Jussi Halla-aho on tänään 10.6. 2017 valittu Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Timo Soinin kaksijakoinen, yhtäällä populistinen ja mobbaava, toisaalla vallasta kiinnipitävä irrationaali auktoriteetti, saa luopua Halla-ahon, vakavasti, huolellisesti ja uskottavastikin argumentoivan uuden puheenjohtajan tieltä.
Tuomioja näkyy nimitelleen kirjoituksissaan Halla-ahoa "noidan oppipojaksi". Vaikka en henkilökohtaisesti tällaista populismiin suuntautuvaa ilmaisua käyttäisikään, totta näyttää olevan, että perussuomalaisten uuden puheenjohtajan konstit Suomen ja maailman pelastamiseksi perustuvat erilaiseen maailmankuvaan ja toisenlaisiin odotuksiin kuin mitä esimerkiksi sosialidemokraatit ja Sosialistinen Internationaali kautta maailman edustaa.
Tämä peruslähtökohta ei poista sitä tosiasiaa, että kansa omine analyyseineen on yhtä ahtaalla kuin sosialidemokratiakin suhteessa pakolaisvirtoihin. Otaksun aika monen sosialidemokraatin olevan kohtalaisen ilahtunut Halla-ahon valinnasta - ja niin olen minäkin, koska Halla-ahon vakavuus viittaa eheyteen ja vastuullisuuteen - sillä analyysipohjalla johon hän on opinnoissaan ja työurallaan kasvanut. Voisi jopa väittää, että ei meidän koulutusjärjestelmämme, poliittinen keskustelukulttuurimme eikä myöskään massamedia - joukkotiedotusvälineet - anna aineksia parempaan filosofisten, taloudellisten ja politiikan välineiden käyttämiseen suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa.
Jäsenyytemme Euroopan Unionissa näyttää tässä suhteessa vähentävän myös neuvottomaksi jääneen sosialidemokratian keinoja suurten, koko mannerta koskevien ongelmien ratkaisuun. Sen keskeiset välineet, Komissio, Neuvostot ja virkakoneisto on valjastautunut käyttämään valtavirtaisen, konservatiivisen talouspolitiikan markkinoille ja yrityksiin suuntautuneita välineitä yrityksenä rakentaa rauhan, demokratian ja yhteisen turvallisuuden Eurooppaa.
Tämä trendi on ollut vallitseva Unionissa ja sen ydinalueella keski-Euroopassa ja Brittein saarilla jo pitkään. Sen keskeinen piirre on valtiokoneiston, julkisen pakkoyhteiskunnan keinojen käyttämättä jättäminen massiivisten ongelmien iskiessä. Oireryhmään kuuluu, että ensimmäisenä tarjotaan välineeksi militaristisia, asevarusteluun, puolustukseen ja tarvittaessa myös hyökkäykseen käytettäviä ratkaisumalleja - ja tälle alueelle suotaisiin erityisasema myös rahoituksen suhteen.
Jos tätä tilannetta katselee poliittisena ja pohjimmiltaan myös arvokysymyksenä, tarkoittaa se sitä että oikeistolainen, konservatiivinen narratiivi, kertomus on tullut unionissa vallitsevaksi käytännöksi. Kun päätökset on sementoitu konsensuspäätöksin yhteiseksi lainsäädännöksi, jota ei voi poliittisin ratkaisuin muuttaa - ajattelen mm. Euroopan Keskuspankin autokraattista asemaa - , voidaan vallitseva tilanne nähdä eurooppalaisen sosialidemokratian suurena strategisena, ilman korjausmahdollisuutta olevana virheenä. Toisissa olosuhteissa talous- ja rahapolitiikkaa voitaisiin käyttää juuri sellaisena välineenä jolla eurooppalaisia perusarvoja, rauhaa, demokratiaa ja oikeudenmkaisuutta rakennetaan.
Se että sosialidemokratia itsekään ei osaa eikä pysty tästä poliittisesta amputaatiostaan puhumaan, muistuttaa rintamamiesten hiljaisuutta suhteessa omiin haavoittumisiinsa ja kärsimyksiinsä hävityn sodan jälkeen. Kun sosialidemokratia vaikenee - kuinka voidaan ajatella populismin ja puutteellisen taloustiedon varaan rakentuvan perussuomalaisten puolueen keksivän mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kansallisen suojautumisen, sulkeutumisen ja pään pensaaseen laittamisen maailman kärsimyksien edessä?
Talous- ja rahapoliittinen siipirikkous on porvarillisesti ja konservatiivisesti toimivan Euroopan Unionin poliittisen johdon itse - tietoisesti - aiheuttama haavoittuvuus. Tässä mielessä eurooppalainen oikeisto markkinamiehineen kantaa raskasta vastuuta mm. pakolaisten ja maahanmuuttajen epätoivosta ja irrationaaleista toimista. Euroopassa ei olisi tarvinnut käydä näin. Sosialidemokratian vastuuseen kuuluu se, että se luopui yhteisen julkisen rakenteen varaan rakennettavasta, dynaamisesta hyvinvointivaltiosta salliessaan Euroopan Unionin rakenteiden muuttua yhteistä sektoria ja yhteistä vastuunottoa hylkiviksi monstereiksi.
Halla-ahon voitto saattaa ennakoida Euroopan Unionin hajoamista. Porvarillisille poliitisille voimille on mahdotonta luopua aatteensa ytimestä, vallan antamisesta markkinoille. Mieluummin valmistaudutaan vaikka sotaan ja aseellisiin ratkaisuihin, joilla pidetään terrosisteiksi osoittautuvia poliittisia vastustajia kurissa. Ydinaseiden maailmassa kurimus ei kuitenkaan ole yksipuolinen - onnettomuus koskee meitä kaikkia.
Jos luova rakenteellinen vaihtoehto olisi tarjolla, voisin kuvitella perussuomalaisten Halla-ahonkin johdolla olevan valmis tukemaan sosiaalisia ja demokraattisia rakenteita ja niiden voimistamista. Perussuomalaiset eivät mielestäni sittenkään ole kiinni katkeamattomin sitein markkinafilosofiassa, toisin kuin Kokoomus ja Euroopan tasolla myös Keskusta ja sen europarlamentaarikkoryhmä Alde. Hallituksen pääministeri Sipilä ja Kokoomuksen Orpo ovatkin jo ottaneet etäisyyttä Halla-ahoon.
Kahden muun hallituspuolueen epäluuloinen murina voi merkitä pientä toivon pilkahdusta. Halla-aho on jo kuitenkin oppinut taistelemaan ja pärjäämään omilla aseillaan, joten edessä oleva revohka voidaan kirjata Euroopan Unionin ja sen taloudellisessa ytimessä olevan Suomen yksiulotteisen politiikan luonnolliseksi seuraukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti