Eurooppalaisessa jalkapuussa

Suomi eurooppalaisesssa jalkapuussa?
Kasvu- ja vakaussopimus on epäonnistunut, kirjoittaa Dimitris Papadimoulis, joka on Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko ja kreikkalaisen Syriza-puolueen parlamenttiryhmän puheenjohtaja.

Hän kiinnittä aluksi huomiota siihen, että seitsemän euromaata on saanut Euroopan Komissiolta varoituksen liiasta velkaantumisesta ja annettujen kasvurajojen ylittämisestä; "Kun sellaiset vankat maat kuin Suomi ja vanhat keskeiset maat kuten Belgia joutuvat varoituksen ja häpäisyn kohteiksi, tämä syventää epäilyjä Euroopan taloudellisesta mallia kohtaan ja saattaa sen pätevyyden kyseenalaiseksi.

Heikko kasvu ja investointivoiman puute julkisen kysynnän lisäämiseksi ja kuluttamisen ja tuotannon mobilisoimiseksi pysähtyy valtiollisen velkaantumisen  3%:n kasvurajaan. Brysselin päättäjät ovat epäonnistuneet harmionisoinnin ja talousraamien yhdistämisessä niin kansalaisten kuin jäsenvaltioidenkin tasolla, samalla kun veronkierron ehkäisy ja veroparatiisien toiminnan säätely on epäonnistumassa. Tästä seuraa että edistykselliset hallitukset Kreikassa, Italiassa ja Portugalissa kokevat kovia aikoja yrittäessään toteuttaa kasvu-suuntautunutta politiikkaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Toinen korostamisen arvoinen seikka on se että poikkeaminen kasvu ja vakaussopimuksesta voi tapahtua toisinpäin.  Näin on asianlaita Saksan kanssa, jonka talous rullaa hyvin, ilman julkista velkaantumista ja ilman tarvetta julkisten menojen leikkaamiseen ja tehden  voimakkasta ja pysyvää kauppaylijäämää.  Nämä ylijäämät raunioittavat ei ainoastaan muiden jäsenmaiden vaan koko euroalueen kilpailukykyä.

Sitten vuoden 2011 Saksa on jatkuvasti kasvattanut vientiään muuta euroaluetta vastaan, rikkoen siten EU:n sääntöä maksimaalisesta 6%:n ylijäämästä vuosittain. Vuonna 2015 Saksan talous onnistui saavuttamaan 8,8%:n ylijäämän, samalla kun vuonna 2016 odotetaan Euroopan Konmision mukaan 8,5 %:n ylijäämää.
Saksan kohdalla Brysseli ei näytä seuraavan samoja sääntöjä ollenkaan samalla kun muut jäsenmaat, kuten Italia,  pakotetaan hyväksymään lisäkiristyksiä  oikaistakseen budjettialijäämäänsä. Tämä epäsymmetrinen, kaksijakoinen politiikka on tuhoisaa koska se vahingoittaa alueellista yhteenkuuluvuutta, valmistellen pohjaa yhä laajemmalle kapinoinnille EU:n instituutioita ja Brysselin päätöksentekoa vastaan.

Tästä monimutkaisesta tilanteesta johtuen Eurooppa tarvitsee pikaisesti merkittäviä muutoksia. Näiden muutosten on tultava Euroopan instituutioilta ja kansallisilta hallituksilta, Euroopan kansalaisilta, heidän äänensä ja huolensa täytyy olla keskustelun ytimessä.

Euroopan parlamentin roolin tulisi olla ainoana vaaleilla valittuna elimenä keskeinen. Paine Komissiota ja neuvostoja kohtan on kasvamassa ja sitä johtavat parlamentaaarikot erilaisista poliittisista perheistä, kuten vasemmistosta, sosialidemokraateista ja vihreistä. Näistä on muodostunut edistyksellinen allianssi ja joka vaatii kasvu- ja vakaussopimuksen revisiointia.

Kolmas ja viimeinen kohta jota täytyy korostaa on se että Euroalue tarvitsee uudistetun institutionaalisen kehyksen,  joka sallii keskittymisen kestävän kasvun politiikkaan. Sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus on myös Saksan intressissä, koska nykyinen voimatasapaino näyttää lisäävän kielteisiä asenteita Berliiniä kohtaan.