Luvattu maa

Euroopan Unionin tila ja tulevaisuus on nyt noussut tavallista vakavampaan keskusteluun brittien Brexit-kansanäänestyksen myötä. Mitä tapahtuu saarivaltiolle? Mitä tapahtuu Euroopalle? Ilma on sakeana ajatuksia, ehdotuksia ja arvailuja.

Korostuneesti näyttää nousevan esille ajatus Euroopan Unionista arvoyhteisönä, joka on läntisen demkratian linnake. Britannian tehtävä on omalta osaltaan osoittaa, toimiiko sikäläinen demokratia, jota nyt viimeksi on testattu kansanäänestyksen muodossa. Näyttää siltä että kansanäänestyksen lanseerannut pääministeri Cameron ei aio viedä kansalta saatua viestiä eteenpäin, vaan jättää tämän tehtävän seuraajalleen. Vievätkö saarivaltion konservatiivit äänestystulosta ja sen edellyttämiä ratkaisuja ylipäätään eteenpäin, jää tässä jo useammankin arvailun varaan. Jatkaako konservatiivipuolue Cameronin linjalla? Mitä tekee brittien parlamentti, jonka enemmistö vastustaa Euroopan Unionista eroamista?

Paul Krugman, New York Timesin nobelpalkittu talouskolumnisti pitää epävarmalle pohjalle rakennettua euroa syypänä Brexit-äänestykseen ja siinä syntyneeseen tulokseeen. Euroopan Unioni ei ole valtio eikä eurolla tässä jäsenvaltioiden yhteistyössä ole samanlaista tehtävääkään kuin itsenäisen valtion valuutalla.  Maastrichtin sopimuksessa ja EKP:n perussäännöissä jäsenvaltioiden tukeminen tai edes takausten antaminen näiden lainoille on rajattu tiukasti tehtäväpiirin ulkokopuolelle. Rahapoliittisesti itsenäinen  valtio voi sen sijaan aina "luoda rahaa" hankkeita perustamalla pelkästään kirjanpidollisin toimenpitein. Itsenäinen valtio ei voi siis mennä konkurssiin, mutta raha- ja finanssipolitiikan suhteen valuuttaunionissa elävä valtio ei nauti Valuuttaunionin rahapoliittista luottamusta tässä suhteessa. Kurjuus voi väärän ja itsepäisen politiikan seurauksena kolkuttaa Suomenkin ovella. Nuori sukupolvi näyttää jo nyt joutuvan elämään sääntelyn suhteen villimmässä, vapaammassa ja turvattomammassa todellisuudessa.

Tästä muotopuolesta rakenteesta aiheutuu Valuuttaunionin jäsenvaltioille vakavia ongelmia. Euroopan Investointipankki ja Investointirahasto eivät takaa valtioiden tai julkisen sektorin hankkeita, pankkien ja yksityisten yritysten kylläkin. Yritykset eivät voi investoida jos ostovoimaa ja siihen perustuvaa kysyntää ei ole riittävästi. Yritykset eivät voi juurikaan luoda ostovoimaa - ne tarvitsevat  sitä voidakseen toimia aloitteellisesti. Yritysten houkutteleminen investoimaan aikana jolloin kulutusmahdollisuudet eivät kasva on samaa kuin kanssaihmisen houkutteleminen heikoille jäille. Euroopan suuret haasteet, työttömyys, muotopuolen rahapolitiikan aiheuttama austerismi, odotettavissa olevat kansainvaellukset, investointitarpeet infrastruktuuriin ja hyviin palveluihin - kaikki nämä edellyttäisivät perinteisen valtion rahapoliittisen roolin aktivoimista. Unionin keskeiset peruskirjat ovat hylänneet tämän demokraattiseen  hallintoon ja valtiolle välttämättömän instrumentin ja aiheuttavat koko ajan pahenevaa kierrettä, taloudellista umpikujaa ja koko Unionin hajoamista enteilevää poliittista epävarmuutta eri puolilla yhteisöä. Perinteinen sosialidemokraattinen uudistuspolitiikka ei ole mahdollista tällaisissa demokraattisen yhteisvastuun ulossulkevissa olosuhteissa.

Lukijasta saattaa tuntua siltä että harrastan jonkinlaista "hypetystä" saarnaamalla Euroopan Unionin muotopuolesta rakenteesta. Sosialidemokratia on kuitenkin liike, jonka olemassaolo perustuu yhteisvastuun ja kansanvallan perustalle. Sitä edustaa ylimmillään demokraattinen valtio rakenteineen, palveluineen ja elämänasenteineen. Jos halutaan elää pelkästään markkinoiden hallitsemassa maailmassa, sosialidemokratialla voi siinä olla ainoastaan virheitä osoittava, epäproduktiivisia ja epädemokraattisia ilmenemismuotoja kritisoiva ja - omien autonomisten rakenteidensa avulla - jossakin määrin korjaava tehtävä. Voi olla että kaikista ongelmista huolimatta päinvastainen hypetys, nimittäin markkinoiden palvominen jatkuu vielä vuosia, ehkä vuosikymmeniäkin. Mutta jossakin vaiheessa - toivottavasti ei liian myöhään - on palattava rauhan, maltillisuuden ja yhteisvastuun maailmaan ja nostettava demokratia elämäntapana suurimmaksi hyveeksi.

Minä haluaisin nähdä Euroopan juuri tässä alkuperäisessä tehtävässään, rauhan, demokratian ja yhteisvastuun linnakkeena. Linnakkeena joka ei hae ratkaisua kilpailusta ja kilpavarustelusta, vihollisuuksista ihmisten ja kansojen välillä, vaarallisesta kyynisyydestä ja irrationaalista todellisuuskuvasta. Aika rientää ja kello käy, viikot, kuukaudet ja vuodetkin kuluvat yhä kiihtyvällä vauhdilla. Taidan olla profeetta Aaronin kaltainen katselija, joka näkee internetin aikaansaamalta näköalapaikalta hyvinvoinnin aikakauden siintävän tulevaisuudessa - mutta jolle ei ole suotu pääsyä tuohon luvattuun maahan.