseen joukon
sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät siihen ollenkaan kuulu ja jotka
toimivat luovuutta ja omaehtoisuutta vastaan. (Työnjako, automaatio,
voiton tavoittelu, työn ja pääoman välinen ristiriita, ihmisen
sitominen määrättyyn tehtävään, palkkaorjuus, jne. lisäys
2007)
Lapsi - luonnostaan luova ja vapaa
Parhaimmillaan
ja helposti havaittavassa muodossa luovan toiminnan ilmenemistä
tapaa lasten keskuudessa. Luova toiminta on vapaan työn
käytännöllinen ilmenemismuotoja siten sosialismin tärkeimpiä
symboleja. Siten esimerkiksi sosialistisen kasvatuksen tulisi
rakentua vapaan työn, luovuuden täydelle toteuttamiselle.
Tavoitteena on ihmisen täydellinen syntyminen.
Työvoiman myyminen vieraannuttaa
Vallitsevien
tuotantosuhteiden keskeisenä tarkoituksena on kuitenkin tuottaa
voittoa. Voiton maksimoimisen periaate johtaa sellaiseen tuotantoon,
joka ei aina välttämättä palvele ihmisen todellisia ja kipeimpiä
tarpeita. Ihmisen on myytävä työvoimaansa tullakseen toimeen. Omaa
elinvoimaansa myyvä ihminen vieraantuu omasta työstään ja samalla
muusta toiminnasta. Toiminnalle pääoman ehdoilla on tyypillistä
se, että siinä ihminen useimmiten joutuu luopumaan omasta
toiminnastaan ja näkemys omista todellisista tarpeista hämärtyy.
Työn vapauttaminen - pysyvä tehtävä
Tässä
yhteydessä on tietenkin olennaista todeta se, että ihminen joutuu
kaikissa olosuhteissa - myöskin tulevaisuudessa - toteuttamaan
työtehtäviä, jotka ovat yhteisön toiminnan kannalta
välttämättömiä. Niiden joukossa saattaa olla sellaisiakin, jotka
luonteestaan johtuen koetaan epämiellyttäviksi. Pyrittäessä työn
vapauttamiseen tällaisen työn luonnetta voidaan kuitenkin muuttaa
esimerkiksi tekniikka kehittämällä. Työn vapauttaminen ja ihmisen
täysi toteutuminen on siten ihmisen tarpeiden kannalta katsottuna
lisääntyvässä määrin mahdollista.
Palkkaorjuus
Työn
myymiseen perustuva ajattelutapa on kuitenkin niin iskostunut
elämäntapaamme, että haaveiluakaan siitä pois pääsemiseksi
turkin tapaa. Tämän päivän työväenliikekään ei ole ottanut
tavoitteekseen ihmisen kaikkien tarpeiden toteuttamista, vaan
palkkaorjuuden kokonaisvaltaisen toteuttamisen
täystyöllisyyspyrkimyksen muodossa. Veljellinen hyvinvoinnin
jakaminen muilla keinoilla toimeentulon varmistamiseksi ei näytä
toistaiseksi tulevan kysymykseen, vaikka täystyöllisyyskin
perinteisessä muodossaan tuntuu tavoittamattomalta.
Työ
ihmisen luovien voimien ilmenemismuotona ei siis toistaiseksi näytä
olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa, vaikka
perustuslaissamme näin juhlallisesti luvataankin. Työväenliike
näyttää pyrkivän johdonmukaisesti paremmin palkattuun
palkkaorjuuteen ja kilpailua esiintyy vain siitä, kuka rohkenee
esittää kovimmat markkamääräiset korotusvaatimukset, tai kuka
pystyy myymään nahkansa kaikkein kalleimmalla.
Kasvun vai tasaisemman työnjaon kautta?
Tuotantosuhteiden
kritiikin keskeisenä kysymyksenä näyttävät esiintyvän tulojen
lisääminen ja tulonjaon tasaaminen. Tuotannon lisäämistä - olipa
se sitten mitä laatua hyvänsä - pidetään melko yleisesti
parhaimpana keinona päästä kohden parempia päiviä. Työn ja
pääoman välinen ristiriita koetaan ennen kaikkea
epäoikeudenmukaisena tulonjakona. Suurempi solidaarisuus tulonjaossa
on sekin tärkeää saavuttaa, mutta työn ja pääoman välisessä
ristiriidassa en pitäisi tätä syvällisimpänä tavoitteena.
Tasaisemman työnjaon tehtävänä on varmistaa pyrkimys vielä
syvällisempään tavoitteeseen ja se on työn vapauttaminen pääoman
kahleista.
Kurjuuden ja kerskailun polarisaatio
Toimeentulon
solidaarisessa jakamisessa ei ole vielä onnistuttu, vaikka siihen
työväenliikkeelläkin olisi ollut runsaasti mahdollisuuksia.
Puutteen ja kurjuuden rinnalla rehottaa vieraantunut ja usein
kerskaileva kulutus. Tulevaisuudenkuvana nousee esiin joustava ja
pehmeä pakkotuotannon ja pakkokulutuksen yhteiskunta, jossa
kenelläkään ei ole perusmallista suuresti poikkeavia
toimintamahdollisuuksia, toiveita tai edes odotuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti