Jokainen hetki on hyvä hetki

Demokratia elämäntapana on vaativa haaste. Tähän yhdenvertaisuutta, kanssaihmisen kunnioitusta, itseään erikoisemmin korostamatta elämistä, yhteisöllistä elämäntapaa ei taida tavallisuudesta, normaalisuudesta erottaa juuri millään tavalla. Siihen liittyvät sosiaaliset taidot eivät ole kovinkaan usein myötäsyntyisiä. Ne on opittava kasvuympäristössä, niissä yhteisöissä joissa lapsena ja nuorena elää ja toimii. Usein sanotaan että kasvaminen suuressa perheessä edistää sosiaalisten taitojen kehittymistä.  Ei ihme että varsinkin nuorempi sukupolvi pitää tätä elämäntapaa tylsänä ja mielenkiinnottomana. Elämässä pitää olla vauhtia ja jännitystä, vaarillasia tilanteita!

Koti ja perhe on parhaimmillaan tärkeä arvojen ja elämänkatsomuksen avartaja ja kiinteyttäjä. Perhe voi kuitenkin olla myös vallitsevan yhteiskunnan kovien arvojen agentti. On menestyttävä koulussa, harrastuksissa, on oltava muita parempi.  Jo toiseksi jääminen kilpailussa ja arvostusta jättää arpia mieleen. Loistava kilpahiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen on juuri äskettäin kuvannut tätä parhaan varjoon jäämistä ja sen seurauksia julkisuuskuvan rakentamisessa, palkitsemisessa ja huomioonottamisessa.

 Suuntautuako kilpailemiseen, omistamiseen, aseman tavoitteluun yhteiskunnassa, puolustaako itseään ja maataan voimalla ja väkivallalla, painaako pettymyksiä aiheuttanut vastapuoli maan rakoon maksamalla potut pottuina? Frankfurtin koulukunnan suuri sosialipsykologian ja filosofian "mestari" Erich Fromm kuvaa ihmisen mahdollisuuksia ja luonteenpiirteiden kehitystä valintana hyvän, produktiivisen ja elämää ylläpitävän tai pahan, epäproduktiivisen ja elämää rajoittavan suuntautumisen välillä.

Luonteenpiirteet istuvat ihmisen mielessä lujassa, ne ovat sementoituneet tietynlaiseksi pysyväksi turvallisuusrakenteeksi ihmismieleen. Siksi myös demokratiaa puolustavat ja sen sivuuttavat voimat ovat myös politiikassa  suhteellisen pysyviä. Juuri suhteessa demokratiaan kansalainen näyttää olevan valmis kokeilemaan mitä hyvänsä vaihtoehtoa, mutta ei yhteisöllistä, yhteiseen hyvinvointiin rakentuvaa vaihtoehtoa.

On kaiketi selvää että koulutuksen sisältöjen kehittämisessä käydään koko ajan vääntöä siitä, mitkä arvot ja asenteet tuottavat parhaan tuloksen. Peruskoulu on suuntautunut alunperin vahvasti luovan ja omaehtoisen, kanssaihmistä kunnioittavan ja yhteisöllisen suuntautumisen periaatteille. Näyttää kuitenkin siltä, että koulua ollaan vahvasti hylsyttämässä tyhjäksi näistä periaatteista. Sisälle tuodaan kilpailua ja eritoten kaupallisia periaatteita korostavia sisältöjä. Kaupalliset toimijat ovat tunkeutumassa opettajan tietokoneelle ja sitä kautta luokkahuoneeseen sisältöjen rakentamisessa. Koulut - etenkin yläasteen oppilaitokset - ovat erikoistumassa ja profiloitumassa menestyjiin ja "tavallisiin". Mistä opettajat ammentavat demokratiatietonsa, jos he itsekään eivät osallistu  näitä arvoja ylläpitäviin ja kehittäviin yhteisöihin? Voisin kuvitella että opettajainhuoneissa käydään jatkuvasti keskustelua suuntautumisesta, opettajan autoriteetista ja opetuksen sisältöjen muovaamisesta.

Siperia opettaa? Tämä 1990-luvun alun pääministerin Esko Ahon lanseeraama twiitti ennen Twitteriä kuvaa aika onnistuneesti sitä, että vasta ankeiksi muuttuneet olosuhteet saavat ihmisen ajattelemaan myös toista vaihtoehtoa. Esko Ahon tapauksessa tämä tarkoitti kuitenkin sitoutumista yhä tiukemmin kilpailuun, omistamiseen ja asemien tavoitteluun. Vaihtoehto olisi ollut kokeilla yhteisöllisempää, yhteistä turvallisuutta ja kaikki huomioonottavaa lähestymistapaa. Vasta lopullisen menehtymisen edessä ihminen saattaa yrittää tarttua vaihtoehtoiseen lähestymistapaan kuin hukkuva oljenkorteen. Juuri demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä näyttää usein olevan se viimeinen vaihtoehto.

Esko Ahon "Siperia opettaa" lähestymistapaa voisi kuvata myös länsimaiseksi, dialektiseksi, vastakohtien kautta syntyväksi oppimistilanteeksi. Kasvamisessa demokratiaan ja syntymisessä täydelleen omia voimavarojaan käyttäväksi ihmiseksi idän suuret filosofiat ovat rakentaneet jo vuosisatoja harjoituksen, meditaation ja valaistumisen varaan ja näin kehittyvälle tietoisuudelle. Kysymys on erilaisesta menetelmästä, mutta tarkoitus ja päämäärä on lopulta sama: kasvaa täysin siksi  ihmiseksi, johon perimämme, luonto ja olosuhteet ovat meillä mahdollisuuksia antaneet.

Kun sosialidemokraattina mietin mahdollisuuksia demokratiaan kasvamisessa, pidän selvänä että yhteiskunnallisella liikkeellä on oikeus ja velvollisuus käyttää hyväkseen kaikkea sitä humanistista, usein radikaalia ja tavanomaisuuden rajat ylittävää perintöä jota ihmiskunta on historiansa kuluessa ja eri puolilla maailmaa kehittänyt. Samalla tämä tarkoittaa sitä että polku itsensä kehittämiseen voi olla yksilöllinen, erilainen kuin kanssaihmisillä, mutta siitä huolimatta on mahdollisuus saavuttaa tuo ihmeellinen x-kokemus yhdenvertaisena, luovana ja omaehtoisena ihmisenä.

Kasvaminen demokratiaan ei ole ikäänsidottu pyrkimys. En pidä myöskään itsestäänselvänä että vanhemmiten ja iän myötä tuo harrastus lakkaisi. Tietenkin on niitä, jotka luopuvat taistelusta itsenäisyydestään ja omaehtoisuudestaan ja tyrkyttävät "Siperia on opettanut" -tyyliin omaa, nyt vallalla oleviin arvoihin pohjautuvaa näkemystään. Myös vanhemman ikäpolven arvot ja asenteet on siten asetettava sosiaalipsykologisen luupin alle ja tarkasteltava niitä siinä hengessä, vastaavatko ne koko yhteisöä vahvistavalla tavalla ajan tarpeisiin.

Harjoitus tekee mestarin, sanotaan. Buddahalainen viisaus tukee tätä ajatusta. Kun arvot ja asenteet kansanvaltaisen elämäntavan kannalta ovat kohdallaan, iän mukana tieto ja kokemus kumuloituvat. Vedantakultuurin mukaan kosminen voima Mahadeva  tukee ihmisen pyrkimystä syvempään tietoon ja valaistumiseen. "Vanhuus ja viisaus" voi muodostaa merkittävän voimavaran, vaikka iän mukanaan tuoma fyysinen heikkeneminen ei aina suo edellytyksiä kaikkein keskeisimpään taistoon osallistumiselle.

Koska ihminen on valmis, parhaimmillaan? Elämä taitaa olla paitsi jatkuvaa kasvamista, myös jatkuvaa syntymistä aina lopulliseen kypsymiseen, kuolemaan saakka. Herääminen uuteen päivään on uudelleensyntymistä, mahdollisuus uudelleen näkemiseen, kokemiseen ja välittämiseen. Zenin mestarin viisautta, koania lainatakseni: "Jokainen hetki on hyvä hetki."