Kirjoittelen aina silloin tällöin työstä ja työn käsitteestä, ihmisenä olemisesta, ihmisen omaehtoisuudesta ja toiminnallisesta aktiivisuudesta. Työn käsitteen ihmiskeskeinen tulkinta ei edelleenkään hallitse analyyttista todellisuuttamme. Ihmisen aktiivisuus ja toimeliaisuus on kuitenkin niin keskeinen osa mm. työväenliikkeen arvoperintöä, että siihen on aina uudelleen ja uudelleen palattava. Kysymys on radikaalista yhteiskunnallisten olojen, talouselämän ja ihmisenä olemisen tulkinnasta.
Mitä on radikaalisuus? Työväenliikkeen arvoperinnössä siinä on keskeisellä paikalla ihminen mahdollisuuksineen ja niiden puuttumisineen. "Olla radikaali tarkoittaa menemistä asioiden juuriin; asioiden juuri on kuitenkin ihminen itse." Tämä Karl Marxin sosiaalipsykologinen "twiitti" 1840-luvulta ohjaa edelleen keskeisenä soihtuna työväenliikkeen arvoperinnöstä analyyttisen voimansa hakevaa kansalaista. Ihminen on keskeistä. Talous on ihmisyydelle alisteista, vaikka sillä elämisenehtojen pohjana onkin ratkaiseva merkitys aineellisen ja henkisen elämän mahdollisuuksien kehittymiselle.
Kun puhumme ihmisestä, puhumme hänestä lajiolentona samaan tapaan kuin Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksessa tehdään. Ihminen on julistuksen mukaan suojattu ja vapaa syntymästä hamaan kuolemaan. Ihmisoikeuden ovat perustuslain tasoisia luovuttamattomia oikeuksia.
Kun palkkatyö on osa ihmisen aktiviteettia, koskevat sitä samat eettiset periaatteet kuin ihmisen muutakin toimintaa. Elämän - ja historian, ihmiskunnan aikanajanalla tapahtuvan - tarkoituksena on ihmisen täysi toteutuminen. Työväenliikkeen - ajattelen tässä yhteydessä erityisesti perinteistä rikasta sosialidemokratiaa - historia on alusta saakka ja kaikilla toiminta-alueilla täynnä esimerkkejä ihmisen yhä suuremmasta mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja saavuttaa tuo ihmeellinen vaihe, jossa ihmiskunta tunnistaa ja tunnustaa ihmisoikeudet ja ryhtyy määrätietoisesti ja kärsivällisesti ponnistelemaan kohden ihmiskunnan esihistorian loppua ja uuden vaiheen alkamista. YK:n ihmisoikeusjulistukset ovat tässä suhteessa äärimmäisen merkittävä saavutus.
Miten tämä "työn vapauttamisen" suuri päämäärä näkyy omassa ajassamme? Ihmisen elämään on jo nyt luotu koko joukko luonnollisina pitämiämme toimintaperiaatteita, jotka puhuvat ihmisen vapaan kehityksen ja itsensä toteuttamisen puolesta elämänpituisella aikajanalla.
Lapsi on jo luonnostaan, äidin kirjoittamattoman mutta vahvan matriarkaalisen oikeuden perusteella vapaa kasvamaan rakkauden ja huolenpidon ilmapiirissä. Lapsi on vapautettu suuressa osassa maapalloa palkkatyöstä, vaikka työn vapauttamisen historia ei tässä suhteessa olekaan vielä pitkä. Mummot ja vaarit puhuvat vieläkin siitä, miten piti heti kynnelle kyettyään lähteä työhön kotona, sisällä ja ulkona, alustalaisena tai työntekijänä. Pihalla juokseva ja leikkivä lapsi on vahva vapaan toiminnallisuuden symboli: lapsi juoksee ja toimii ilman että kukaan häntä siihen pakottaa.
Lapsella on oikeus koulukäyntiin ja opiskeluun ennen toimeentulon edellyttämää siirtymistä palkkatyöhön. Sekin voidaan laskea omaehtoisuuden kehittämisen välineeksi, vaikka koulutus sellaisenaan pitää sisällään myös taivuttamista. Se että iloisena ja toivoa täynnä olevasta esikoulun oppilaasta sukeutuu joissakin tapauksissa myrtynyt ja passiivinen, pelokas kyräilijä, on sekin koulutuksen tulosta - ja samalla suuri haaste koko kasvuprosessin edellytysten kehittämiselle.
Kun nuori - tai kuka tahansa - kokee itsensä luuseriksi eikä löydä itselleen mielekästä paikkaa itsensä toteuttamiseen eikä toimeentulon hankkimiseen, on se osoitus siitä, että rakenteissa on jotakin pahasti vialla. Ensisijaisesti sen pitäisi herättää miettimään sitä, missä on yhteiskunnallisessa uudistustyössä menty metsään ja vasta toissijaisesti - ja silloinkin tietoisena pakottamisen tai taivuttelun kysenalaisesta luonteesta - ryhtyä pakonomaisiin toimenpiteisiin nuoren saattamisesta tätä kautta "kansalaiskuntoon". Kuinka aktiivisesta lapsesta tuli passiivinen, taktisia, peliluontoisia keinoja hakeva kyynikko, joka uskottelee voivansa elää koko elämänsä marginaalissa?
Ammattiyhdistysliikkeen toiminta voidaan nähdä myös yritykseksi löytää jatkuvasti uusia keinoja "työn vapauttamisen" periaatteen toteuttamiselle. Kahdeksan tunnin työpäivä, säälliset palvelusuhteen ehdot, laaja, laeilla turvattu sopimuspolitiikka, oikeus sairausajan palkkaan, oikeus vuosilomiin, viran tai toimen jättäminen määräjaksi ilman että menettää sitä, sekä oikeus ikääntymisen myötä siirtyä "ansaitulle" eläkkeelle; kaikki nämä saavutukset ovat samalla suurta työn vapauttamisen narratiivia, tarinaa. Kollektiiviset sopimukset symbolisoivat lisäksi oikeutta ja kohtuutta - sitä eivät yritysten optiot, osakelahjoitukset ja muut ylimääräiset palkitsemisjärjestelmät millään muotoa edusta.
Kuvaan ovat tulleet erityiosesti nuoria koskevat nollatuntisopimukset, nuorten jääminen ilman opiskelupaikkaa, määräaikaisert ja osa-aikaiset,työsuhteet, sopimuspalkkojen alittamiseen tähtäävät paikallisen sopimisen muodot, niin voidaan kaiketi puhua modernista palkkaorjuudesta. Kun tähän lisäksi tulevat mm. pääkaupunkiseudun asuntojen korkeat hinnat, asumisen levittäytyminen automatkojen päähän, niin kurjuuden elementit alkavat olla täysimääräisesti koossa. Ainoaksi ihmettelemisen aiheeksi jää, miksi nuorempi sukupolvi ei nouse kapinaan näitä orjuutta muistuttavia olosuhteita vastaan?
Kun nyt Hjallis Harkimo ja Björn Wahlroos virittelevät ilmapiiriä ammatillista järjetäytymistä vastaan heille tähän mahdollisuuksia tarjoavan median välityksellä, herättää se koko joukon kysymyksiä. Ammattiyhdistysoikeudet ovat YK:n ihmisoikeusjulistukseen, pykäliin 22-25 liittyviä yleismaailmallisia perusoikeuksia, perustuslain tasoisia luovuttamattomia oikeuksia. Kun nyt muutoinkin näytetään etääntyvät peruslain yksiselitteisestä, kansalaista puolustavasta ja tukevasta tulkinnasta, ei pidä ihmetellä sosiaalisessa mediassa viriävästä tuhosuuntaisten kielikuvien ja attribuuttien lisääntymistä.
Tämä vapaussanoma liittyy edelleen pohjatietona, kaikkeen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen analyysiin poliittisen työväenliikkeen arvoperinnössä ja tätä "tallin hajua" sosialidemokratia kantaa edelleen mukanaan - kuten se on tehnyt läpi koko historiansa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että sosialidemokratian käsitys vapaudesta, omaehtoisuudesta, luovuudesta ja työn vapauttamisen historiallisesta tehtävästä olisi vanhentunut. Ohuen, arkipäivän kamaran alla vaikuttaa pysyvä, järkähtämätön usko historialliseen tehtävään. Sillä on tietty yhteys jokaisen kansalaisen arkitodellisuuteen ja elämään: ihminen ei luovu koskaan pysyvästi oikeuksistaan - ei varsinkaan toiveestaan täydeksi ja täydelliseksi ihmiseksi tulemisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti