Ennenkaikkea on epäiltävä...

Elinkeinoelämän vientiteollisuuden edustajat esittivät 19.8. 2013 maanantain aamutv:ssä (TV1) ajatuksiaan talouden kääntämisestä kasvu-uralle. Keskeinen sisältö kohdistui valtion teollisuudelle suuntaamiin maksuihin. EU:n lanseraama hiilidioksiidivero ja väylämaksut nousivat kaiketi keskeisiksi. Valtion tähän mennessä antamien miljardihelpotusten vaikutukset arvioitiin näkyvän vasta pitkällä tähtäimellä. Jos sittenkään – tähän voisi vastata.

Tiistaiaamun aamutv:ssa (TV1) taloudesta keskusteltaessa toimittaja käytti ilmaisua ”korrekti ajattelu” viitaten elinkeinoelämän ja keskeisten siiterattujen talousvaikuttajien aika yhtenväiseen kaavaan kasvun edellytyksistä ja työpaikkojen luomisesta.

Verovapaa teollisuus saattaisi vientiä harjoittaakin edellyttäen että sopimuspalkat ovat kilpailijamaita pienempiä. Eläkeiän alarajan lasku kuuluu myös vaatimuksiin. Sen keskeinen vaikutus olisi työnantajan eläkemaksujen jakaantuminen koko elinajalta muutamaa vuotta pidemmälle jaksolle. Työeläkerahastot karttuisivat hitaammin ja maksuhelpotus lisäisi mahdollisuuksia kilpailussa menestymiseen. Yhteiskuntavastuun kiertoa siis sekin.

Epäkorrekti ajattelu perustuu epäilemiseen ja vaihtoehtoiseen tavoitetilaan. ”De omnibus dubitandum est” - ennenkaikkea on epäiltävä; ei liene sattumaa että tämä tunnettu latinankielinen lausahdus oli toinen Karl Marxin maksiimeista, jolla tarkoitetaan lyhyttä kokemuksesta johdettua yleistä totuutta (  ). No mitä tässä sitten voidaan tai pitäisi epäillä? Sellaisia lähtökohtia löytyy useitakin.

Elinkeinoelämä ei ole sitoutunut varsinaiseen yhteiskuntavastuuseen. Yrityksen menestyminen, voiton tuottaminen ja sen maksimointi korostavat yritysvastuuta ja yhteiskunta, yhteisön menestyminen on tässä suhteessa yrityksen menestymiselle alisteisessa asemassa. Jos muualta maailmasta löytyy yritykselle otollisemmat toimintaolosuhteet, niin silloin kansainvälisesti, yli rajojen toimiva yritys karistaa aikaisemman kotimaan pölyt kevyesti kannoistaan. Verohelpotusten vaatiminen ja verojen pudottaminen nollaan on tässä katsannossa rationaalinen, järkevä tavoite. Tuen saaminen tutkimukseen, yrityksen toimintaedellytysten parantamiseen on sensijaan jatkuvasti ajankohtaista. Paikallisella tasolla se muodostaa yhden korruptiivisen toiminnan lähtökohdista.

Yritykset eivät ole sitoutuneet työpaikkojen luomiseen, se on vain yksi niistä odotusarvoista joilla verohelpotusvaatimuksia perustelleen. Työpaikkoja syntyy jonnekin ja mieluimmin yrityksen ja työntekijän kesken neuvotelluilla yksilöllisillä työehdoilla. Yritykset eivät ole palkka- ja palkkiopolitiikassaan sitoutuneet kaikkia koskeviin palkka- ja työehtosopimuksiin. Päinvastoin, pitkälle kehitetyt kannustus-, optio- ja lisäetujärjestelmät on arkipäivän käytäntöä. Veroedun läpiajaminen  nähdään tässä valossa yritysjohtajan saavutuksena ja palkkioita lisäävänä tekijänä.

Elinkeinoelämän johtajien strategiana on odotusarvoihin perustuvat vaatimukset ja lupaukset. Etujen saaminen ja onnistunut liikkeellelähtö saattaa toki olla mahdollista. Aika pian äkkirikastumisen kiihkeä halu saa voiton samalla kun narina ja valittelu korkeista työvoimakustannuksista ja liikaa sitovista sopimuksista yltyy. Yhtäkkiset miljoonatulot kertovat yksille osamisesta, menestymisestä ja jopa lahjakkuudestakin. Toisille - etenkin niile jotka elävät sopimuspalkoillaan - tilanne näyttäytyy eettisesti rumana, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta pirstovana, loukkaavana  toimintakäytäntönä.

Yritystoiminta on hallinnoltaan suljettua, siihen ei tulosta ja arvoa tuottava työntekijä pääse vaikuttamaan todellisuudessa millään tavalla. Siis se mtä yritys sanoo tekevänsä nojaa yrityksen edustajan kannanottoihin ja ilmaisutapaan. Hallinnollisesti yritys on suljettu yhteisö. Sen tarvitsee täyttää vain lainsäädännön asettamat vaatimukset rakenteensa ja toimintatapojensa suhteen. Osallistuva ja vaikuttamaan pyrkivä ihminen voi kysyä, onko arvokas elämä työntekijänä yksityisessä yrityksessä ylipäätään mahdollista?


Siitä mitä tuotetaan ja myydään, ei ole tässä vielä puhuttu mitään. Tuotteille, osaamiselle ja teknologialle on asetettava laadullisia vaatimuksia. Korkea ympäristötietoisuus on tuottamiseen ja yrittämiseen liittyvä yleismaailmallinen vaatimus. Tuottaminen ydinvoimalla, vanhojen metsien hakkaaminen, öljypalmumetsät ja eukalyptusviljelmät lienevät käsitteinä useimmille tuttuja. Nämä vaatimukset saattavat piankin muuttua talouspoliittisiksi ja yrittämistä koskeviksi reaaliteeteiksi. Yrityselämän sitoutuminen ympäristöarvoihin näyttää kuitenkin sekin olevan alisteista liikevoitolle ja tuloksen tekemiselle.

Sitten kun ajat paranevat ja sitä tulosta alkaa syntyä, yritys menee pörssiin tai se myydään. Voitot viedään veroparatiiseihin, edelleen derivaatteihin, odotusarvoihin ja “nouseviin yrityksiin” sijoitettavaksi. Työllä tuotettu reaalipääoma sulautuu tätä kautta odotusarvoihin sidottuun finanssipääomaan. Sen suunnaton ylikapasiteetti odottaa kuumeisesti mahdollisuutta sitoutua uudelleen reaalipääomaan. Tätä keinovalikoimaa Euroopan Keskupankki strategioissaan näytää valmistelevan.



Silmiin pistävää on se että samaan aikaan kun verohelpotuksia vaaditaan, ohjelmassa on koko ajan hyvinvointiyhteiskunnan alasajo välttämättömäksi katsotun, yksityisestä intressistä lähtevän säästämisen muodossa. Yhteisen sektorin, kuntien ja valtion kannalta se merkitsee voimavarojen hupenemista ja jatkuvaa ehdyttämistä. Todellinen elämänlaatu ja hyvinvointi, jota on rakennettu yhteisillä, kansanvaltaisilla ja muodollisesti avoimilla päätöksillä, käy yhä uhanalaisemmaksi.

Tie taloudelliseen helvettiin on kivetty korrektilla ajattelutavalla, hyvillä päätöksillä ja hyväuskoisuudella.