Odotusarvot, kasvu ja työllisyys

 Kun puhutaan julkisen sektorin hankkeiden ja julkisen työllistämisen rahoituksesta, odotusarvoilla yhtäällä ja suoralla hankkeiden rahoituksella on merkitystä. Otan tämän lähtökohdan tällä kertaa analyysin kohteeksi siitä syystä, että odotusarvot näyttäisivät liittyvän sekä nykyisen hallituksemme että oikeistohenkisen uuskeynesiläisen, siis uusliberaalin talousajattelun perusolettamuksiin. Toisaalta työllistämisvastuuta on siirretty Suomessa kunnille, jotka muun julkisen sektorin kanssa kamppailevat lisääntyvän velan ja ja siihen liittyvien rahoitusmahdollisuuksien puutteen kanssa.

Julkinen sektori vastaa siis jo luonteestaan johtuen palveluista, infrastruktuurista ja myös kansalaisten osallistumisesta. Tehtävät rahoitetaan suoraan budjetista, joka sekin on pohjimmiltaan myös velkasitoumus, mutta käytännön kokemuksiin perustuen varmana pidettyä, lähes  varmasti toteutuvaa talouden toimintatapaa. Se mitä budjettiin on sisällytetty, se myös toteutetaan ja vain poikkeustapauksissa - kuten nopeasti heikkenevän kasvun ja lisääntyvän työttömyyden oloissa tarkistuksia joudutaan tekemään.

Budjettirahoituksella on selvä "hammasratasyhteys" toimintojen käynnistämiseen ja toteutukseen, olipa sitten kysymys suorasta budjettirahoituksesta tai velanoton avulla käynnistettävästä hankkeiden liikkeellepanosta. Kun puhutaan työllisyydestä ja julkisesta rahoituksesta ja työllisyyteen satsaamisesta, käynnistävät näiden hankkeiden yhteydessä myös erityisesti julkiseen sektoriin liittyvät moninkertaistajat (multipliers). Veroa kantava yhteisö saa aina välittömin tai välillisin verotuksen keinoin satsauksestaan takaisin  laskennallisesti jopa puolet ja uudelleen uudelleenkäytettäväksi ja vieläpä saman vuoden aikana. Kun maksettava palkka kiertää vuoden aikana jopa yhdeksän lompakon kautta, muodostaa tämä "volaliteetti" aivan mahtavan moninkertaistajan uudelleenpalkkauksen, verotulojen kertymän ja yksityisen markkinan piristämisen muodossa. Paikallishallinnon työtehtävät merkitsevät myös paikalliselle kulutukselle paljon, kun palkkatulot käytetään pääsääntöisesti elämiseen  paikallisessa yhteisössä. Työstä syntyy myös tulosta, jonka kirjanpidon sääntöjen  mukaan tulee näkyä myös fiskaalisessa kertomuksessa yhteisön toiminnan tuloksena. Että näin tapahtuisi, olisi siinäkin ilmeisesti vielä korjattavaa. Miten näkyvät sosiaalipalvelut ja terveydenhoito kunnalliskertomuksessa tulostensa osalta?

Paljon puhutaan yksityisen sektorin suuresta ja jopa keskeisestä merkityksestä työllisyydessä ja kasvussa, eikä sitä ole aihetta kokonaan kiistääkään. Yritystoiminnan keskeinen ja ainoa tehtävä jopa yhtiölainsäädännön mukaan on voiton tuottaminen, mikä tekee yritystoiminnan odotusarvoisesta tukemisesta työllisyyden parantamiseksi odotuksia epävarmempaa. Kun yrityksiä tuetaan, odotetaan tuen siirtyvän investointeihin, yrityksen kehittämiseen ja tätä kautta myös työpaikkojen syntyyn. Odotusarvoihin perustuva yritystoiminnan tukeminen on määrältää valtavaa, tekoälyn arvion mukaan jopa 8 mrd euroa vuosittain. Kysyä voidaan - ja pitääkin kysyä: ovatko investoinnit lähteneet liikkeelle? Onko syntynyt uusia työpaikkoja?

Vastauksen näihin kysymyksiin tiedämme kaikki: investoinnit ovat laahanneet vuosia vaivalloisesti jos ollenkaan eteenpäin ja työttömyys on huiman korkealla tasolla. Nyt kun kasvu on lähtemässä liikkeelle, odotusarvoisesti odotetaan että se heijastuisi ainakin "viiveellä" työllisyyteen. Mitään hammasratasyhteyttä näiden odotusten ja työllisyyden kasvun välilä ei ole. Investoinnit voivat suuntautua automaatioon, tekoälyn käyttöönottoon ja uusiin teknisiin sovellutuksiin tai pelkästään katteen parantamiseen, siis voittoihin. Jopa tarkoituksena saattaa olla työvoimakustannusten vähentäminen uusien investointiren ja teknisten ratkaisujen muodossa.  Odotusarvoisen oletuksen ja odotetun tuloksen välillä on yhteydetön pimeä pätkä, harmaa odotuksen jakso. Se saattaa toteutua mutta saattaa olla toteutumattakin. 

Voidaan myös kysyä, onko yritystoiminnan tulos sopusoinnussa yhteisön arvotavoitteiden kanssa. Aikana jolloin kansalaisesta on yhä enemmässä määrin tullut kuluttaja, ja kun  ympäristön - kuten ilmaston, vesien ja maaperän muutokset huonompaan suuntaan vaativat lisää toimenpiteitä, myös yritystoiminnan laadulliseen puoleen on kiinnitetävä enemmän huomiota. Kummallista kyllä, mutta nämä kaksi ristiriitaista kehityssuuntaa tulevat aniharvoin konkreettisen keskustelun kohteeksi. Ilahdutaan jopa tuhoamaan valmistettavien droonien tuotannon liikkeellelähdöstä.

Yhteenvedonomaisesti totean että yhtäällä odotusarvoisen kasvun, odotusarvoisen työllisyyden  ja toisaalla suoraan rahoitetun työllisyyden ja kasvun välillä on selkeä ero. Uskon löytyvän muitakin kansalaisia, jotka ovat melko perinpohjin kyllästyneet odotusarvoiseen kasvun odotukseen, joka on ollut niin tyypillistä Orton-Purran-Adlercreuzin-Essayahin hallituksen toiminnalle. Viimeisimmät mielipidekyselyt osoittavat, että vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneita 1300 kansalaisesta jaksoi uskoa hallituksen onnistuvan politiikassaan ja kannatti nykyistä hallituspohjaa, joka harjoittaa tällaista politiikkaa. Jos kahden prosenttiyksikön virhearvio otetaan mukaan, voidaan yhtä hyvin todeta että tällaista politiikkaa ajavaa hallituspohjaa ei kannateta käytännössä ollenkaan.

Jäädäänkö odotusarvoisesti edelleen odottelemaan vai tehdäänkö jotakin joka lähtee toteutumaan välittömästi - se on tästä etenpäin keskeisen valinnan kohteeena.

Yritysmaailma vai valtio?

 Poliittisen keskustelun ja strategian keskeinen vastakkainasettelu tapahtuu akselilla yritystoiminta - julkinen sektori. Poliittinen valtavirta, joka Euroopasssa on ankkuroitu syvälle Euroopan Unionin ja sen keskeisten instituutioiden (Euroopan Keskuspankki, Euroopan Investointipankki)  peruskirjaan,. rakentuu vahvasti yritystoiminnan  ympärille. Eräänlaisena symbolina ja tämän valtavirran nykyisen mallin soveltamisen avainkohtana voitaneen pitää perustuslakitasoisen Lissabonin sopimuksen toisen artiklan kolmatta akohtaaaa, jossa mm. todetaan että

3.   Unioni toteuttaa sisämarkkinat. Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintatason vakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. 

"Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous" on se maininta, jossa painopiste asetetaan selvästi yrityspohjaisen markkinatalouden puolelle, olkoonkin että mukaan on otettu myös sosiaalisuuden, ympäristönsuojelun ja ympäristön laadun parantamista. Näistä kaikkein määrätietoisimman aseman on saavuttanut   juuri yrityspohjaisen markkinan vahvistaminen. Kuvaavaa on, että vuosina 2014-22 Euroopan Keskuspankki tuki "markkinan likviditeettiä" ns. määrällisen elvytyksen muodossa kaikkiaan (tekoälyn antaman vastauksen mukaan) lähes 400 mrd:lla eurolla pääjohtajan ehdotuksiin perustuen  ja valuuttaunionin päätöksentekojärjestelmän päätöksellä. Oman muistikuvani ja vuosittaisen seurannan perusteella summa oli kaikkiaan huomattavasti suurempi. Jopa Suomen osuus nousi mainitulta ajalta laskelmieni mukaan yhden silloisen vuosibudjetin määrään eli n. 60 mrd:iin euroon. Keskeistä oli, että keskuspankki voi antaa vastikkeetonta tukea yrityksille ja rahoittaa tämä hanke käytännössä pelkin kirjanpidollisin toimin. Valtiolle ja itsenäisen, keskuspankin omistamalle yhteisölle tämä on aina ja kaikissa olosuhteissa mahdollista ilman pelkoa ajautua konkurssiin.

Koko Euroopan Unionin jäsenyytemme ajan Euroopan Unionin panos jäsenvaltioiden makrotaloudelliseen tukeen on ollut "takkusten takana". Asetetun hintatasovakauden seurauksena suurtenkin hankkeiden rahoituksen on pitänyt tapahtua EU:n budjetin raameissa ja velanotto yhteisiin hankkeisiin on vaatinut aina jäsenvaltioiden konsensuspäätöksiä. Tästä on seurannut erinäisiä yrityksiä kiertää tiukkoja rahoituspäätöksiä. Yksi sellainen muoto on "samanmielisten liitto", jolla erityishankkeita rahoitetaan. Tunnetuimpia lienee Ukrainan tueksi parastaikaa toimiva samanmielisten liitto. Toinen erityinen keino on ollut velanotto tavanomaisen vuosibudjetoinnin ulkopuolella, jollaiseen mm. Saksa näyttää saaneen vuonna 2025  luvan ottaa erityisvelkaa 1000 mrd euroa asevarusteluun ja julkisen infrastruktuurin kehittämiseen.  Kaksinkertaisen kirjanpidon mukaan tällaisen ulkopuolisen kassan perustaminen ja olemassaolo ei ole mahdollista, koska kirjanpidon tulee olla fiskaalinen kertomus koko rahankäytöstä. Näin Euroopassa kuitenkin toimitaan.

Euroopan Unionin jäsenyysajallemme on ollut tyypillistä valitus julkisen sektorin liian suuresta koosta ja pyrkimyksen sen kasvun rajoittamiseen. Keskeiseksi keinoksi on muodostunut alunperin Maasrtichtin sopimuksen nimellä tunnettu Kasvu- ja Vakaussopimus, joka tehokkaasti velvoittaa jäsenvaltioita hillitsemään julkisen sektorin velkaa ja siten myös kasvua 60 %:n velkajarrun ja 3 %:n kasvurajoituksen muodossa. Monissa maissa - mm. Saksassa julkisen sektorin investoinnit ovat jääneet vähäisiksi ja siitä on seurannut vakavaa infrastruktuurin rappeutumista. Julkinen sektori on koettu taakaksi joka rajoittaa mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan toimintamahdollisuuksia. 

Pohjoismaiset esimerkit vahvasta hyvinvointivaltiosta puhuvat puolestaan kokonaan toisenlaista kieltä. Ne tunnetaan monipuolisesta, julkisin varoin tuetusta koulutusjärjestelmästä, kaikkia koskevasta sosiaalisesta vastuunotosta, terveydenhoidosta ja myös vanhuudenturvasta. Työeläkkeitä varten on koottu jo 1960-luvulta lähtien työeläkerahastoja, joiden rahallinen arvo varmisti jo 1995 Suomen pääsyn Euroopan Unioniin. Tällä hetkellä suomalaisten eläkeyhtiöiden sijoitusten arvo on 30.6. 2026  yhteensä 284 426 mrd euroa. Vaikka nämä suuret euromäärät on lakisääteisesti suunnattu vain eläkkeiden maksuun ja eläkeyhtiöiden hallinnon ylläpitoon, niitä ei lasketa julkisiksi varoiksi samalla tavalla kuin Suomen liittyessä Euroopan Unioniin 31. tammikuuta 1995 ja Euroopan Keskuspankkiin 31.kesäkuuta 1998. 

Makrotalouspolitiikassa taloudellisen keskustelun valtavirta ja myös yliopistokoulutus on seurannut tiukasti uuskeynesiläistä valtavirtaa ja on käytännössä tukahduttanut keskustelun vaihtoehtoisesta makrotalouspolitiikasta. Euroopan Valuuttaunioniin liittymisen myötä jäsenvaltiot ovat menettäneet oikeuden itsenäiseen raha- ja finanssipolitiikkaan. EU:n perustuslakiin nojaten ongelmia poistamaan tarkoitettu korjausmekanismi edellyttää jäsenvaltioilta, niiden alaisilta laitoksilta ja hallintoelimiltä (kunnat mukaanlukien) tiukkaa nykyisen perussopimuksen ja perustuslakitasoisen korjausmekanismin raameissa pidättäytymistä. Tämä koskee valtion hallintoelinten lisäksi mnyös eduskuntaa, kansanedustajia  ja hallintoelinten jäseniä, kaikkia jotka ovat päättävässä asemassa. Tämä selittää suurelta osin sen että makrotalouspolitiikasta, sen suunnasta ja vaihtoehdoista ei käydä julkista keskustelua. Tämä ei tarkoita sitä etteikö vaihtoehtoista, omapäätöksistä (endogeenistä) makrotalouspoliittista linjaa olisi olemassa. Sitä meillä edustaa mm. Uuden talousajattelun keskus UTAK. Menemättä tässä yhteydessä syvemmin sen keskeiseen, endogeenisen makrotalouspolitiikan sanomaan voidaan vain todeta että vaihtoehtoja olisi olemassa. Nykyinen makrotalouspolitiikka on sementoitu yksimielisyyttä edellyttävin päätöksi Euroopan Unionin ja sen instituutioiden peruskirjoihin niin, että edes muutoksen yrittäminen näyttää koetun mahdottomaksi.

Kumpi on siis parempi vaihtoehto, mahdollisimman kilpailukykeinen yksityinen markkina vaiko kansanvaltainen, parhaassa tapauksessa yhteiseen hyvinvointiin pyrkivä "hyvinvointivaltio"?

Valtiovalta Suomessa ja maailman demokratioissa kuuluu kansalle, joten vallankäyttö ainakin teoriassa ja julkisesti moneen kertaan vakuutettuna kuuluu kansalle. Vallankäyttö on siis endogeenista, omapäätöksistä niissä raameissa jotka lainsaadännöllä on sille asetettu. Tätä valtaa käyttää mm. eduskunta, kuntien valtuustot ja yhteiskunnallisten elinten päätöksentekoelimet - sekä kansa vaaleissa, poliittisissa liikkeissä ja kansalaisjärjestöissä.

Yritystoiminta puolestaan on kansalaisten vallankäytön kannalta eksogeenista, ulkopuolella oman vallankäytön. Yritysrakenteet ovat usein hierarkisia, joskus matalampia,  suurissa yrityksissä hyvinkin monipolvisia. Valta kuuluu omistajalle lähes yksinomaan ja sitä korostaa sosiaalisissa suhteissa usein toimitusjohtajan luottamukseen perustuva yksinvalta. Suomalaisen osakeyhtiölainsäädännön mukaan yhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa  ja se onkin pohjimmiltaan ainoa yhtiön strategiaa ja ratkaisuja ohjaava  kompassi. Yhtiömuotoon perustuvan markkinan tukemisen uskotaan "odotusarvoisesti" parantavan myös työllisyyttä ja jakavan sitä kautta hyvinvointia laajasti koko kansalle. Vuositasolla jopa 8. miljardiin kohoavat yritystuet ja vero- ym. nelpotukset eivät ole saaneet keskeisessä strategisessa roolissa olevaa työllisyyttä nousuun. Yritystoiminta useimmiten vastustaa kiivaasti työntekijöidensä palkka- ja työolovaatimuksia ja samalla myös järjestäytynyttä ammattiyhdistysliikettä sen pyrkimyksissä kuten työelämää koskevissa vaatimuksissa. 

En malta olla mainitsematta tässä keynesiläistä "antisyklistä" talous- ja työllisyyspolitiikkaa, jonka lähtökohtana oli valtiovallan toimenpitein työllistää julkisiin töihin ja tehtäviin erityisesti matalasuhdanteen ja laman aikoina, jolloin työttömyys alkaa vaivata yhteiskunnallisia oloja. Tämä keynesiläisen makrotalouspolitiikan periaate tunnetaan ja tunnustetaan edelleenkin. Se mikä tekee tästä hänen löytämästään metodista taloudellisen tilanteen erityisen tehokkaan parantajan, ovat julkisiin työllistämistehtäviin liittyvät moninkertaistajat, joita olen toisaalla (täällä, täällä) erikseen ja erityisesti kuvannut. 

Vaikka elämmekin Euroopan Unionin tiukoissa uuskeynesiläisissä (so. uusliberaaleissa) talousraameissa, uskon edelleen että jopa asetetuissa raameissa nykyistä selvästi parempi satsaus yhteiseen hyvinvointiin on mahdollista. Tässä vuosituhannella niitä on meillä kehitetty erityisesti Lipposen, Rinteen ja Marinin hallituksissa. Vahvempaa hyvinvointia toteuttavat uudistukset vaativat samalla tavalla yhtä hallituskautta pidempää jaksoa tuottaakseen pysyvää tulosta.

Yritystoiminta ja sen pohjalle rakentuva markkinatalous on joutumassa USA:n tempoilevan ja yksinapaisen - omaan napaan tuijottavan - talouspolitiikan ja toisaalta jättiläisvaltio Kiinan (Se on yksin suurempi kuin USA ja Eurooppa yhteensä) loistavan makrotalouspolitiikan, kokonaisvaltaisten tuotantoketjujen, korkean teknologian ja jalostusasteen haasteissa väliinputoajaksi. Ei ole mitään syytä moittia Kiinaa menestyksestään eikä mitään erityistä syytä kehua läntistä arvoyhteisöä yksinapaisuudestaan. Tarvitsemme myös Euroopassa uusia aloitteita ja uusia näkymiä. Näköpiirissä ei ole kuitenkaan voimia, jotka meillä yltäisivät Kanandan tapaisen omaperäisten ja itsenäisyyttä osoittavien ratkaisujen toteuttajaksi.

Kiinan johtaja Deng Xiaou Ping  totesi joskus 1980-luvun alulla maan etsiessä tietä eteenpäin ja yhteistyötä markkinatalouden kanssa:"Ei kissan värillä ole väliä; pääasia että se pyydystää hiiriä". Tämä lausahdus pitää sisällään tärkeän havainnon paitsi valtion yhteistyöstä yritysmaailman kanssa, myös markkinan tehtävästä kansanvaltaisessa tai vähintäänkin kansan etuja palvelevassa valtiossa. Yritysmaailman on pyydystettävä hiiriä, osoitettava tarpeellisuutensa kokonaisuuden kannalta. Sen on tuotettava valtion ja julkisen sektorin ohella palveluja ja tuotteita, jotka palvelevat koko yhteiskuntaa. Ympäristötavoitteet ja ympäristön tila esim. ilmaston kuumenemisen muodossa osoittaa, että anarkistiselle voittoa tavoittelevalle  tuotannolle on asetettavia rajoja ja tehtäviä, jotka palvelevat kokonaisuutta. Kiinalaisessa sosialismissa  seinät näyttävät olevan leveällä ja katto korkealla - mutta ne ovat olemassa. Tämän saa muu maailma pyrkimyksineen todeta Kiinan asettaessa rajoituksia vastauksena USA:n aloittamaan kauppasotaan. Valtio ja kansa määräävät suunnan ja yritysmaailman on palveltava kokonaisuuden ilmeistä etua. 

 

Vahva hyvinvointivaltio - kaikki on mahdollista

Sosialidemokratian poliittinen tavoite on tällä vuosisadalla edelleenkin vahva hyvinvointivaltio ja yhteisen, perustuslakimme mukaisen ihmisen henkinen ja fyysinen vapauttaminen itsensä ja elinyhteisön täyteen toteutumiseen, sosiaaliseen demokratiaan, yhteisölliseen kansanvaltaan.

Tulevien vaalien kannalta on tärkeää katsella rohkeasti mutta realistisesti, mitä mahdollisuuksia tavoitteidemme mukaisen politiikan suunta on saavutettavissa. Poliittinen liike voi tietenkin hehkuttaa vaalitaistossa migreenin rajoille saakka omaa erinomaisuuttaan, mutta tiedämme kokemuksesta että näin tekevät myös muut poliittiset voimat. Suurimpana puolueena sosialidemokratia voisi asettua yhteisrintamaan niiden voimien kanssa, joiden poliittisiin tavoitteisiin vahva hyvinvointivaltio on sisällytettävissä. Olisi kaiketi upeaa, jos jo ennen vaaleja ne voimat jotka tähän samansuuntaiseen, hengeltään avoimeen ratkaisuun pyrkivät, olisivat päätavoitteesta ohjelmallisesti samanmielisiä ja tukisivat toinen toisiaan vaalityössä kansan vakuuttamiseksi asetetun tavoitteen tärkeydestä ja ilmeisestä tuloksellisuudesta.

Jo Rinteen-Marinin hallitusyhteistyössä vakiintui aika selkeä pohja edelläkuvatunlaiselle poliittiselle massaliikkeelle. Sosialidemokratian lisäksi Vasemmistoliitto ja pääasiassa myös Vihreät näkivät vahvan valtion parhaana pohjana tavoitteidensa toteutumiselle. Keskustapuolue oli mukana myös tässä hallituksessa, joskin sen talouspoliittiset linjaukset lähtivät vahvasti konservatiivien suosimasta "yövartija" -valtion mallista, jossa pääpaino asetettiin valtionvelan euromääräiselle supistamiselle ja oikeistopuolueiden johdonmukaisesti ajamalle säästöpolitiikalle, mikä merkitsi valtion mahdollisuuksien kaventamista. Ruotsalainen kansanpuolue oli lojaali Marinin hallituksen politiikalle, vaikka onkin nyt Orpon pääministerikaudella ollut tukemassa päinvastaista politiikkaa. Ruotsinkielisessä väestössä löytyy sekä oikeistolaista että myös vahvaa vasemmistolaista ajattelua. RKP:ssä laskettaneen, että puolueelle on sen itsensä kannalta eduksi tukea vuorovedolla kumpaakin siipeä ja tähän taktikkaan nojautuen vain pysytellä mukana hallituksessa.

Vaaleissa on tärkeää saada äänestäjät, kansa vahvasti tietoiseksi vahvan hyvinvointivaltion tavoitteesta ja mahdollisuuksista. EU:n asettamat kasvun ja vakauttamisen rajat obvat prosenttipohjaisia, eivät euromääräisiä. Tästä lähtökohdasta sekä vahvan että heikon valtion strategiat ovat mahdollisia, olkoonkin että nykyinen konservatiivipohjainen Euroopan Komissio ajaa pääsääntöisesti liian suureksi katsotun hyvinvointivaltion pienentämistä ja valtion menojen karsimista suosien samalla sille itselleenkin vaaraksi muodostumassa olevaa ylikansallista konsernikapitalismia. Prosenttipohjaista velkaaa voidaan supistaa valtiota vahvistamalla. Marinin hallitus oli jo lähellä onnistua tässä tavoitteessa. Sen työn ohjelmallinen katkeaminen yhteen kauteen keskeytti suurenmoisen kehityksen ja käänsi poliittisen ja taloudellisen suunnan jyrkkään laskuun.

Tavoite vahvasta hyvinvointivaltiosta voisi olla niiden poliittisten voimien yhteinen agenda, joiden poliittisia tavoitteita se heidän omastakin mielestään voi vahvistaa ja tukea. Eduskuntavaalin sanoman selkeyttäminen ja avaaminen kansalle jo etukäteen toisi itse vaaliin ymmärrettävyyttä ja yhteiskunnallista tietoisuutta. Vaalin keskeinen  sanoma ei olisi poliittisten puolueiden kehuminen ja ylistäminen, vaan vaalilla tavoiteltavan yhteiskuntamallin avaaminen. Vahvalle hyvinvointivaltiolle on kaikki mahdollista. Tämän mahdollisuuden antaminen suoraan tällaista tukeville puolueille antaisi mahdollisuuden toivoa - todellista toivoa - luovaan politiikkaan. Pitkään jatkuneen poliittisen matalapaineen jälkeen laajapohjainen massaliike voisi olla mahdollinen, varsinkin jos sillä on pelkistetty ja selkeä tavoite. Tätä tavoitetta hakeville puolueille olisi vaaleissa saatava yli 50%:n kannatus. Vain tällä tavalla puheet vaalivoittajan sivuuttamisesta eduskuntavaalien jälkeisessä tilanteessa jäisivät pelkäksi spekulaatioksi.

Vahva hyvinvointivaltio. Kaikki on mahdollista. 

Tällä olisi merkitystä paitsi Suomen, myös koko Euroopan kannalta. Lähes kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat kamppailevat taloudellisissa vaikeuksissa ja näköalattomuus tulevaisuuden suhteen on ilmiselvää. Poikkeuksena Espanja on selvinnyt kohtalaisen hyvin, samoin myös Tanska, molemmat vahvemman ja toimivamman hyvinvointivaltion puolestapuhujina. Euroopan Unionin  tasolla vahvan hyvinvointipolitiikan tulisi suuntautua kuitenkin  suoraan Euroopan makrotalousstrategian uudelleenarviointiin ja muokkaamiseen koko maanosan tarpeita ajatellen. Siitä on kuitenkin keskusteltava ja sitä pohdittava eri yhteydessä.

Vahva hyvinvointivaltio. Kaikki on mahdollista. 

Onko yhteinen hyvinvointi vielä mahdollista?

 Tekoälyn antaman vastauksen mukaan elinkeinoelämälle annetut suorat ja erinäisin verohelpotuksin toteutetut tuet nousevat vuositasolla jopa 8 miljardiin euroon Suomessa. Näin suuret tuet ovat mahdollisia siitäkin huolimatta, että EU pyrkii omilla toimillaan rajoittamaan kilpailua vääristävää elinkeinoelämän tukemista. Ei liene kohtuutonta todeta, että julkisen hallinnon suora ja epäsuora tuki yritystoiminnalle tekee sen menestymisen niin riippuvaiseksi valtiosta, että tämä vuodesta toiseen jatkuva yritystoiminnan  tukeminen tarkoittaa  tosiasiallisesti - ja puutteineenkin - vahvaan valtioon nojaavan sosialistisen  talouden ulottuvuuden yhtä vääristynyttä ilmenemismuotoa. Erona julkisen sektorin omiin työllistämistoimiin voidaan todeta ainakin se, että tuet ajautuvat nopeasti julkisen kontrollin ulkopuolelle kilpailuun ja johtamisjärjestelmiin liittyvien rajausten johdosta.

Kun seuraavat eduskuntavaalit ovat nyt lähestymässä ja puolueiden välinen kilpailu poliittisesta linjasta alkaa hahmottua, voidaan kysyä, onko yritysten vuosikausia laajamittaisena jatkunut tuki tuottanut sitä tulosta, jolla sitä perustellaan: kilpailukykyä, työpaikkojen luomista, yleistä vaurastumista? Tämä kysymys on perusteltu, koska kansalaisten yhteiskunnalta saamaa ja odottamaa sosiaalista turvaa on varsinkin Orpon ja Purran johtaman hallituksen toimesta jatkuvasti kiristetty niin, että entistä suurempi määrä heikossa taloudellisessa asemassa olevaa väestöä on joutunut köyhyysrajalle ja jopa sen alapuolelle. Laboren viimeisimpien tutkimustietojen mukaan suurituloiset ovat hyötyneet noin tuplasti niin paljon kuin mitä kaikkein pienituloisimmat ovat menettäneet.

Mitä ilmeisimmältä siis näytää, että uusi hallitus ei voi jatkaa edeltäjänsä linjoilla mikäli suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja taloudellista aktiviteettia aiotaan ryhtyä parantamaan. Sosialidemokraattien ja koko vasemmiton yhteinen näkemys on perustunut vahvaan ja toimintakykyiseen valtioon, jota nyt ajetaan alas sekä oman hallituksemme että myös Euroopan Unionin toimesta - perustuuhan koko julkisen velan ja kasvun (velkaraja 60% ja kasvuraja 3% vuosittaisesta bkt:sta) ohjelmallinen supistaminen suoraann EU:n kasvu- ja vakaussopimukseen, paremmin tunnetun Maastrichtin (moneen kertaan täydennetyn) sopimuksen linjauksiin.

Näissä oloissa on siis kysyttävä, onko nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ylipäätään mahdollista enää pyrkiä täystyöllisyyteen ja kasvun kautta mahdollisesti saavutettavaan yhteiseen hyvinvointiin, vai onko ryhdyttävä tasaamaan pienenevää kakkua uudella tavalla? Molemmat keskustelusuunnat sisältävät runsaasti ongelmia ja äärimmäisen kovaa poliittista vääntöä, vaikka perustuslakimme jo lähtökohtaisesti pitäisi taata kansalaiselle hyvään elämään sisältyvät perusoikeudet. 

Erityisesti haluaisin tässä vielä kerran "vääntää rautalangasta" nimenomaan julkisen sektorin vahvistamisen kautta tapahtuvan yhteisen hyvinvoinnin mahdollistamismallin. Teen sen siksikin, koska edes vasemmistopuolueet eivät ole ohjelmissaan tätä analyysia tehneet. John Maynaard Keynes näki jo 1930-luvulla julkiseen sektoriin liittyvien "moninkertaistajien" suuret mahdollisuudet ja kykeni  Iso-Britannian  valtionvarainministerinä ollessaan nostimaan maan talouden muutamassa sota-aikaan sijoittuneessa vuodessa uudelleen jaloilleen, mistä ansiosta hän sai lordin arvonimen ja ylähuoneen pysyvän jäsenyyden.

Mihin julkisen sektorin moninkertaistava vaikutus oikein perustuu?

Ensimmäinen ja tärkein lähtökohta on julkisen sektorin verotusoikeus. Vaikka julkisen sektorin tehtävänä ei olekaan "tehdä voittoa" samalla tavalla kuin mitä yhtiölainsäädännössä määritellään yritystoiminnan ainoaksi tehtäväksi, juuri verotusoikeus tekee julkisen sektorin kautta tapahtuvasta työllistämisestä vahvan hyvinvoinnin moottorin. Julkisen sektorin työpaikat generoivat yhteisen hyvinvoinnin taloudellista perustaa ja mahdollistavat hyvinvointivaltion toteuttamisen mahdollisuuden. 

Toinen hyvin tärkeä seikka on maksettujen palkkojen nopea kierto (volaliteetti)  "palkkapussista toiseen". Palkansaajat - ja etenkin työttöminä tai pitkään satunnaisissa työsuhteissa olleet kuluttavat välittömästi lähes kaikki palkkatulonsa paitsi jokapäiväiseen toimeentuloon, myös tarpeellisia pitkäaikaishankintoja tehdessään. On laskettu että jokainen kuukausipalkka kiertää vuoden aikana yhdeksän palkkapussin kautta kansantaloudessa. Tälla kierrolla (volaliteetti) on aivan olennainen merkitys julkisen sektorin  moninkertaistajana, maksetaanhan kaikista palkoista välitöntä tai välillistä veroa lähes puolet vuosikierron aikana. Jos tukiohjelmaa jatketaan vuosittain, nostaa se koko kanasantalouden ennenpitkää jaloilleen ja mahdollistaa jopa sitä varten tehdyn lainanoton takaisinmaksun. Kysymys on voimakkaasta moninkertaistavasta vaikutuksesta.

Kun julkisen sektorin palkkausohjelma nostaa työttömiä sosiaaliturvalta ja työttömyysavustusten piiristä itsenäisen toimeentulon piiriin, vähentää se samalla sosiaaliturvan rahoitustarvetta. SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Antti Rinne on useampaan kertaan korostanut tämän ulottuvuuden suurta merkitystä. Jo se yksistään saattaa nostaa pahaan laskukierteeseen joutuneen valtion uudelleen jaloilleen.

Suuri merkitys on myös julkisen sektorin pitkäaikaisilla, yhteiseen sopimiseen ja sopimusehtoihin perustuvilla työsuhteilla. Ne luovat paitsi varmuutta, myös mahdollisimman tehokkaan moninkertaistavan vaikutuksen. 

Jokainen työ tuottaa myös sellaisenaan tulosta ja vahvistaa julkisen sektorin rakennetta ja hyvinvointia. Henkilöstön pitäminen mahdollisimman pienenä heikentää moninkertaistajien toimivuutta julkisessa kokonaistaloudessa. Siksi henkilöstömitoitusten kiristäminen ja henkilöstön vähentäminen on risttiriidassa vahvan hyvinvointivaltion toimivuuden kanssa.

Alussa mainitsin julkisen sektorin, erityisesti valtion suorien ja epäsuorien tukien määrän. Kun  yritystoiminnan tavoitteena ei lainsäädännönkään mukaan ole muuta kuin voiton tuottaminen yrityksen omistajille, voidaan julkista sektoria pitää yhteisen hyvinvoinnin  kannalta ylivoimaisena ja tehokkaana perustuslakimme takaamien oikeuksien johdonmukaisena ja välittömänä toteuttajana. Vaikka vain puolet vuosittaisesta 8  miljardin euron summasta saataisiin  käyttää radikaaliin työllistämisohjelmaan  julkisissa ja sitä tukevissa yksityisissä palveluissa ja tuotannossa, muutos - nopea sellainen - on edelleenkin mahdollista. Marinin hallitus oli lähellä onnistua tässä tavoitteessa pienentää velkasuhdettamme vahvemman valtion avulla. Jos Marinin hallitus olisi saanut jatkaa toisen kauden aloittamaansa ohjelmaa, rohkenen sanoa että emme olisi tällaisessa "tuhkatkin pesästä" vievässä alakierteessä, josta maata joudutaan jatkossa pelastamaan.

Jos yhteisen hyvän hakeminen vahvemman valtion kautta ei ole mahdollista, siinä tapauksessa on aloitettava olemassaolevan kakun uudelleenjakaminen tavalla tai toisella. Siihen ei tässä yhteydessä minulla ole mitään ehdotuksia.