"Tässähän on hieno lista luovia, ennakkoluulottomia ehdotuksia. Nyt ei muuta kuin Mikael listan kanssa puolueyhdistyksen kokoukseen, hankkimaan siellä aluksi yksi ehdotuksen kannattaja jotta päästään äänestämään - sellainenhan siitä demokratiassa ilman muuta tulee. Jos esitys voittaa, yhdistys voi tehdä tästä esityksen ensi syksyn piirikokoukselle; jos se menestyy sielläkin, piiri voi tehdä esityksen puoluekokoukselle. Jos se vielä sielläkin saa enemistön niin meillähän on loistava, kansanvaltaisesti tehty esitys valmiina. Vaaleissa sitten katsotaan, kannattaako kansa näitä sinänsä loistavia ehdotuksia. Vaalivoiton jälkeen - jos sellainen joskus tulisi - ehdotuksista joku voisi päätyä jopa hallitusohjelmaan...
Mitä? Että vääräkö käsitys demoratiasta? Jos näin on, niin mikä olisi se oikea?"
Kommentteja on tullut niukanlaisesti, vaikka vakavasta aiheesta puhuttaessa pitäisi kyllä hetimmiten huomata, että tässä on kysymys sosialidemokratiaan kohdistuvasta satiirista, joka nyt Pariisin terroristi-iskujen aikana on käsitteenä tullut pitkästä aikaa yleiseen, laajempaan tietoisuuteen. Kritiikki ei kohdistu suinkaan Jungnerin esittämiin asioihin, vaan siihen, millä tavalla sosialidemokratia niitä Suomessa, järjestörakenteensa puitteissa virallisesti käsittelee. Kysymys on sosialidemokratiasta aatteellisena liikkeenä ja kansalaisten, jäsenten esittämistä uudistuksista.Puoluekokoukseen tulee nykyäänkin vähintäänkin satoja esityksiä, itsekin olen osallistunut sellaisten tekemiseen. Kun tarkastelee tätä muodollista tietä, niin voi hyvin ymmärtää kansalaisen, aloitteentekijän epätoivon: tuon koneiston läpi eivät ajatukseni ja ehdotukseni selviä koskaan toteutuksen asteelle.
Ei Mikaelin ja Liisan listojen tarvitse - tietenkään - kiertää muodollisen päätöksentekojärjestelmän kautta, vaikka se demokratian nimisissä sellaiseksi on tarkoitettukin. Myös tasa-arvoiseksi itseään nimittävässä yhteisössä on kuitenkin vaikuttajien ja päättäjien joukko, joiden ei tarvitse asemiin noustuaan liiemmälti ponnistella esitystensä julkisuuden ja päätöksentekoon pääsemisen puolesta. Tavalliselle tallaajalle tätä erityiskohtelua ei ole suotu, hänen on tyydyttävä niihin muodollisiin mahdollisuuksiin joita aatteellinen logistiikka järjestörakenteen kautta käyttöön tarjoaa .
Tänään puhutaan yhä vakavammin äänenpainoin mediamaailman muutoksesta ja sen vaikutuksesta tiedonkulkuun ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Sosialidemokraattien pää-äänenkannattaja "Demokraatti" on juuri luonut nahkansa tässä suhteessa ja muodonmuutokselta odotetaan tietenkin paljon. Liikkeen demokratiakäsitykseen muutos vaikuttaa samalla tavoin voimakkaasti. Herää kysymys, onko modernin tiedonvälityksen maailmassa enää järkevää alistaa sisältöjä moniportaisen, sinänsä muodollisesti kansanvaltaisen päätöksentekokoneiston kautta kulkevaksi sisältövirraksi.
Sosialidemokratian kannalta tämän kysymyksen esittäminen on erityisen tärkeää siksikin, koska liike syntyi vapautusliikkeenä. "Työ kättemme kuin hengenkin on ylevätä työtä", lauletaan Työväen Marssissa. Tarkasti tulkituna tämä tarkoittaa sitä, että tehtyjen esitysten tulee jo sellaisenaan päästä laajaan keskusteluun ja osaksi neuvoa antavaa toimintaa. Suomen kokoisessa väestöpohjaltaan pienessä maassa on aivan luonnollista että asiat ja esitykset tulevaan suoraan sen tasoiseen keskusteluun, jonne ne sisältönsä puolesta kuuluvat. Ei ole mitään järkeä pidätellä tehtyjä esityksiä kuukausi- ja vuosikaupalla päätöksentekokoneistossa jonka käsittelyn lopputulemasta ei ole varmaa tietoa.
Olen Helsingin piirin järjestökyselyissä muutamia vuosia sitten esittänyt hallinnollisen ja toiminnallisen suunnan erottamista toisistaan puoluekoneistossa. Ehdotus hukkui - tietenkin - käsittelyn mukanaan tuomiin kuohuihin. Kyllä järjestön sisäistä demokratiaa tarvitaan lainsäädännönkin vuoksi entiseen tapaan ja erityisesti sitä tarvitsevat puolueet, joilla on demokratiaan liittyvä tärkeä tehtävä ehdokasasettelussa ja demokratiaan kuuluvan koneiston ylläpitämisessä. Kun puolueen suhteesta tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja turvallisuuteen on jo päätetty periaateohjelman tasolla, tulisi itse ajatusten ja toiminnan virran olla vapaampaa muodollisista rakenteista. Sisällöisen, poliittisen arvottamisen suunta määräytyy jo keskeisesti tällä tasolla. Jos tätä ei ymmärretä, koneisto itse muuttuu omien päämääriensä ja tavoitteidensa tehokkaimmaksi jarruksi.
Puhun tämän kirjoituksen otsikossa somemmasta suunnasta, jolla tarkoitan tietenkin sosiaalien median tuomaa lisäulottuvuutta yhteiskunnallisen arvottamiseen. Sitä kautta tuleva ajatusten ja esitysten vyöry on niin valtavaa, että poliittinen järjestelmämme joutuu katselemaan tuota ajatusten virtaa kuin valtavaa jokea joka vyöryy ohitsemme. Itse asiassa poliittisiin organisaatioihin tarvitaan rakenteita jotka poimivat tuosta virrasta käyttökelpoista ja arvopohjaa vahvistavaa aineistoa, ohjaavat ihmisiä löytämään mielenkiintoisia sisältöjä ja vahvistavat tätä kautta tapahtuvaa muutosta arvojemme ja tavoitteidemme haarukoimaan suuntaan.
Tiedossa on jo nyt - ihan omienkin kokemusten pohjalta - että sosiaalien media koordinoi kotimaista ja kansainvälistä keskustelua tehokkaasti ja vaikuttaa jo nyt aivan ratkaisevasti koko yhteiskunnan suuntautumiseen. Sillä on käytössään suoraan se luova potentiaali joka ihmisillä hyvin koulutettuna kansakuntana on tarjottavana. Poliittisen liikkeen tulee olla se "Me tulemme taas" tukkilautta, jolla iloisesti ja voimakkaasti asetutaan keskelle ajatusten virtaa seilaamaan mukana - ja elämään tätä päivää ihmisten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti