“Eduskunnan tietopalvelun tuoreiden laskelmien mukaan hallitus ajaa toimillaan ainakin 27 000 eläkkeensaajaa köyhyysrajan alapuolelle. Luku vielä taatusti kasvaa, sillä laskuissa ei ole otettu huomioon eläkeläisten lääke- ja matkakorvauksiin kaavailtuja säästöjä.”
Näin todetaan Eläkkeensaajien Keskusliiton 30.10. 2015 pitämän hallituksen kokouksen julkilausumassa. Kannanotto on oikeutettu ja ajankohtainen - ongelmana vain on se että valtakunnan keskeisten eläkeläisjärjestöjen yhteenliittymältä EETU:lta puuttuu sitä edunvalvontaan välttämätöntä kivijalkaa jonka avulla eläkkeensaajien aseman parantamisen puolesta voitaisiin taistella.
Toisaalla tietokirjailija Kimmo Kiljunen on julkaissut tämän vuoden 2015 syksyllä kirjan “Eläkeläisen taitettu itsetunto”. Kirja Eläkeläisten taitettu itsetunto päättyy teeseihin, jotka liittyvät vanhusten yleiseen asemaan, terveyteen, hoivaan ja eläke-etuuksiin. Yhtenä niistä on taitetun indeksin muuttaminen täysin palkkaindeksipohjaiseksi. Köyhyysloukkuun jäämässä olevat eläkeläiset tarvitsisivat myös yleisen eläkekorotuksen, joka voitaisiin hyvin rahoittaa käyttämällä osa työeläkerahastojen sijoitusten tuotoista tähän tarkoitukseen. Hän on myös tehnyt kansalaisaloitteen, johon mitä ilmeisimmin saadaan kerättyä tarvittavat viisikymmentätuhatta allekirjoitusta ja asiaa päästään kansalaisaloitteen pohjalta käsittelemään eduskunnassa.
Aloite on sellaisenaan hyvä ja kannatettava, mutta sen ongelmaksi muodostuu aikanaan aloitteen käsittely porvarillisen enemmistön pohjalta toimivassa eduskunnassa. Eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus osaa varmuudella kääntää käsittelyn sellaiseksi että se joutuu vastakkain hallituksen eläkeläisiä kuristavan linjan kanssa. Enemmistön saaminen aloitteen taakse eduskunnassa on lähes poissuljettu, johtuen juuri poliittisista voimasuhteista ja lojaalisuudesta omaa eduskuntaryhmää kohtaan.
Nyt kiinnittäisin huomiota erääseen kummallisuuteen eläkkeellä olevan ihmisen edunvalvonnassa. Eläkkeelle jäädessään hänen asioidensa käsittely ammatillisessa edunvalvonnassa päättyy. Ammattiliitot eivät hoida eläkkeellä olevien jäsentensä edunvalvontakysymyksiä edustuksellisella pohjalla ollenkaan. Ammattiliitot ovat kuitenkin olleet luomassa rahastoivaa työeläkejärjestelmää - yhtä toistaiseksi parhaiten toimivista hyvinvointirakenteista. Voisi sanoa että tämä eläkeläisen edunvalvontaa edustava jääkaappi on pakattu ruoka-annoksia täyteen - ja että sen pitää riittää. Ammattiliittojen johtohenkilöt ovat toki mukana vähemmistöosuudella ja muhkeilla palkkioilla työeläkerahastojen hallinnossa, mutta demokraattinen, osallistava yhteys eläkkeellejääviin pääosin puuttuu. EETUa kuunnellaan kaiketi jollakin tasolla, mutta lujaan solidaarisuuteen kuunteleminen ei yllä - valitettavasti.
Tässä suhteessa pohjoismaiset ammattiliitot poikkeavat mannermaan suurista ammatillisista järjestöistä. Niissä ammattiliiton jäsenyys on elinikäinen ja eläkkeellä olevien edunvalvonta on osa neuvottelutoimintaa. Elinikäinen jäsenyys symbolisoi solidaarisuutta yli ikärajojen ja sillä on ratkaisevassa tilanteessa puolin ja toisin suuri merkitys.
Työtehtäviini kuului viimeisinä vuosina Kunta-alan ammattiliitto KTV:ssa eläkeläisasioiden hoito. Liitolla oli kunniakkaat perinteet kunnallisten eläkeläisten aseman kohottamisessa. Liiton legendaarinen puheenjohtaja ja valistussihteeri Eugen Kaukolampi oli jo kolmikymppisenä toimitsijana ollut tekemässä Työväen Sivistysliiton ensimmäistä opintosuunnitelmaa työelämän jo jättäneitä varten. “Vanhene viisaasti” opasti eläkeläisiä vireään toimintaan ja myös edunvalvontaan. Kunta-alan ammattiliiton eläkeläisillä oli oma valtakunnallinen neuvottelukuntansa ja paikallisia yhdistyksiäkin viitisenkymmentä. 1990-luvun alussa neuvottelukuntatoiminta liitossa kuitenkin lopetettiin ja eläkkeelläolevat jäsenet jäivät edunvalvontasuhteissaan tyhjän päälle.
Olin jo silloin tekemässä liiton hallinnon päätöksellä perustetun, eläkkeelläolevista jäsenistä muodostetun pohdintaryhmän kanssa esitystä toiminta- ja edunvalvontasuhteen aktivoimiseksi. Saimme aikaan mielestäni hyvän esityksen. Hämmästyksemme oli suuri, kun esitystämme ei otettu kunnolla edes käsittelyyn. Se heitettiin roskiin viitaten pohjoismaiseen käytäntöön eläkeläisten edunvalvontakysymysten hoitamisesta lainsäädäntöteitse, siis poliittisen voiman avulla. Eläkeläiskysymystä koskeva selvitys jäi viimeiseksi suuremmaksi työkseni - ja yhtä suureksi turhautumisen aiheuttajaksi - juuri ennen lähtöä eläkkeelle.
Ensimmäinen isku lainsäädännön varassa olevaan turvaan tuli jo Lipposen hallituksen aikana melkein heti sen jälkeen kun käsittelemättömäksi jäänyt mietintömme oli toimitettu liiton elimille. Kansaneläkkeestä tehtiin “työeläkevähenteinen”, minkä johdosta kuilu palkkatulon ja eläkepalkan välillä alkoi nopeasti kasvaa. Sittemmin eläketulon perusteita on muutettu lukuisia kertoja niin, että tämän päivän työelämässä olevalle maksimaalisen 60%:n eläkkeen saaminen on vain harvoin toteutuva mahdollisuus. Nykyisen hallituksen kuristustoimet murentavat edelleen tehokkaasti uskoa ja varmuutta siihen, että lakiteitse päätetyt eläkkeet olisivat pysyviä.
Olen koettanut katsella uuden perusteilla olevan ammattiliiton arvopohjaa ja alustavaa strategiaa sillä silmällä, että olisiko siinä sijaa nyt jo yli miljoonan työeläkkeellä olevan saattamiseen uudelleen solidaariseen suhteeseen työelämässä tai sen liepeillä vielä olevien kanssa. Näin pitkälle menevä solidaarisuus ei näytä kuitenkaan kuuluvan tämän päivän eikä huomisenkaan ammattiyhdistoiminnan solidaarisuuskäsitteen sisälle. Pohjoismainen ja keskieurooppalainen ammattiyhdistysliike jatkavat tässä suhteessa ilmeisesti edelleenkin eri tahtiin. “Viisas vanheneminen” kuitenkin edellyttäisi vahvemman tuen saamista eläkeläisten edunvalvonnan tueksi.
Kun ammattiyhdistysliikettä perustettiin viime vuoisisadan ensimmäisellä kymmenellä, tunnuksena oli “Kootkaamme vähäiset voimamme yhteen”. Minusta näyttää siltä että solidaarisuuden käsitettä olisi juuri näinä aikoina laajennettava ammattiyhdistysliikkeessä koskemaan myös työaikana säästettyä palkanosaa, työeläkettä ja sen arvon säilyttämistä - tapahtuipa lainsäädännössä mitä tahansa. Vaaran merkit ovat yhä vain lisääntymässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti