EU:n ja Neuvostoliiton samanlaisuus? Social Europe -verkkolehdessä 8.10. 2018 kreikkalainen terveyden ja ruoan parissa toimiva komissaari About Vytenis Andriukaitis vastaa Brianille, Britannian kansalaiselle ja "kuningatar Elisabethin alamaiselle" tämän verrattua kirjeessään komissaarille Euroopan Unionia jo kohta kolmekymmentä vuotta sitten romahtaneeseen Neuvostoliittoon. Brian on "Brexitin" kannattaja ja hän kokee kiusallisena ja raastavana Euroopan Unionin käskyvallan ja on sitä mieltä, että Yhdistynyt Kuningaskunta kyllä pärjää ilman manner-Eurooppaakin. Brian toteaa, että kun Britannia liittyi Euroopan Unioniin, puhuttiin vain yleisellä tasolla liittymisestä yhteismarkkinoihin, ei Euroopan Komission ehdottomasta ylivallasta jäsenmaihin ja siellä tehtäviin päätöksiin. Brian ei näe yhteyttä peruskirjan ylvään demokratialupauksen ja käskyvaltaiseksi, siis autoritaariseksi kokemansa eurooppalaisen komennon välillä.
Komissaari Vytenis Andriukaitis tuntee Neuvostoliiton - hän on ollut itsekin KGB:n vankina eikä pidä vertasuta onnistuneena. Neuvostoliitto vangitsi ja rääkkäsi eri mieltä olevia kansalaisiaan ja liittymisellä Europan Unioniin haluttiin varmistaa demokratian toteutuminen ja selvä ero rautaesiripuntakaiseen järjestelmään. Hän on sitä mieltä että Yhdistynyt Kuningaskuinta tulee kärsimään erotessaan Unionista ja että keskinäinen riippuvuus on tärkeää kaikille Euroopan Unionin jäsenmaille. Tästä kumppanuudesta tulisivat molemmat hyötymään, sekä Britannia että Euroopan Unioni. Yhteiset säännöt ovat tarpeen, ilman niitä ei voida mitään saada aikaan.
---
Vertailu Euroopan Unionin ja Neyuvostoliiton välillä on tietenkin karkea rinnastus, jossa on vähintäänkin suuri määrällinen ero suhteessa ihmisten kohteluun. Laadullisesti Euroopan Unioni näyttää olevan - peruskirjoihinsa vedoten - valmis koviinkin otteisiin, kuten kävi Kreikan kohdalla. Unionin peruskirjat eivät salli poikkeamista markkinaehtoisesta lähestymistavasta, mikä peruskirjassa ilmaistaan siten, ettei Euroopan Unioni eikä muodollisesti itsenäinen Euroopan Keskuspankki ole missään tapauksessa "viimekäden lainaaja" jäsenvaltioiden suuntaan samalla tavalla kuin miten talous- ja rahapoliittsesti itsenäisen maan keskuspankki voi toimia. Miten on, voidaanko yhdensuuntaista, markkinat kieltävää poliittista yksiulotteisuutta pitää laadullisesti erilaisena kuin toisenlaista, valtion suvereenisuutta rajoittavaa ja markkinoille vallan antavaa suuntautumista? Todettakoon vieä, että tässä komissaarin lainaamassa kirjoituksessa on taustalla viittaus konservatiivisen parlamentin jäsenen Jeremy Huntin puheeseen konservatiivien äskettäisessä konferenssissa.
Uusi koitos on Euroopan Unionilla pian edessä, tällä kertaa Italian ryhtyessä vastahankaan sekä suhteessaan euroon, Euroopan Unioniin että myös keskeiseen peruskirjojen hengen vaalijaan Saksaan. Italiassa on vallassa oikeistopopulistinen "viiden tähden liiga", joka paitsi haluaa lisävelanotolla helpottaa kansalaisten asemaa (palkat, eläkkeet). Se inttää että toisenlainen talouspolitiikka olisi mahdollista. Tässä ollaan menossa jo vahvasti suuntaan jossa myös löyhästi tapakonservatiivisiin arvoihin sidoksissa olevat voimat alkavat vaatia endogeenista, sopimuksiin perustuvaa talous- ja rahapolitiikkaa. Muuta estettähän sille ei ole kuin EU:n peruskirjoissa otettu ehdottoman tiukka kanta eksogeenisen, kiinteän rahamäärän politiikkaan perustuva talous- ja rahapolitiikan puolesta. Tosin italialainen Mario Draghi EKP:n johtajana onnistui laittamaan liikkeelle aikamoisen eurovyöryn määrällisen elvytyksen (QE) politiikallaan. Se mitä Italia nyt vaatii, on se että tällaista politiikkaa tulisi toteuttaa paitsi yritysmaailman, myös jäsenvaltioiden kautta.
Napit ovat tässä vastakkain erityisesti Saksan kanssa. Nykyinen valtionvarainministeri Olf Scholze on ollut hyvin pidättyväinen ilmaisuissaan eikä ole ainakaan toistaiseksi ottanut edeltäjänsä Wolfgang Schäublen tapaista, äärimmäisen tiukkaa austeristista politiikkaa vaativaa lähestymistaspaa Italian suhteen. Yhtenä pidäkkeenä tässä suhteessa on Saksan ja Ranskan eurooppapolitiikassa nähtä ero; Ranskan presidentti Macron on jo ehtinyt vaatia Euroopan Unionin taloudellista voimistamista ja sen saattamista "uudelle tasolle". Määrällinen elvyttäminen olisi myös suurivelkaiselle Ranskalle helpotus, mutta Saksassa on oltu hiljaa. Siellä vallitsevan, yleiseksi luokiteltavan mielipiteen mukaan Euroopan Unionin nykyisestä peruskirjasta on pidettävä kiinni. Ei siis määrällistä elvytystä jäsenvaltioiden kautta niiden tilanteen helpottamiseksi. Saksa ei halua "Transfer-Unionia", jäsenvaltioiden keskinäistä avunantoa kriisin sattuessa. Tämä kanta on ilmaus saksalaisesta sitoutumisesta eksogeenisen talousajatteluun valtioiden kohdalla - avunanto on toteutettava olemassaolevaan kirjanpitoon perustuvalla rahalla, ei rahan sopispohjaisella lisäämisellä.
Miksi näin pitkä analyysi erään Britannian kansalaisen ja Euroopan Unionin terveys- ja ruokakomissaarin välisestä keskustelusta? Ehkä siksi, että vaatimus vaihtoehtoisesta politiikasta törmää jatkuvasti Euroopan Unionin pysyviksi konsolidoituihin, hengeltään yksiulotteisiin, markkina-ehtoisiin peruskirjoihin. Ja ehkä myös siksi, että jäsenvaltioilla alkaa olla huutava - jäihin pudoneen huutoa vastaava - tarve yrittää saada kotimaansa ja demokraattiseksi tarkoitettu valtionsa ulos yhä ilmeisemmäksi käyvästä pulasta kumppaniksi tarkoitetun yhteismarkkina-alueen, Euroopan Unionin avulla.
Eurooppalainen sosialidemokratia on ollut hiljaa. Sosialidemokratia käy henkistä painia oman arvoperintönsä, yhteisen säästämisen, vahvan sosiaalivaltion ja Euroopan Unionin ikuiseksio tarkoitetun markkinaehtoisen lähestymistavan välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti