Sosialidemokraattisen
Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne näkyy Demokraatisssa ottaneen
kantaa valmisteilla olevaan SOTE-ratkaisuun toteamalla, että SDP ei
hyväksy yritysvetoista SOTE-toimintaa, vaan että päätösvallan
tulee olla julkisen sektorin ja siis kansanvaltaisen,
parlamentarismin mukaisen päätöksenteon piiriin kuuluvaa. Hän sanoo SOTE-linjausten nousevan kuntavaalien tärkeimmäksi teemaksi. Sanavalinnat ovat omiani, mutta uskon Antti Rinteen tarkoittaneen
juuri sosiaali- ja terveystoimen auktoriteetin pitämistä vaaleissa
valittujen elinten käsissä.
Sosiaalisessa
mediassa käydään juuri keskustelua siitä, mitä syntymässä
oleva vapaakaupparatkaisujen ’myriadi’ tässä yhteydessä
tarkoittaa. Yhtenä ulottuvuutena niissä kaikissa on erityinen
välimiestuomioistuin, jonka tehtävänä on mm. ratkoa kaupan alalla
syntyviä eturistiriitoja. Juuri EU:n ja Kanadan välillä hyväksytty
CETA-sopimus pitää sisällään tämän juridisen menettelyn.
Kansallisella päätöksenteolla tähän erityistuomioistuimeen
voidaan vaikuttaa vain välillisesti, sillä osapuolet – tässä
tapauksessa EU ja Kanada, mahdollisesti myös yritykset –
valitsevat edustajat näihin juridisiin elimiin. Tietoa tässä
suhteessa on vielä vähän eikä tutkiva journalismikaan ole vielä
asiaa avannut, poliittisesta koneistosta puhumattakaan.
Vaikutusmahdollisuudet näiden elinten kokoonpanoon pienellä, Suomen
kaltaisella maalla ovat lähes olemattomat, vastannevat lähinnä
kansanlääkityksen homeopaattista vaikutustasoa.
Vapaakauppasopimusten
tarkoituksena on tuoda taloudellisia etuja ja yrityksille niitä on
ilmeisesti tulossa ja tätä kautta välillisesti myös
kansalaisille. Demokratiamenetyksistä julkisuus ei halua
keskustella, vaikka mm. emeritusakatemiaprofessori Martti Koskenniemi
on pitänyt tätä puolta vakavana uhkana. Vapaakauppasopimuksia on
valmisteltu strategisista syistä lähes pimennossa eikä ainakaan
minulla ole vielä ollut käytössä tämän laajan sopimuksen
yksityiskohtia. Lienevätkö europarlamentaarikot todella tienneet,
mitä he tätä tietääkseni monituhatsivuista asiakirjaa
hyväksyessään ovat tosiasiassa päättäneet?
Omalta kohdaltani
toivon taas kerran olevani epäilyksineni väärässä. Kun
aatteelliseen arvoperintööni kuulu mm. Karl Marxin toinen mielitwiitti eli ”Jokainen tarkistus on tarkistettava” pohdiskelen, mitä mahdollisuuksia Rinteellä ja sosialidemokratialla
on pitää kiinni tästä julkisen sektorin ”ensi yön
oikeutuksesta”. Hallituksen valmistelut jatkuvat kuitenkin edelleen
siinä hengessä että Kokoomuksen ”valinnan vapauteen”
vetoavasti verhottu markkinoiden pääsy SOTE-toteutukseen toteutuu.
Ilmeisesti Kokoomuksen linjaus on lähimpänä myös EU:n
kilpailuttamisperiaatteita ja tulossa olevien
vapaakauppasopimusten henkeä.
Kun julkisen ja
yksityisen sektorin intressit joutuvat SOTE-ratkaisujen
toteutuksessa ristiriitaan, tullaan jatkossa juridisia
ratkaisukeinoja ilmeisesti käyttämään entistä enemmän sen
ratkaisemiseksi, kenellä on oikeus kyseessä olevia palveluja
toteuttaa. Julkinen sektori lähestyy asiaa kansalaisen
palvelutarpeen näkökulmasta ja yritysmaailma ansaintaperiaatteesta.
Onhan meillä merkkejä siitä, että yritysmaailma meilläkin nousee
oikein vauhdilla ja vakavasti terveys- ja sosiaalipalveluja
tuottamaan.
Yksi näistä
merkeistä on se, että juuri äskettäin on perustettu erityinen
Hyvinvointialan liitto, joka
aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta ja jonka toimitusjohtajaksi
juuri äskettäin valittiin Ulla-Maija Rajakangas, markkinaintressiä
mm. sosiaalisessa mediassa johdonmukaisesti puolustanut pitkän
linjan sosialidemokraatti. Sosiaalisessa mediasa hän ei ole tästä ulottuvuudesta tainnut mainita sanaakaan, vaikka onhan se hänen postauksistaan ollut aavistettavissa. Kysymys kuuluu: mikä
on Hyvinvointialan Liiton intressi? Mitä se tavoittelee? Mistä se
saa tulot toimintaansa? Minun oletukseni on, että lyhyen alkuvaiheen
jälkeen Hyvinvointialan liiton rahoitus tulee verovaroista, ei
yhteisillä päätöksillä, vaan juristiikkaa, EU:n
markkinaperiaatteita ja vapaakauppasopimusten tarjoamia
mahdollisuuksia hyväksikäyttäen. Yritysmaailma rakentaa
palvelutuotantoa ja ansaintaansa markkinahegemonian varaan. Euroopan
Unionin rakenteet tarjoavat tämän mahdollisuuden yritysmaailmalle hopealautasella. Sosialidemokraatti tämän toiminnan johdossa tarkoittaa mielestäni eettisesti sitä, että tässä keitetään vohlaa emänsä maidossa, vanhaa juutalaista sanontaa lainatakseni.
Kun siis
sosialidemokratia tästä eteenpäin vaatii julkisen sektorin
ensisijaista asemaa palvelutuotannosta päätettäessä, otetaan
tässä se tietoinen riski että oikeutta tullaan käymään siitä,
kuka noita palveluja saa toteuttaa. Pian nähdään, kuinka
aktiivista tai mahdollisesti agressiivista roolia Hyvinvointialan liitto tulee toiminnassaan käyttämään. Silloin kun on kysymys
rahan ansaitsemisesta, kaikkia juridisesti sallittuja keinoja tullaan
tietenkin käyttämään. Kun esimerkkejä päätöksistä alkaa
tulla ja julkinen sektori joutuu verovaroin suurten sakkojen
maksajaksi yrityksille, muodostuu näistä tapauksista julkisten
palvelujen autoriteettia murtava tekijä. Niistä muodostuu uusi
politiikan etälamautin, jolla tehokkaasti ehkäistään palvelujen
toteuttamista omana työnä.
Tässä siis pitäisi
valmistautua kunnallisvaaleihin, hankkia ehdokkaita ja vakuuttaa
heidät sosialidemokraattisten vaihtoehtojen kaikkivoipaisuudesta.
Kuntouttavia ja voimaannuttavia ne olisivatkin – jos ne olisivat
aidosti politiikassa sallittuja. Sosialidemokratian keskeinen väline
yhteisen hyvinvoinnin luojana, valtio ja kunta eli
veronmaksuoikeudella varustettu kansalaisyhteiskunta on EU:n
peruskirjoin, eurooppalaisen lainsäädännön kautta, direktiivein ja
tuomioistuimin saatettu pois päiviltä. Demokraattiset ja
sosialistiset ratkaisumallit, yhteisen sektorin varaan rakentuvat,
ovat lainvastaisia ja poliittiset toimet siihen suuntaan aiheuttavat
rangaistuksia. Tässä suhteessa markkinalogiikan etälamautin on jo
täydessä käytössä. Poliittinen vasemmisto on tullut yhteisin
päätöksin – ja myös omasta tahdostaan – poliittisena voimana
kuohituksi.
Myös
sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmaa valmistellaan.
Aikooko sosialidemokratia pitää vielä kiinni julkisen sektorin
keskeisestä roolista poliittisena kuntouttamisen ja voimaannuttamisen
välineenä? Näkyykö eurooppalaisen etälamauttimen vaikutus jo
keskusteluun tulevissa julkisen sektorin roolia koskevissa esityksissä? Mikä on sosialidemokratian suositus julkisen sektorin voimaannuttamisen suhteen uusille kunnallisvaaliehdokkaille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti