Kuuta osoittava sormi

Arvoja ja valintoja

2012-02-05T21:11:00.002+02:00

Poliittiseen elämänmenoon sattuu silloin tällöin paradoksaalisia tilanteita, loogista vastakohtaisuutta, jota olisi ennen syntyvää tilannetta mahdotonta kuvitella todeksi. Yhtenä tällaisena voitaneen pitää konservatiivista arvomaailmaa edustavan Niinistön valitsemista tasavallan presidentiksi aikana, jolloin konservatiivisiin arvoihin perustuvan talouspolitiikan seurauksena koko maanosamme - koko läntinen maailma – on mitä syvimmässä kriisissä.

Suomen tasavallan presidentti ei ole siinä asemassa että hän voisi muutta globaalin talouden pyörimissuuntaa, mutta arvojohtaja hän kuitenkin on. Tasavallan presidentille suunnattuihin onnitteluihin sisältyy toive siitä, että kyseenalaistamisen jaloa taitoa viljellyt presidenttiehdokas Niinistö myös tuossa uudessa virassaan rohkenisi katsella maailmanmenoa muustakin kuin arvotaustastalleen tavanomaisesta näkökulmasta.

Arvopohjan periaatteellisuudella on näinä aikoina entistäkin enemmän merkitystä juuri maailmantalouden suuntaa haarukoitaessa. Eurokonservatiivien linja – kyllä sen muokkaamisessa Niinistölläkin on ollut oma roolinsa – on finanssi- ja velkakriisiin ajautuneessa Euroopassa ollut valtioiden ja niiden kansantalousosuuksien tiukka rajaaminen, jota on kutsuttu säästöpolitiikaksi, suu säkkiä myöten elämiseksi, leikkaamiseksi, vastuun ottamiseksi syntyneestä tilanteesta. Liberaali markkinatalous on kuitenkin koko ajan muodostanut valtioita suuremman mahdin globaalina toimijana. Konservatiivisiin arvoihin perustuvassa ajattelussa tätä kautta nouseva uhkakuva ei ole ollut kriitiikin kohteena, vaan sitä – juuri sitä – on pidetty siunausta tuottavana ja taloudellista hyvää kasvattavana voimatekijänä.

Euroopassa valtiovalta on myös ollut pitkiä jaksoja konservatiivisessa ohjauksessa. Sosiaalisen vastuunoton kausien jälkeen on tavan takaa palattu takaisin tuhlailevaksi syytetyn valtion alasjoon ja yritysmaailman tukemiseen myös valtiovallan toimin. Tässä prosessissa valtiosta on myös tullut yritysmaailman menestymisen ja voittojen varmistaja. Sitä ei ole riittävän selvästi huomattu, että finanssituotteita kehittänyt ja vapaasti ilman rajoituksia toimiva markkinatalous kokee myös valtion ja julkisilla varoilla pidetyn yhteisen sektorin tuloksentekokohteeksi. Finanssimaailma ei tunne solidaarisuutta, sääliä tai myötätuntoa - se on valmis ja ilmeisesti valmistautunut imemään kuiviin koko yhteisen sektorin.

Keskustelumme Euroopasta, eurooppalaisista arvoista ja sisämarkkinoista keskittyy uuden tasavallan presidentin toimikaudella – ja näillä näkymin pitkälle sen ylikin – siihen, miten eurooppalaiset valtiot ovat pelastettavissa taloudellisesta syöksykierteestä, kaiken nielevästä Molokin kidasta, konservatiivisten arvojen pohjalta toimivan finanssimaailman muodostamasta mustasta aukosta. Vieläkö voisi löytyä sellainen pimeän energian – havahtumisen – alueelta uusi tietoisuus, joka pysäyttäisi vallitsevan menon ja alkaisi viedä ratkaisuja yhteisen hyvinvoinnin suuntaan, pysyvästi, ihmisyyden arvoja polkematta?

Eurooppa tarvitsee uudenlaista dynaamisuutta – tasavallan presidentin arvovalinnoilla voisi tässä olla suuri suuntaa näyttävä vaikutus. Tätä vahvistaa vielä se, että omasta leiristä tulevan arvojohtajan sanaa ilmeisesti kuunnellaan.

Paradoksista puheenollen olemme taas kerra siinä ihmeellisessä tilanteessa, että kansa sallii itselleen johtajan, joka arvopohjastaan ja sen seurauksena syntyneestä maailmanlaajuisesta talouskatastrofista huolimatta saa tilaisuuden opastaa meitä kohden toistaiseksi tuntematonta tulevaisuutta.
Ilpo Rossi

Elämää Helsingissä

2012-01-15T15:01:00.001+02:00

Laitan tässä muistiin keskustelun, jonka juuri äskettäin kävin erään pääkaupungissamme asuvan eläkeläisrouvan kanssa.
Hän on asunut koko ikänsä vuokra-asunnossa - vuokralla asuminen on naapurimaissamme kaikkein yleisin asumisen muoto. Hänellekään ei matkan varrella kertynyt niin paljoa tuloja että oman asunnon hankkiminen olisi käynyt mahdolliseksi.
Hänen kuukausieläkkeensäkään ei ole tavanomaista korkeampi, käteen jää kuukaudessa kaiketi noin 1200 euroa; taloyhtiö teetti kunnostusremontin asunnoissa ja nyt on sitten vuoksia nostettu. Rouvan pitäisi kyetä maksamaan 950 euroa kuukaudessa vuokraa asunnostaan. Hän on todennut sen mahdottomaksi ja on nyt saanut sovittua, että hän muuttaa asumaan yhteen erään toisen vanhemman henkilön kanssa. Yksin asunnon pitäminen Helsingissä on käymässä yhden hengen perheelle lähes ylivoimaiseksi.

Saahan sitä vuokratukea sosiaalitoimistosta, sanotaan. On kuitenkin aika musertavaa koko ikänsä töitä tehneelle todeta täyden eläkkeensä niin pieneksi ettei kykene kustantamaan elämää ja asumista kotikaupungissaan eläkepäivinä.

Mihinkähän tässä oikein joudutaan - pelkään että täällä elää enenevä määrä vanhenevia ihmisiä toimeentulorajan alapuolella. Aikaisemmassa blogissani kirjoitin Kotien Puolesta Keskusliiton toiminnan tosiasiallisesta loppumisesta. Elämän vaikeutumisen myötä myös toimintafoorumit kamppailevat ongelmissa, todellista tukea ei löydy kohta enää mistään.

Romahtava demokratia?

2012-01-15T09:49:00.001+02:00

Kotien Puolesta Keskusliitto – se keskusjärjestö johon Tapanilan Kotien Puolesta -yhdistys yhtenä aktiivisena yhteisönä kuluu – on romahtamassa. Toiminnanjohtaja on irtisanottu ja hän on siirtynyt ikääntyvien työttömien joukkoon, liiton puheenjohtaja on hypännyt järjestölaivan johdosta henkilökohtaisiin syihin vedoten. Hallinnosta vastaaminen on jäänyt varapuheenjohtajalle, joka elää kaukana Keski-Suomen maaseudulla. Varoja hallinnon ylläpitämiseen ei pidemmällä tähtäyksellä ole. Perheyhteisöä vaalimaan tarkoitettu erityisjärjestö ei ole viidessäkymmenessä vuodessa onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa sinänsä äärimmäisen tärkeän tehtävän hoitamisessa – elämän tärkeimmän yhteisön eheyden vaalija hajoaa itse.

Miten tähän on tultu ja mistä tällainen alavireinen ja tuhoon päättyvä kierre johtuu? Tämän kysymyksen pohtiminen näyttää kaiken kaikkiaan jääneen viime vuosikymmeninä taka-alalle, vaikka merkkejä järjestötoiminnan ja osallistumisen hiipumisesta on yllinkyllin sekä nähtävissä että koettavissa. Repaleisen järjestöviitan laskoksiin kätkeytyy vielä hieman toivoa, mutta rei'istä paistaa jo selvästi uskon puute ja voimien vähäisyys.

Kansalaisjärjestöjen toimintaan on sosialidemokratiassa koko sen olemassaolo ajan liittynyt ajatus kokoontumisen ja järjestäytymisen vapaudesta, aidosta osallistavasta kansalaistoiminnasta jonka varaan kansalaisen omaehtoisuudesta kasvava demokratia ja tietoisuus yhteiskunnasta rakentuu.

Pohjoismaisessa sosialidemokraattisessa ajattelutavassa kansalaisjärjestötoiminta on koettu äänestämisen ja vaaleihin osallistumisen rinnalla yhteisyyden, yhteistoiminnan, aktivoitumisen ja vastuunottoon kasvamisen kanavaksi. Tästä syystä sitä olisi voimnakkaasti tuettava antamalla kansalaisjärjestöjen käyttöön taloudellisia ja muita rakenteellisia resursseja. Kysymys on demokratian ja yhteisen hyvinvoinnin pohjalla olevasta mahdollisuudesta tietoiseen, aktiiviseen ja vastuulliseen elämäntapaan. Se on osa kasvatusta ja sen mukanaan tuomaa sivistystä peruskoulun rinnalla.

Yllä lyhyesti kuvaamani periaatteellinen lähtökohta ei ole kuitenkaan saanut kaikkien yhteiskuntapiirien kannatusta – eikä konkreettisiin rakenneuudistuksiin pyrkivässä muodossa edes tämän päivän sosialidemokratiankaan tukea. Perusteita kansalaistoiminnan tukemiseen on toki kehitelty ja jossakin määrin toteutettukin. Kunnat, Opetusministeriö ja Raha-automaattiyhdistys ovat olleet tämän tukemisen käytännön toteuttajia. Demokratian ja kansalaisyhtesikunnan suuret periaatteet ovat näkyneet vain heikosti tässä avustustoiminnassa. Vaatimus omarahoitusosuuksista ja niiden epätasaisesta jakautumisesta ajoi jo 1970-luvun alussa järjestöjä vararikkoon. Ulkopuolisen rahoituksen varaan rakentuva järjestöjen sisäinen demokratia on haavoittuva ja aatteelliselta rakenteeltaan yksiulotteinen. Työn ja pääoman välisen vastakkainasettelun raudanlujat lait heijastuvat tätä kautta kansalaisjärjestötoiminnan elin- ja kehittymismahdollisuuksiin.

RAY:n tukipolitiikkaan ovat tulleet mukaan Euroopan Unionin ns. vapaata kilpailua ohjaavat periaatteet. Voitontavoitteluun rakentuvan periaatteen tulee olla sosiaalisen motivaation kanssa samalla viivalla. Järjestöjen tukipolitiikkaa ei ohjaa vahva usko osallistamisen ja demokratian merkitykseen vaan taloudellisen kilpailun pelisääntöjen noudattaminen - EU:ssakin tämä 1950-luvun Hiili- ja Teräsunionin johtava periaate on jäänyt kehittymättä ja ahnehtivan taloudellisen kilpailun jalkoihin. Kuitenkin tämä sosiaalisilla perusteilla toteutettu, välittömästi toimintaan suuntautuva avustuspolitiikka on pitänyt järjestöjä hengissä. Laajempi kansalaisjärjestöjen itseymmärryksen tukeminen ei ole tätäkään kautta ollut mahdollista. Avustusperiaatteet ovat ohjanneet jo pitkään tapaa perustella valtakunnallisten järjestöjen toimintaa.

Rahoittajan intresseistä lähtevät uudet rakenteet ovat nyt murtaneet myös Kotien Puolesta Keskusliiton kohdalla sisäiseen demokratiaan ja osallistumiseen rakentuvat keskeisen periaatteet. Vähävaraisella liitolla on uudessa yhteisössä mahdollisuus vaikuttaa toisesta järjestöstä valitun, mahdollisesti ymmärtäväisesti suhtautuvan ja kaiketi vain vähän vaikutusvaltaa omaavan edustajan kautta. On palattu armopalojen varassa ja henkihieverissä kituuttavaan alamaisyhteiskuntaan. Pelättävissä on että jatkoa seuraa.

Kansalaisyhteiskunnan romahtaminen taitaa seuraavaksi näkyä parhaiten presidentinvaalien tuloksissa. Kevyeen mediassa tapahtuvaan huulenheittoon perustuva osallistuminen ei ole samaa kuin koeteltu kansalaiskunto, vahva yhteisössä kasvanut rationaalinen tietoisuus.

Illuusio demokratiasta ja osallisuuteen perustuvista ihanteista on hyvää vauhtia katoamassa. Uudistuksia ei ole näköpiirissä. Vuosisadan työ kansanvaltaisen yhteiskunnan rakentamiseksi ja sen tulokset demokratiaan perustuvana hyvinvointiyhyteiskuntana taitavat olla pahemman kerran vaarassa.

Pauli Burman in memoriam

2012-01-06T20:08:00.006+02:00

Pauli Burman, sosialidemokraattinen vaikuttaja Helsingistä on kuollut vuoden ensimmäisenä päivänä - toisena päivänä hän olisi täyttänyt 79 vuotta. En ole tänne muistokirjoituksia tullut laatineeksi, vaikka monen hyvän toverin kohdalla se olisi ollut paikallaan. Pauli Burman oli yksi niistä, joka on erityisesti jäänyt mieleen.

Ensimmäisen kerran näin Paulin Työväen Akatemian luentosalin ikkunasta talvella 1959-60. Hän kävi luennoimassa valtio-oppia Työväen Akatemiassa opiskeleville. Minäkin olin yksi heistä, ensimmäisen vuosikurssin oppilas. Paulin jenkkitukka oli tanakasti pystyssä, hänen rehevä ja iloinen persoonansa tuli jo tuolloin tutuksi.

Pauli toimi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajana vaikeana aikana. Proletaarisen internationalismin - neuvostokommunismin -pyrkimys vaikuttaa Suomen politiikkaan oli tuolloin kaikkein kovimmillaan. Pauli oli periaatteen mies jo tuolloin ja minulle jäi käsitys, että hän kärsi aika tavalla NKP:n poliittisesta painostuksesta. Pauli Burmanin ystävä ja puoluetoveri Pekka J. Korvenheimo analysoipoliittista henkilöhistoriaa tältä kannalta 12.1. 2012 Uutispäivä-Demarin muistokirjoituksessaan seuraavasti:

"Kansanedustajaksi valittu Burman aloitti pääministeri Rafael Paasion sihteerinä. Tehtävä oli keskeinen ja ura näytti nousujohteiselta, mutta jo syksyllä 1966 hän joutui "ulkopoliittisista syistä" luopumaan puoluesihteeriehdokkuudesta Pitsingin siirryttyä maaherraksi. Paulille oli ehtinyt kertyä "rasitteita" hoitaessaan SDP:n kansainvälisiä suhteita länsimaisen sosialidemokratian hengessä. Pamfletti "Osakeyhtiö Isänmaa" (yhdessä Matti Niemisen kansa 1959) suututti itse presidentti Kekkosen; sen terävä analyysi parlamentarismin rappiosta, yöpakkasista ja ulkopolitiikalla pelaamisesta osui olennaiseen.
Kesän 1962 Helsingin kansainvälisen kommunistisen nuorisofestivaalin vastakampanjassa Paulin rooli oli johtava. Kampanja oli kansanvaltaisten voimien rohkea signaali länteen, erityisen tarpeellinen demokratiamme uskottavuudelle noottikriisin jälkeen, jolloin Tehtaankatu alkoi yhä röyhkeämmin sekaantua sisäisiin asioihimme.
KGB tosin oli myöhemmin valmis "unohtamaan" menneet; hintana yhteistyö. Isänmaallisena miehenä Burman raportoi tarjouksesta suojelupoliisille, minkä KGB sai kuitenkin jostain selville. Näin Burman jäi pysyvästi sen mustalle listalle. Tämä oli silloisessa poliittisessa Suomessa poliittinen kuolemantuomio."

Jäljestäpäin olen usein ihmetellyt, miksei sosialidemokratia keskeisellä tasolla oikein kyennyt puolustamaan painostuksen kohteeksi joutuneita, itsekin saman kokeneena. Poliittinen koordinaatio ja solidaarisuus eivät tässä suhteessa toimineet sosialidemokraattisen liikkeen sisällä parhaalla mahdollisella tavalla.

Pauli kirjoitti runoja ja minäkin olin yksi niistä, joka sai häneltä omakustanteen. Pauli antoi sen aina lahjaksi eikä huolinut maksua. Poliittinen sisältö ja sen taustalla olevat yhteiskunnalliset kokemukset vaikuttivat vahvasti hänen runoutensa suuntautumiseen. Mutta eipä jäänyt hänen lomapaikkansa, Ruovesikään vaille kuvauksia. Kasvimaa, pihapiiri, Ruoveden näkymät tulivat noissa runoissa vahvasti kuvatuiksi.

Pauli Burman oli niitä tovereita, jonka ilmaisu muuttui aikaa myöten jylisevämmäksi ja radikaalimmaksi. Kaiken taustalla oli vahva nojautuminen kansanvaltaan, sosialidemokraattiseen arvoperinteeseen ja rakkaus kotiseutuun, Helsinkiin.

Paulilta ilmestyi vielä vuonna 2011 runokokoelma "Keväästä syksyyn", kohtaamisia, tapauksia ja tuntoja kahdeksalta vuosikymmeneltä. Sota-ajan Helsinki ja sodan vaikutuksen pääkaupunkiin nousevat tuosta kokoelmasta merkittäväksi aikalaiskuvaukseksi runojen muodossa . Järjestötoiminnan hiipuminen ja yhteiskunnallisen yhteyden puute kurjuudesta kärsivien ja poliittisen tietoisuuden välillä tuntui piinaavan runoilijaa ja heittävän kysymysmerkkejä tulevaisuuteen. Kirjan nimikkoruno on viimeisenä, kertokoon se tässä lopuksi jotain olennaista Burmanin Paulin tavasta elää ja kokea:

Sydämessään hän kantoi kuvaa muusastaan,
marssi kun oli marssin aika,.
tanssi kun oli tanssin aika,.
nauroi ja itki säällisesti,
kuten yleensä tapana oli,
keväästään syksyynsä,
puuhasteli mitä puuhasteli,
paljon nähneenä ja kokeneena
mietti mitä mietti
maailman hulluudesta.

Syksy jatkuu,
päivät putoilevat tähdenlennon lailla,
hehkuu hetken, viipyy vana,
saapuu uni kaivattuna,
näin hyvä on.

Keskiluokan itsepetos

2011-11-27T22:08:00.000+02:00

Uusliberalistinen markkinatalous avasi portit finanssipeleille, jotka arvostusta saksankielisessä maailmassa nauttivan taloustutkija Stephan Schulmeisterin (Itävallan taloustutkimuskeskus Wifo) mukaan ovat nollasummapeliä. Ne siis eivät tuota mitään ja ovat reaalitaloudelle enemmänkin painolastina kuin hyödyksi.

Eurobondit ovat joutuneet heti kättelyssä huonoon maineeseen, tosin perusteet vaihtelevat. Keskeisimmän syyn siihen, miksi tällaista rahoitusinstrumenttia ei pitäisi nyt ottaa käyttöön, on se, että velkojina ovat euromaiden finanssipelejä pelanneet eurooppalaiset suurpankit. Mm. Paavo Lipponen näytti korostaneen sitä seikkaa, että ensin on hoidettava vanhat velat pois ennenkuin eurobondia voitaisiin ryhtyä rakentamaan. Tämä on tärkeä huomio, koska Euroopan konservatiiviset voimat kantavat keskeistä huolta juuri velkaantuneiden ja uhanalaisessa tilkanteessa olevien pankkien taseiden tasapainottamisesta.

Reaalitalouden todellisen rahan valuminen finanssipeleillä luodun unelmahötön katteeksi onkin hyvä peruste uusien rahioitusinstrumenttien käyttöönottoa vastaan yleensäkin. Toinen hyvä peruste on se tapa, millä eurobondijärjestelmä rakennettaisiin: Kysymyshän tässä muodossa olisi vain uudesta jäsenavaltioiden maksumuodosta, ei Euroopan kansalaisia aktivoivasta, turvallisesta taloudellisesta osallistumismuodosta. Euroopan taloudellinen ja poliittinen tilanne siirtää vahvan ja sosiaalisen Euroopan syntymistä kauas aikahorisontin rajan tuolle puolen.

Sen sijaan se peruste, mitä on jo useampaan kertaan kuultu pääministerin suusta, jonka mukaan ”helppo raha” houkuttelisi uudelleen vastuuttomuuteen, kuulostaa minusta juuri samalta perusteelta, jota porvaristo käyttää vastustaessaan hyvinvointivaltion vahvistamista. Vastuuttomuutta toki tässä velkaantumisessa on ollut paljonkin, mutta hölläkätiset löytyvät uusia finanssipelejä rakentavien maailmasta.

Wienissä ilmestyvät Der Standard -lehden mukaan ensi vuoden puolella uusia finanssituotteita on tulossa rutkasti lisää – niiden liikkeellelaittaminen on kuulemma kovasti helpottunut. Näen tässä painajaismaisen enteen tulevasta. Taloudellisia taivaita lupaavia instrumentteja olisi siis finanssipuolelle tulossa nopeassa tahdissa lisää - irtorahaa liikku sijoittamisen epävarmuuden lisääntyessä maailmalla paljon. Nimittäisin tätä suuntautumista näissä oloissa keskiluokan itsepetokseksi – vanhan ajan korteilla tapahtuneen rahasta pelaamisen nykyaikaiseksi vastineeksi.

Reaalitalouteen rakentuvat julkiset palvelut eivät ole saaneet tuekseen oikeastaan mitään uusia rahoitusinstrumentteja. Näin siitäkin huolimatta, että julkisen sektorin rahoitusrakenteen vahvistaminen esimerkiksi kuntabondin muodossa hyödyttäisi sekä palvelujen kehittämistä että muodostaisi turvallisen reaalitalouteen suuntautuvan sijoituskohteen niille, joilla syystä tai toisesta olisi sijoitettavaa.

Siinäkin on vaarana juuri se, että rahantekoon suuntautuneet pankit tulevat vetämään välistä samaan tapaan kuin mitä rahastosijoittamisessa tapahtuu. Julkisen sektorin pankin perustaminen vastapainoksi ei nykypäivänä taitaisi olla ollenkaan niin vaikeaa kuin mitä uskotellaan.

Raharutto

2011-11-10T07:39:00.002+02:00

Euroopan talous- ja finanssikriisin yhteydessä Suomessa puhutaan palomuurin rakentamisesta, jotta kriisi ei leviäisi Kreikasta muihin euromaihin ja koko Eurooppaan. Saksankielisessä maailmassa käytetään rutonomaiseen epidemiaan viittavaa ilmaisua ”Ansteckungsgefahr” eli ”tartuntavaara”. Kysymys on talous- ja finanssijärjestelmässä olevasta infektiosta joka uhkaa levitä kaikkialle ja osoittaa taloudellisen logiikan nekrofilian perusteitaan myöten, ja tämän lähestymistavan tuhoisat vaikutukset vaihdon välineeseen eli rahaan, meidän tapauksessamme euroon sekä rahamaailmaa hallitseviin pankkeihin ja finanssilaitoksiin.

Finanssipeleihin ja odotusarvoihin perustuneet mielikuvitukselliset vaateet olisi kyettävä nyt lunastamaan tavalliseen työn ja siihen perustuvan kulutuksen välisellä erotuksella eli säästämisellä. Ero syntyneiden mielikuvitusarvojen ja reaalitalouden välillä on kuitenkin niin suuri, ettei eroa ole korkeiden ja kasvavien korkojenkaan vuoksi mahdollista kaventaa. Kreikka joutuu maksamaan mahdollisten (?) leikkausten jälkeenkin 100 mrd:n lainoistaan vuositasolla korkoa yli 15 mrd euroa ja esimerkiksi Suomi taitaa selvitä päässälaskien parilla miljardilla. Mahdollisuudet lainamäärän vähentämiseen säästämisellä ainakin Kreikassa ja Italiassa ovat yksinkertaisesti minimaaliset, oikeastaan olemattomat.

Puskurin rakentaminen Euroopan tasolla kriisin leviämistä vastaan näyttää olevan myöhäistä nyt, kun Italiankin tilanne on muodostumassa katastrofaaliseksi. Kun konservatiivinen keinovalikoima talouskriisin hallitsemiseksi on osoittautumassa mitä ilmeisimmin kriisin syyksi eikä parannuslääkkeeksi, on tilanne oikeiston ja vasemmiston välisillä tasapainoilevissa euromaissa kaikkialla kriittinen. Julkisia rakenteita tulisi nopeasti vahvistaa paitsi verovaroilla myös muilla rahoitusinstrumenteilla. Julkisen talouden ohentamiseen ja heikentämisen tähtäävä kaupallistaminen tulisi nähdä sairaalabakteerina, joka asennoitumispohjana nopeuttaa kriisiytymistä. Kansanvaltaiset rakenteet ja palvelusten tuottotavat toiminnallisena pohjana tulisi vapauttaa Unionin asettamista kilpailupakotteista. Rahavuodot voitontavoitteluun ja pörssipeleihin johtavina kanavina tulisi julistaa osaksi epidemiaa.

Nyt olisi osattava toimia doktriineista poikkeavalla, uusia teitä osoittavalla tavalla. Meidän eläkejärjestelmämme, peruskoulumme, sopimusyhteiskuntamme sekä korruptioon ja suuriin tuloeroihin kriittisesti suhtautuva yleinen mielipiteemme muodostaa sen suuren linjan, jota tulee talouskriisiin purevana tehokkaana antibioottina kotimaassa vahvistaa.

Resursseiltaan vahva julkinen sektori, kansanvaltainen, avoin ja yhteisöllisyyteen perustuva toimintatapa taitaa sittenkin olla paras turvamme tässä myrskyävässä maailmassa.

Huojuva talo?

2011-11-08T07:19:00.004+02:00

Kreikkalaisia moititaan nyt äänekkäästi holtittomasta taloudenpidosta. Juuri eronnut päämionisteri Papandreou on saanut omiltaankin oikein kunnolla selkäänsä. Omien sanojensa mukaan hän on kantanut ristiä, yhteistä syntitaakkaa ja tullut lopuksi vielä kivitetyksi. Uudesta hallituksesta ja odotettavissa olevista uusista parlamenttivaaleista huolimatta Kreikan taloudellinen tilanne on edelleen yhtä vaikea ja siten myös edellytykset selvitä yhä hämärän peitossa - kuin ennenkin. Kansainväliset luottoluokituslaitokset – jotka ovat mukana itsekin finanssipeleissä – ovat nostattaneet velkojen korot huippulukemiin. Maksajaksi tälle kaikelle edellytetään kansaa, vaikka 80 % maan omaisuusvarallisuudesta on parin tuhannen perheen hallussa. Tavalliset ihmiset eivät Kreikassakaan ole mitään Kroisoksia, vaikka ovat koettaneet välillä laajennetun vero-ja tukisuunnittelun avulla kitkutella eteenpäin.

Voisiko Suomelle jossakin vaiheessa käydä samalla tavalla kuin Kreikalle? Jos voisi, mistä todennäköisesti tällainen uhkaava kehitys voisi lähteä liikkeelle?

Suomalaiset eivät tunnetusti ole kiinnostuneita politiikasta. Siitä ja yleensä yhteiskunnallisista kysymyksistä keskusteleminen aiheuttaa riita ja eripuraa, koska emme osaa ilman suuttumista ja vihantunteita käsitellä kansanedustajien, poliittisten johtajien tai näitä tukevien edesottamuksia. Nova Groupin kaltainen, ilmeisen korruptiivinen tapa vaikuttaa poliittiseen koneistoon on saanut ihmiset entistäkin epäilevimmiksi. Poliittiseen toimintaan ei osallistuta, ehdokkaat vaaleihin pomppaavat julkisuuteen useimmiten muilla avuilla kuin ensisijaisella poliitisella osaamisella. Siitä pitää huolen muusta Euroopasta poikkeava, yksilösuoritusta korostava vaalijärjestelmämme.

Tästä huolimatta meillä vannotaan demokratiaan. Kansa saa päättää kehityksen suunnasta, presidenttiä valittaessa jopa suoralla kansanäänestyksellä. Kokeneimmat ehdokkaat alkavat jo tuntea kuuluisuuden kirot niskassaan. Sodan käyneet, hyvinvointivaltion rakentaneet sukupolvet ja heidän rakentamansa ”vanhat puolueet” saavat kuulla kunniansa. Populismi myy ja sitä hyödyntävä, lähes pelkkästään kaupallisille intresseille pohjautuva media käyttää lööppitodellisuutta rahantekovälineenä.

Kun tarkkailee Kreikan tilannetta, saa vaikutelman ettei poliittinen parlamentarismi näennäisistä vaihtoehdoistaan huolimatta kykene ratkaisemaan talouden vaikeaa umpikujaa. Voisiko meillä käydä samalla tavalla?

Gallup-tiedustelujen mukaan meillä konservatiivinen Kokoomus on ylivoimaisesti suurinta kannatusta nauttiva puolue. Markkinaliberalistinen Eurooppa ja Euroopan Unioni jäsenmaineen on ajautunut äärimmäiseen umpikujaan finanssipeleihin ja odotusarvoihin suuntautuneella monetaristisella politiikalla. Edellisen hallituksen aikana oltiin lisäksi jo rakentamassa tietä suurelle rahalle tulla vaikuttamaan politiikkaan. Yhteiskunnallisia asioita vain toisella silmällä seuraava suuri enemistö purkaa patoutunutta vihaansa hyvinvointivaltion rakentaneiden vanhojen puolueiden morkkaamiseen ja haukkumiseen. Erityisesti pohjoismainen sosialidemokratia, ruotsalaisen kansankotiajatuksen ja sille rakennetun hyvinvointivaltion aatteellinen kehittäjä ja luoja kyntää mielipidetutkimuksissa pohjamudissa.

Nyt seuraa tämän analyysin henkilökohtainen kannanotto.Minä näen tässä suuren ristiriidan, joka ei ole Suomen tulevaisuuden kannalta aivan vaaraton. Kuten nähdään, markkinaliberalismia kiihkeästi ajanut poliittinen oikeisto ei koe olevansa aatteellisesti mitenkään vastuussa Euroopan kehnosta taloudellisesta tilanteesta – se on globaalin talous- ja finanssipolitiikan ilmiöiden eikä harjoitetun politiikan seurausta. Edellisen hallituksen pääpuolueet olivat jo päästämässä korruptiivisen puolue- ja vaalirahoitusjärjestelmän valloilleen ja vain vaivoin ja osittain asiaa saatiin lainsäädännöllä korjatuksi. Nämä tosiasiat eivät näytä juurikaan vaikuttavan kansan poliitiseen asennoitumiseen eikä yhteiskunnalliseen käyttäytymiseen. Ajatellen Kreikan tilannetta minusta Suomenkin poliittinen demokratia on vähintään huojuva talo, huonoilla, epävarmoilla perustuksilla.

Onko Suomi kriittisellä hetkellä ohjattavissa taloudellisesti turvalliselle tielle tällaisessa yhteiskunnallisen tietoisuuden tilassa? Onko demokratiamme niin lujalla pohjalla, että selviämme itseämme uittamatta heikon hetken koittaessa?

Markkinaliberalismi ja inkvisiitio

2011-11-05T08:38:00.001+02:00

Edelleen analyysia Kreikasta, Euroopasta ja vanhan mantereen taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta.

Kiinan ilmoitti G20 maiden päämiesten kokouksessa , että se ei näin epävarmassa tilanteessa olisi tulossa EU-maiden avuksi, tarkoittaa vain, että Eurooppa saa itse ensin selvittää taloussotkunsa ja vasta sitten Kiina etsisi tapoja tulla mukaan syvempään yhteistyöhön eurooppalaisten talouksien kanssa. Kun pelättävissä on, että EU:n piirissä kehitetyt toimet eivät eurooppalaisia kansantalouksia pelasta, keinot ovat vähissä ja Euroopassa joudutaan palaamaan tuhlaajapoikana takaisin yksinkertaisempiin oloihin, vuosikymmenten takaiseen lähtöruutuun. Tämä on se hinta, jonka Eurooppa joutuu markkinaliberalistisesta, irrationaalista toiveikkuudestaan maksamaan.

Papandreoun saama tuki hallitukselle Kreikan parlamentissa osoittaa sekin, että keinot päästä eteenpäin ovat vähissä. Kreikan kaltaisessa maassa on kokemusta jopa sotilasdiktatuureista. Konservatiivisen opposition vaihtoehdot olisivat ilmeisesti entistä tiukemmassa alistumisessa EU:n matokuuriin, jota kansa kaduilla on jo vastustanut monilla yleislakoilla, mielenosoituksialla ja protesteilla. Kansanäänestys siitä, jatketaanko EU:n kanssa sovitulla ja kansan kovasti kritisoimalla linjalla, olisi ollut yksi todellinen vaihtoehto katsoa totuutta suoraan silmiin. Shokkivaikutus oli ilmeinen ja myös ilmeisen tarpeellinen.

Kun EU torppasi kansanäänestyksen ja uhkasi Kreikkaa sulkemisella pois valuuttayhteistyöstä, oli tämä ensimmäinen kerta kun euro valuuttana otettiin aidosti pelinappulaksi. Kreikka ei sitä odottanut, sen tekivät Unionin johtavat maat, Saksa ja Ranska. Tähän saakka kysymys ei ole ollut ensisijaisesti euron kriisistä vaan mielikuvituksellisesta ja tuhoisasta talous- ja finanssipolitiikasta, johon ennenkaikkea lännessä on syyllistytty - mm. Islanti yhtenä karmeana esimerkkinä.

Luottamuslauseäänestyksestä selviäminen on pääministeri Papandreoulle suuri helpotus. Häneen kohdistettu kritiikki on mielestäni epäoikeudenmkaista; hänen suhtautumisensa eurooppalaiseen yhteistyöhön, euroon ja Unionin vaatimaan nälkäkuuriin on ollut koko ajan korrektia. Hän on edustanut tässä hyvin johdonmukaisesti eurooppalaista sosialidemokraattista ajattelu- ja lähestymistapaa.

Eurooppa on maanosa, jossa katolisen kirkon toimesta jo keskiajalla kehitettiin vääräoppisia vastaan inkvisitio ja sen julmat tavat ratkaista uskonnollisia erimielisyyksiä. Olisiko niin, että eurooppalaisessa luonteenpiirtestössä elää edelleen tuollainen toimintamalli, joka maallisissa muodoissa nousee esiin myös politiikassa. Kun poliittinen eliitti on kääntänyt peukalonsa alaspäin, heitetään vääräuskoinen sidottuna virtaan ja katsotaan, pysyykö hän pinnalla. Jos niin käy, hän on vääräoppinen noita joka on tuhottava; jos hän hukkuu, niin hän on vain saanut rangaistuksen väärästä aatteellisesta asennoitumisestaan?

Kunnille uusia rahoitusinstrumentteja

2011-11-03T10:25:00.000+02:00

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluona esitti keskiviikkona 2.11. 2011 Uutispäivä Demarin kirjoituksessaan ajatuksen siitä että kaikki puolueet olisi saatava mukaan kuntauudistukseen. Kunnissa ei todellakaan ole oppositiota, siellä ollaan päättämässä asioista yhdessä. Kuntien merkitys hyvinvointipalvelujen rahoittajana ja tuottajana on ymmärretty laajalti yli puoluerajojen. Vahva julkisten palvelujen verkosto resursseineen on aina puskuroinut vahvasti lamaa vastaan – se on ylläpitänyt työllisyyttä ja elämänlaatua silloinkin kun markkinat ovat laulaneet itsensä suohon. Tämä markkionoiden taloudellinen mutapaini näyttää toistuvan faaraoidenaikaisen intervallin mukaan: seitsemän rikasta ja sen perään saman verran laihoja vuosia.

Kunnilla on veronkanto-oikeus, pääpiirteissään tasaverojärjestelmä, joka kuitenkin tekee kunnista taloudellisesti vahvoja toimijoita. Vaikka maa elää teollisesta tuotannosta ja viennistä eri muodoissaan, kuntien taloudelliset resurssit kiertävät palkoista uudelleen kulutukseen, osin takaisin rahoittamaan palvelutuotantoa, paikallista työllisyyttä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Täydennystä entisen tason ylläpitämiseen tarvitaan sen verran mitä järjestelmästä valuu resursseja ulos. Taloudellinen kasvu edellyttää ylijäämän syntymistä omalla seudulla, sen tuotannossa, palveluissa ja työpaikoissa.

Eduskunnan puhemies näyttää hyvin ymmärtäneen kuntien palvelutuotannon resurssoinin merkityksen. Hän ehdottaa uutta rahoitusinstrumenttia seuraavaan tapaan:

”Kuntauudistuksen suuriin tavoitteisiin pitää asettaa myös kuntien taloudellisen perustan vahvistaminen. Kainalosauvojen varassa ja muuttuvista valtionavuista riippuvaiset kunnat eivät aidosti voi olla sen itsehallinnon mukaisia, jota asemaa kunnille on lainsäädännössä haettu. Siksi kuntien tulisikin saada veroäyrin mukaiset tulot kokonaan itselleen ja valtion tulisi ottaa vastuulleen kunnallisveroon tehtyjen vähennysten täisi korvaaminen. Näin toimien kunnallisverot voisivat lisääntyä jopa viidellä miljardilla eurolla ja kunta saisi täyden hyödyn jokaisesta työllistyneestä, myös pienituloisesta kuntalaisesta.”

Tämä on ensimmäinen kerta, kun huomaan keskeisessä asemassa olevan poliitikon esittävän kuntien resurssien voimakasta lisäämistä ja esittää myös, millaisella rahoitusinstrumenteilla se olisi tehtävissä. Valtion vastuun lisääminen edellämainitulla tavalla toisi mahtavan impulssin kuntien toimintamahdollisuuksiin.

Olen toisissa yhteyksissä ehdottanut myös sellaisen rahoitusinstrumentin käyttöönottoa, joka perustuu kansalaisten julkisiin hyvinvointipalveluihin osoittamaan kiinnostukseen ja hyväksyvään kannatukseen. Kansainvälisen talouden huojuessa kriisin partaalla olisi tärkeää sijoittaa kotimaahan, työllistäviin ja palveluja parantaviin hankkeisiin. Pörssisijoitusten rinnalle ja vaihtoehdoksi tulisi luoda mahdollisuus ostaa julkisiin hankkeisiin, infrastruktuuriin ja palveluihin suunnattuja joukkovelkakirjalainoja. Tärkeää olisi että niitä voisi ostaa kunnilta ja kuntayhtymiltä suoraan eikä finanssipeleihin sotkeutuneiden pankkien kautta. Kyllä verotusoikeuden omaava kunta voi itsekin toimia pankkina valituilta osin ja vakavaraisuuttaan ne voivat turvata omaisuusmassallaan.

Olennaista on, että raha ei katoa maailmalle pörssipelien kautta, vaan tällaisina aikoina – juuri nyt – vahvistaa maan talouden sisäistä rakennetta, työllisyyttä ja palveluja. Tämä mahdollisuus tulisi olla kansalaisten käytettävissä. Kuntarakenneudistuksen yhteydessä tällaiset uudet rahoitusinstrumentit olisi otettava keskusteluun ja kehittämisen kohteeksi. Rohkenen uskoa, että yhteistä henkeä tässä suhteessa löytyy yli puoluerajojen. Taistelu resursseista kuntatasolla on varmasti opettanut poliittisille päättäjille sen, että kansalaisten vaatimuksiin vastaaminen vaatii uusia, rohkeita ratkaisuja hyvinvointivaltion, sen rakenteiden ja palveluiden kehittämisen suuntaan.

Kun vielä lisään tähän sen, että julkisia, kansanvaltaisesti hallinnoituja palveluita ei pidä ehdollistaa kilpailun kautta yksityiselle voitontavoittelulle, suunta tulevaisuuteen näyttää selkeämmältä. Tässä suhteessa mekin voimme olla omapäisiä ja omatavoitteisia myös Euroopan Unionin suuntaan. Markkinaliberalistiset kokeilut voidaan jättää taakse ja jatkaa vahvalla, kansanvaltaisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen linjalla.

Kreikan piilotettu vaihtoehto?

2011-11-01T18:21:00.022+02:00

Kreikan pääministeri Papandreou on tänään pistänyt Euroopan sekaisin suunnitelmallaan viedä EU:n pelastuspaketti ja sen ehdot kansanäänestykseen. Sisäpoliittinen tilanne maassa vaatii selkeyttämistä - konservatiivit ovat olleet koko ajan kaatamassa sosialistipääministerin äärimmäisen rankkaa yritystä saattaa Kreikka taloudellisesti jaloilleen.

Suomen Eurooppa-ministeri Alexander Stubb ilmaisi Papandreoun ilmoituksen merkitsevän Kreikan todennäköistä irtautumista euroalueesta. Tämä kommentti näkyy huomatun Euroopassa - muut eivät tällaista johtopäätöstä vielä ole vetäneet. G20-maiden johtajat taitavat kokoontua loppuviikosta aika sekavissa tunnelmissa Cannesiin, jonne myös Papandreou on kutsuttu selkeyttämään kansanäänestyssuunnitelmiaan.

Mistä tällainen yhtäkkinen kannanotto voisi johtua? Kreikassa kansa on ollut kaduilla jo pitkään ja saattaa tietysti olla niinkin, että pääministeri ja koko Sosialistipuolue PASOK haluaa perinteidensä mukaisesti suoraa vastausta kansalta itseltään, jatketaanko nyt sovitulla tiellä ja sen kulkemiselle asetetuilla ehdoilla. Puolue on hallituksessa joutunut taipumaan Euroopan konservatiivien ehtoihin, joita puolestaan Kreikan oppositiossa olevat oikeistovoimat ovat populistisesti vastustaneet mitä kiivaimmin. On siis aika nostaa oikeistovoimat aidosti temppelinharjalle ja katsoa kortit tässä poliittisessa avopokerissa.

Olisiko Kreikan pääministeri niin suivaantunut EU:n pelastuspaketin ehtoihin, että hän haluaa kansanvallan keinoin saattaa Kreikan tilanteen vaakalaudalle? Euroopan johtajat näyttävät pitävän tällaista yllätysvetoa mahdollisena. Haluaisiko Kreikka kiristää Euroopalta nykyistä parempia ehtoja taloutensa pelastamiseksi? Entä jos Kreikalla olisi sittenkin jokin yllätyskortti takataskussa?

Kirjoitin edellisessä blogissani Kiinasta ja sen ilmeisestä halusta ja mielenkiinnosta tulla Euroopan markkinoille sijoittajana ja - kiinalaiseen tapaan - myötäomistajana ja uusien kulutusmarkkinoiden luojana. Tiettävästi kiinalainen korkean tason valtuuskunta on äskettäin käynyt Kreikassa. Ihan turhaanko, kun tuloksista ei ole raportoitu? Voisiko kiinalainen vaihtoehto olla Kreikalle mieluisampi ja dynaamisempi kuin Euroopan oikeiston tarjoama? Olisiko kansanäänestys laillinen ja poliittisen kasvojen pesun kannalta nerokas tapa hakeutua voimakkaampien tukijoiden kelkkaan kuin mitä talouskriisissä kamppaileva Eurooppa tällä hetkellä on?

Kiina Euroopan pelastajana?

2011-11-01T09:53:00.002+02:00

Kiina on alkanut ostamaan eurooppalaisia joukkovelkakirjalainoja. Tämä ei ilmeisesti koske ainoastaan Eurooppan Unionin elimiä, vaan myös yksittäisiä eurooppalaisia maita. Kaikki maat eivät julkaise velkakirjoja ostaneita – esimerkiksi Saksan liittovaltion joukkovelkakirjalainoja ostaneista maista tietoja ei julkisteta. Kenelläkään ei tunnu olevan mitään sitä vastaan, että Kiina ”tulee tukemaan” Euroopan Unionia ja Euroopan valtioita näiden velkataakan alla. Viimeksi EU:n eurotyhmän puheenjohtaja, luxemburgilainen Jean-Claude Juncker otti asiaan myönteistä kantaa.

Kiina on taloudellisesti aivan erilaisessa tilanteessa kuin velkaantuneet länsimaat. Sillä on suunnaton pääomavaranto kansantaloudessaan, yli 3200 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Se ostaa länsimaiden joukkovelkakirjalainoja estääkseen inflaatiota ja kasvattaakseen pääomavarantoaan edelleen. Kiinalle on tärkeää että sen vienti vetää, siksi suhteessa Kiinaan vieläkin suunnattoman rikasta länttä on piristettävä kuluttamaan. On syntymässä aika uskomaton globaali taloudellinen tilanne, jossa mannerten keskinäinen riippuvuus korustuu. Kiina saa taloudellisista sijoituksistaan tietenkin tuottoja, joilla on 9 %:n kasvuvauhdissa olevassa maassa on tuottoja yhä enemmän kasvattava merkitys.

Puhutaan Kiinan ihmisoikeuksista ja siitä että Kiina on kommunistinen, yhden puolueen yksinvaltaan perustuva maa. Kauppa on osoittautunut kuitenkin tärkeämmäksi. Selvästi näkee että pakollinen muistuttaminen Kiinan ihmisoikeusloukkauksista alkaa kuulua pelin sääntöihin. Kiina ei ole arvostellut länttä moraalisella tasolla vaikka siihen silläkin olisi aihetta yllin kyllin. Hengen riistäminen teloittamalla on yhtä hirveää sekä idässä että lännessä. Mielipiteen ilmaisuvapauden rajoittaminen autoritaaristen rakenteiden tai kaupallisen nekrofilian muodossa johtaa molemmissa tapauksissa ilmaisuvapauden riistoon.

Samaan aikaan kun konservatiivinen länsi ajaa julkista sektoria alas Kiina kasvattaa pääomavarantojaan. Ikääntyvässä lännessä yhteisen vastuunoton merkitys nousee yhä tärkeämmäksi, mutta varoja yhteisten palveluiden järjestämisen ei ole eikä näytä lähitulevaisuudessa tulevankaan. Kuinka kauan Kiinan demokratisoituminen ja hyvinvoinnin jakaantuminen tasaisemmin tulee kestämään? Maan ideologinen arvopohja kuitenkin edellyttäisi ihmisten taloudellisten, sosiaalisten ja kansalaisoikeuksien kasvua.

Pienessä maassa kuten Suomessa tai Pohjolassa voimme ylpeillä sillä, että ainakin jossakin määrin olemme osanneet yhdistää hyvinvointivaltion ja avoimen, kansanvaltaisen yhteiskunnan. Missään tapauksessa rakenteemme säilyminen ei ole varmaa – tästä periaatejaosta käydään koko ajan sekä keskustelua että konkreettista kädenvääntöä keskusteluissa, kuntien hallinnossa, valtakunnan politiikassa, Euroopan Unionin politiikassa – ja kohta myös Rivieralla G20-maiden johtajien huippukokouksessa. Ristiriidan symbolina ovat mielenosoitukset – ja kaiken takana on yritys löytää turvallinen ja varma tie kohden taloudellisesti kestävämpiä aikoja.

Eurooppalaisia ajatuksia

2011-10-27T10:56:00.000+03:00

"Finanssikriisin mittaluokka Euroopassakin on valtava. Näyttää siltä että mitkään toimet eivät ole riittäviä edes Kreikan, kahta prosenttia Euroopan BKT:stä edustavan kansakunnan pelastamiseksi. PSI, Euroopan sosialidemokraattinen puolue tiedottaa, että jo tähänastiset säästötoimet ovat saatteneet 7 miljoonaa ihmistä työttömyyteen. Työpaikkojen laatu on koko ajan huononemassa ja työsuojelu ja sopiminen työsuhteen ehdoista ovat heikkenemässä. Olemme joutuneet oppimaan, että globaali talous on mitä syvimmin riippuvainen finanssimarkkinoista. Ne ovat puolestaan heilahduksille alttiita. Ne eivät aseta kansalaista ja hänen hyvinvointiaan toimintansa keskukseksi.

Kun mietitään mitä poliittisia valintoja pitäisi tehdä tästä kriisistä pois pääsemiseksi, on pohdittava mikä tie meidän pitäisi valita: nopea valtioiden talouksien tasapainottaminen vaiko entistä huolellisempi elvytys luomalla aktiivisesti työpaikkoja. On päätettävä, mitä mahdollisuuksia me näämme teollisuuden ja palvelujen elvyttämisessä. Jos edistyksellisiä arvoja halutaan tässä yhteydessä vaalia, pitää löytää teitä miten uudistaa globaalia, finanssivetoista taloutta. Meidän on määriteltävä uudelleen hyvinvointivaltion ja markkinoiden tehtävät ja suhde tässä prosessissa."

Ylläoleva teksti on suoraa käännöstä Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen PSI:n keskustelualoitteesta. Marraskuun lopuilla kokoontuu joukko PSI:n aktivisteja Brysseliin keskustelemaan sosialidemokraattien tulevaisuuden linjasta. Nyt ei ole kutsuttu kokoon kiireisiä päättäjiä, vaan aktivisteja jotka osallistuvat monilla tasoilla keskusteluun ja tuovat siinä yhteydessä uusia ajatuksia muutoksen, välttämättömän muutoksen suunnaksi.

Keskeiseksi tässä keskustelussa näyttää nousevan menossa olevan finanssikriisin ymmärtäminen seurauksena 1970-luvulla alkaneesta monetaristisesta vallankumouksesta, joka kilpailun mukanaan tuoman kustannustietoisuuden ohella on tuonut paljon muutakin: valtion - myös pohjoismaisen hyvinvointivaltion - rooli palvelusten tuottajana on kyseenalaistettu. Aika pitkälle siinä on kysymys kansalaisen oikeudesta palveluihin ylipäätään. Talous on irronnut uusien finanssituotteiden ja odotusarvojen myötä kauaksi reaalitodellisuudesta. Unionin päämiesten ja -naisten uusi suunnitelma, tuhannen miljardin kokoaminen, kattaa sekin vain puolet Italian tämänhetkisestä velkataakasta. Menossa oleva yritys tyydyttää odotusarvoihin perustuvan unelmatalouden vaatimukset reaalisen työn tuloksilla on osoittautumassa mahdottomaksi yhtälöksi.

Julkisen sektorin alasajo säästötoimin näyttää vain pahentavan tilannetta. Kamalinta tässä onnettomuudessa on se, että pankit ovat hurahtaneet nekin finanssipeleihin yhä suurempien voittojen tavoittelijoina - ja odotusarvovastuiden kantajina. Se tarkoittaa sitä, että pankkiin menevä - usein kutsuttu - asiakas nähdään yhtenä finanssipelin rahoittajana. Lisääntyvät pankkien vastuut merkitsevät lisää kustannuksia pankeille ja painetta rahoittaa nämä kasvavat kulut - kenenkäs muun kuin asiakkaan tai veronmaksajain tileiltä.

Tähän ilmeiseen tilanteeseen olisi siis saatava uskottava korjaus vahvistamalla reaalitaloutta ja kammitsemalla pelimaailmaan hurahtanutta ja sotkeutunutta finanssitaloutta. Ei ole mielestäni väärin todeta, että konservatiiviset, porvarilliset, oikeistolaiset talousvoimat ovat olleet toivorikkaasti vauhdittamassa tätä tietynlaiseen loppuvaiheeseen ajautunutta kehitystä. Edistyksellisestä lännestä on tullut iltaruskon maa, jonka edessä on mitä ilmeisimmin pitkä taloudellinen yö. Nyt aktiivi-ikään tulevalla sukupolvella ei näytä olevan mahdollisuuksia minkäänlaisiin koko kansaa koskeviin ja resursseja vaativiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Uudet teolliset innovaatiot valuvat pelin sääntöjen mukaan nopeasti rautaa tuottaviin Kiinan ja softaa suoltaviin Intian tapaisiin maihin. Voittoa tavoittelevalla pääomalla ei ole isänmaata!

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on mielletty sosialidemokraattien keskuudessa reaalitalouteen kuuluvaksi, palvelujen kautta välitöntä hyvinvointia tuovaksi ulottuvuudeksi. Erityinen merkitys on julkisen hallinnon kansanvaltaisuudella ja avoimuudella. Tulokset puhuvat edelleenkin puolestaan - niitä tullaan maailmalta Suomeen ihmettelemään. Meilläkin julkisen talouden tehostamisen nimissä kuitenkin toteutetaan julkista taloutta kurjistavia säästötoimia - suuri monetaristinen linja häämöttää koko ajan taustalla. Eikö juuri tässä tarvitaan uutta tietoisuutta, henkistä kantapääjarrutusta, suunnan muuttamista?

Julkista hallintoa on ryhdyttävä resurssoimaan ja vahvistamaan. Uusia rahoitusinstrumentteja tarvitaan ja niitä voidaan kehittää. Avointa, kansanvaltaista hallintoa ja sen palvelutuotantoa ei pidä enempää altistaa finanssipeleihin ovea auki pitävälle ja yksityistä voittoa tavoittelevalle kaupalliselle kilpailulle. Tässä suhteesaa meidän tulisi olla rohkeita ja pelottomia -omapäisiäkin - Unionin kansalaisia sen kaupallisen logiikan vastapainona.

Nuorten osallistumisen ehdoista

2011-10-26T10:35:00.001+03:00

Vantaan Nuoret Kotkat näyttävät viettäneen 40-vuotisjuhlaa viikonvaihteessa. Kotkaosastoja on Vantaalla – alunperin Helsingin maalaiskunnassa ollut jo aiemminkin, itse asiassa jo siitä saakka, kun Nuorten Kotkain Keskusliitto perustettiin vuonna 1943. Yksi ensimmäisiä taisi olla Helsingin Maalaiskunnan Tapanilassa – siellä kotkaliikkeen alkuvaiheen aktiivit Olavi Hurri, Martti Pöysälä ja kumppanit olivat saattamassa kotkatoimintaa liikkeelle jo ennen Tapanilan liitymistä Helsinkiin vuonna 1946.

Vantaalla järjestetty juhla viittaa Nuorten Kotkain aluejärjestön perustamiseen ja sen 40-vuotiseen toimintaan. Aluejärjestö otettiin mukaan Nuorten Kotkain Keskusliiton järjestöorganisaatioon vuoden 1969 liittokokouksessa, joka pidettiin Joensuussa. Keskeisenä perusteena aluejärjestöorganisaatiolle oli yhteistoiminta kuntatasolla nuorisotyölautakuntien kanssa. Toimintaan saatiin avustuksia kunnilta yleishyödyllisillä, vähän kirjavillakin perusteilla – mutta saatiin kuitenkin. Kotkaosastojen aktiivisuus suhteessa kunnallisiin viranomaisiin vaihteli osastoittain. Usein avustukset jäivät anomatta ja kunnallinen tuki toiminnalle saamatta. Aluejärjestö kykeni koordinoimaan paikallista toimintaa yksittäisiä kotkaosastoja paremmin. Monilla paikkakunnilla aluejärjestö vakiinnutti nopeasti asemansa ja usein niihin saatiin ajan mittaan myös palkattua työvoimaa.

1960-luvulla käytiin kädenvääntöä nuorisotyölaista ja siitä, millaisilla perusteilla avustuksia nuorisojärjestöille annettaisiin. Kotkaliikkeessä oli saatu tietoa ennenkaikkea Ruotsissa käydystä keskustelusta, esimerkkinä mm. Lars Gråbyn kirja Kirunan kaupungin nuorisotoiminnasta ”Ungdom – Fritid”. Ruotsalainen sosialidemokratia korosti kansalaisjärjestöjen itseisarvoa välittömän, yhteisöllisyyteen, yhteistoimintaan, aktiivisuuteen ja vastuunottoon kasvamisen muotona. Tämän periaatteen mukaan nuorisojärjestöjä tuli tukea niiden kansanvaltaiselle yhteiskunnalle tärkeän yhteiskunnallisen, kultturellisen ja sosiaalisen tietoisuuden lähdevoimana. Tukea siis tulisi antaa samaan tapaan kuin koululaitokselle, työväen/kansalaisopistoille, kulttuurilaitoksille tai sosiaali- ja terveydenhoitoon.

Kehitys ei kuitenkaan kulkenut tuon ihanteellisen mallin mukaan, vaikka perusteluissa toki nuorisotoiminnan merkitys tunnustettiinkin. Avustusten perustaksi tuli edellytys, jonka mukaan avustusta tulisi tietty prosenttimäärä sen mukaan kuinka paljon järjestö itse oli kyennyt hankkimaan toiminnalleen ulkopuolista tai muuten omin toimin hankittua rahaa. Kotkaliitossa arvosteltiin tätä lähestymistapaa, koska sen katsottiin saattavan järjestöt riippuvaisiksi ulkopuolisesta tuesta. Samoin pelättiin tämän periaatteen houkuttelevan jonkinasteiseen kuittitehtailuun ja kirjanpidolliseen kikkailuun.

Prosenttiperiaate tuli lakiin, aluksi lievempänä, mutta jakoperusteisiin yhä voimakkaammin vaikuttavana tekijänä. Partioliike oli onnistunut pelastautumaan etuoikeutetuksi nuorisotyön muodoksi kirkon piirissä. Muille järjestöille sieltä ei tukea herunut. Kirkon piirissä prosenttiperiaatteista ei puhuttu, mutta kokonaisvaltaista, kansanvaltaista suhdetta nuorisotyön kenttään ei sielläkään osattu kehittää. Vainajiakin tuli: Ammattikoululaisten liitto taisi olla ensimmäinen, toisena meni Teiniliitto. Yhteiskunnallista aktiivisuutta näistä erinomaisista kasvatusyhteisöistä puuttunut. Yhteiskunnallinen radikalisoituminen aiheutti sen, että ulkopuolista rahoitusta toiminnalle oli vaikea saada, mikä tiesi toiminnan taloudellisen perustan romahtamista.

Olemme muutamian kotkatovereiden (Matti Kivikoski, Kari Malinen, Pertti Paasio) kanssa käyneet asiasta keskustelua paljon jälkeenkinpäin. Suomessa työväenliikkeen suhtautuminen oli ristiriitaista, vaaraa nuorisotoiminnan näivettymisestä ei pidetty suurena. Me muutamat olemme viettäneet nuorisotyölainsäädännön epäonnistumisen surujuhlia aina täysien vuosikymmenien kohdalla.

Yhtenä vaihtoehtona riutumassa olevalle nuorisotoiminnalle tuli ammattiyhdistysliikkeen nuorisotoiminta ja mm. SAKKI ry sen yhtenä onnistuneena toteutusmuotona. Ammattiyhdistysliikkeen periaatteiden mukaisesti tämä toiminta perustettiin jäsenmaksuihin. Tulopoliittisten kokonaisratkaisujen myötä liikkeelle lähtenyt jäsenmaksun perintä palkanmaksun yhteydessä oli tehnyt ammattiliitoista taloudellisesti itsenäisiä toimijoita myös nuorisotoiminnan käynnistäjinä.

Kunnissa katsottiin kuitenkin nuorisolain kirjaimen ohella myös nuorisojärjestöjen yhteiskunnallista ja kasvatuksellista merkitystä, vaikkakaan näistä lähtökohdista toiminnan määrä ei kovin laajaksi voinut kasvaa. Toiminnan ylläpitäminen on vaatinut valtavasti sekä sitkeyttä että uskoa kotkaliikkeen kasvatuksellisten perusteiden suureen merkitykseen. Kansalaisjärjestöpohjainen yhteiskunnallisen aktiivisuuden herättäminen odottaa aika- ja tietoisuushorisontin reunan takana uutta tulemistaan, entistä paremmin perusteltuna ja siten tärkeänä yhteiskunnallisena voimatekijänä.

On siis syytä onnitella Vantaan Nuorten Kotkain aluejärjestöä 40-vuotisjuhlien johdosta!

Katse kotitehtäviin

2011-10-24T09:29:00.002+03:00

Euroopan taloudellinen tilanne hallitsee poliittista keskustelua. Kotimaan asiat tahtovat väkisinkin jäädä julkisuudessa taka-alalle. Näin siitäkin huolimatta, että menossa on aika vakava työmarkkinakriisi. Konsensuksen aika näyttää olevan ohi, on menossa unilateraalisen työmarkkinapolitiikan kausi. Palkkoja ei ole varaa korottaa ja ilman kulutuskysynnän kasvua hiipuva kysyntä supistaa myös tarjontaa. Ei uskalleta investoida, ei ainakaan kotimaahan.

Globaalin talouden epävarmuus hiipii hyvinvointi-Suomeen, jossa jokainen kunta on valmis tarjoamaan erinomaiset olosuhteet yrittämiselle. Hyväkään infrastruktuuri ei kelpaa, kilpailutalous edellyttää tuottamista halvimmalla mahdollisella, tuotanto-olosuhteista ja yhteiskunnallisista rakenteista piittaamatta. Mitä globalisoituneiden yritysten tuloksista suomalaisten hyvinvointiin tihkuu, se on ja taitaa pysyäkin kysymysmerkkinä.

Euroopan talouskriisisistä vastuunottoineen seuraa kotimaan tilanteen jääminen taka-alalle. Julkisen sektorin roolista vallitsee ideologinen erimielisyys. Porvaristo haluaa supistaa, ”säästää”, ohentaa ja vähentää julkisen palvelusektorin roolia. Kun konservatiiviset voimat ovat poliittisesti kunnissa ratkaisevassa asemassa, merkitsee se yhdessä Euroopan luoman taloudellisen epävarmuuden kanssa sitä, että tärkeät yhteiskunnalliset reformit ja niihin liittyvä yhteisen sektorin vahvistaminen siirtyvät aikahorisontin tuolle puolelle, hamaan epävarmaan tulevaisuuteen.

Ajan henki näyttää aiheuttaneen myös sen, että toiveet uusista yhteiskunnallisista uudistuksista ovat hautautuneet politiikasta kiinnostumattomuuden, kaupallisen hössötyksen ja kvartaalitalouden paisuttelun alle. Talousuutisia tulee kilpaurheilun ohella lähes kaikkien uutisten yhteydessä. Sosiaalisesta ulottuvuudesta puhutaan satunnaisesti, ja ideologinen hegemonia välttelee vahvemman yhteiskunnan rakentamista keskusteluaiheena. Vastuunotto finanssimailman mielikuvitustalouden veloista siirtää yhteiskunnallisia uudistuksia tämän sukupolven aikahorisontin tuolle puolen.

Poliittista analyysia harrastamaton perussuomalainen ei ole siinä tietoisuuden tilassa, että rakenteellisten uudistusten tuottaminen henkisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä ja yhteistoiminassa onnistuisi. Julkista ja kansanvaltaista peruspalvelua ylläpitävillä veroille ja maksuille halutaan kielteinen arvovaraus, mutta samaan hengenvetoon hyväksytään palvelusetelit osamaksuna kaupallisesta palvelusta. Subjektiivinen oikeus terveyteen, sairauden hoitoon ja moniin hyvinvointiyhteiskunnan tukipalveluihin on ehdollistumassa. Maksukyvyllä alkaa jo nyt olla merkitystä palvelun saamisessa ylipäätään.

Mikä on sosialidemokratian strategia tällaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa? Olemmeko hyväksymässä ”vanhan puolueen” roolin, joka ei enää haikaile yhteiskunnallisten uudistusten perään? Onko yhteiskunnallinen passivoituminen uuden ajan kiveenhakattu periaate? Pitäisikö ”vähemmän julkista sektoria” sijasta lähtökohtana olla ”enemmän yhteistä vastuunottoa”? Voidaanko kehittää uusia rahoitusinstrumentteja infrastruktuurin, osallistamisen, työllistämisen ja peruspalveluiden parantamiseksi? Eikö yhteinen julkinen sektori palveluineen pitäisi nähdä osana reaalitaloutta eikä osana voitontavoittelua? Pitäisikö suunnata katse yli kaikkien päiden siihen tulevaisuuteen, jonka toivoisimme nuoren sukupolven elämäntehtäväksi?

Miksi näin?

2011-10-17T23:10:00.001+03:00

Talolla taas tavattiin. Puhuttiin taloudesta: Euroopan finanssikriisistä, Suomen talouden näkymistä, tekeillä olevasta tulopoliittisesta raamiratkaisusta. Alustajanamme oli Seija Ilmakunnas, Palkansaajien taloudellisen tutkimuslaitoksen johtaja. Heti alkuun todettiin, että ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden - ja vielä erityisemmin Euroopan ja Suomenkin taloudellisen tulevaisuuden. Seuraavat kommentit menevät kirjoittajan piikkiin - ne on poimittu muistiinpanoista.

Kaiken kurjuuden keskellä kuitenkin todettiin, että vuoden 2009 talouskriisistä toivuttiin kohtalaisen hyvin, vaikka 50 000 työpaikkaa katosikin. Lomautukset irtisanomisten sijasta osoittautuivat hyväksi lääkkeeksi.

Kun sitten puhutaan tästä vuodesta, niin jotakin positiivistakin on näkyvissä. Palkkasumma on kasvanut 6 % ja julkinen talous on kehittynyt hyvin. Iso kuva on kuitenkin varsin hämärä. Ovatko suuret eurooppalaiset pankit hyytymässä? Jos menee huonosti, loppuvatko yrityksiltä lainansaantimahdollisuudet? Mielikuvat ovat alamaissa, mutta reaalitalous ei ole mennyt pakkaselle. Ainakaan toistaiseksi meillä ei ole vielä talous hyytynyt. Saksassakin, Euroopan keskeisessä talousmahdissa vienti vetää itse asiassa huippuhyvin. Muissakin vientimme kannalta tärkeissä maissa talous ei ole kuralla, pikemminkin päinvastoin. Öljyn ja raaka-aineiden hinnatkin ovat rauhoittuneet.
Maailma ei siis ole yksitotinen. Eurooppalainen kriisi on ennenkaikkea poliittinen, se luo uskon puutetta taloudelliseen mielikuvakenttään. Selvästi on nähtävissä, että Euroopan Unionia ei ole luotu kriisioloja varten. Etelä-Euroopan maiden holtittomuus on korostunut keskustelussa. Olisi syytä muistaa, että kaiken takana on kuitenkin USA:sta lähtöisin oleva finanssikriisi, joskin omiakin virheitä on tehty.

Saksassa on poljettu palkkoja alas viimeisen kymmenen vuoden aikana samaan aikaan kun yritykset ovat kasvattaneet voittojaan ja ovat yhdessä pankkien kanssa investoineet Etelä-Eurooppaan. Siellä on puolestaan löysäilty. Markkinoita pitäisi osata säädellä. Erityisesti ranskalaiset ja saksalaiset pankit ovat tehneet suuria investointeja Etelä-Euroopan maihin.

Finanssipolitiikan kiristäminen on kuitenkin riskialtista puuhaa. Kun kaikki pakotetaan yhtaikaa elvyttämään ja kiristämään vyötä, tulos saattaa muodostua juuri päinvastaiseksi kuin mitä on oletettu. Myös meillä on taipumusta maalata taloudellista tilannetta todellista huonommaksi.

Onko järkeä tieten tahtoen supistaa julkista sektoria säästötavoitteiden muodossa sanomatta samalla, mitä näillä säästöillä oikein tehdään? Jää vaikutelma, että poliitikkojen kansantalouden taseiden lukutaito on puutteellista. Meillä näyttäisi olevan taipumus tehdä väärää politiikkaa etenkin nousukauden loppuvaiheessa. Ilmeisesti euro valuuttana ei ole kriisissä, mutta noudatettu konservatiivinen talousdoktriini on umpikujassa - tai ainakin todella kovien, markkinoita ohjaavien korjausten edessä.
Suomen työmarkkinaosapuolten raamiratkaisu - jos se nyt saadaan aikaan - on merkityksellinen ja selkeyttävä koko maan talouden kannalta. Elinkeinoelämän Valtuuskunta on joutunut tarkistamaan lähestymistapaansa kokonaisvaltaisen lähestymistavan suuntaan, mitä voidaan pitä tärkeänä suunnanmuutoksena viime vuosien yhteisesti sopimisesta irrottautumista viitoittaneeseen linjaukseen.

Mitä välineitä meillä on reaalitalouden vahvistamiseen? Yhtenä merkittävänä ulottuvuutena keskusteluun nousi kuntatalouden ja julkisten palvelujen suuri merkitys reaalitalouden osatekijänä. Yhteisiä palveluja on vahvistettava, julkista säästämistä voimavarojen kartuttamisen muodossa innovoitava edelleen. Kun pankkilaitos on yhä selvemmin ryhtynyt vahvistamaan omaa tulostaan asiakkaidensa rahoilla, eikö kunta voisi itsekin ryhtyä pankiksi ja laskemaan liikkeelle joukkovelkakirjalainoja tärkeiden palveluiden rahoittamiseksi? Maailmalta löytyy esimerkkejä tästäkin mahdollisuudesta. Uusia julkisen talouden rahoitusinstrumentteja reaalitalouden tukemiseksi ilmeisesti tarvitaan.

Niinpä niin, kaiken takana on ihminen, odotuksineen, intohimoineen ja ratkaisutapoineen. Mäkeläisen Tauno, yhdistyksen pitkäaikainen jäsen, runoilija ja kansantaiteilija parhaasta päästä, kuvasi tuntojaan jo viime vuosituhannen lopulla runossaan "Miksi näin" seuraavaasti:

Käänneaikoja

2011-10-12T12:04:00.001+03:00

Tässä joutuu taas kerran palaamaan vanhan mestarin, Karl Marxin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin teemoihin. Nyt on kysymys dialektiikasta yhteiskunnallisessa kehityksessä. "Yhteiskunta kehittyy vastakohtien kautta kohden uusia muotoja. Uuden yhteiskunnan ja uuden ajattelun on kasvettava vanhan kohdussa, josta se nousee ja muodostaa vaihtoehdon vanhalle, poistumassa olevalle rakenteelle. Työväenliikkeen tehtävänä on toimia kätilönä uuden yhteiskunnan esiintulossa."

Tuon Työväen Akatemiassa sosialismin historian ja teorian oppitunneilla esitetyn kuvauksen laitoin tässä lainausmerkkeihin, vaikka se ei suora lainaus olekaan muualta kuin omasta muististani. Siinä mielessä se on kuitenkin autenttinen, että se kuvaa vanhan mestarin dialektista metodia (hän ei itse koskaan käyttänyt ilmaisua dialektinen materialismi). Ihmiseloon sattuu tuollaisia hetkiä, jolloin voi kokea historian siipien havinaa ja tunnistaa vanhojen mestareiden ajatuksenjuoksun pitkät syklit.

Tästä ei ole kuin parikymmnentä vuotta aikaa kun kapitalismi julistettiin lopulliseksi voittajaksi suhteessa sosialismiin ja historia tältä osin loppuneeksi, loppuunkäsitellyksi. Kuitenkin jo silloin oli markkinavoimien sisällä muhimassa taloudellisen hegemonian valtaamassa oleva monetarismi, joka sittemmin sai yhä uusia muotoja finanssimarkkinoiden uusien tuotteiden muodossa. Kapitalismi irtosi ihmisen mielikuvituksen ja siinä jylläävän määrättömän ahneuden muodossa ja ryhtyi tekemään rahaa olemassaolevasta ja oletetusta tulevasta rahasta. Syntyivät odotusarvot ja niiden varassa toimivat finanssilaitokset. Perinteinen pankkitoimintakin muutti muotoaan ja ryhtyi pelaamaan asiakkaidensa rahoilla, odotusarvoilla ja niiden varaan syntyneillä rakenteilla.
Tulokset tästä historiallisesta ja lopulliseksi kuvitellusta kapitalismin voitosta ovat nyt kaikkien nähtävillä. Odotusarvojen ja niillä pelaamisen myötä ovat syntyneet mielikuvituksellekin ylivoimaiset velkamassat, jotka nyt edellytetään maksettavan reaalisen työn ja reaalitalouden tuotoilla. Markkinoiden pelitalouteen henkisesti ja ideologisesti tarrautuneet, edelleenkin vallassa olevat voimat yrittävät saada reaalitalouden lunastamaan pelimaailmassa syntyneet, mielikuvituksen tuotteena syntyneet ja asiakirjoilla vahvistetut vastuut.

Niiden määrä jotka näkevät tuon vekselin lunastamisen mahdottomaksi, on kasvanut - kiitos internetin ja entistä vapaamman tiedonvälityksen - niin suureksi, että uskottelu tuon vekselin lunastamisen pakosta tai mahdollisuudesta ei ota enää oikein onnistuakseen. Muutos on käymässä välttämättömäksi. Rahamaailman mielikuvia ja odotuksia tuhoavaa latvapaloa ei voida rajata enää yhteen maahan. Yhä selvemmin nähdään että koko järjestelmä on käännekohdassa. On palattava vähemmän tuottavaan ja hitaammin kasvavaan reaalitalouden maailmaan.
Käännekohta on siis tulossa ja toimenpidevalikoima on pantava uusiksi. Mitä ovat reaalitalouden uudet instrumentit, siitä eivät finanssimaailmasta palkkaansa saavat talousasiantuntijat ole vielä sanoneet mitään.

Vompatti järjestöelämän symbolieläimenä

2011-10-08T14:07:00.004+03:00

SDP:n puolueneuvsoton 7.10. 2011 kokouksessa puoluesihteeri Michael Jungner nosti jonkinlaiseksi poliittiseksi epätoive-eläimeksi Vompatin (engl. vombat). Alkuirjaimia noukkimalla englanninkielen sanasta voi johtaa lausahduksen "vaste of money, brain and time" eli kysymys on ilmiöstä, jossa tuhlataan rahaa, aivoja ja aikaa. Kun puolueelle on nyt nimetty uusi järjestöpäällikkö, niin tuota vompatti-ilmiötä kannattaa
katsella poliittiseen järjestelmäämme kuuluvana ilmiönä.

Rahan tuhlaaminen? Kansalaisjärjestöissä eletään jäsenten ja heidän edustajiensa valvonnassa; hallinto on avointa ja tietoa rahankäytöstä on tavallisenkin jäsenen saatavissa pääpiirteitten osalta. Tuhlailusta ei voi tällä hetkelä poliittista järjestelmää syyttää, SDP:kin on joutunut karsimaan organisaatiotaan ja keventämään hallintoaan. Yhteiskunnan tukea poliittiselle järjestelmälle voidaan pitää yhteisten voimavarojen kartuttamisena, osallistamisen kehittämisenä ja siten demokratian tärkeänä rakenneosana. Osallistamisen valtatie kansalaisjärjestöjen kautta on vielä pääosin rakentamatta, joten tältä osin poliittinen vompatti on pikemminkin alikehittynyt kuin resurssien tarkoitukseton ahmija.

Brain, ajatusten tuhlaaminen? Järjestöelämän ja edustuksellisen demokratian suuria kysymyksiä on henkisen pääoman ja voimavarojen saaminen parhaalla mahdollisella tavalla rikastuttamaan ja myös kehittämään olevia oloja. Työelämän hierarkiset rakenteet jättävät henkisten voimavarojen käyttööntulemisen usein pelkän sattuman varaan. Muodolliset pätevyydet takaavat tietenkin jotain, mutta luova prosessi koskee kaikkia ja niin muodoin myös osaamisen ja havahtumisen tuloksien tulisi päästä helposti ja systemaattisesti laajempaan tarkasteluun ja ennakoluulottomaan prosessointiin. Hierarkian - edustuksellinen demokratiakin on hierarkia - huipulla olevat ovat kosketuksissa tähän ideamaailmaan - mutta käsi sydämelle: tulevatko luovat ajatukset ja esitykset työstämisen ja soveltamisen kohteeksi yhden, keskeisessä asemassa olevan ihmisen preosessoinnin tuloksena? Juuri henkisen pääoman soveltamisen alueella Vompatti-ilmiö taitaa olla vahvoilla.

Ajan tuhlaaminen? Luulisi että nykyisenä kiireisenä aikana aikaa ei tuhlata ollenkaan, ollaan ehkä liiankin tehokkaita - vai ollaanko? Kuntauudistuksessa puhutaan työssäkäyntialueista. Puolueorganisaatio elelee edelleen vanhassa asussaan, hevospeliaikaisien työssäkäyntialueiden ajassa. Puoluekokoukset vilahtelevat ohi vinhaa vauhtia, ehditäänkö tuossa tohinassa laittaa liikkeelle tähän aikaan sopivaa poliittisen koneiston uudistamista? Entä työväentalot ja niiden arvokas säilyttäminen? Aikaa ei ole niidenkään kohdalla tuhlattavaksi asti. Uudistusten laittaminen liikkeelle vaatii rohkeaa ja rivakkaa, strategista otetta. Muuten aika karkaa karkaa katajikkoon, vierii vehkavaarasille. Ajan suhteen vompatti näyttää voivan vähän liiankin hyvin.

Big versus strong society

2011-09-12T15:55:00.000+03:00

Britanniassa on konservatiivinen hallitus ja sen pääministeriDavid Cameron ottanut käyttöön uuden käsitteen julkisesta,yhteisestä sektorista: Big Society - suuri yhteiskunta. Se perustu ajatukseen, jonkamukaan ikääntyvässä Euroopassa ei julkisia palveluja kyetä enäätulevaisuudessa tuottamaan siinä määrin, että kaikkienhyvinvointi ja lisääntyvä palvelutarve kyettäisiin kustantamaan.”Big Society” tarkoittaa tässä kielenkäytössävapaaehtoistoiminnan ja hyväntekeväisyyden lisääntyvää osuuttapalvelujen tuottamisessa.

Oma-apu, lähimmäisen auttaminen ja vaihtotalous tunteihin jatoveihin perustuen on sukua tälle ajatukselle. Reaalitaloutta siinäon mukana sen verran, että työtä vaihdetaan työhön aikapankkienkautta. Mielikuvitustalouteen sillä on kuitenkin yhteys toimeentulonkautta: ilman rahaa, vaihdon välinettä eläminen käy suurensydämen yhteiskunnassakin hankalaksi ja mitä suurimmassa määrineriarvoistavaksi.

Hyväntekeväisyys hyvinvoinnin pohjana voisi toimia, jos ihmisenperustoimeentulo on jollakin tavalla tullut turvatuksi. Eläkkeelläolevien suurta joukkoa houkutellaan aktiivisesti mukaanhyvinvointityöhön. Selvää on että se ainakin joltakin osinkorvaa palkattua julkisen palvelun työtä. Aika pian ja useintörmätään kuitenkin vapaaehtoistyön ongelmiin, auttajanjaksamiseen, vastuukysymyksiin, työn kustannuksiin, oikeusturvaan, luotettavuuteen. Hyvän mielenvarassa jaksaa jonkin aikaa, mutta raja tulee vastaan jo paljon ennenkuin palvelun tarve tulee tyydytettyä. ”Big Societyn”palveluperusta horjuu eikä vastaa korkean teknologian yhteiskunnanasettamia laatu- ja pysyvyysvaatimuksia.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on osoittanut, että vahvaanrahoituspohjaan perustuva julkinen palvelurakenne generoitaloudellista voimaa ja vitaaliteettia muutenkin kuin siinätärkeimmässä, palveluja, perusturvaa ja hyvinvointia tuottavassavälittömässä muodossa. Palvelujen työvoimavaltaisuus tuottaavoimavaroja paikalliseen kulutukseen, pitää yllä liiketoimintaa jayritteliäisyyttä. Se pitää yllä myös sitä huiman hyvääinfrastruktuuria, johon me olemme täällä pohjoisessa tottuneet jakasvaneet.

Julkinen talous tarvitsee tuekseen verotuksen ohella myös muitarahoitusinstrumentteja. Esimerkiksi kunta, jolla on veronkanto-oikeusja melkoisia määriä vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta, voisi itsekinavata toimintaansa pankkiulottuvuuden ja laskea liikkeelle julkistapalvelutuotantoa tukevia velkakirjoja, ”bondeja”. Sopimustenmukaisten palkkojen maksaminen on yksi tärkeä ehto vahvanyhteiskunnan syntymiselle. Se tuottaa verotuloja, kulutuskysyntää,palvelupohjaa – lyhyesti sanottuna elinvoimaista elinkeinoatyössäkäyntialueella.

Uudet rahoitusinstrumentit perustuvat siihen tosiasiaan, ettäihmiset ovat valmiita tukemaan julkista, avointa ja kansanvaltaistapalvelurakennetta. Sen tärkein valvoja on kansanvaltainen, avoinhallinto, määräaikaiset toimielimet ja poliittisen demokratianmukanaan tuoma, kansalaislähtoinen kontrolli. Julkisiinpalvelubondeihin sijoittava sijoittaa selkeään, välittömästireaalitaloutta tukevaan palveluun. Niistä julkisen taloudenkannattaa maksaa myös sijoittajalle käypää velkakirjakorkoa, ehkäenemmänkin.

Pörssisijoittaminen on yhteisen sektorin kannalta paljonriskialttiimpaa eikä sen hyvinvointivaikutukset ole selkeitä.Pelitalouden vastapainoksi olisi luotava suoraan reaalitalouteen javälittömään hyvinvointiin suuntautuvaa sijoitustoimintaa. Kuntienrooli tässä on tärkeä ensaisijaisena toimijana, koskapankkitoiminta on lähtenyt mukaan finanssikeinotteluun tavoitteenaanomien voittojen maksimointi ja asiakkaidensa – myös julkisensektorin – varoilla rikastuminen.

Vapaaehtoistyöhön ja hyväntekeväisyyseen perustuva Big Societyon avoveteen keitettyä kahvia. Se mitä me tarvitsemme on ”StrongSociety”, vahvoilla resursseilla ja hyvällä itsetunnollavarustettu hyvinvointivaltio.

Vi rekker våre hender...

2011-07-23T12:23:00.004+03:00

Dagfin Rimestadista, norjalaisesta lasten ja nuorten laulujentekijästä tuli sodanjälkeisessä Norjassa ja koko pohjolassa aatteellinen kulttihahmo. Tämä mies vangittiin nuorena sosialidemokraattina toisen maailmansodan aikana ja kuljetettiin Saksaan. Siellä hän joutui Sachsenhausenin keskitysleiriin yhdessä monien muiden aatetovereiden kanssa. Hän säilyi hengissä samoin kuin Erich Nielsen Tanskasta. Viimemainitusta tuli Tanskan DUI-Lej och Virke nuorisojärjestön pääsihteeri, Dagfin puolestaaan alkoi säveltää ja sanoittaa lauluja Framfylkingenille, Norjan Työväenpuoleen lapsi- ja nuorisojärjestölle. Yhteisenä lähtökohtana suuntautumiselleen noilla kahdella miehellä oli ajatus: toisen maailmansodan ja keskitysleirien kauhut eivät saa enää koskaan toistua. Uudelle sukupolvelle on iskostettava mieliin yhteisöllisyyden, rauhan, solidaarisuuden, jopa kansainväisyyteen ulottuvan yhteistoiminnan merkitys resursseiltaan rajallisella maapallollamme.

Dagfinin vaikutus koko Pohjolan sosialidemokraattiseen nuorisotoimintaan oli valtava. Hän teki lauluja leireille, kävi pitämässä laulu- ja musiikkikursseja. Laulu-, tanssi ja leikit olivat Dagfinin, keskitysleirikävijän ominta, rakastettua antia nuoremmale sukupolvelle.
Dagfin Rimestadin aateperintö on joutunut aika ajoin kovalle koetukselle. Olof Palmen hautajaisissa Unga Örnar-lapsikuoro lauloi tämän blogin otsikkoon nimensä antanutta laulua, joka Suomessa tunnetaan nimellä ”Tovereina toimikaamme”. ”Fåglarna är fria, utan gränser deras värld. Du och jag vi skulle vilja följa deras färd…” Eli ”linnut ovat vapaita, ilman rajoja on heidän maailmansa. Sinun ja minun tulisi haluta seurata heidän matkaansa”. ”Världen är en stjerne och menskene de fjerne” – ”Maailma on tähti ja me ihmisen olemme siellä kaukaisuudessa”. Vi tar kampen mot grå pessimisme” – ”me ryhdymme taisteluun harmaata pessimismiä vastaan”. ”Uudenlaisen maailman tää joukko luoda tahtoo” – laulettiin Nuorten Kotkain järjestämällä kansainvälisellä lastenleirillä lahdessa vuonna 1972. Senkin laulun säveltäjä ja sisällön ideoija oli Dagfin Rimestad. Pohjoismaisilla leireillä noita lauluja opittiin – Utöyan saarellakin Oslon ulkopuolella on suomalaisia nuoria ollut niitä pohjoismaisilla leireillä kuulemassa ja oppimassa.
Pohjoismaisen sosialidemokraattisen nuorisotoiminnan sanoma on vahva ja vaikuttava vielä tänäänkin. Se haastaa meitä voittamaan vihamme ja sen sisältämä patoutunut, tuhoisa epätoivo. Viikinkien historiasta tunnetulle berserkkimäiselle raivolle ja tuhovimmalle ei saa antaa enää valtaa. Synkimpänäkin hetkenä on muistettava Dagfinin ja Erich Nielsenin – keskitysleirin kauhuissa vastavoimaksi tiivistämä aate ihmisten yhdenvertaisuudesta ja oikeudesta unelmiensa toteuttamiseen. Oslossa ja Utoyan saarella tapahtuneen räjäytysiskun ja verilöylyn keskelläkin on jaksettava nostaa lippu uudenlaisen huomenen puolesta.
Olisikohan juuri nyt oikea aika herättää uudelleen henkiin jo vähän unohduksiin painunutta Dagfinin Suomeenkin tuomaa lauluperinnettä?

Kokoustekniikasta apua hallituskuvioihin

2011-06-15T05:40:00.000+03:00

Ennen vanhaan järjestötekniikan avainkohtia oli kokouksen kulun läpivienti niin, että demokratia voi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla. Kun käsiteltävässä asiassa oli tehty useita toisistaan poikkeavia esityksiä, teki puheenjohtaja esityksen äänestysjärjestyksestä tavoitteena päätöstilanne, jossa eniten ääniä saanut vaihtoehto tehdyistä esityksistä tulee päätökseksi.

Hyvin johdetussa kokouksessa ei suinkaan ollut tarkoituksena yrittää nujertaa vaihtoehtoisten esitysten tekijöitä ja heidän tavoitteitaan, pikemminkin sallia vaihtoehtojen kypsyminen täysiin mittoihinsa. Suhteellisessa vaalissa on pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta: vaihtoehtojen pitää voida elää ja kehittyä niin että ne ratkaisutilanteessa ovat kypsiä valittaviksi.

Hallitusta muodostettaessa näyttävät nämä vanhat hyvät käytännöt painuvan taka-alalle. Tilalle nousee helposti parlamentaariseen käytäntöön kuuluva yhden vaihtoehdon ja “hallitus vastaan oppositio” vastakkainasettelun periaate. Ikävä sanoa, mutta tällainen lähestymistapa ei tee oikeutta niille kohtalaisen selkeästi artikuloiduille vaihtoehdoille, joista kansa on päässyt vaaleissa äänestämään. Erilaisia sisältöjä edustavat poliittiset linjaukset joutuvat lehmäkauppoja sisältävään lihamyllyyn ja tuloksena on usein laihoja kompromisseja, joita kukaan ei kauhean mielellään kannata. Loppuvääntö hallitusta muodostettaessa on maan parhaita poliittisia voimia sisällöllisesti ja henkisestikin rampauttavaa – jos pidetään kiinni parlamentaarista demokratiaa edustavista perinteisistä käytännöistä: yksimielisyyten pakotettu hallitus, vastassaan tehdyistä kompromisseista voimaa generoiva ja herjoja aikaansaava oppositio.

Entisaikojen kokouskäytäntö ei jättänyt sijaa henkiselle väkivallalle päätöksenteossa eikä sanansijaa hävinneille muussa mielessä kuin oikeutettuna pyrkimyksenä päästä omien ehdotussisältöjensä kanssa enemmistön tukemaksi. Nyt seuraa olennainen kysymys: kun vaalituloksen sanelemassa koalitiohallituksessa on väkisinkin selviä linjaeroja ja ratkaisutapoja olennaissa kysymyksissä, eikö olisi parasta jo hallituksen piirissä valmistautua tekemään hyvin valmisteltuja vaihtoehtoisia ratkaisuesityksiä ja tuoda ne eduskunnan, maan politiikan suunnasta päättävän, kansan valitseman elimen ratkaistavaksi vanhan, hyväksikoetun kokouskäytännön mukaisesti? Näin olisi hyvä toimia varsinkin nyt, kun eduskuntaan on tullut huomattava joukko uusia kansanedustajia ja sisältöjen suhteen vielä kypsymässä olevia poliittisia ryhmittymiä.
Ei se maalle ole häpeäksi että vaaleissa nousee esiin tasavahvoja ryhmiä, joilla on erilaisia käsityksiä politiikasta ja sen toteutustavoista. Ongemaksi muodostuu se, että nämä ryhmät pakotetaan hallitusohjelmassa tehtyä ohjelmatyötä murjoviin kompromisseihin.

Eikö olisi parempi tunnustaa erilaisten linjausten todellisuus ja valmistautua etenemään eduskunnalle periaateratkaisuissa tarjottavaan poliittiseen hedelmälautaseen sen sijasta että ratkaisun pohjaksi tarjotaan vastakkaisten makujen muodostamaa kompromissikeittoa? Kun valtioneuvostoon on sisäänrakennettu poliittisten valtiosihteerien järjetelmä, luulisi olevan mielekästä valmistella vaihtoehtoisia esityksiä suuren salin kokoustyöskentelyä varten.

Tällaisessa tilanteessa tarvitaan uudenlaista ajattelua. Mikäpä olisi parempaa sen pohjaksi kuin järjestöelämässä hyväksi koettu käytäntö, jossa kokoustekniikan parhaita perinteitä noudattaen useista esityksistä nousee paras totetettavaksi käytännöksi. Tämä olisi pieni muutops hallitustyöhön mutta suuri harppaus kohden demokratiaa koko kansakunnalle.

Pieni vappupuhe

2011-04-29T11:02:00.002+03:00

Eläköön työn vapautus!

Meidän kulttuurimme oletuksen mukaan ihminen elää vain kerran, yhden ainutkertaisen elämän. Tuon matkan varrella tulee itsekukin joskus kysyneeksi, kuinka tämä ”projekti” omalta kohdalta oikein onnistui? Ihanteelliseen tulokseen pääsee tuskin kukaan ja siinä mielessä jokainen voi olla tyytyväinen siihen osasuoritukseen johon elämänsä aikana yltänyt. Mutta aika usein moni joutuu toteamaan, että toisissa olosuhteissa minusta olisi irronnut itselle ja maailmalle ehkä muutakin. On suunnattoman katkeraa joutua toteamaan elämän valuneen kuin hiekka sormien lomasta ennen kuin sitä pääsi kunnolla tahdon ja taipumusten mukaan muovaamaan.

YK:n ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien julistukset edellyttävät ihmisen syntymistä vapaaksi ja oikeutetuksi rakentamaan ja muovaamaan elämäänsä omien taipumustensa mukaisesti, osana yhteisöä ja tuon oikeuden myös kanssaihmiselle suoden. Yhteisö asettaa rajoituksia ja velvoitteita, mutta ihmisoikeuksien universaali henki velvoittaa ja rohkaisee ihmistä itsensä löytämiseen ja yhteisön rakentamiseen suuren, kaikille yhteisen omaehtoisuuden periaatteen varaan.

Nämä elämän kannalta olennaiset periaatteet ovat jatkuvasti taustalla, kun rakennamme elinyhteisöämme, asetamme tavoitteita ja velvoitteita. Jokainen sukupolvi odottaa vihdoinkin sellaisen aikakauden koittavan, että suuri unelma ihmisyydestä voisi myös omalla kohdalla toteutua.

Yhä uudelleen joudumme kuitenkin kokemaan, miten vuosien kuluessa haaveet haalenevat, unelmat romuttuivat ja ilmeet vakavoituvat. Elämän realiteetit eivät avanneetkaan ovea unelmaan. Sen hahmottaminenkin taisi jäädä puolitiehen. Kukaan ei kaiken kilpailun ja toimeentulon pakon edessä havainnut, että rakenteet eivät sittenkään salli omaehtoisuuden, omista ehdoista lähtevän itsensä toteuttamisen ajankohtaistumista. Onnekastakin painaa onnistumisen pakko ja välinpitämättömyyden voimalla taka-alalle tungettu tietoisuus siitä että kaikki ei sittenkään ole niinkuin pitäisi. Erityisen vahvana ihmisen luovuttamattomnien oikeuksien yllä leijuu epäily, että välipitämättömyys, velttous ja laiskuus ovat sittenkin kaikkein hallitsevimpia periaatteita. Siksi ihminen on pakotettava ponnistelemaan, hyväksymään annetut olosuhteet ja toteuttamaan nurkumatta oma tehtävänsä yhteisössä siinä paikassa mihin on sattunut joutumaan.

Mihinkä katosi se aito innostuis ja toiveikkuus jonka aistii koulunkäyntiään aloittavan lapsen ilmeissä ja eleissä. Vielä penkinpainajaisissakin tulevan ylioppilaan toivoa on jäljellä vaikka elämän realiteetit ovatkin jo alkaneet painaa mieltä ja ehkä tulevaisuudenuskoakin.

Vieläkö puhtaan ylioppilaslakin alla elää usko ihmisoikeuksien toteutumiseen omalla kohdalla? Joko olemassaolevat rakenteet alkavat rusentaa uskoa mahdollisuuteen aidosta itsensä toteuttamisesta? Onko rohkeutta katsella yhteiskuntaa ja sen ratkaisumalleja omista, todellisista tarpeista ja toiveista kiinnipitäen?

Omaehtoisuuden, ihmisen aidon toteutumisen kipinän soisi elävän vapunseudun iloittelussa, laulujuhlissa, mielenosoituksissa, juhlissa tai maaseudun rauhaan suuntautuvilla retkillä. Tuohon tavoitteeseen on valtavan enemmistön osalta vielä pitkä matka. Kansanvaltainen hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin jo antanut aavistuksen siitä, että se sittenkin on mahdollinen tulevaisuudessa, historian sisällä, omana elinaikana, oikeasti.

Sitä - usein piilotajuista ja lannistettua - toivetta on ihmisestä mahdoton sammuttaa.

Wörglin ihme

2011-01-02T17:29:00.001+02:00

Michael Unterguggenberger, veturinkuljettaja Itävallan Wörglistä löytää ensimmäisessä maailmansodassa Galiziassa Ukrainassa rintaman läheisyydestä lehden nimeltä ”Physiokrat”. Lehden tekijästä ei ole tietoa mutta Michael keskeyttää sotimisen hetkeksi ja alkaa lukea. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumasarja joka muuttaa 15 vuoden kuluttua elämänmenoa hänen kotikaupungissaan Wörglissä. Lehden artikkeliin perustuen Alppien ympäröimässä kylässä aloitetaan kokeilu, josta ennenpitkää kirjoitetaan Amerikassa, Ranskassa, Saksassa. Kysymys on tavallisen veturinkuljettajan harvinaisesta taloudellisesta tarkkanäköisyydestä, joka johtaa Wörglin ihmeen syntymiseen.
Tarinan päähenkilö, Michael Unterguggenberger syntyi 15.8. 1884 Tirolissa tavalliseen työläisperheeseen. Lainarahoilla hän opiskelee mekaanikoksi ja pääsee Wörglissä, ratojen risteyskohdassa rautateille töihin. Pieni mies ei ole voimakas, mutta hyvä puhuja sen sijaan kylläkin. Hän on liittynyt jo 1904 Sosialidemokraattiseen työväenpuolueeseen ja rautatieläisten ammattiliittoon. Hän lukee Marxia ja Engelsiä, tutustuu Henry Fordin elämäkertaan.
Rintamalla luetussa lehdessä puhutaan rahasta ja sen kulku ja kierto kiehtoo Michaelia syvästi. Rahan tulee liikkua, raha ei ruostu, sitä voidaan pääomana kartuttaa; koroilla ja korkojen koroilla voidaan saada aikan yhtä ja toista. Lehden artikkelissa puhutaan omasta, ns. vapaarahasta, jonka avulla talous saataisiin toimimaan.
Maailmansodan jälkeen talous lamaantuu ja 1920-luvun lopulla romahtaa New Yorkin pörssi. Itävalta-Unkarin pääkaupungissa suositellaan lääkkeeksi säästämistä. Unterguggenberger ei tähän usko, Wörglissäkin on ja paikallinen saha ja olutpanimo laitettu seisomaan.
Juuri ennen suurta talousromahdusta valitaan Michael Unterguggenberger arvalla pormestariksi 4000 asukkaan tasapainokylässä Wörglissä. Ilman rahaa ei kukaan mene ostoksille. Uusi pormestari pitää kokouksen paikallisessa kapakassa ja hän saa läpi omaperäisen ajatuksen, joka ei perustu säästämiseen vaan paikalliseen rahaan ja sen nopeaan kiertokulkuun. Hän haluaa, että nyt rakennetaan silta ja katuja pitää korjata, rakentaa putkisto jätevesiä varten ja koulurakennus uusia.
Suunnitelman toinen osa sisältää uuden, toisenlaisen rahan; jotta tuo omatekoinen raha pysyisi voimassa, tulee jokaiseen 10 shillingin seteliin kuukauden lopussa ostaa kunnalta 10 groschenin merkki jotta seteli pysyy voimassa. Tosin silloin setelin arvo on enää 9,90 shillinkiä ja siitä kuukauden päästä 9,80 shillinkiä. Tuo paikallinen raha, väriltään sinisiä ja vaaleanpunaisia seteleitä, on nimeltään ”työarvonvahvistus”. Setelissä lukee ”Jos puute vallitsee, luo työllä leipää” (”Liedert die Not, schafft Arbeit und Brot).
Paikallisten kauppiaiden on kuitenkin hyväksyttävä omatekoinen raha maksuvälineeksi. Alussa lähtee mukaan vain neljä, mutta aikaa myöten määrä lisääntyy. Työntekijät käyttäytyvät odotetusti, he tekevät ostoksia ja kauppiaiden liikevaihto alka kasvaa. Työttömyys pahenee Itävallassa, Wörglissä se on ruvennut nopeasti laskemaan. Puhutaan että Wörgliin on satanut rahaa taivaasta. Suurista rahasummista ei ole kysymys, sitä ei itse asiassa ole enempää kuin ennenkään. Omatekoiset setelin kiertävät vain vinhasti työläisiltä kauppiaille, sieltä tavarantoimittajille, sahalle, kapakkaan, rakennustarvikkeisiin, puutavaraostoon jne.
Naapurikylä ottaa Wörglistä esimerkkiä, rakennetaan uimala. Austrofasismi kiihdyttää samaan aikaan voimiaan Itävallassa, parlamentti ja demokratia uhataan hävittää maan tasalle – Wörglissä vallitsee sen sijaan ihmeellinen yksituumaisuus poiketen täysin 1930-luvun alun julmasta ilmapiiristä. Kylässä alkaa käydä ulkomaisia lehtimiehiä ihmettelemässä Wörglin talousihmettä. Ei mineraaleja? Ei suuryrityksiä? Vain pari värillistä seteliä? Siinäkö kaikki? Pormestari on koko ajan puhelimessa ja paljon matkoilla; hän pitää alustuksia Itävallassa, Sveitsissä. Hänestä tulee maan tunnetuin pormestari. Ehdotellaan jo Unterguggenbergeria maan valtiovarainministeriksi. Pian aikovat jo toisetkin kunnat seurata Wörglin esimerkkiä. Linz, Steyr, Spittal. Eikö Wörglin ihmeestä voisi tulla koko Itävallan ihme?
Ei käy päinsä. Sisäisessä kirjessään Itävallan valtionpankki on sitä mieltä, että Wörglin kaltaiset hankkeet pitää lopettaa. Puolitoista vuotta hankkeen alkamisen jälkeen kansallispankki lopettaa marraskuussa 1933 Wörglin paikallisrahan. Vain keskuspankki saa painaa arvopapereita. Unterguggenberger vastustaa tietenkin hankkeen lopettamista mutta ei voi kansallispankille mitään. Wörglin ihme on ohi, siniset ja punertavat setelit vedetään pois, rakennushankkeet ja muutkin työt pysähtyvät, Wörgl painuu takaisin yhteiseen itävaltalaiseen taantumaan.
Pian on myös Unterguggenbergerin poliitinen ura lopussa. Austrofasistinen hallitus liitokansleri Dollfussin johdolla kieltää Itävallan työväenpuolueen. Talousajattelija John Maynard Keyness ylistää muutamaa kuukautta myöhemmin Wörglin ihmettä tarkoittaen ”profeettoja, jotka näkevät yli epäoikeudenmukaisuuden”.
Ajatus ”vapaarahasta” painuu lähes unohduksiin pulpahtaakseen aina silloin tällöin uudelleen pintaan. Tälläkin hetkellä on Saksassa parikymmentä vapaarahakokeilua (mm. Urstromtaler, Chiemgauer, Rheingold) meneillään.
(Vapaa, lyhennetty käännös Die Zeit-lehden 22.12. 2010 numerosta, LdV)

Syysunelmia

2010-10-30T22:01:00.001+03:00

Tapanilan työväenyhdistyksen syysretkellä. Ilman esityslistaa, puheenvuoropyyntöjä tai muita kokousrutiineja. Annettiin ajatusten virran vapaasti yhtyä päivän ohjelmaan, Kisakeskuksen urheilukeskukseen tutustumisen muodossa. Heitettiin huulta, haisteltiin tuulta.

Kisakeskus näkyy pärjäävän, vaikka vajaa parikymmentä vuotta sitten tapahtuneen SVUL:n konkan myötä myös TUL:n ja sen alaisen urheilukeskuksen valtionapuja leikattiin. Annettiin vahingon kiertää - mutta TUL ei sittenkään tehnyt konkurssia.

Kisakeskus näyttää löytäneen oman lokeronsa liikuntakulttuurin moni-ilmeisessä kokonaisuudessa. Syksyinen Länsi-Uusimaan maisema osoitti vierailijoille sen, että eteläisestäkin Suomesta löytyy erämaista maisemaa.

Keskustelimme liikunnan merkityksestä. Intensiivinen ja säteilevä aamujumppamme vetäjä nosti huolestuneena esiin koululiikunnan muuttumisen säännöllisestä satunnaiseksi. Fyysiseen muisitiin olisi jo nuorena rakennettava tietoisuus moniåpuolisen liikuinnan suuresta merkityksestä koko persoonan täydelle kehitykselle.

Onko visioita? Kaksi nollaa lisää keskuksen tuloksessa antaisi opiston johtajan mukaan mahdollisuuden visioiden nopeampaan toteuttamiseen. Vielä ei näytä olevan aika jolloin uutta polkaistaan voimalla liikkeelle. Sekin aika saattaa olla tulossa.

Opiston historiasta kertova kirja palautti mieleen 1950-luvvun yhteiskunnallisen tilanteen, ristiriidat työväenliikken ja sosialidemokratian sisällä. Onneksi nuo ajat ovat takana, tilaa ehyemmälle sosiaaliselle tietoisuudelle on syntymässä.

Ruoka oli hyvää, saunat lämpimänä ja tuulen pieksämä vesi laiturin vieressä enemmän kuin raikasta. Hiekkarannan laineikossa runsaasti syksyn keltaisia lehtiä.

Onko kehitystä mahdollisuus vauhdittaa? Entinen poika kävi tanssittamassa tuntematonta tyttöä lavatansseissa. Miesten puolella kaveri kysäisi:
- Miltä vaikutti?
- No oli vähän niinkuin olisi Fiskars 10-auraa käännellyt...

Valtaa ja viestintää

2010-09-29T13:30:00.001+03:00

Sakari Kiuru, Yleisradion pääjohtaja 1980-luvulta on julkaissut Työväen Svistysliiton kustantamana johtamaansa parlamentaarista laitosta tarkastelevan kirjan. Kirja keskittyy luonnollisestikin hänen omaan pääjohtajakauteensa, mutta on siinä viittauksia sekä edeltävään että hänen jälkeensäkin tulevaan kauteen.

Sakari Kiurun kerrontatapa on juuri hänelle ominaisella tavalla analyyttistä ja samalla kertaa kevyttä ja syvällistä.Tätä taitoa ei ole kaikille suotu; siitä on suurta etua niinkin vaikeasti hallittavan kokonaisuuden kuin Yleisradion hallinnossa. Taustalla kirjan sanomassa on omaan aikaamme ulottuvia jännitteitä, eikä niistä vähäisin ole Yleisradion parlamentaarinen, hallitusvallasta riippumaton asema. Tämä on tärkeää, jos aikoo toteuttaa Yleisradion tehtävää tekemällä näkymätön näkyväksi.

Jännitteitä on tässä suhteessa aina ollut, sen sai Kiurukin omana aikanan todeta. Jännitteitä on ollut myös
sosialidemokratian suuntaan: SDP:n Lahden puoluekokouksen yhteydessä vuonna 1984 puoluejohtaja ja pääministerti Kalevi Sorsan "Infokratia"-puhe koettiin Yleisradiossa sen itsenäistä asemaa uhkaavaksi ja välit tulehtuivat, vaikka Sorsan sanoma lienee ollut tarkoitettu yleisemmäksi, myös kaupallisen median yliotteeksi parlanmentaarisesta vallasta. Syntyi ilmeisesti pysyvä jännite pääjohtajan ja SDP:n puheenjohtajan välille siitä, miten Yleisradio tehtäväänsä hoitaa.

Yleisradion hallintoneuvostossa sosialidemokraatit kuitenkin edustivat melko johdonmukaisesti hallintoneuvoston johtamaa parlamentaarista edustuksellisuutta, vaikka ainakin yhden kerran Kiuru joutui tiukkaan, jopa erouhkan sisältävään vääntöön SDP:n hallintoneuvostossa istuvan Lauri Sivosen kanssa.

Keskustapuolueen parlamentarismi osoittautuu Kiurun kirjassa ailahtelevaksi, siinä mielessä että ratkaisevissa
koitoksissa Keskustan edustajat asettuivat tukemaan Kokoomuksen johdonmukaisia kaupallistamispyrkimyksiä. Niiden lippulaivana oli MTV3, jota hallintoneuvoston oikeisto ajoi eteenpäin moniarvoisuuden ja kansallisen kulttuurin laajemman esittelyn motiivilla. Kun nyt katsoo ruotsalaisen Bonnier-suvun haltuun ajautunutta ja vain nimeksi omaa, kansallista ohjelmaa esittäävää MTV:tä, voi tekijän ajatuksenjuoksua tukien väittää suomalaisen porvariston syyllistyneen tässäkin epäisänmaalliseen tekoon. Pienen kansakunnan mainosrahoista maksetaan nyt bonusta varakkaalle ruotsalaiselle
perheyritykselle.

Parlamentaarinen tasapaino ja yleisradion itsenäisyyttä tukeva henki näyttää olleen aika vallitsevaa nonprofit-
laitoksessa; pääjohtajan vaikeana tehtävänä oli ottaa vastuuta ulkoisista suhteista ja varjella ainakin jossakin määrin myös Suomen puolueettomuuslinjan toteutumista; kansalliset kulttuurinsisällöt eivät nekään olleet aivan kiistattomia. Linnan "Täällä pohjan tähden alla" sarja tuli ruutuihin pääjohtajan tekemän hankintasopimuksen kautta. Toimittajien autonomia rajoitti Kiurunkin johtamisen ulottuvuuksia ja toimittajalakkokin saatiin sovituksi vaikeihkoissa olosuhteissa: lupamaksujen ja palkkojen korotuspaineet joutuivat siinä vastakkain.

Kansansivistys- ja osuuskauppamies Kiurun panos Yleisradion kehitykseen on ollut sekä periaatteessa että käytännössä merkittävä. Meillä on näihin päiviin saakka säilynyt kansan vahvasti tukema ja vailla kaupallista leimaa oleva Yleisradio. Yksityiset mediat ovat mustasukkaisia ja kateellisia YLE:n menestyksestä, jonka kruunuiksi Internetkaudella ovat tulleet sellaiset Ulottuvuudet kuin YLE-Areena ja YLE:n elävä arkisto. Ne ovat olennaisesti lisänneet kuuntelijan ja katselijan vapautta valita itse sopiva ajankohta lähetysten sisällöistä nauttimiseen.

Nykyisen hallituskauden aikana Yleisradion johtoon on muodostunut sille harvinainen värisuora; Yleisradiosta vastuussa oleva ministeri on Suvi Lindén, Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja istuu Kimmo Sasi, Hallituksen puheenjohtajana toimii Kari Neilimo ja toimitusjohtajan pysyväisvakanssin saanut Lauri Kivinen ovat kaikki porvarillistaustaisia toimijoita. Kun sanoma- ja aikakauslehdistö ovat mainos- ja ilmoitustulojensa johdosta riippuvaisia markkinavoimista, voidaan syystä olla huolissaan moniarvoisuuden toteutumisesta "näkymättömän tekemisessä näkyväksi". Uusi toimitusjohtaja valittiin jo toistaiseksi, Jungnerin joutuessa lähetämään vastoin tahtoaan määräajan tultua täyteen. Parlamentaarisen komitean yleisradion tueksi yksimielisesti esitettämää mediamaksua ei asiasta vastaava ministeri hyväksynyt, vaan tämän tärkeän laitoksen tulopohja jäi roikkumaan tyhjän päälle. Nähtäväksi jää, millä hinnalla Yleisradio rahansa tulevaisuudessa saa.

Jos entiset merkit paikkansa pitävät, tämä Non-profit-yhtiö joutuu tekemään tilaa kaupallisille vaihtoehdoille.
Kaupallisen median strategiset iskut ovat luku sinänsä; Urheiluopistosäätiön poliittinen tuki Tarja Haloselle ja Jani Sieviselle sai ilmeisesti tasapuolisuuden nimissä keskeisen aseman 28.9. -10 uutisissa vaikka mitään uutta ei aiemmin ilmoitetun lisäksi kerrottukaan. Onhan puolue- ja vaalirahakeskustelu rikostutkimuksineen painottunut vahvasti keskeisten edunsaajien eli porvarillisten hallituspuolueiden suuntaan. Mikäli oikein ymmärrän, myös Sakari Kiuru on tästä kehityksestä huolissaan.Sitä todistaa kirjan kuumeiset viimeiset sivut, joiden kirjoittamisen aikaan keskustelu mediamaksusta kävi kuumimmillaan.

Odotettavissa sosiaalisesti kylmenevää?

2010-09-27T19:45:00.001+03:00

Sosiaalisen jääkauden aika taitaa olla alkamassa. Millaisia merkkejä siitä on nähtävissä?
Sosialidemokratia ei ole kiinnostava aate; Palkansaajaväestö on siirtynyt siirtyy kokoomuksen kannattajiksi, joka on ainoa aito työväenpuolue; jokainen palkansaaja on oman onnensa seppä, yrittäjä omilla taidoillaan. Hän ei ole kiinnostunut politiikasta eikä käy äänestämässä. Hän ei osallistu järjestötoimintaan, koska siellä voi joutua tehtäviin joita hän ei hallitse.Kilpailuyhteiskunnassa yhteisyydestä, yhteistoiminnasta, aktivoitumisesta yhteisten asioiden hoitoon tai vastuunottoon on pääsääntöisesti haittaa. Puheenjohtajan, sihteerin tai rahastonhoitajan tehtävät vaativat taitoja joita tavallisella kansalaisella ei ole. Hän on systeemirelevantti, täydellisesti sopeutunut, jonka tehtävänä ei ole esittää kritiikkiä. Päinvastoin, on näytettävä hyvinsopeutuneelta, hyvinpukeutuneelta, edustavalta. Riskejä voi ottaa vain taloudessa, ei sosiaalisissa suhteissa.

Vanhat seniilit puolueet? Sosialidemokratia on vanha puolue, itseasiassa maan vanhin. Sen juuret ulottuvat poliittisena liikkeenä 1850-luvun puoliväliin. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on suurelta osin sosialidemokratian poliittisen tahdon ja mielikuvituksen ilmausta.

Kun Soini moittii vanhoja puolueita, se koskee tietenkin aivan erityisesti sosialidemokratiaa. Soini puolestaan hakee yhteyttä katolilaisuuteen joka on Euroopan suuri uskonnollinen valtavirta. Katolilaisuuden symbolit, Neitsyt Marian tähtikehä ja ultramariininsininen synnittömän sikiämisen viitan väri saavat ilmauksensa Euroopan Unionin lipussa. Katolinen Eurooppa rakentaa sosiaaliturvan perheen ja kirkon varaan. Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla ei tuossa Euroopassa ole tehtävää.

Tilalle on tulossa yrityspohjainen, pelkästään taloudellisiin mittareihin perustuva kapitalistinen hyvnvointivaltio jossa kaikki on uudelleen arvioitavana: hinnat, palkat, palvelusuhteen ehdot, rakenteet joissa palvelut tuotetaan. Keskeisiä toimijoita ovat yritykset, joilta palveluja tilataan. Yritykset ovat kuitenkin hallinnoltaan suljettuja, omistajilleen ja rakenteensa yläpäähän tulosta tuottavia yhteisöjä. Globaaliin kilpailuun vastataan tuottamalla hyödykkeet ja vähitellen myös palvelut siellä missä ne voidaan pienimmillä kustannuksilla tuottaa. Konservatiivinen puritaanisuus tuo tässä nähtäväksi timantinkovan ytimensä.

Sosialidemokratia voisi olla ylpeä sosiaalista oikeudenmukaisuuta ylläpitävästä hyvinvointivaltiosta, jos sillä olisi kannatusta kansan keskuudessa. Kansa kyllä vaatii hyvinvointipalveluja, mutta ei ole kiinnostunut sellaisen poliittisen rakenteen ylläpidosta joka turvaisi kansanvaltaan ja omana työnä tuotetun hyvinvointivaltion periaatteellisen säilymisen. Kansanvaltaiset, osallistavat rakenteet eivät kansalaista kiinnosta. Omistamiseen, voitontavoitteluun ja globaaliin kilpailuun pohjautuvat rakenteet ja palvelut korvaavat omana työnä tuotetut. Infrastruktuurin katoamisen myötä katoavat myös taidot. Peli on menetetty.

Vihreästä teknologiasta odotetaan uutta vaihtoehtoa. Ensimmäiset erät näyttävät johtavat meillä atomivoiman huomattavaan lisäämiseen, mitä seikkaa koko Eurooppa kauhistelee. Toisena linjana on bioperäisen, kotimaisen polttoaineen käytön voimaperäistäminen niin, että jopa eteläisen Suomen asutuskeskukset ja taajamat saisivat energiansa puusta ja muista bioperäisistä polttoaineista. Maataloudelle valmistellaan syöttötariffien ja muiden tukien muodossa uutta elinkeinohaaraa, joka on maan energian tuottaminen kotimaassa. Kivihiili ja maakaasu joutuvat ankaran, maksukyvystä piittaamattoman tasaverotuksen kohteeksi. Maksajana ovat asutuskeskuksissa asuvat ja elävät tavalliset ihmiset, palkansaajat, eläkkeellä olevat, työttömät.

Vihreiden poliittisiin linjauksiin tämä näyttää sopivan, koska se pakottaa valtaosan väestöstä vähentämään kulutustaan ja hakemaan vaihtoehtoisia elämäntapoja; pian koko kansa kulkee lapaset kädessä, pipo päässä ja tallukkaat jalassa, syö kotimaisia juureksia ja vihanneksia; perunaa ja viljaa käytetään vähemmän, koska niiden ruoaksi valmistaminen vaatii sitä kallista energiaa. Myös vihreät ovat katkaisseet yhteytensä vanhoista puolueista ainakin yhteen, nimitäin sosialidemokratiaan. Tässä suhteessa vihreillä ja perussuomalaisilla on paljon yhteistä: käydään kuumana asioiden puolesta, mutta ollaan kalseita hyvinvointivaltion rakentajia, ikäihmisiä ja heidän työvälinettään, vanhoja puolueita kohtaan.
Hyvinvointivaltioon ei ole enää varaa, koska sen kaupallistetut palvelut maksavat halvoista tuotantokustannuksista huolimatta yhä enemmän. Raha kasaantuu yhä pienemmälle piirille ja edessä on nyt jo Amerikassa nähtävä oireryhmä. Raha makaa tehottomana pienen vähemmistön omistuksessa, joka epätoivoisesti yrittää löytää sille sopivia sijoituskohteita. Oman maan hyvinvointi ei voi olla kohteena, koska laajoilla kansankerroksilla ei ole ostovoimaa.

Sosiaalinen jääkausi on edessä oleva todennäköinen vaihtoehto. Mot.

Käenpoika jai hyvinvointivaltio

2010-09-21T09:54:00.004+03:00

Ruotsissa on vaalit käyty ja pohjaa tulevaisuudelle rakennettu. Ruotsin Sverigedemokraatit nousivat vaa'ankieleksi oikeiston ja punavihreän opposition väliin. Kumpikaan puoli ei halua heitä populististen ja ulkomaalaisvihamielisten asenteiden vuoksi hallitukseen. Miten tämä vaikuttaa hallituksen ja opposition voimasuhteisiin, se nähdään vaalituloksen myötä.

Ruotsin Kokoomus, Moderaterna (Maltilliset) jatkaa käkitaktiikalla ja väittää olevansa maan ainoa aito työväenpuolue. Sanoma sisältää aimo annoksen mobbaavaa henkeä ja kunnioituksen puutetta Ruotsin työväenliikkeen suurta saavutusta, kansanvaltaista ja hengeltään avointa kansankotia kohtaan. Käkitaktiikka? Väittäessään olevansa työväenpuolue Moderaterna munii palkansaajien pesään ja kun se pyrkimyksissään onnistuu, työntää se työväenliikkeen kansanvaltaiset ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta korostavat arvot pois pesästä.

Ruotsi näyttää suuntaavan siis kohti kapitalistista hyvinvointiovaltiota. Avoimet julkisen hallinnon rakenteet ja niiden piirissä tehty palveluita tuottava oma työ saa väistyä; tilalle tulevat yritykset suljettuine rakenteineen. Ne perustelevat ensi yön oikeuttaan palveluiden toteuttamiseen tehokuudella ja rahalla – samalla kun yrittävät kaikin tavoin suojautua itse kilpailevia yrityksiä vastaan. Tehokkuus häviää sekaviin rakenteisiin ja raha kiihkeään voitontavoitteluun. Sosialidemokraattien hahmottama hyvinvointivaltio perustelee toimintaansa avoimella ja kansanvaltaisella hallintorakenteella, kansalaisten ja henkilöstön osallistamisella, yhteisillä palkkarakenteilla ja yhteiskunnan voimakkaalla panostuksella osallistaviin rakenteisiin.

Yritysvetoisen ja avoimen hallinnon taloudellisissa rakenteissa on huomattava – etten sanoisi jyrkkä – periaatteellinen ero. Yrityksessä sen työvoimalla tuotettu tulos, ylijäämä, lisäarvo keskittyy rakenteen ylimmälle tasolle. Kansanvaltaisessa rakenteessa, josta välitön voitontavoittelu puuttuu, hyödyn saajina palvelusten, edullisempien kustannusten ja osallistamisen muodossa on myös hierarkian alapää: kansalaiset ja julkisen, avoimen ja sopimuksilla vahvistetun palkkarakenteen piirissä toimiva henkilöstö.

Molemmat hyvinvointimallit ovat haavoittuvia; kansanvaltaan pohjaava malli voi kääntyä vastakohdakseen, kuten yhden puolueen yksinvaltaan perustuneessa Neuvostoliitossa ja sen satelliiteissa tapahtui. Tällä mallilla pelottelu taitaa muodostaa sosiaalipsykologisen esteen monen muuten yhteistä hyvinvointia kannattavan mutta porvarillisia ja populistisia suuntauksia äänestävien mielissä. Siksi vieraantumisen mahdollisuus on otettava todellisena huomioon.

Palvelujen tuottaminen kaupallisten yritysten avulla sisältää suuria vaaroja sekin. Tehokkaasti ja jopa palkkoja sekä muita työsuhteen ehtoja polkien ja kiertäen haetaan säästöä ja tehokkuutta. Avoin, osallistava hallintorakenne menetetään.Kuitenkin tätä kilpailua direktiivein mestaroiva EU perustettiin korkeiden demokraattisten arvojen hengessä ja estämään tulevaisuuden sotia maanosassamme. Entä sitten korruptio, josta juuri nyt niin paljon keskustellaan ja uutisoidaan?

Yritysmaailman suljetut rakenteet ovat aina alttiita käyttämään keskeisen johdon valvonnassa olevia varoja poliittisten päättäjien voitelemiseen, ”maasuttamiseen” ja toivottuja päätöksiä saatuaan palkitsemiseen, ”paapomiseen”. Kun hengeltään suljettuja rakenteita perustetaan asioiden hoitamiseksi, syntyy vaitonaisuuden, muistamattomuuden ja hoksaamattomuuden muurin takana toimivia kaappari-instituutioita. Poliittinen puoluekoneisto valmistautuu vastaanottamaan näitä palveluja yhtiöittämällä koulutustaan, tiedotustaan, talouttaan, tutkimustaan, kansainvälistä toimintaansa. Tämä luonnollisesti vahingoittaa puolueen sisäistä avoimuutta ja kansanvaltaista osallistamista. Syntyy kaappari-instituutioita ja itseasiassa korruptiivinen järjestelmä, jonka rinnalla kokonaisuutta tuntemattoman kansalaisen ääni on mitä suurimmassa määrin vaarassa tulla manipuloiduksi palvelemaan hänelle pääosin tuntemattomia intohimoja ja tavoitteita.

Nyt, ensi kertaa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske arvostelee julkisesti kovin sanoin puolueiden saamia vaalitukia. Kalske sanoo, että rikosepäilyjen mukaan Suomeen rakennettiin lainvastainen rahoitusjärjestelmä, joka oli kaiken kontrollin ulkopuolella. Tämän hän sanoo ennenkuin varsinaiset syytetoimet ovat edes alkaneet. Mitä? Valtuustoissa, lautakunnissa, työyhteisöissä, poliittisessa toiminnassa hälytyskellojen aika on soida! Kapitalistisen hyvinvoinnin rinnalla on kasvamassa henkinen holhouksenalaisuus ja pahoinvointi.

Niin, juodaanhan sitä hyvää viinaakin niin että oksettaa...

Tulevia vaaleja odotellessa

2010-08-18T18:35:00.002+03:00

Kahdeksan kuukautta eduskuntavaaleihin... Pääministerin suulla on toivottu pidättyväisyyttä vaaleihin ja vaalikampanjoihin liittyvässä keskustelussa, joten on syytä olla pidättyväinen ja sanoa vain jotain sellaista, mikä näyttää lähes itsestäänselvältä. Muutenkin varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on perin vaikeaa.

Kokoomus ja Keskusta ovat tykästyneet toisiinsa hallituskumppaneina niin paljon, että nykyisen perustuslain voimassa ollessa ne saattavat löytää vaalienkin jälkeen toisensa uudelleen. Hyvinvointivaltiota ei ole vielä kokonaan purettu, yritysten tunkeutuminen julkisten palvelujen suorittajaksi on vielä kovastikin kesken. Energiapolitiikan uudet tuulet ovat jo puhaltamassa, mutta eivät ne vielä ole täysin vauhtiin päässeet. Perusteita jatkaa vanhalla linjalla löytyy riittävästi.

Kokoomuksen ja Keskustan vaalityötä tukee ilmeisesti kaikkein eniten perustuslaillisten kiihkeä huuma nostaa puolue EU-vastaisilla ja vanhoja puolueita parjaavilla mobbaavilla huulilla parinkymmenen eduskuntapaikan puolueeksi. Saattaa hyvinkin onnistua, mutta hallituspuoluetta tai suomalaisen kansanvallan pelastajaa perussuomalaisista ei taida kuitenkaan tulla. Sen verran se hajoitusta saa aikaan, että sosialidemokraattien nousu selvästi suurimmaksi puolueeksi saattaa estyä. Entinen meno taitaa näillä eväillä jatkua siis vaalien jälkeenkin.

Euroopan Unionin jäsenvaltioiden velkakriisi ei varmaankaan ratkea tulevan vaalikauden aikana. Konservatiivit ovat Euroopan tasolla laittaneet kansalaiset pankkikriisin takuumiehiksi, ilman että hallitusten toimivallan ulkopuolella jylläävä suunnaton finanssimaailma tulisi Euroopan sosialistien vaatimuksista huolimatta aiheuttamansa kriisin ratkaisijaksi ehdotetun valuutansiirtoveronkaan muodossa - muusta puhumattakaan.

Tulevalta vaalikaudelta ei näissä oloissa voi paljoa myönteistä odottaa, kielteisiä ja vaarallisia asioita saattaa olla tulosa sitäkin enemmän. Yritysten tulo julkisten palvelujen suorittajaksi ilman niiden yhteiskuntasuhteiden avaamista ja kansanvaltaistamista muodostaa todellisen uhkan vapaalle kansalaismielipiteelle ja demokratialle.
Uudistuvaa energiaa muokataan uuden maataloustukipaketin muotoon ja kaasuveron muodossa pääkaupunkilaiset ja kymenlaaksolaiset pannaan maksamaan yritysten KELA-maksuista saamat lähes miljardin helpotukset. Työpaikkoja on tarjolla edelleenkin niukalti, siksi nuoret palkansaajat epäpolitisoituvat edelleen ja toimivat kritiikittömästi, systeemirelevantisti suhteessa politiikkaan, omien etujensa valvomiseen ja myös suhteessa vaikeuksiin joutuviin kanssasisariinsa ja -veljiinsä.

Vaalimainonta? Edellisten eduskuntavaalien jälkikaikuna sosialidemokratia ei voi odottaa myönteisiä ja innostavia huudahduksia medialta tulevissakaan vaaleissa. Sellaista sosialidemokraattista vaalimainosta ei ole olemassakaan, joka läpäisisi täysin kaupallisesti painottuneen median analyysin arvokkaassa ja yhteiskunnallisen tilanteen vakavuuden vaatimassa hengessä.

Tulee mieleen kalevalainen tammi, joka kasvoi pilviin ja esti kuun kumottamasta ja päivän paistamasta. Kukaan ei uskonut että sitä voitaisiin kaataa. Sitten kuitenkin nousi merestä mies, miehen peukalon pituinen, vaimon vaaksan korkeuinen. Yhtäkkiä se kasvoi pilven päätä hipovaksi ja muutamalla iskulla kaatoi omaa aikaansa pimentävän edistyksen patoajan, tammen.

Jos muutos tulee, se tulee kalevalaisen tammenkaatajan muodossa. Sen verran uskon myös suomalaisen kansanluonteen terveyteen, että se muutos ei voi perustua aikaisempien sukupolvien poliittisen työn mobbaamniseen ja pelkkään sanahelinään. Horisontissa on kasvamassa aitoja suuria uudistustarpeita, jotka odottavat henkiinherättäjäänsä ja toimeenpanijaansa.

Onko analyysini liian pessimistinen? Voi olla - ellei sitten tammen kaataja löydy ihan lähikuukausina tapahtuvan kohutapahtuman tai poliittisen katastrofin seurauksena. Aineksia sellaiseenkin on sekä Suomessa, Euroopassa että maailmassa kyllä olemassa. Pessimismi olen vain vaalituloksen suhteen - sosialidemokatian edessä on ennen pitkää suuria uudistustehtäviä. Silloin on oltava valmiina - joka solulla.

Juhannusmietteitä

2010-06-24T09:07:00.001+03:00

Sydänkesän valoisimpana ajankohtana ei ole aihetta olla katkera, muistella kärsimäänsä vääryyttä tai murehtia koettuja pettymyksiä. Luonto tarjoaa tähän aikan vuodesta omalla vitaalisella tavallaan elämänvoimaa, joka suorastaan pursuaa esiin kasveista, pesivien lintujen laulusta ja toimista, tutuista lähimaisemista ja kanssaihmisten lähestymistavasta. Juhannus, taianomaista keskikesän aikaa, täydellistymisen hetki, harmonian ja tasapainon symboli mielen maisemassa, omalla tavallaan.
Tuntuu siltä että poliittinnen kuohuntakin hetkeksi pysähtyy, vaikka ongelmat tämän autereisen, valoisan yön aikana eivät minnekään katoakaan. Niihin on taas palattava ja yritettävä löytää kestävää pohjaa, ei ainoastaan itselle, vaan myös kanssaihmisille, kotikaupungissa, omalla paikkakunnalla, omassa maassa, kotimarkkinoilla, maailman turuilla.
Juhannuksen valoisa yö - onko yhteiskunnallisella alueella nähtävissä valoa yössä? Saattaapa ollakin. Tästä samasta temasta muuan bloggaaja kirjoitti juuri Uutispäiovä-Demarin blogistossa. Jutun pääset lukaisemaan klikkaamalla linkkiä

http://blogit.demari.fi/leonardodaverde/
Mukavaa mittumaaria Tapanilaan, Helsinkiin, Suomeen, Eurooppaan ja jopa pimeälle eteläioselle pallonpuoliskolle!

Leppeää kesäkokoustelua

2010-06-01T10:32:00.003+03:00

Toukokuun viimeisenä perinteisessä Tapanilan työväenyhdistyksen pihatapahtumassa. Sää suosi - isäntä oli ollut kirkollisissa tehtävissä, valitsemassa piispaa Helsinkiin. Tavallisesti on vesikuuro tai jopa sade muistuttanut, että kaikilla sosialidemokraateilla eivät suhteet yläkertaan ole välttämättä kunnossa. Osa joukosta nimittäin vertaa uskontoa huumeisiin - pahimmillaan se on kuin ooppiumia kansalle...
Osanottajiakin oli niin, että tuoleista alkoi jo tulla pulaa. Makkarasoppaa oli riittävästi ja lisäksi grillistä sai käydä täydentämässä suolaisen tarvettaan. Juomana oli pääasiassa vettä - niitäkin löytyy nykyään monenlaisia.

Yhdistyksen ehdokkaat puolueäänestykseen kansanedustajaehdokkaista: Antti Hytti ja Harri Pirhonen Liiketien pihatapahtumassa

Poliittisena teemana nousi esiin eduskuntavaalien ehdokkaiden ehdokasasettelu. Asia on nimittäin niin, että jos aikoo päästä mukaan niiden joukkoon, joista varsinaiset kansanedustajaehdokkaat valitaan, on ilmoittauduttava puolueyhdistyksen kokouksessa ja myös perusteltava, miksi ja millä eväillä kansanedustajaksi haluaisi päästä. Tällä kertaa yhdistyksen johtokunta oli tehnyt ehdotuksen, jonka mukaan Antti Hytti, yhdistyksen nuori puheenjohtaja asetettaisiin ehdokkaaksi puolueäänestykseen lopulliselle listalle tulevista ehdokkaista.
Vastaväitteitä ei esitetty, mutta kun pyydettiin ilmoittautumaan mukaan puolueäänestykseen, niin löytyipä joukosta yksi rohkea joka pyysi tulla otettavaksi mukaan: Harri Pirhonen piti puheenvuoron ilmoittaen halukkuutensa ja perustellen oman ehdokasehdokkuutensa tarkoitusta ja merkitystä. Niinpä tuli valituksi kaksi nimeä, miehiä molemmat, toinen nuorempi ja toinen vähän vanhempi, molemmat toimitsijatehtävissä tahoillaan.

Mosan kisällit lauloivat taas toukokuun poliittisista ilmiöistä. Juuri päättynyt SDP:n puoluekokopus nousi tietenkin esiin ja Tapanilan Työväenyhdistyksen kannalta arvokkaalla tavalla. Yhdistyksemme aktiivisena jäsenenä yli kuusikymmentä vuotta vaikuttanut jäsenemme ja yhdistyksen nykyisenäkin sihteerinä toimiva Martti Pöysälä kutsuttiin Sosialidemokraattisen Puolueen kunniajäseneksi. Mosan kisällit pukivat puoluekokousvalinnat ja tämän todella monitasoisella yhteiskunnallisella toiminnalla ansaitun tunnustuksen värssyjen muotoon seuraavalla tavalla:
"Toukokuu päättyi nyt tiedetään,
että demareissa Jungneria siedetään.
Juttakin sen kun vain komistuu
hymyyn menee myös Eeronkin suu.
Meidän Martti on kunniajäsen
Joensuussa se lain voiman sai.
Martti yhäti aatetta vaalii
puna Tuulankin aikanaan nai."

Nyt siis siirrytään ulkoruokintakauteen, pelataan bocciaa, mökkeillään ja matkaillaankin. Yhteiskunnallinen tilanne kuitenkin muhii taustalla: kaikkien mutta erityisesti nuorten olisi ehdottomasti saatava töitä, koska eläkekertymää kartutetaan nykyään koko työuran ajalta. Jos ensimmäisen työelämävuoden eläkekarttuma on nolla, merkitsee se hallitsemattomien paineiden latautumista tuleviin vuosiin. SDP:n esittämä nuorten työllistämistakuu voisi olla tärkeä osavastaus koko työelämäämme jäytäviin - hoitamatta jääneisiin ongelmiin.

Talolla tavataan

2010-05-19T12:11:00.000+03:00

Tapanilan työväentalo taitaa olla tällä erää pääkaupungissa ainoa sellainen perinteinen työväentalo, joka toimii edelleen työväentaloajatuksen alkuperäisessä hengessä, siis järjestöjen kokoontumis- ja harrastuspaikkana. Helsingin perinteikäs työväentalo on siirtymässä uuteen aikaan kongressikeskustyyppisenä. Muutos on perusteltu jo ihan liiketaloudellisistakin syistä; järjestöjen tila- ja kokousvuokrista ei sellaisia summia kerry, että niillä pidettäisiin taloa kunnossa ja toimintakykyisenä, ei ainakaan pidemmän päälle. Myös kaupunkirakenne on muuttunut, liiketilat ja toimistot ovat muuttaneet nekin paljon Paasivuorenkadun ja Hakaniemen asuinyhteisöjä.

Tapanilan työväentalo on suojelukohde ja se jo tarkoittaa talon ulkoisen olemuksen suojelemisen velvoitetta; se puolestaan taas sanelee aika pitkälle sen, mitä talon sisällä voidaan tehdä. Talosta onkin muodostunut järjestöjen kokoontumispaikka; Tapanilan Eläkkeensaajat ja Tapanilan Kotien Puolesta yhdistys kokoontuvat siellä säännöllisesti. Tapanilan Työväenyhdistyksen omien tilaisuuksien lisäksi talolla toimii Tapanilan Työväenteatteri, suurenmoinen pienyhtyeisö joka tuo vuosittain uusia ohjauksia näyttämölle. Niskavuori-sarja on ollut ohjelmassa juuri parina-kolmena viime vuotena - yksinkertaisesti nautinnollista katseltavaa ja kuunneltavaa.
Juuri eilen, 18.5. 2010 oli minun "vetovuoroni" Eläkkeensaajien viikottaisessa tapaamisessa. Väkeä oli tällä kertaa paikalla tavanomaista 70-80 osanottajamäärää parikymmentä vähemmän, koska osa joukkoa on lomamatkalla Pärnussa eteläisessä naapurissamme.Monenmoista vitsiä ja juttua kuultiin: Sirkka Mäkeläinen luki juttuni keitetyistä ravuista (pitäisiköhän sekin julkaista kokonaan täällä?) ja Lauha Koposen johdolla käännettiin suomenkielinen hääpuhe eestinkielelle. Hääpuheidden jatkeeksi tansahdeltiin - sekin tuntuu mukavalta aina silloin tällöin, varsinkin kun on Tauno ja Irja Suomen kaltainen muusikkopari johdattelemassa.
Ei netti sellaisenaan yhteydenpitoon riitä, kyllä ihmisten täytyy tavata naamakkain ja ihan livenä; tiistaisin kokoontuvat kerhot klo 11.30-13.30 on Tapanilassa aidosti toimiva mahdollisuus saattaa kylän ikäihmisiä yhteen mukavan ohjelman, voileivän ja kahvikupposen merkeissä.

Antin palopuhe

2010-05-01T11:46:00.000+03:00

Tapanilan työväentalo ja vapunaatto. Työväenyhdistyksen perinteinen vapunvastaanottajaistilaisuus. Kuten juuri tämän yhdistyksen ja talon perinteisiin kuuluu, ohjelmassa on paljon musiikkia. Tauno ja Irja ovat omalla esiintymisellään nostamassa esiin koko itsenäisen Suomen ajan iskelmämusiikkia. Mosan kisällit palauttavat mieleen, että Mosabackan lava on tärkeä osa työväenyhdistyksen yli satavuotista historiaa. Viivin ja Eman jenkka Vallun viulun tahdissa palauttaa mieliin ajan, jolloin Sörkasta käveltiin Mosabackan lavalle, jossa yö tanssittiin pelkän viulun tahdissa, vähän otettiin rohkaisuryyppyjä ja aamuyöstä käveltiin takaisin "kaupunkiin". Hauska sattuma oli, että vastaanottajaisten joukosta lähti "kaupunkiin", siis Helsingin keskustaan katselemaan vapunaaton menoa ja meininkiä.
Tarjoilu oli eriomaista - sydämelliset kiitokset Vilenin Ritvalle ja Ylängön Arjalle valmisteluista.
Mieleenjäävinmpiä ohjelmanumeroita oli kuitenkin Antti Hytin, puheenjohtajamme ajankohtaan sopiva palopuhe; uusliberalistiset talousopit eivät näytä pelastavan Suomea eikä Eurooppaakaan - Amerikanhan ne veivät jo kuilun partaalle, josta presidentti Obaman johtamat demokraatit yrittävät täpärillä mutta demokraattisilla enemmistöillä nostaa maan taas jaloilleen.
Päästiin siis loistavaan vapputunnelmaan!

Mosa taisi herätä?

2010-04-26T15:18:00.000+03:00

Kaunis huhtikuun sunnuntaiaamu; kylmä pohjoistuuli on hetkeksi hellittänyt ja Tapanilan tori on heräämässä "Mosa herää" tapahtumaan. Kojuja ja katoksia pystytetään torille ja Liiketien varteen. Yhdentoista jälkeen on väkeä liikkeellä niin, että autolla on torille tai Liiketielle mahdotonta päästä. Tapanilan Kotien Puolesta ja Eläkkeensaajat jakavat lettuja ja hernekeittoa - jono on niin pitkä ettei häntää tahdo löytyä. Toisessa paikassa myydään simaa,tuolla Liiketien kulmassa pyttipannua ja toisella puolen toria kuumia makkaroita. Ilmapalloja, tunnelmaa, yhteisöllisyyttä!
Ryhmät esiintyvät: lapsia, nuoria, bändejä ja jo museaalisesti merkittävät Mosan kisällit. Tuurin Oken ja hänen 65. vuotta sitten syntyneen tapanilalaisen kisälliryhmänsä jälkien seuraajat.
Työväenyhdistyksen historiakirjakin on esillä; sata vuotta Tapanilan historiaa ja ihmisten osallistumista. Siinä on yhteyttä menneeseen todellisuuteen!

Tapanila on pittoresko kyläkaupunginosa pohjoisessa Helsingissä. On hauskaa nähdä, että kaupunginosatapahtuma vetää niin vahvasti puoleensa luoden aitoa kotiseututunnelmaa!

Niskavuoren naiset

2010-03-07T18:19:00.000+02:00

Olimme tänään Tapanilan Työväen Näyttämön suuren suosion saaneessa, otsikon nimeä kantavassa esityksessä. Tämä harrastajateatteri tekee takuuvarmaa ja kompaktia työtä pienellä budjetilla, ilman avustavaa henkilökuntaa vaihtaen itse esityksen kohtausten rekvisiittaa ja tuottaen valot ja taustamusiikinkin vähin elein: Niskavuoren salista opettajan makuuhuoneesen, vanhan emännän kammarista Niskavuoren saliin. Vanhan työtväentalon tilat eivät takahuoneissa ole suuruudella pilatut, joten voi vain ihaila ja ihmetellä harrastavoimin tehdyn työn tuloksia.
Totta tietenkin on, että Suomi-Filmin elokuvat ovat jo aikanaan tehneet Niskavuorisarjan teemat tutuiksi varsinkin varttuneemmalle katsojajoukolle. Sekin on yksi tekijä, jonka varaan voi osaltaan rakentaa menestyvää harrastajateatteria.

Esitys on ehyt kokonaisuus joka toimii ja puhuttelee myös tämän ajan ihmisiä. Maaseudun ja kaupungin väliset asenne- ja kulttuurierot, sukupolvien arvomaailmojen erot, perinteen velvoitteet maaseutuyhteisössä, vanhan ja uuden ajan murroksen kuvaaminen puhuttelee tässä näytelmässä.
"Niskavuoren naiset on tarina lamavuosien jäkeisestä,sekavasta yhteiskunnallisesta tilanteesta - mutta ennenkaikkea tarina kaksinaismoraalista, ihmissuhteista ja omistamisen ongelmista" - sanotaan esitteessä.

Ajattelin laittaa tähän yhteyteen pienen pienen historianpätkän tästä työväenteatterista, mutta seä nyt toiseen kertaan. Remontti on vaatinut kirjojejn kasaamista yhden huonen nurkkaan ja lähdeaineisto on tietenkin kasan alimmaisena.

Torstai on toivoa täynnä...

2010-03-05T22:13:00.000+02:00

Kun nyt tässä kirjoitan torstaista ja toivosta, se ei ole yhteydessä esimerkiksi Kokoomuksen yritykseen rakentaa työväenpuolueimagoa, vaan ihan tavallisiin Tapanilan työväentalon yhteydessä tapahtuviin toimiin. Tässä yksi esimerkki:

Tenho nimittäin toivoi tukea tietokoneen käytössä, tällä kertaa erityisesti tekstinkäsittelyssä. Millä tavoin tietokoneella voisi tuottaa tekstiä ilman suuria kustannuksia? Vai onko pakko lunastaa maksullinen paketti, jossa on lähes ammattiosaamista edellyttävä tekstinkäsittelyohjelma? Tästä puhuttiin ja haettiin samalla muitakin ratkaisumalleja.

Muistio Windowsin apuohjelmissa toimii oikeastaan samalla tavoin kuin vanha kirjoituskone aikoinaan. Muistio-ohjelmalla saa aikaan ihan kelvollista leipätekstiä. Sähköpostiohjelman "kirjoita viesti" sivu toimii myös tekstinkäsittelyalustana. Tenhon Google-tilin liittyy tietenkin tämän palvelun dokumenttien tekomahdollisuudet - tekstinkäsittelyä varten sekin. Blogitekstin kirjoitusalusta on myös sellaisenaan tekstinkäsittelyohjelma. Mahdollisuuksia siis löytyy ilman mitään uusien ohjelmien asennuksia.

Maksullinen tarjonta on kytketty vahvasti Windowsin perusrakenteisiin ja sitä puolta tämä tekniikka kovasti tyrkyttääkin. Maksuttomille ohjelmille näytetään rakentavan tietoisesti yhteensopivuusesteitä, jotta tiliä päästäisiin tekemään ihmisten osaamattomuudella, tietämättömyydellä ja kokemattomuudella. Erityisesti jo eläkkeellä olevat tietojenkäsittelyn maailmaan tulossa olevat tarvitsevat koko ajan tukea, jotta tämän uskomattoman hienon ulottuvuuden käyttö alkaisi onnistua ilman infarktivaaraa tai sekoamisen pelkoa.

Näitä me Tenhon kanssa pohdiskeltiin, puhuttiin werkkoviestinnän mahdollisuuksista ja ongelmista; välillä Tenho kävi kouhimassa leivinuunia, joka levitteli mukavaa lämpöään siinä tietokoneen kanssa puuhatesamme.

Tavoitehan on - sen me yhdessä totesimme - kehittää osaamista tietokoneen parissa niin pitkälle, että oppii tuottamaan sisältöjä: blogeja, muistelmia, valokuvia, videoita, musiikkia, ylipäätään omaa näkemystä ja sen tallentamista. Ilmaise itseäsi - ja ole olemassa!

Oppimisen tarve erityisesti ikääntyvien keskuudessa on suurta; yhä useampi käy erilaisissa yhteyksissä kertomassa minullekin, että on hankkinut "läppärin". Kaupallisen tyrkyttämisen kytkeminen virustentorjuntaan, ohjelmien käyttöön ja koko paletin opettelemiseen on tietenkin suurta bisnestä, johon pienituloisia, yksineläviä ihmisiä yritetään koukuttaa. Oikeastaan tämänkin vuoksi suosittelen jo eläkeikään ehtineille tietokoneen hankkijoille ja käyttäjille mukaantuloa EKL-Werkkoviestijöihin, joka yhdistyksenä on erikoistunut ikäihmisille suunnattuun opastukseen, tiedottamiseen ja aika ajoin tarvittavaan vierihoitoon - vierestä annettuun henkilökohtaiseen opastukseen..

Ei yhdellä tapaamisella vielä pitkälle päästä, mutta homma on joka tapauksessa hyvällä alulla.Uskon että pikapuoliin näemme Tenhon tekstejä täälläkin julkaistuina.

Tietokoneen ja Internetin mahdollisuuksia kannattaa käyttää hyväksi! Käy tutustumassa Internetissä EKL-Werkkoviestijöiden kotisivuihin!

Hulivili-Viivi ja Mosan kisällit

2010-03-02T22:14:00.000+02:00

Maaliskuu kun alkoi niin valvominen loppui
Olympiakisat oli pettymys kai?
Lökäpöksy Peetu sai hopeata kaulaan
ja naiset pronsseista iloa sai.
Sellaist' on urheilu, kultaa ei saatu,
kun Ahonenkin hyppäs' ----- ja kaatu!

Niin, jos osaat jenkan "Mosabackan lavalla" niin ylläoleva Mosan kisällien ajankohtainen irvailu luontuu Sinulta myös lauluna. Tänään kisällit olivat vierailemassa Järvenpäässä, jossa esitettiin helmikuun ajankohtaistapahtumia kuvaileva kisällilaulu. Laulettiin myös julkkujen seurustelusta ja odotettavissa olevista häistä. Siinä pääsivät kuvaan Matti Mertaloineen ja Jari äitee-Kuitusineen, Hiihtovalmennustakaan ei parisuhteen osana unohdettu. Käyttääköhän Jari pitovoidetta vai lipsuvaa? Tätä kyseltiin ja kansa nauroi iloisesti. Varmaan nauraisivat Jari ja Virpikin jos sattuisivat kuulemaan.
Vakavaakin Järvenpäässä mietittiin; Veikko, vanha järjestökonkari ja osaaja kertoi nuoremman sukupolven puutteellisista järjestötaidoista. Miksi tylsiä kokouksia järjestetään? Nuoremmalta väeltä jäävät järjestöissä hallinnolliset hommat hoitamatta, virheitä tehdään. Sitten ollaan ymmällään, kun joudutaan hankaluuksiin viranomaisten kanssa. Paniikkireaktio kuvannee parhaiten tehtävien hoitamisessa ja hoitamatta jäämisessä esiintyviä tunteita ja reaktioita.
Illalla Helsingin Luonnonystävissä jaettiin juhlallisissa mutta lämpimissä tunnelmissa ansiomerkkejä yhdistyksen 20-vuotisen toiminnan merkeissä. Tällä kertaa pääsivät palkinnoille ne sitkeät puurtajat, jotka ovat pitäneet yhdistyksen hallinnollisesti kelvollisena, oikeastaan esimerkillisenä yhdistyksenä. Siinä sivussa on koluttu Itävallan alppeja, pohjoisen jänkhiä, saamelaisten erämaita, keskisen Suomen vesireittejä, saaristomeren kalastusreissuja, luonnonpuistoja, kansallismaisemia. Päätettiin ryhtyä kokoamaan väkeä kertomaan luontokokemuksistaan uusilla keinoilla...
Tärkeää tavalliselle ihmiselle ei ole olympiakulta, vaan omakohtainen luontoelämys - usein odottamattomassa tilanteessa.

Irvailua ja arvailua

2010-02-28T15:44:00.000+02:00

Näillä Tapanilan työväenyhdistyksen sivuilla kannattaa tietenkin kertoa jonkin verran myös siitä toiminnasta, mitä yhdistyksen toimipaikassa työväentalolla Sompiontie 4:ssä tapahtuu - ja mitä sieltä ulos säteilee.
Jo ennen toista maailmansotaa sosialidemokraattisen nuoriso-osaston alaisuuteen perustettiin oma kisälliryhmä "Hyrskyn myrskyn". Esikuvana oli lähinnä Ruotsissa ja pian Suomessakin tunnetuksi tullut kisällilaulutoiminta. Oli kisällejä ja kisällittäriä, oli laulujen tekijöitä, esiintymismatkoja ja "henkisiä kilpailuja", joissa kisälliryhmienkin paremmuutta mitattiin.
Kisälliryhmätoiminta on sittemmin hiipunut eikä nuorempi polvi tätä poliittisen irvailun ja yhteiskunnallisen arvailun jaloa taitoa hallitse. Jokunen kisälliryhmä jatkaa vielä vanhoilta pohjilta eri puolilla maata. Yksi näistä ryhmistä on Mosan kisällit, jolle pukkaa keikkaa tasaiseen tahtiin eri puolille Helsinkiä, joskus vähän kauemmaksikin.
Sanottakoon tässä samantien, että kysymyksessä ei ole business vaan harrastus. Mosan kisällit eivät ota esiintymiskeikoistaan mitään maksua. Kysymyksessä on tosiaankin harrastus, jonka merkeissä pidetään yllä sekä poliittista keskustelua että henkistä vireyttä. Elämässä pitää olla hauskaa, vaikka se vähän maksaisikin - näin on, "ei maha mittää".
Mosan kisällitkin ovat vuosien varrella vanhentuneet ja harmaantuneet. Tällä hetkellä toiminta tapahtuu Tapanilan Eläkkeensaajien toimintaryhmänä. Ryhmän keski-ikäkin on aika merkittävä, tänä vuonna elokuussa tulee 79 täyteen. Kisällien laulujen väsääjänä on läpi vuosien toiminut Tauno Mäkeläinen, jonka osaaminen perustuu sos.-dem. nuoriso-osastossa, Tapanilan Tarmossa ja Tapanilan Työväennäyttämöllä hankittuihin taitoihin. Myös Martti Pöysälä, kisällien keski-ikää edustava lauluvoimailija on kunnostautunut laulujen tekijänä. Hänen sanoittamansa on mm. Tapanilan työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlan juhlalaulu, jonka vaikuttavissa sanoissa todetaan mm.:
On vuossata vierähtänyt, moni taistoihin on nääntynyt. Me hattumme nostamme sen tietäen: taival ollut on myrskyinen.
Kolmantena pyöränä Mosan kisällien Rattaissa toimii allekirjoittanut, jonka tullessaan Nuorten Kotkain järjestöohjaajaksi 1960-luvun alkupuolella piti samantien opetella soittamaan kitaraa. Taito tuli hankittua ja siitä on toimitsijatyössä ollut iloa ja hyötyä monituiset kerrat. Nyt soittelu ja laulelu jatkuu Mosan kisällien tenavatähtenä.
Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en tiedä missä, lauloi Sammy Babitsin ikimuistoisessa musikaalisessa rallatuksessaan. Mosan kisällit olivat viime viikolla Lahdessa, tällä - maaliskuun ensimmäisellä viikolla - Järvenpäässä ja huhtikuun 25. päivä taas kotipesässä "Tapanila Herää" tapahtumassa. Silloin lauletaan mm. kalenterilaulua, jossa kerrotaan viimeisimmistä poliittisista ilmiöistä - mennyttä irvaillen ja tulevaa arvaillen.

Avaamaton aarrearkku - Aggtelek Karst

2010-02-15T18:13:00.000+02:00

NFI - Naturfreunde Internationale toimii jatkuvasti aktiivisesti maltillisen kehityksen puolesta. Toiminnan lähtökohtana on tiivis yhteistoiminta ympäristöongelmien kanssa painimaan joutuvien seutujen, asukkaiden ja siellä toimivien kanslaisliikkeiden kanssa.On nimittäin niin, että ympäristöasioissa on toimittava tapahtuneen seuraamuksista kärsivien kanssa, niiden jotka joutuvat omassa elämässään kohtaamaan tapahtuneen aiheuttamat muutokset. NFI:llä on tähän paljon mahdollisuuksia: kansainvälinen yhteisö käsittää yli 500 000 jäsentä yhteensä 44:ssa jäsen- ja yhteistyöjärjestössä. Tämä tarkoittaa sitä, että NFI:llä on laaja ruohonjuuritason perusta toteuttaa menestyksellisesti projekteja.

Vuodesta 1989 NFI:n presidenttikonferenssi - jokaisen jäsenmaan järjestön puheenjoihtajat tai järjestön nimeämä edustaja - julistaa jonkun alueen kahdeksi vuodeksi Vuoden maisemaksi, ekologisesti tärkeäksi, rajoja ylittäväksija ja ympäristöongelmien korjaamiseksi toimenpiteitä vaativaksi alueeksi.
Keskeisenä ajatuksena on maltillisen kehityksen mahdollistaminen vuoden maisemaksi valitulla alueella. Toiminnassa haetaan tasapainoa projektin käytännön tavoitteiden toteuttamisen ja hanketta esittelevien tapahtumien, osanottajille tarjottavien elämysmahdollisuuksien ja kansallisen ja kansainvälisen poliittisen tietoisuuden edistämiseksi ympäristöön liityvissä kysymyksissä.

Hanke toteutetaan siten, että
- alue esitellään koko Euroopan aluella tarkoituksella luoda ymmärtämystä alueen ja sen asukkaiden kohtaamiin ongelmiin
- alueella tehdään yhteistyötä erilaisten aloitteiden muodossa yhdessä kuntien, järjestöjen, muiden yhteisöjen ja politiikan edustajien kanssa; järjestetään työpajoja, tapahtumia ja seminaareja katseiden suuntaamiseksi eteenpäin uusien kehitysteiden löytämiseksi.
- Luonnonystävät toteuttavat omien verkostojensa kautta tärkeää aluetta esittelevää ja sen ongelmia avaavaa julkistamistyötä
- samalla järjestetään ekologisesti painottunutta matkatarjontaa tarkoituksena saattaa luonnonystävät todella näkemään, mistä ympäristöongelmissa on kysymys ja minkälaisia maisemallisia, ekologisia ja kulttuuriarvoja ollaan vaalimassa.
yhdessä alueen taloudellisten toimijoiden kanssa toteutetaan kokonaisuuteen kuuluvia osaprojekteja, joiden tarkoituksena on tuottaa ekologisesti motivoituja työpaikkoja ja tätä kautta auttaa alueen taloutta ja tulevaisuudennäkymiä.

Vuoden 2010/11 maisema - Aggtelek Karst
NFI:n presidenttikonferenssi on nimennyt Slovakian ja Unkarin rajaseudulla olevan karstilueen - Aggtelek Karst - vuoden 2010/11 vuoden maisemakksi.Tarkoituksena on saada aikaan rajan ylittävää vuoropuhelua kansalaisten ja jo nyt ympäristökysymysten kanssa toimivien kesken.Tarkoituksena on ennenkaikkea edistää maltillista matkailua alueen, sen kulttuurien, ympäristön nähtävyyksien ja myös ongelmien tunnetuksi tekemiseksi.

TRL ja vuoden maisemahankket
Tässä sopinee esittää kysymys, voisiko Retkeilyliittomme ottaa tehtäväkseen yhdessä sopivien kumppaneiden kanssa - ajattelen liittoa ja sen jäseniä lähellä olevaa matkanjärjestäjää - oikein kunnollisen elämysviikon järjestämiseksi NFI:n vuoden maiseman tunnetuksi tekemiseksi. Keskisen Euroopan ympäristöä, kulttuuria ja kansoja tunnetaan meillä vieläkin aivan liian vähän. Voitaisiin sanoa, että maltillisen matkailun kannalta käytettävissämme on aarrearkku - joka toistaiseksi on vielä avaamatta.
Ilpo Rossi

Työ ja toimeentulo Euroopassa

2010-01-12T13:56:00.000+02:00

EU:n komissaariehdokas Olli Rehn tuntui painottavan työllisyyden merkitystä Euroopan talouden tulevissa rakenteissa. Tämä seikka onkin kilpailuun panostavassa unionissa yksi kaikkein kriittisimpiä. Työpaikat syntyvät korkean teknologian yrityksiin – jos ovat syntyäkseen. Unionin alueella syntyvät ja toimivat yritykset toimivat globaalissa ympäristössä – myös Euroopan ulkopuolella on voimakkaita, työvoimakustannuksiltaan Euroopaa edullisempia, voimakkaasti kehittyviä teollisuusmaita.

Kun painotukset teollisuudessa edellyttävät ympäristövaikutusten entistä tarkempaa huomioonottoa, nousee infrastruktuuri tärkeään asemaan uuden ajan teollisissa yhteiskunnissa. Kun tiedetään kehittyvien maiden suuret ongelmat infrastruktuurinsa rakentamisessa, voisi kuvitella Euroopan kehittyneiden maiden nousevan tätä kautta mielenkiintoisiksi teollisuuden investointikohteiksi. Toiminta on kuitenkin järjestettävä korkean automaation ja osaamisen tasolla – miljoonien työpaikkojen syntyminen Eurooppaan tätä kautta on enemmän kuin kyseenalaista.

Palvelusektorin nousu keskeiseksi työvoimatekijäksi saattaa olla ratkaisevan tärkeää, jos kilpaluun sitoutumisessa kunnioitetaan eurooppalalaisia, kehittyneitä työmarkkinaperiaatteita. Jos yrityksissä ei sitouduta eurooppalaisen elämänladun ylläpitämiseen, kehitysmaista tuleva ja usein jo koulutettukin työvoima voi viedä työpaikat eurooppalaisten aboriginaalien nenän edestä. Mikä on yritysmaailman sitoutuneisuus ja yhteiskuntavastuu eurooppalaisella tasolla?

Eurooppaa vaivaa – parlamenttivaalien tuloksista johtaen – itsenäisesti järjestetyn ja oman, avoimen hallintonsa sisällä omaa työvoimaa käyttävän julkisen palveluyhteiskunnan kammo. Tämä fobia on perua maanosan autoritaarisista, yksipuoluejärjestelmään perustuneista kokeiluista, jotka pari vuosikymmentä sitten tuhoutuessaan romuttivat perusteettomasti uskon myös kansanvaltaisesti järjestettyyn julkiseen hallintoon hyvinvointipalvelujen tuottajana. Vaihtoehdoksi tuli kiihkeä sitoutuminen markkinaliberalismiin. Se näkyy myös Euroopan Unionin toimintarakenteessa. Tämä huonosti perusteltu poliittinen allergia saattaa koitua kohtalokkaaksi koko Euroopan Uniponin tulevaisuudelle. Rokotetta tässä suhteessa banaaliin käyttäytymiseen ei ole vielä löytynyt.

Euroopassa on vielä maita, joissa toteutetaan enemmän tai vähemmän julkisen hyvinvointivaltion varaan perustuvaa politiikkaa. Pohjoismaissa tämä rakenne on poliittisessa vastatuulessa, mutta se on juurtunut erinomaisen hyvin kansalaisten oikeustajuntaan eikä sitä niin vain juurita hetkessä pois. Sosialidemokraattisen eurooppalaisen politiikan yhtenä tärkeänä tehtävänä onkin seurata sitä, millaisissa olosuhteissa ja millä menestyksellä avoimia, julkisen sektorin varaan rakentuvia hyvinvointirakenteita maanosassa toteutetaan.

Julkinen sektori on hyvin työvoimavaltainen eikä sen taloudellisia perusteita eikä välitöntä merkitystä hyvinvoinnin ja elämänlaadun tuottajana ole riittävästi ymmärretty. Tässä onkin sosialidemokratian suuri visio: paikalliseen, avoimeen hallintoon perustuvat hyvinvointipalvelut yhdistyneenä hyvinrakennettuun infrastruktuuriin. Se voi luoda kansainvälistä arvostusta nautivaa pohjaa myös tulevaisuuden teolisuudelle ja yritystoiminnalle.

Ajankohtainen kysymys kuuluu: onko EU:n tulevalla talouskomissaarilla poliittisia ja persoonallisia edellytyksiä tukea hyvinvointivaltion vahvistamista ja tätä kautta laatua välittömästi tuottavaa työtä toteutettuna omin, paikallisin voimin uudessa Euroopassa? Voiko pohjoismainen sosialidemokratia toimia tässä yhteydessä eurooppalaista työtä ja hyvinvointia edistävänä konsulttina?

Triangelidraamoja ja piilokärkiä

2009-12-25T10:59:00.000+02:00

Vuosi vaihtuu; poliittisesti vuosi 2009 oli merkittävä siinä mielessä, että se paljasti suomalaisen poliittisen korruption todellisuuden - ja samalla yrityksen tehdä siitä keskeinen porvarillista poliittista valtaa ja eliittiä tukeva järjestelmä. Korruption koko kuvaa politiikassa voisi luonnehtia seuraavasti:
Säätiöiden, yhdistysten ja osakeyhtiöiden perustaminen poliittisen maasuttamisen ja paapomisen, suomalaisen korruption välineiksi. Rahaa kerätään kaikilta kannattajilta, mutta erityisesti yrityksiltä, joille oletetaan olevan hyötyä henkilökohtaisista suhteista poliittisiin päättäjiin.
Yhdistyksistä tuli tunnetuimmaksi Kehittyvien Maakuntien Suomi, joka toimi erityisesti keskustalaisten politiikan tukipylväänä; säätiöistä tunnetuimnpia ovat nyt Keskustapuolueen dominoima Nuorisoasuntosäätiö, joka palvoo palkkioilla keskustalaisia nousevia poliitikkoja;
Kokoomuksen säätiöitä ovat Kansallismedia-säätiöt, joiden yhteyksistä tiedotukseen taitaa puoluesihteerin kännykkä olla ainoa - lahjoittajista ei anneta ulospäin mitään tietoa;
RKP:n "Stiftelsen för tvåspråkiga Finland" on siitä erikoinen, että se se jakaa tukea pelkästään ruotsalaisen kansanpuolueen reviireissä olevalle, siis ruotsinkieliselle edunvalvonnalle. RKP:n takaa löytyy muitakin mahtavia säätiöitä ja siten tämä puolue saa vuosittain osakseen kaiketi miljardipotin poliittisen työnsä tueksi.
Kokoomus on kehittänyt tätä järjestelmää siten, että puolueen toiminnnan keskeiset tulosalueet on yhtiöitetty. Rakenne ei millään muotoa vastaa avoimuuden tai kansanvallan vaatimuksia, vastuunotto perustuu tässä tapauksessa puolueen sisällä hankittuun autoriteettiin.
Ammattiyhdistysliikkeen tuki sosialidemokratialle on ulkopuolista ja aika pienessä piirissä jaettua tukea sekin. Ammattiyhdistysliike oli alkujaan osa sosialidemokraattista puoluetta; edelleenkin ammattiyhdistysoikeudet ja niiden vaaliminen mielletään osaksi sosialidemokraattista toimintaa. Ammattiliittojen noudattama poliittinen suhteellisuus vaaleissaan tarkoittaa myös sitä, että myös muut puolueet voivat olla ammattiyhdistysliikkeen tuen kohteina - mikäli niillä on intressiä oman ja ay-liikkeen sisällä menestyvän poliittisen edunvalvontaprofiilin kehittämiseen. Ei yhteiskuntasuhteen rakentaminen kiellettyä voi olla, mutta avoimuutta ja kansanvaltaa tähänkin osaan toimintaa on ehdottomasti saatava.

Yksityisten poliitikkojen henkilökohtaisen profiilin nostamiseksi perustetut yhdistykset voivat nekin olla astinlauta laajempaan suhmurointiin, riippuen yritysmaailman tarpeista mm. yhdyskuntasuunnittelussa, kaavoituksessa ja rakennusoikeuksien saannissa. Ilman omaa tukiyhdistystäkin voi pärjätä, kunhan on suhteita, jotka hoitavat laskun maksamisen kun sen aika tulee. Vaatii korkeaa eettistä profiilia ja vahvaa itsekuria toimia oikeudenmukaisesti ja arvonantoa kohottavasti tällaisen yhdistyksen keskushenkilönä.
Suhmuroinnin kaava on pelkistettävissä poliittisten tukiyhteisöjen, poliittisesti valvottujen "neutraalien toimijoiden ja yhteiskunnan peruspalveluja, kansanterveyttä, vakuutuksia, ja muita yleishyödyllisiä toimia hoitavien elinten "triangelidraamaan". Yleishyödyllisen toiminnan julkisuuskuvan pinnan alla toimii poliittisia piilokärkiä, joiden todellinen luonne paljastuu vasta tiukasti varjelluissa, ei julkisiksi tarkoitetuissa kohtaamisissa.

Politiikan uskottavuudelle, moraalille ja rakenteelliselle uudistamiselle tässä avautuu suuri tehtävä. Millainen se on yksityiskohdiltaan? Olen tästä blogeissani jo suuntaviivoja esittänytkin.Jätän sen kuitenkin tässä yhteydessä politiikasta konkreettista vastuuta ottavien suhteellisen nopeassa aikataulussa ratkaistavaksi.
Ripeä arvomuutos politiikassa olisi paras Hyvän Uuden Vuoden 2010 ilmetymä .

NFI ja Kööpenhaminan ympäristökokous

2009-12-04T20:03:00.000+02:00

NFI:n (Naturfreunde International - International Friends of Nature) uutislehti kertoo uudesta ympäristötutkimuksesta, joka on varmaankin yksi keskeisiä Kööpenhaminan ympäristökokouksen dokumentteja.

Uusi ympäristöraportti alleviivaa kunnossa olevien ekojärjestelmien merkitystä. Jo vuosikymmeniä ovat tiedemiehet varoittaneet ekologisten järjestelmien vahingoittamisesta ja sellaisten lajien katoamisesta, jotka vielä taistelevat elintilojensa säilymisestä ja siten samalla kertovat hälyttävällä tavalla rajoittuvan biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen tarpeesta. Uusi tutkimus yrittää nyt herättää politiikan, talouden ja yhteiskunnan taloudellisilla argumenteilla: sillä maailma ei näytä olevan kohtaamassa ainoastaan ilmastomuutoksen, vaan sen mukana ekojärjestelmien vahingoittumisen ja näistä suoraan seuraavana myös taloudellisten mahdollisuuksien heikkenemisen: puhtaan ilman ja veden saaminen ja kunnolisten elintarvikkeiden ja lääkkeiden tuottaminen aiheuttavat yhä suurempia kustannuksia.
Tutkimus näkee parantamisen tarvetta erityisesti seuraavissa strategisesti merkittävässä neljässä kysymyksessä:
* Metsien paljaaksihakkaaminen on pysäytettävä, koska se vaikuttaa massiivisesti ilmastomuutokseen;
* Trooppisia korallikasvustoja on suojeltava, koska ne tarjoavat puolelle miljardille ihmiselle elämisen perusedellytykset;
* Merien liikakalastamisesta on luovuttava, koska se aiheuttaa valtavasti työpaikkamenetyksiä;
* Kansallisten ekosysteemien vahingoittuminen on suoraan syyllinen maalaisväestön köyhtymiseen. Tämä on tunnistettava ja asiaan on tartuttava yli erilaisten toiminnallisten sektoreiden ulottuvilla vastatoimenpiteillä.

NFI:n uutiskirje kertoo tästä raportista. Kirje on lähetetty myös keskeisille Työväen Retkeilyliiton toimijoille. Työväen Retkeilyliitto on tämän, maailman vanhimman ympäristöinternationaalin suomalainen jäsenjärjestö.

Tämä raportti syntyi useampivuotisen tutkimuksen tuloksena, nimeltään "Ekojärjestelmien taloudellisuus ja elämän monimuotoisuus" (The Economics of Ecosystems and Biodiversity - TEEB), josta aloite tehtiin kaksi vuotta sitten pidetyssä G-8 maiden ympäristöministerien kokouksessa. Noin 100 ympäristötieteen ja talouden asiantuntijaa työskenteli Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) puitteissa tämän kiistanalaisen teeman parissa. Tätä uutta raporttia, joka käsittelee teemaa globaalilla tasolla, pitäisi nyt seurata vuoden 2010 keskipaikkeilla paikallispoliitikoille, taloudelle ja kansalaisille suunnattu tutkimussanoma.

Raportin virallisessa julkistamistilaisuudessa 13. marraskuuta Brysselissä pani ympäristökomissaari Stavros Dimas sille erityisen paljon painoa: "Lähtien moraalisesta velvollisuudestamme planeettamme suojelemiseksi täytyy meidän tunnustaa se totuus, että kohtalomme on erottamattomassa yhteydessä luontoon. Ei riitä, että tunnistamme luonnon monimuotoisuuden maapallomme "luonnollisena pääomana" joka tarjoaa pohjan talous- ja yhteiskuntajärjestelmissämme elämälle tärkeiden tavaroiden ja palvelusten tuottamiselle. Meidän tulisi astua vielä askel eteenpäin ja arvottaa tämän luonnollisen pääoman mekitys alueellisella ja kansallisella tasolla."
Mahdollisen tien ulos tästä ennustetusta kriisistä näkevät tutkijat - ei niinkään kielloissa, vaan eräänlaisen kannustusjärjestelmän luomisessa. Ekojärjestelmiä suojaavien investointien tulee olla taloudellisesti palkitsevia. Tutkimuksen johtaja Pavan Sukhdev: "Luonnollinen pääoma on voimavara tehdä hyviä investointeja, jotka vahvistavat olemassaolon perustaa ja antavat lupauksen näiden voimavarojen pidättyvälle, luontevalle käytölle pitkälle tulevaisuuteen."

(Tämän artikelin on kirjoittanut NFI:n uutislehteen Andrea Lichtenecker, marraskuussa 2009 ja sen suomensi Ilpo Rossi)

Rottasotaa

2009-11-10T19:49:00.000+02:00

Vaali- ja puoluerahoituksen käsittely jatkuu. oikeusministeriön asettama laajapohjainen puoluesihteerityöryhmä on saanut esityksensä valmiiksi. Oikeusministeri on julkisuudessa kertonut tämän, mielestäni tärkeän ja aika hyvin onnistuneen työn tuloksista. Vaarana on vielä poliitinen peli, jossa hallituspuolueiden - Kokoomuksen ja Keskustan - keskeiset voimat saattavat vielä yrittää vesittää koko paketin. Tätä enteilee oikeusministerin varovaisuus pukea työryhmän esityksiä lain muotoon ja ottaa asiaa esille hallituksessa.

Palveluiden kaupallistaminen on Kokoomuksen keskeinen tavoite hallituspolitiikassa. Keskustapuolue on tapansa mukaan myötäilemässä etujärjestötyyliin suostuen Kokoomuksen hankkeisiin, kunhan se saa mieleisiään puoluepoliittisia tai maatalouden privileegioita ylläpitäviä ratkaisuja mausteeksi mukaan hyvinvointipalvelujen hylsyttämisessä.

Hyvä ystäväni merenrantakaupungista soitti ja puhuimme tästäkin ilmiöstä. Hän totesi lakonisesti, että kysymys on samasta ilmiöstä kuin rottasodassa. Aina uudelleen oikeisto palaa tähän vanhaan teemaan. Avoimen ja kansanvaltaisen julkisen rakenteen tilalle tarjotaan kaupallista vaihtoehtoa, jotta päästäisiin jyrsimään rakennettua hyvinvointia sisältäpäin tyhjäksi. On pysyttävä valppaana ja puututtava asiaan, kun ahneet jyrsijät alkavat taas tulla koloistaan.
Kuntapäättäjät - valtuustojen ja lautakuntien jäsenet - ovat oikeudenmukaisuuden ja rehellisten periaatteiden valvojina avainasemassa. Yritysten yhteiskuntasuhde on rakennettava täysin uudelleen avoimuuden ja yhteistoiminnan pohjalta.

Ammattiyhdistysliikkeen ja ylipäätään henkilöstön yhteistoimintaelinten toiminta on kytkettävä mukaan yrityksen yhteiskuntasuhteen rakentamiseen.

Vielä yksi rottasotaan liiyvä ulottuvuus: netissä sosialidemokratian vastustajat käyvät ahkerasti mobbaamassa sosialidemokraattista kirjoittelua ja mielipiteenmuodostusta. Tunnusomaista tälle on täysin asiaton ja loukkaamaan pyrkivä huulenheitto, joka ei missään vaiheessa yllä poliitisen debatin tasolle. Henkinen asenne on sama kuin 1930-luvun Saksassa ja Suomen lapuanliikkeessä. Taustalla on synkkä ja purkautumaan pyrkivä viha, joka voi saada tilaisuuden tullen vaarallisia muotoja. Näiden jyrsijöiden tunnistaminen on tärkeää eikä niille pidä vastausten muodossa antaa pureskeltavaa.

Onko tekeillä Sammon ryöstö?

2009-11-05T11:52:00.000+02:00

Kunta- ja palveluministeriä haastateltiin aamuradiossa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen etenemisestä.
Peruspalvelumnisteri Risikon mielestä nimittäin Suomeen mahtuu 40–60 sosiaali- ja terveysaluetta, jotka olisivat vahvoja sekä taloudeltaan että toiminnaltaan. Sosiaali- ja terveysalueet järjestäisivät sekä peruspalvelut että suurimman osan erityispalveluista, kerrottiin julkisuudessa elokuun 2009 lopulla mm. (Keskisuomalainen 31.8. 2009).

Kunta- ja palveluministeri Mari Kiviniemi pitää peruspalveluministeri Risikon kaavailemaa uudistusta päällekkäisenä ja ristiriitaisena menossa olevalle kuntien palvelurakenneuudistukselle.

Kirjoitin blogissani "Luja lupaus peilukuvalle" 16.10. 2009, että "peruspalveluministeri on ilmeisesti rakentamassa sellaista uutta palvelurakenteen tasoa, jossa kaupiteltavaksi tarkoitetut julkiset palvelut saadaan paketoitua sopivan kokoisiksi, yritysten tämänhetkisiin mittasuhteisiin sopiviksi kokonaisuuksiksi".

Nyt näytttää todellakin olevan niin, että kokoomuslaisten ministerien tavoitteet ulottuvat huomattavasti kirjoitettua hallitusohjelmaa pidemmälle. Muutoin ei tällainen rakenneristiriita olisi mahdollinen.

Tilanne herättää pari kysymystä:
1) Toteuttavatko Kokoomuksen ministerit hallitusohjelman lisäksi kokonaisvaltaista, julkisten palvelujen kaupallistamiseen tähtäävää hylsyttämisohjelmaa?
2) Onko Keskusta valmis menemään näin pitkälle julkisten palvelujen viemisessä yksityisten, usein kansainvälisten yritysten suljetuissa rakenteissa tapahtuvaksi riistojärjestelmäksi?

Hyvinvointivaltion rakenteet ovat kansalaisten yhteistä omaisuutta. Omaisuudella - yhteiselläkin - on kaiketi perustuslaillinen suoja?

Onko Tessu kuollut koira?

2009-11-03T11:37:00.000+02:00

Taas tuli uutisista tietoa metsäyhtiö UPM:n tehtaiden sulkemisesta Heinolassa, Kaukaalla ja Parkanossa. Lähes tuhat työntekijää jää ilman työpaikkaa, kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajalle. Tässä yhteydessä mainitaan aina yhteistoimintaneuvottelut, joissa työntekijöille luetaan ukaaseja lomautuksista ja irtisanomisista, yritysten lakkauttamisesta ja erinäisistä muista muutoksista.. Kävin katsomassa lakia yhteistoiminnasta yrityksissä ja totesin, että yhteistoimintalaki antaa toiomintamahdollisuuksia paljoon muuhunkin. Mielestäni yrityksen yhteiskuntaan suuntautumista, yhteiskuntasuhteita ja niistä aiheutuvia kustannuksia ja tilinpitoa voitaisiin hyvin käsitellä lain puitteissa.

Työntekijäpuolella yhteistoimintalaista ja sen käytöstä työvälineenä ei näe minkäänlaisia uutisia. Työturvallisuuskeskuksen (TTN)yhteistoimintalakiin liittyvät Tessu- neovontasivustot eivät näy toimivan ollenkaan.

Yhteistoimintaelimissä toimivat luottamusmiehet, herätkää! Missä te keskustelette näistä asioista? Oletteko käyttäneet jo nykyisen lainsäädännön mahdollisuudet täysin hyväksi?

Pelkästään häntää heiluttamalla asioissa ei päästä pätkääkään eteenpäin. On aika nostaa niskakarvat pystyyn!

Mihin viha johtaa?

2009-10-22T23:29:00.000+03:00

Daniel Johan Goldhagen, amerikkalainen politologi pohtii uudessa kirjassaan “Kauheampi kuin sota - kuinka kansanmurha alkaa ja kuinka se voidaan estää?” sitä, miten poliittiset liikkeet maailmassa hyödyntävät piileviä tuhoamisfantasioita. Hän sai jo 1996 aikaan voimakkaan keskustelun kirjallaan “Hitlerin halukkaat myötäjuoksijat, aivan tavalliset saksalaiset ja holokausti”. Kysymys ei ole vähäpätöinen: viime vuosisadalla Goldhagen laskee maailmassa yli 100 miljoonan ihmisen kuolleen erilaisissa eliminointioperaatioissa, siis enemmän kuin sodissa samaan aikaan.

Goldhagen kertoo Spiegelissä no 41 (5.10. 2009) ilmestyneessä laajassa haastattelussa, että kaikista maista löytyy ennakkoluuloja ja vihaa ihmisiä, vähemmistöjä ja ihmisryhmiä kohtaan. Viha on hyvin yleinen tunne ja otollisissa olosuhteissa se voidaan mobilisoida tuhoisaksi väkivallaksi ja tappamiseksi. Olennaisessa asemassa on poliittinen johto ja sen näyttämä vihreä valo mobbaamiselle, eliminoinnille ja poisjuurimiselle. Uskonnollisesti ja ideologisesti motivoituneissa maissa eliminoinnin kääntyminen väkivaltaiseksi ja tuhoisaksi on tavanomaisempaa kuin “vanhoissa” demokratioissa. Vaikka niissäkin esiintyy rasismia ja vihaa vähemmistöja kohtaan, fyysinen eliminointi on julistettu pannaan eikä sen salliminen ole poliittisesti mahdollista. Diktatuureissa taipumus ja todennäköisyys yksittäisten ihmisten, kansanryhmien ja poliittisten vastustajien poisjuurimiseen on kuitenkin suurempi.

Kansanmurhat näyttävät olevan aika tavallisia modernissa maailmassa. Goldhagen ei näe moderniin liittyvän pelkästään valistuneisuuden henkeä, vaan katsoo eliminoinnin vaaran olevan todellisen. Hän käyttää eliminointi-sanaa siksi, että se sisältää myös muita keinoja kuin suoranaisen tuhoamisen, kansanmurhan. Tällaisia ovat täydellinen muodonmuutos, pakkosopeutus, alistaminen, väkivaltainen poistaminen, lisääntymisen estäminen esimerkiksi sterilisaatiolla tai joukkoväkivallalla, täydellinen tuhoaminen; joukkomurha on viimeinen, lopullinen ratkaisu eliminoimisen ketjussa.

Kielenkäyttö on eliminoinnin keskeisimpiä perustekijöitä. Se, mitä me ajattelemme muusta maailmasta, muista kansoista, muista ihmisistä ja heidän aatteistaan, välitetään tiedoksi sanojen, siis käyttämämme kielen avulla. Juuri sanaa ja ilmaisua käytetään kuvaamaan vihattuja alempiarvoisina ja vaarana vallitsevalle tai hankkeilla olevalle järjestelmälle. Kieltä käytetään epäinhimillistämisessä ja demonisoimisessa. Käytetty kieli on vihan välittämä suggestio, joka on taipuvainen muuttumaan teoiksi. Eliminointiin tähtäävät puheet eivät ole vain epämiellyttäviä; ne ovat vaarallisia, koska käytetty kieli on eliminoinnin lopullisen vaiheen, tuhoamisen käyntiinpanija.

Näin siis sanoo politologi Goldhagen uuden julkaistavan kirjansa haastattelussa Saksassa. Tämän päivän suomalaisesta saattaa tuntua oudolta, että mobbaavan kielenkäytön yhteydessä otetaan myös vaarallisimmat eliminointimuodot puheeksi. Ei kai meillä tällaista voisi päästä tapahtumaan?

Veljessodan, sisällissodan, kansalaissodan, vapaussodan - valitse mieleisesi llmaus itse - yhteydessä meillä tapettiin kansan kokoon nähden enemmän kansalaisia kuin missään muussa Euroopan maassa; vain parikymmentä vuotta 1918 tapahtumista meillä nousi isänmaallinen kansanliike, joka häiritsi vakavasti kansalaistoimintaa ja elämää 1930-luvulla. Samaan aikaan Saksassa nousi kansallissosialismi, joka sen aikaisen työväenliikkeenkin tunnuksia - mm. sosialismi-sanaa - käyttäen nousi valtaan ja aloitti tuhoisan mobbaamisen, juutalaisten, mustalaisten. ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisten vastustajien tuhoamisen. Koko maailman muuttaminen arjalaiseksi päättyi Hitlerin Saksan tuhoutumiseen toisen maailmansodan päättyessä.

Miten olisi käynyt, jos “tieteellistä sosialismia” tavoitteleva, sosialistisiin tunnuksiin nojautunut äärivasemmistolainen ja väkivaltaan uskonut joukko olisi päässyt vallankahvaan 1940- luvun lopulla tai 1970-luvulla? Taustalla oleva viha toisinajattelevia kohtaan näkyi kielenkäytössä ja oli vaarassa saada tuhoisia muotoja meilläkin. Saksassa syntyi ns. “Punainen armeijakunta”, joka jo toteutti kidnappauksia ja poliittisten vaikuttajien murhia.

Goldhagenin ankara mobbaamisen kritisointi ja suoraviivainen puhe tavallisten kansanlaisten tuhoisasta potentiaalista ei näytä tuntuvan Spiegelin toimittajista kovin mieluisalta. Politologi puolustaa kantaansa kovin sanoin ja itse asiassa vaatii kovempia otteita mobbaushenkeä ja mobbaajia vastaan. Kysymys kuuluu: mikä pysäyttää potentiaalin, jo kielenkäytöltään nitistävän tappajan?

Erich Fromm, Frankfurtin koulukunnan mestarillinen sosiaalipsykologi ilmaisi tämän asian puhumalla nekrofiilista, tuhoamaan pyrkivästä luonteenpiirteistöstä. Hän piti tätä yhtenä normaaliin elämäntapaan hyväksyttynä, tuhosuuntaisesti kaavautuneena luonteenpiirteenä, joka - jos poliittinen johto ei ymmärrä sitä pidätellä - saattaa johtaa tuhoisiin, vuosikymmeniä kestäviin traumaattisiin seurauksiin.

Ja Jungnerista...

2009-10-20T23:07:00.000+03:00

Ja Jungnerista... (Kommenttini YLE:n uutisten keskustelupalstalla) 17.10. 2008

Kun kuunteli lauantaina 17.10. Ykkösaamussa Mikael Jungnerin analyysia YLEn tulevaisuuden tehtävistä, nousi mieleen väistämättä toinen visionäärinen ja samaan aikaan ahdisteltu sosialidemokraatinen johtaja, 1970-luvun lopun Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho. Hän sai aikaan maan mainion peruskoulun menestyksineen, mutta itse hän joutui alle viisikymppisenä eläkkeelle. Se on synkkää tarinaa suomalaisesta poliittisesta vastakkainasettelusta.
Jungnerin toimet YLEn uudistamisessa tulevat jo tähänastisten saavutusten perusteella jäämään historiaan aikana, jolloin YLE nousi tehtävässään uudelle, ajan vaatimalle tasolle. Sitä voi ajan kaupallisesti saastuneen mediakulttuurin aikana pitää surenmoisena saavutuksena.
Jungnerin filosofiset ja eettiset taustat antavat puolestaan paljon pohdittavaa kenelle hyvänsä suomalaiselle. Erich Frommin laajaa tuotantoa ei Suomessa tunneta nimeksikään; mutta jo pelkästään tämä tausta-arvo johtaa mullistaviin uusiin, katsoja- ja henkilöstölähtöisiin visioihin tulevassa YLE:ssä - jos se vain poliittisesti sallitaan.
Jos Jungnerin aika pätkäistään muutaman kuukauden päästä poikki, niin siinä on kaiken maailman headhuntereilla töitä vastaavantasoisen visionäärin löytämisessä.

Noituutta ja inkvisitiota?

2009-10-20T10:56:00.000+03:00

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.10. 2009 SDP:stä ja sen puheenjohtajasta Jutta Urpilaisesta; puheenjohtajaa moitiskeltiin ja häntä koskevia kriittisiä - tai sellaisiksi tulkittuja - mielipiteitä nostettiin esiin, tosin ilman mitään konkreettista sisältöä, tarkoituksella vain painaa nuoren puheenjohtajamme päätä poliittisen vedenpinnan alapuolelle. Otin kantaa asiaan Helsingin Sanomien keskustelupalstalla 17.10. 2008 seuraavasti:

"Totta on, että SDP:n puheenjohtajastakin pitää keskustella - ja siinä yhteydessä myös politiikan sisällöistä. Pääkirjoituksesta ei mielestäni käy selville, missä Urpilainen olisi toiminut oikein dramaattisella tavalla köpelösti ja tulevan yhteiskuntakehityksen kannalta vaarallisesti - siinä ovat ansioituneet nimenomaan hallituspuolueet omine kiveenhakattuine maasuttamis- ja paapomiskonsepteineen.

Ennen sosialidemokraattien tulevaa puoluekokousta rahoittajistaan riippuvainen media suuntautuu todennäköisesti vanhaan inkvisitioperiaatteeseen: sidotaan Urpilaisen kädet ja jalat kaupallisesti myyvällä, sisällöiltään toisarvoisella kohukirjoittelulla ja heitetään tyyppi jorpakkoon: jos hän uppoaa - kuten oletetaan - hän on syyllinen; jos hän kuitenkin sattuu jäämään median kuohuissa pinnalle kellumaan, hän noita, punainen noita, joka on tuhottava.

Pääkirjoitus ei sellaisenaan lupaa hyvää suomalaisele osallistumiselle euroopantasoiseen arvokeskusteluun. Vaarana on, että keskustelupanoksemme ei yllä keskiaikaista kummastelua korkeammalle tasolle."

Headhunter hakusessa

2009-10-17T22:17:00.000+03:00

Ja Jungerista... (YLE:n uutisten keskustelupalstalla) 17.10. 2008

Kun kuunteli Mikael Jungerin analyysia YLEn tulevaisuuden tehtävistä, nousi mieleen väistämättä toinen visionäärinen ja samaan aikaan ahdisteltu sosialidemokraatinen johtaja, 1970-luvun lopun Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho. Hän sai aikaan maan mainion peruskoulun menestyksineen, mutta itse hän joutui alle viisikymppisenä eläkkeelle. Se on synkkää tarinaa suomalaisesta poliittisesta vastakkainasettelusta.
Jungerin toimet YLEn uudistamisessa tulevat jo tähänastisten saavutusten perusteella jäämään historiaan aikana, jolloin YLE nousi tehtävässään uudelle, ajan vaatimalle tasolle. Sitä voi ajan kaupallisesti saastuneen mediakulttuurin aikana pitää surenmoisena saavutuksena.
Jungerin filosofiset ja eettiset taustat antavat puolestaan paljon pohdittavaa kenelle hyvänsä suomalaiselle. Erich Frommin laajaa tuotantoa ei Suomessa tunneta nimeksikään; mutta jo pelkästään tämä tausta-arvo johtaa mullistaviin uusiin, katsoja- ja henkilöstölähtöisiin visioihin tulevassa YLE:ssä - jos se vain poliittisesti sallitaan.
Jos Jungerin aika pätkäistään muutaman kuukauden päästä poikki, niin siinä on kaiken maailman headhuntereilla töitä vastaavantasoisen visionäärin löytämisessä.

Punainen noita?

2009-10-17T15:47:00.000+03:00

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.10. 2009 SDP:stä ja sen puheenjohtajasta Urpilaisesta; puheenjohtajaa moitiskeltiin ja häntä koskevia kriittisiä - tai sellaisiksi tulkittuja - mielipiteitä nostettiin esiin, tosin ilman mitään konkreettista sisältöä, tarkoituksella vain painaa nuoren puheenjohtajamme päätä poliittisen vedenpinnan alapuolelle. Otin kantaa asiaan Helsingin Sanomien keskustelupalstalla 17.10. 2008 seuraavasti:

"Totta on, että SDP;n puheenjohtajastakin pitää keskustella - ja siinä yhteydessä myös politiikan sisällöistä. Pääkirjoituksesta ei mielestäni käy selville, missä Urpilainen olisi toiminut oikein dramaattisella tavalla köpelösti ja tulevan yhteiskuntakehityksen kannalta vaarallisesti - siinä ovat ansioituneet nimenomaan hallituspuolueet omine kiveenhakattuine maasuttamis- ja paapomiskonsepteineen.
Ennen sosialidemokraattien tulevaa puoluekokousta rahoittajistaan riippuvainen media suuntautuu todennäköisesti vanhaan inkvisitioperiaatteeseen: sidotaan Urpilaisen kädet ja jalat kaupallisesti myyvällä, sisällöiltään toisarvoisella kohukirjoittelulla ja heitetään tyyppi jorpakkoon: jos hän uppoaa - kuten oletetaan - hän on syyllinen; jos hän kuitenkin sattuu jäämään median kuohuissa pinnalle kellumaan, hän noita, punainen noita, joka on tuhottava.

Pääkirjoitus ei sellaisenaan lupaa hyvää suomalaisele osallistumiselle euroopantasoiseen arvokeskusteluun. Vaarana on, että keskustelupanoksemme ei yllä keskiaikaista kummastelua korkeammalle tasolle."

Luja lupaus peilikuvalle

2009-10-16T23:27:00.000+03:00

Tarastin työryhmän tuloksista näyttää yksi ryhmä vaikenevan kokonaan. Liikemiehet ja yrittäjät, jotka ovat lahjoituksia antaneet, näyttävät pitävän suunsa kiinni kuin yhteisestä sopimuksesta. Mitään ehdotuksia avoimuuden ja demokratian edistämiseksi ei ole siltä taholta kuulunut. Onkohan jossakin porukassa sovittu yhteisestä strategiasta?

Nämä yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja resurssoimisen kärkipäähän lukeutuvat ovat - niin oletan - päättäneet olla suoraan lausumatta julki mielipidettään. On syytä olettaa, että Tarastin työryhmän kokoomuslaisten ja keskustalaisten kannanotoissa näkyvät nämä linjaukset - edellyttäen että osaa lukea rivien välistä ja kuunnella erityisesti sitä, mikä jää sanomatta.

Yrityksen yhteiskuntasuuntaumista ei ilmeisesti ainakaan yritysjohtajien toimesta ole tarkoitus avata sen enempää kuin mitä lopullisessa päätöksessä paperille on kirjoitettu. Ajatus siitä, että yrityksen yhteiskuntasuhteesta keskusteltasiin ja suuntautumisesta päätettäisiin avoimesti yrityksen yhteistoimintaelimissä, ei ole noussut ollenkaan keskusteluun. Ilmapiirin puhdistamiseksi tällä olisi suuri merkitys - yhdellä kädellä ei voi vielä taputtaa!

Miksi yritysten tuki suunnataan vain ehdokkaille tai poliittisille päättäjille eikä konkreettisiin projekteihin tai jo olemassa oleviin toimintoihin? Juuri nyt esimerkiksi korkeamman koulutuksen uudet rakenteet tarvitsisivat pitkäjänteisiä yleisen tason tukisopimuksia, samoin ammatilliset korkeakoulut tai uusilla innovaatioaloilla toimivat ammattioppilaitokset. Paikallisille päiväkodeillekaan tai kouluille ei tekisi pahaa saada tukea rakenteidensa kehittämiseen. Tällaisilla hankkeilla yritykset voisivat kilvoitella yhteiskunnallisessa osaamisessaan ja henkilökunnan paikallistuntemus ja palaute arjesta olisi suureksi hyödyksi. Tällaisella avoimella, suurella sydämellä annettu tuki olisi jotakin kokonaan toista kuin tekstareita tehtailevan kansanedustajan syntymäpäiväjuhlien järjestelyjen tukeminen ja kaupallisia voittoja tavoittelevan median perusteita vailla oleva idolinkuvan rakentaminen.

Peruspalveluministeri on ilmeisesti rakentamassa sellaista uutta palvelurakenteen tasoa, jossa kaupiteltavaksi tarkoitetut julkiset palvelut saadaan paketoitua sopivan kokoisiksi, yritysten tämänhetkisiin mittasuhteisiin sopiviksi kokonaisuuksiksi. Kävi miten tahansa, juuri alueellisella ja paikallisella tasolla on mukaan tulossa yritys poikineen hakemaan osuuttaan tyhjäksi hylsytettävistä julkisista palveluista. Jokainen näihin neuvotteluihin osallistuva poliittinen päättäjä ja virkamies on vaarassa joutua maasuttamisen ja paapomisen kohteeksi. Heille tekisi mieli tehdä ehdotus: kun menet neuvottelupäivän aamuna pesemään hampaitasi tai ajamaan partaasi peilin eteen, esitä peilikuvallesi silmiin katsoen luja vetoomus: “Pidä temppeli puhtaana!”

Viime kädessä näissä asioissa vedotaan nykyään Euroopan Unioniin ja sen kilpailun rajoituksia poistaviin säännöksiin. Pohjoismainen, julkisen sektorin hallinnoltaan avoin palvelujärjestelmä ei ollut ehtinyt kotiutua muualle Eurooppaan - maailmasta puhumattakaan. Kun se nyt asetetaan vapaan kilpailun vaatimalle roviolle, aletaan hävittää jotakin ainutlaatuista, joka vastasi ihmisen ikuista ja koskaan kyltymätöntä, oikeastaan matriarkaalista toivetta kanssaihmisen rakastamisesta ja ymmärtämisestä muunakin kuin vain kaupantekoon ryhtyvänä asiakkaana.

Tämän kaupallisista vapauksista irroittavan, inhimillisiin sosiaalisiin suhteisiin perustuvan “Euroopan perusoikeuksien” purppuranvärisen peruskirjan aika on ilmeisesti vasta tulevaisuudessa, nykyisen aikahorisontin takana. Meidän sukupolvemme joutuu elämään vielä siinä uskossa, että kun jokainen riistää toinen toistaan, niin kaikki tulevat lopulta onnellisiksi.

Asiasta toiseen: juuri tuli radiosta uutinen, että Ranskassa maanviljelijät kapinoivat tuotteidensa hintojen romahduttamista vastaan…

Vaarallisia johtajia

2009-10-02T09:44:00.000+03:00

En ole vuosiin ostanut iltapäivälehtiä niiden mielestäni oikeustajua ja demokratiaa vahingoittavan, ilmoitusrahoittajiaan yksisuuntaisesti tukevan asennoitumisen vuoksi. Paradoksi sinänsä, koska näiden lehtien strategiset poliittiset iskut kohdistuvat ensisijaisesti niitä ostelevaa kansanjoukkoa vastaan. Vanhan rouvan synttärikahveilla paikallisessa myymäläkahvilassa kaverit kuiten kiinnittivät kiroillen huomiota näiden lehtien sivunkokoisiin otsikoihin vaalirahakohun ja maasuttamisen kääntämiseksi strategiseksi iskuksi lähinnä sosialidemokraatteja vastaan.
Tänään toisessa näistä lehdistä tehtiin Vanhasesta suurta voittajaa vaaliraha- ja maasuttamiskeskustelussa. Toisella aukeamalla pantiin päätepistettä Mikael Jungerin pääjohtajauralle – toista kautta ei Iltasanomien mukaan Jungerille tule. Sosialidemokraattisten kansanedustajien edustuksia yleishyödyllisissä yhteisöissä nostettiin syyllistävällä tavalla esille, koska nämä yhteisöt olivat käytännössä mitättömillä summilla osallistuneet vaalirahoitukseen. Heinäluoman kannat urheiluopistosäätiön toimintalinjan puolustajana tietenkin kysenalaistettiin.
Jungerin aikana Yleisradio on todella nerokkaasti yhdistänyt Internetin mahdollisuudet YLE:n toimintaan. Sen Elävä Arkisto ja Areena edustavat modernia tiedonvälitystä parhaimmillaan. Ei ole ihme, että porvarillisen tiedotusmaailman iskujoukot tunkevat yleisradiota koko ajan nurkkaan pois pilaamasta hyvää markkinaa. Jungerin kohtaloksi saattaa muodostua samanlainen tilanne kuin mitä 1970-luvulla kouluhallituksen pääjohtajalle Erkki Aholle tapahtui. Ura katkaistaan ideologisista syistä kesken kaiken. Ahon aikana saatiin aikaan porvariston kiihkeästä vastustuksesta nyttemmin mainetta niittänyt peruskoulu, jossa koko ikäluokka saa yhtenäisen pohjan ja jatkuvan valinnan mahdollisuuden käytännöllisen tai teoreettisen suuntautumisen välillä. Maailmalla tätä ihaillaan ja porvariston ulosajama Aho katselee eläkkeeltä arvoituksellisesti hymyillen ajan ilmiöitä.
Minusta näyttää siltä, että Jungerin jo lyhyenä aikana YLE:ssä tapahtunut kehitys on niukkenevista määrärahoista ja säästötoimista huolimatta nostanut Yleisradiomme aivan uudelle tasolle. Tämän tien katkaiseminen siksi, että YLE paljastaa omalta osaltaan maan korkeimman johdon sekaantumista maasuttamiseen, sopii täsmälleen porvarihallituksen poliittiseen henkiseen lestiin.
Mitä kansa voi tällaiselle synkälle mediamobbaamiselle ja kestämättömien idolien rakentamiselle tehdä? Mieleen tulee ainakin kaksi keinoa. Älä tuhlaa rahojasi strategisia iskuja tekevään kaupalliseen mediaan! Älä suostu idolihahmoksi! Älä yhdy mobbaajien iskujoukkoihin!

Kalevalainen varoitus

2009-10-01T21:52:00.000+03:00

Vaali- ja puoluerahoitusskandaalin lonkerot alkavat avautua. Paljastuu, että maasuttamisen ja paapomisen järjestelmä on osa maan tapaa päätöksenteossa. Maan tapa saa näkyvän muotonsa mediassa, jossa tuotetaan idoleita ja inhokkeja. Lööppien, kansikuvien ja otsikoiden pintapuolinenkin seuranta osoittaa, että median idoleita ovat systeemirelevantit päättäjät. Siis ne, jotka suostuvat kehittämään kaupallista karaktääriään “yhteisten intressien” hoitamisessa. Kyseenalaistajat puolestaan päätyvät mediassa inhokkien asemaan. Puolustautumisen mahdollisuutakaan ei ole - ei ole välinettä vastaamiseen. Media se on omien intressiensä nimissä ryhtynyt ensimmäisen kiven heittäjäksi - aina ei ole kysymys tutkivasta journalismista, vaan kiihkeäsätä halusta kuulua rankaisujoukkoihin, halusta mobata.

Kansan syvissä riveissä muhii vielä kuitenkin syvä eettinen omatunto, jonka juuret ovat arvoperinnettämme kantavissa rakenteissa. Kansankirkko ja lähimmäisenrakkauden periaate, työväenliikkeen arvoperinne oikeudenmukaisuusvaatimuksineen, alkiolaisuus parhaimmillaan ja porvarillinen patruunaperinne - kaikki nämä ovat tuoneet aineksia suomalaiseen elämäntapaan. Unohtaa ei sovi kansallisen kulttuurimme läheisyyttä, vieraanvaraisuutta ja ehdotonta rehellisyyttä korostavaa piirrettä luottamuksen luomisen perustana.

Kulttuuristamme löytyy myös toinen puoli: omistamisen halu, kateus, viha, tuhosuuntaisuus, ilkeys: ensimmäinen suomalainen mobbaaja taisi olla Ilmarisen vaimo, Pohjolan tyttär, joka leipoo kiven paimeneen lähtevän Kullervon leivän sisään. Tästä seuraa kalevalaisen tuhosuuntaisuuden voimallinen kuvaus, joka syvyydessään kertoo oikeastaan kaiken mihin tällä tiellä voidaan päätyä.

Kaupallinen kulttuuri on irronnut eettisesti arvokkaasta kansallisesta arvoperinteestä ja lähtenyt tielle, josta seuraa Kalevalan Kullervon tarinan symbolisesti osoittamia seuraamuksia. Kysymys ei ole ollenkaan tuottavasta toiminnasta ja sen tukemisesta, vaan astumista erilaisia tuhosuuntaisia muotoja sisältävälle epäproduktiivisuuden tielle. Omistamisen ja menestymisen halun rinnalle nousee halu alistaa, nitistää, tuhota ja tappaa. Sanan poliittisessa mielessä meillä sentään ihminen jää vielä henkiin, mutta tarkoitus onkin tappaa hänen poliittisena ja yhteiskunnallisena toimijana.

Idoleiden rakentaminen, niiden palvominen ja idoliksi suostuminen - antamalla vaikka käyttää nimeään rakennuksen tunnuksena - on kansallisen kulttuurimme hienoimpien arvojen kannalta vaarallista eikä sille tielle pitäisi poliittisen menestyksen havittelemisessa ryhtyä. Media idolihankeineen vaarantaa paitsi hakemiensa idoleiden elämänuran, saattaa myös pahimmillaan tuhota heidän mahdollisuutensa eheyteen ja itsekunnioitukseen.

Ylläsanottu koskee meitä kaikkia: kansanvalta on myös elämäntapaa eikä vain muodollisen demokratian ja lakien mukaan elämistä. Demokratia elämäntapana vaatii meitä tarkastelemaan omaa arvomaailmaamme - ja ponnistelemaan päivittäin tämän vaativan taidon opimiseksi.

Sosialidemokratiaa oppositiossa...

2009-09-15T22:24:00.000+03:00

Liikkeen kannatuksen putoaminen kahdenkymmenen prosenttiyksikön tasolle merkitsee poliittisten resurssien yhden viidenneksen pudotusta. Kun tietää poliittisessa koneistossa mukana olevien aktiivien toiminnan pyörivän jatkuvasti täysillä kierroksilla, on vaatimus vauhdin lisäämisestä käsittääkseni epärealistista. Puolueen vaatimus oikeudenmukaisesta, ”oikeutta kaikille” yhteiskunnasta, sitä tukevasta, pääosin julkisen hallinnon ja poliittisen päätöksenteon varaan rakentuvasta hyvinvointijärjestelmästä on edelleen aivan yhtä ajankohtainen kuin ennenkin.
Sosialidemokraattisen Puolueen käytössä olevat toiminnalliset rakenteet ovat rajallisia nekin. Järjestötoiminta yhteisöllisyyteen, yhteistoimintaan, yhteiskunnallisen aktiivisuuteen ja vastuunottoon kasvattavana järjestelmänä on kuihtunut vain murto-osaan liikkeen historian parhaista päivistä – jotka vain vanhemmat sukupolvet omakohtaisesti muistavat.
Maamme media, lehdistö etunenässä on niin yksipuolinen, että se oikeutti viime presidentinvaalien porvarillisen pääehdokkaan toteamaan vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Taloudelliset resurssit ovat yhdistystoiminnassa todella vaatimattomat. Edes historian kannalta tärkeitä asioita – ajattelen esimerkiksi arkistointia – ei kyetä kokenein voimin juurikaan järjestämään.
Järjestöelämän hiipumisen, median yksipuolisuuden ja taloudellisten resurssien vähäisyyden vuoksi kansanvalta maassa on selvästi vaaravyöhykkeessä. Kansa ei osa käyttää äänestämiseen eikä osallistumiseen liittyvää valtaansa, mikä entisestään vääristää edustuksellisten laitosten poliittista profiilia. Jos pitäisi löytää taiteesta aikaamme kuvaava taulu, niin lähes hakematta tulee mieleen Edvard Munckin ”Huuto”. Shokkitilanteissa tätä karjaa voidaan ilmeisesti ajaa melkeinpä millaiseen kuriin tai kurimukseen tahansa.
Vaalirahaskandaali ja porvarillisen hallituksen politiikka on osoittanut, että vanhentuneiden ja mädänneiksi osoittautuneiden ideologisten tavoitteiden taustalla ei ole mitään tulevaisuuden rakennusaineksia. Maasuttaminen yritysmaailman kanssa, omiksi koettujen eturyhmien paapominen ja poliittisen opposition mobbaaminen (sana tulee 1930-luvun Saksasta, lyhenne käsitteestä Mobilkommandoeinschatz)mm. käyttämällä työväenliikkeen symboliikkaa samalla kun hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita ajetaan alas – siinä nykyisen hallituksen todellinen ohjelma pähkinänkuoressa. Lyhyesti, suomalaisen kansanvallan pohja on romahtamassa.

Mitä tällaisessa tilanteessa sitten olisi tehtävissä? On tehtävissä paljonkin, jos asento käännetään liikkeen johtoon tuijottamisesta kentän suuntaan ja siellä toimiviin kansalaisiin. Objektiivisesti ottaen valtaosa väestöstä lilluu ilman oljenkorttakaan aikaansaadussa liemessä. Ei totisesti tee mieli joutua kunnanvaltuutetun, lautakunnan jäsenen, edistyksellisen julkisen sektorin virkamiehen tai työntekijän asemaan vaikeita, omien odotusten kanssa täysin ristiriidassa olevia päätöksiä tehtäessä. Tämä melko kokematon joukko tarvitsee nyt aseita ja ennekaikkea vaihtoehtoisia keinoja, joita vastuuseen joutuneet eivät nyt saa omilta puolueiltaan. Juuri nyt voidaan asiakohtaisesti luoda uusia enemmistöjä keskustelemalla, kyseenalaistamalla, uusilla aloitteilla, ottamalla ja pitämällä yhteyttä. Lähtökohtana on todeksi osoittautunut, synkkääkin synkempi tosiasia: porvarihallituksella ei ole tarjottavanaan edes omien kannattajiensa todellista yhteiskunnallista tilannetta parantavaa vaihtoehtoa.
Tämän päivän yhteiskunnallinen tilanne tarjoaa radikaaleille kansanvaltaisille voimille hedelmällisen maaperän. Keskustelumylly käyntiin, järjestökentän kokeneet voimat johtamaan marssia läpi valtuustojen, lautakuntien ja laitosten!

Marssilaulun sanoin ”Eespäin kuin myrsky rynnätkää, pois orjamieli jättäkää!”

Kalevalaisia opetuksia

2009-09-10T15:32:00.000+03:00

Destian lokakuun alussa aloittava uusi toimitusjohtaja haluaa yksityistää entisen TVH:n. Teiden ja reittien maapohja taitaa kuitenkin olla vielä valtion omistuksessa, joten mitenkähän siinä toisen maalla möyrimisessä oikein mahtaa käydä?

Globaali toiminta on lisäarvon hankkimista yritykselle maailmalta; takavuosina käytettiin tällaisesta toiminnasta nimitystä kolonialismi. Toimintarakenteet ovat muuttuneet ja toimijoina eivät ainakaan aina ole valtiot ja kansakunnat. Tilalle ovat tulleet korporaatiot - mutta tulos näyttää yhtä kaikki olevan sama. Lisäarvoa, voittoa nyhdetään maailmalta yrityksille, joiden sisälle ei näe millään keinolla. Tämä tarjoaa pohjaa korruptiiviselle toiminnalle, josta Destiassa taitaa olla tuoreita esimerkkejä.
Tie- ja vesirakentamisen yksityistäminen tarkoittaa verovarojen siirtämistä avoimesta hallinnosta yritysmaailman läpinäkymättömiin verkostoihin. Jos osallistaminen olisi edes kohtuullisessa määrin kansanvaltaistettua, voisi yrittäminen muodostaa tehokkaan vaihtoehtoisen rakenteen tuotannollisessa toiminnassa. Näin ei asianlaita ole. Olemme menossa kohden mallia, jossa suljetut, odotusarvoja ja rahaa tavoittelevat korporaatiot korvaavat avoimen julkisen hallinnon.
Tällaisiin malleihinko tavallisen kansalaisen ja yrityksen ääntä vailla olevan työntekijän tulisi tyytyä? Yleisesti hyväksytyn julkisen toiminnan sijaan rakennetaan riistojärjestelmää, joka tulee synnyttämään kostoa vaativia Kullervoita, joiden huulilta kumpuaa kirous epäoikeudenmukaisuutta siittävää järjestelmää kohtaan.

Tuulimyllyt ja Afganistan

2009-08-30T11:36:00.000+03:00

Don Quijote, surullisen hahmon ritari – Sancho Panchan ilmauksen mukaan – hyökkäsi tuulimyllyjä vastaan luullen niitä jättiläisiksi. Oliko Don Quijote pelkästään kuvaus hullusta ritarihahmosta, vai olisiko tarinassa sittenkin opettavia aineksia? ”Taistelu tuulimyllyjä vastaan” viittaa siihen, että syvällä yhteiskuntaluonteessa ja sen taustalla olevassa kulttuurissa olevia arvoja vastaan on turha pakkoa käyttäen taistella.

Tästä onkin helpo hypätä Afganistaniin ja sen kivierämaihin, paimentolaisten, savimajojen ja syvän, kansalliseen kulttuuriin sovelletun islamilaisuuden maahan. Ulkopuoliselle jää vaikutelma, että kulttuuri, elämäntapa ja siihen liittyvät ratkaisumallit ovat ikivanhoja. Sovellettu uskonnollisuus ei niitä kiellä, jos ei nyt niin suoraviivaisestiu tuekaan – onhan islamilaisuudesta muitakin, länsimaisesti katsottuna hyväksyttävämpiäkin muotoja.
Kun suurvallat, niin itäiset kuin läntisetkin ilmestyvät ylivertaisine, käsittämättömine tekniikoineen ja omista arvolähtökohdistaan pakottamaan omaan arvojärjestykseensäja rauhaan, jota he ainakin yli vuosisadan ajan ovat itse rikkoneet, niin mitähän paimentolaiskansa tuosta kaikesta ajattelee? Voisi kuvitella, että paniikkihäiriöksi nimeämämme shokki on taivaan ja maan valtaavan sotilaallisen koneiston edessä ensimmäinen reaktio. Sitten nousee tahto puolustautua -ja siinä on käytettävä kaikkia niitä keinoja, joita oman kulttuurin piiristä on löydettävissä.

Entä mikä mahtaisi meillä olla edes jossakin määrin vertailukelpoinen tilanne? Taistelu kansallisesta itsenäisyydestä tilanteessa, jossa sitä todella uhataan, voisi olla sellainen. Jos EU yhtäkkiä toteaisi saunan sydäntautien, sukupuolisen riettauden ja epähygieenisyyden lähteeksi, kieltäisi sen ja sitten asettaisi direktiiveillä tiukat ehdot saunakulttuurille? Vastarinnan voimakkuutta voi vain arvailla, vaikka lentokoneet, ilmatorjunta-aseet ja yhdistyneet eurooppalaiset joukot eivät vielä paikalla olisikaan.

En rakasta autoritaarista, omistavaa ja väkivaltaan taipuvaista asennoitumista missään kulttuurissa, en edes Suomessa. Afgaanikultuurissakin on vastapainona naisten, äitien ja isoäitien rakastava, ilman avioehtoa omistamisesta luopunut, anteeksi antava, miehiseen ylivaltaan sopeutunut kulttuuri. Naisen alistaminen tällä tavalla on yleisen, viralliseksi luokiteltavan mielipiteemme mukaan väärin – mutta matriarkaalinen arvopohja on siellä varmasti kotien ja perheiden piirissä olemassa. Siitä saavat nauttia myös toisella tavalla toimivat miehet.

Kysymys kuuluu: millä tavoin kansainväilseen militaristiseen koneistoon ja täysin erilaiseen kulttuuriin pohjautuva läsnäolo tuon maan tilannetta helpottaa? Muodostaako se vastauksen maailmanlaajuisen terrorismiuhkaan – vai onko se pitkässä ketjussa sen pysyvä oikeuttaja ja aiheuttaja?

Työ

2009-08-27T12:36:00.000+03:00

Työväenliikkeen arvoperinnön keskeinen lähtökohta on ihmisen nostaminen keskiöön historiallisena, yhteiskuntaa muuttavana voimana. Tavoitteena on siis aineellisten olojen kehittäminen niin, että ihminen voi täysin toteuttaa itseään sopusoinnussa itsensä, kanssaihmistensä ja luonnon kanssa. Tämä muodostaa sosialistisen humanismin ja sen taustalla olevan materialistisen historiankäsityksen perustan. Tämä lähtökohta muodostaa samalla vaihtoehdon idealistiselle, ihmisen ulkopuolelta tuleville, autoritaarisille tai muuten epäproduktiivisille rakenteille; niiden mukaan ihmisen on alamainen maallisille ja hengellisille voimille ja niiden muodostamalle järjestykselle. Juuri tässä fenomenologisessa suhteessa syntyvä työväenliike käänsi arvopyramidin päälaelleen. Syntyi ihmiskeskeisille arvoille rakentuva työväenliike ja vähitellen myös kansanvaltaa, demokratiaan rakentuva yhteiskunta.

Ihmisen keskeinen itsensä ilmaiseminen tapahtuu toiminnan, leikin ja omaehtoisen työn kautta. Sille ominaista on luontainen, ilmeisesti ihmisen biologiseen olemukseen rakentuva aktiivisuus, jonka parhaimmillaan näemme lapsen luontaisessa aktivisuudessa. Se on pakotonta, tekemisen iloon ja luovuuteen perustuvaa toimimista. Tämä spontaani pyrkimys itsensä toteuttamiseen on keskeistä ihmisenä olemisessa ja se jatkuu läpi koko elämän uusia muotoja saaden, omaa osaamista ja vuorovaikutuksessa saatuja kokemuksia kumuloiden.

Näihin lähtökohtiin perustui myös nuoren Marxin ajatus päättää taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissaan rahaa koskevat muistiinpanonsa kuvaukseen vieraantumattomasta työstä:

”Olettakaamme että olisimme tuottaneet ihmisinä: kukin meistä olisi tuotannossaan kaksinkertaisesti myöntänyt itsensä ja toisen. Minä olisin 1) omassa tuotannossani esineellistänyt oman yksilöllisyyteni, sen omalaatuisuuden ja niin ollen olisin toiminnan kestäessä sekä nauttinut yksilöllisestä elämänilmauksesta että tuntenut esinettä katsellessani yksilöllistä iloa nähdessäni, että oma persoonallisuuteni on esineellisen, aistimellisesti havainnoitavissa olevan ja siten kaiken epäilyn yläpuolelle kohonneen mahdin muodossa. 2) Kun sinä nautit tuotteestani eli käytät sitä, minä saisin tästä välitöntä nautintoa, sillä olisin tietoinen että olisin työlläni tyydyttänyt inhimillisen tarpeen, tietäisin siis esineellistäneeni inhimillisen olemuksen ja niin ollen luoneeni toisen ihmisolennon tarpeelle sopivan kohteen. 3) Tietäisin olleeni välittäjä sinun ja ihmissuvun välillä, olisin siis tietoinen että sinä itse tiedät ja tunnet minun olleen oman olemuksesi lisäyksenä ja oman itsesi välttämättömänä osana, tietäisin siis hankkineeni itselleni vahvistuksen sekä sinun ajatuksissasi että sinun rakkaudessasi. 4) Tietäisin luoneeni yksilöllisellä elämänilmauksellani välittömästi Sinun elämänilmauksesi, siis vahvistaneeni ja toteuttaneeni yksilöllisessä toiminnassani tosi olemukseni, inhimillisen yhteisöllisen olemukseni.

Jokainen tuotteemme olisi peili, josta olemuksemme heijastuu. Tässä suhde muuttuu vastavuoroiseksi, sinun puoleltasi tulee tapahtumaan se mikä tapahtuu minun puoleltani…Minun työni olisi vapaata elämänilmausta, ja siten elämän nautintaa… Näin ollen työssä olisi myönnetty yksilöllisyyteni omalaatuisuus, koska siinä olisi myönnetty yksilöllinen elämäni. Työ olisi siis tosi toiminnallista omaisuutta. Kun edellytetään yksityisomaisuuden olevan vallalla, yksilöllisyyteni joutuu luovutetuksi siihen pisteeseen asti että alan vihata toimintaani, siitä tulee minulle piinaa, pelkkää näennäistoimintaa ja siten myös vain pakotettua toimintaa, joka sälytetään harteilleni vain ulkoisen satunnaisen tarpeen, ei sisäisen välttämättömän tarpeen nojalla.” (Kirjasta David McLellan: Karl Marx, elämä ja teokset, sivut 13-114/PARIISI, Gummerus 1990).

Tämän pitkähkön lainauksen tarkoituksena on tehdä selväksi, että työn ja työvoiman vapauttaminen on työväenliikkeen arvoperinteen keskeistä sisältöä. Kun Internationalessa lauletaan ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa”, sillä tarkoitetaan työelämän kertakaikkista muuttamista palkkaorjuudesta vapaan, omaehtoisen työn suuntaan. Säkeen perässä ei ole kysymysmerkkejä; laulu lauletaan poikkeuksetta seisten, kaikkia ihmisiä koskevalle työn vapauttamisen luonnolliselle – ei ideologiselle – periaatteelle kunnioitusta osoittaen.

Lähes samaan hengenvetoon on todettava, että tämä sinänsä selkeä arvolähtökohta ei ole aina näkynyt kirkkaana sen enempää työväenpuolueiden kuin ammattiyhdistysliikkeenkään toiminnassa. Olemme rakentaneet ylpeänä palkkatyön (siis palkkaorjuuden) pohjalle rakentuvaa toimeentuloa ja antaneet pääomien kasautua minotaurusmaisten labyrinttien perukoilla toimivien, lisäarvoa riistävien voimien käsiin. Tästä on muodostumassa meille suuri ongelma nyt, kun täyden työeläkkeen saamiseksi edellytetään käytännössä elämänpituista, ehyttä työuraa. Hyvän koulutuksen saaneen nuoren sukupolven tulevaisuudenusko on joutumassa kovalle koetukselle.

Vaikka tämä järjestelmä pitääkin sisällään vapauttavia elementtejä – joilla sitä samalla puolustellaan - niin yhtä kaikki sen keskeinen lähtökohta on yksityiseen pääomaan ja työn ja pääoman vastakkainasettelun perustuva malli. Yhtä päivänselvää on, että tältä tieltä on palattava ihmistä ja hänen toimintaansa vapauttavan ponnistelun pariin. Tämä lähtökohta muodostaa sen oikean ja väärentämättömän työväenliikkeen lähestymistavan, johon myös uusien ”työväenpuolueiden” on otettava kantaa.

Työn vapauttamisen periaatteen toteuttamisesta meillä on jo näyttäviä todisteita. Lapsityövoima on kielletty, lapsuus on työstä vapautettua aikaa, joka pyritään varmistamaan mm. lapsilisillä, neuvolatoiminnalla, päiväkodeilla ja näiden kasvatusperiaatteilla. Oppivelvollisuuskoulussa, jonka sisällä kamppaillaan sopeuttavan ja vapauttavan lähestymistavan välillä, on lomakautensa. Työelämässä ovat vuosilomat, sairauslomat, äitiyslomat ja lastenhoitovapaat. Työelämän päätteeksi vihdoin pääsee sananmukaisesti ansaitulle eläkkeelle. Työn vapauttamisen kannalta ihmisen elämänkaari alkaa ja päättyy työstä vapautettuun jaksoon, ja työelämä itse muistuttaa meillä reikäistä juustoa. Yhteinen säästäminen, vahva hyvinvointiyhteiskunta avoimine, kansanvaltaisine rakenteineen luo näille vapauksille eettisesti hyväksyttävän ja arvokkaan perustuksen.

Kansalaistulo – jonka merkitys vuoden 2010 alusta työelämän astuvien osalta entisestään korostuu – on sellaisenaan eräs sovellutus työn vapauttamisen suuntaan. Tässä asiassa sosialidemokratia ja sen johtama ammattiyhdistysliike on tehnyt 1980-luvulta lähtien vääriä valintoja, mikä näkyy neuvottomuutena ja aloitekyvyttömyytenä juuri nyt esiin nousevien työelämää koskevien ongelmien edessä. Ei ole muuta tietä kuin se, että palataan liikkeen arvopohjassa olevien, ihmisen luovuttamattomista oikeuksista ja tarpeista lähtevien vaatimusten ja niiden hyväksymisen tielle.

—

Asiasta kolmanteen: paniikkireaktio on nykyaikainen ilmaus tilanteelle, jossa ihminen kokee pakokauhua ja ahdistusta, kun omaksutut elämänarvot eivät yhtäkkiä sovikaan yhteen totutun, kaavautuneen ja jo luonteenpiirteeksi sementoituneen asennoitumisen kanssa. Voisiko olla mahdollista, että aito vapaus aiheuttaa autoritaarisessa luonteessa paniikkireaktion kaltaista ahdistusta?

Demokratia

2009-08-27T12:35:00.000+03:00

Demokratian, kansanvallan merkitys koko ihmiskunnalle, sivilisaatiolle on eräs aikamme historiallisia ulottuvuuksia. Se on yksi tärkeimmistä motivaatiopohjista ja sen erilaisista sovellutuksista, tasoista ja ulottuvuuksista löytyy monenkirjava joukko esimerkkejä.

Demokratiassa, kansanvallassa lähtökohtana on ihmiskeskeisyys, humanismi. Meidänkin poliittiset johtajamme ovat eri yhteyksissä julistautuneet humanisteiksi ja demokraattisten arvojen kantajiksi ja kannattajiksi.

Ihmisyyden ja siitä kasvavan aloitteellisuuden, omaehtoisuuden juuret löytyvät ihmiskunnan historiasta, erilaisista kulttuureista ja sen ilmauksista. Itse käsite tulee munaiskreikasta: demos (kansa, väkijoukko) ja kratos (komento, valta); se tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa. Sovellutuksia tuosta lähestymistavasta löytyy muistakin kulttuureista; buddhalaisuus, Intian vanha Vedantakulttuuri, kristinusko ja ”uuden maailman” alkuperäiskulttuurit sisältävät ilmaisuja ja käytäntöjä ihmisen nostamisesta keskeiseen asemaan.

Entä työväenliike? Läntinen, kapitalistisiin arvoihin rakentuva sivilisaatio on arvostellut työväenliikkeen arvoperinnettä sen materialistisesta historiankäsityksestä ja korostanut omaa, humanistista ja demokraattista arvoperustaansa. Kun nyt olemme kokemassa kansainvälistä finanssikriisiä ja globaalia talouslamaa, voimme vain todeta, että omistamisen ja ahneuden materialistinen projekti on tullut tienhaaraan juuri sen itsensä edustaman rajoittamattoman ahneuden seurauksena. Paradoksaalista on, että arvokeisarin alastomuutta eivät taaskaan huomaa muut kuin kaikkein lapsenmielisimmät!

Onko työväenliikkeen arvoperustalla yhteyttä humanismiin? Nuoren Marxin eräs humanismia koskevista maksimeista, mietelauseista kuului: “Tämä kommunismi on täysin kehittyneenä naturalismia=humanismia, täysin kehittyneenä humanismina=naturalismia, se on ihmisen luontosuhteen ja ihmissuhteen välisen ristiriidan todellista ratkeamista, olemassaolon ja olemuksen, esineellistymisen ja omaehtoisuuden, vapauden ja välttämättömyyden, yksilön ja suvun välisten riitojen ratkeamista” (Taloudellisfilosofiset käsikirjoitukset 1844). Riippumatta siitä, mitä itse kukin kommunismista ajattelee, tuon mietelauseen sisältö kuvastaa juuri sitä, miten 1800-luvun alun valistuksen aikakausi nosti ihmisen keskeiseen asemaan. Ajatuksen suuruutta ja rohkeutta rakenteeltaan autoritaaristen ja idealististen (ihmisen ulkopuolella olevaan ideaan) uskonto- ja valtiorakenteiden vaihtoehtona voi vain ihmetellä.

Kansanvaltaisten rakenteiden aikaansaaminen ja hallinnollinen hyväksyminen on alusta saakka ollut tuskallinen, kiistoja ja vastakkainasettelua aiheuttanut prosessi. Yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden sekä kokoontumis- ja järjestäytymisvapauden aikaansaamiseksi tarvittiin ammattiyhdistysliikkeen toimeenpanema yleislakko ja joukko suuria mielenosoituksia runsas sata vuotta sitten. Osuuskauppaliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen ja muiden työväenliikkeen järjestöjen käyttöönottama kansanvallan periaate oli mullistava askel eteenpäin kohden kansanvaltaa. Vähitellen tuosta käytännöstä tuli ainoa laillinen vapaan yhdistystoiminnan periaate.

Poliittista demokratiaa vaanii yhä edelleenkin monenlaisia uhkatekijöitä. Muodollinen demokratia näyttää sallivan yllättävän paljon autoritaarista, hierarkista toimintakäytäntöä, johon myös mieluusti vedotaan sitten kun valta ja asema organisaatiossa on saatu omiin käsiin. Juuri nyt on noussut esille erilaisten kaappari-instituutioiden rooli puoluerahoituksessa, joka lonkeroineen ja labyrintteineen muodostaa ilmeisesti pysyvän uhan asiasisältöihin perustuvalle kansanvallalle. Kun vielä tähän lisätään ”maagisiin auttajiin” perustuva henkilöä korostava vaalijärjestelmämme ja kyvyttömyytemme nostaa aktiivinen, osallistava yhteiskunnallinen toiminta sille kuuluvaan arvoon, on tullut lueteltua joukko vuosituhannen alun suurista kansanvallan uhkakuvista – poliittisen demokratian osalta.

Talouselämä ei ole koskaan oppinut soveltamaan kansanvaltaisia käytäntöjä toimintaansa. Yrittämisen vapautta on tulkittu oikeudeksi yksin päättää ”omistajana” yhteisellä työllä tuotetusta lisäarvosta, liikevoitosta. Tämä autoritaarinen malli, joka ei tunnusta yhteistoiminnan ja yhteisen vastuun paremmuutta, on johtanut paitsi valtaviin tuloerojen kasvuun myös toistuviin katastrofeihin, joista yhtä olemme parastaikaa finanssikriisin muodossa todistamassa. Taloudellinen demokratia taapertelee edelleen lapsenkengissään eikä ole tähän päivään mennessä lunastanut lupausta yhteisestä hyvinvoinnista.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta sovellutuksineen valtakunnallisella ja paikallisella tasolla on kansanvaltaisen, demokratiaan perustuvan hallinnon ja tuotannon edustava malli. Se on pärjännyt erinomaisesti varsinkin kriisiaikoina. Sen varaan rakennettu pahojen aikojen puskurointi näyttää sopivan malliksi muuallakin maailmassa. Sen köyhdyttäminen ja tukahduttaminen luo puolestaan tilaa spekulatiiviselle taloudelle ja toimintakäytännöille. Valtion laitosten yhtiöittäminen ja siirtäminen hallinnoltaan suljetun yksityisen sektorin ehdoilla toimivaksi on takaisku avoimelle ja kansanvaltaiselle hallinnolle ja osallistavalle yrittämiselle. Kunnallisten palveluiden setelivetoiseksi tekeminen merkitsee pikkusormen antamista hallinnoltaan hämärälle ja motiiveiltaan tuntemattomille välikäsille. Toivottavasti edustuksellinen demokratia tuottaa jatkossa sellaiset valtionyhtiöistä ja peruspalveluista vastaavat ministerit , jotka osaavat antaa arvoa kansanvallalle ja omaavat tahtoa ja taitoa kehittää yhteiseen intressiin perustuvaa julkista sektoria.

Sivistyksellisessä demokratiassa olemme kokeneet suuria edistysaskeleita alkaen koululaitoksemme kehityksestä, yhteisen peruskoulun suvereenista ylivoimasta elitistisiin vaihtoehtoihin verrattuna. Yhteisen sivistyksellisen kansanvallan kulmakiviä voitaisiin luetella sekä opetustoimen että sosiaalisen turvan ja terveydenhoidon alueelta runsain mitoin. Onko yliopistolaitoksemme koulutusjärjestelmän huipulla rakentumassa vain huippujen virittämisjärjestelmäksi? Onko urheilu muuttunut huippu-urheilun ja siihen kytkettyjen taloudellisten palkkioiden kautta kansallista kuntoa demoralisoivaksi ulottuvuudeksi? Onko kansalaisjärjestökentän ja yhteiskunnallisen osallistumisen anemia suoraa seurausta sivistyksellisen demokratian aliarvioimisesta?

Aika, jolloin ihminen on vapaa täysin rinnoin toteuttamaan itseään ja samalla tietoinen omasta asemastaan kansanvaltaisen yhteisön vastuullisena toimijana, taitaa edelleenkin antaa odottaa itseään. Demokratian kamara on ohut ja haavoittuva eikä sitä aina osata soveltaa itseään sivistyneenäkään pitävissä olosuhteissa. Edelleenkin tarvitaan vahvaa näkemystä ihmisenä olemisen suuresta visiosta, joka niin hyvin kuvataan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ensimmäisessä artiklassa:

”Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Yhdellä siivellä ei voi lentää

2009-08-11T16:53:00.000+03:00

Tämän päivän (11.8. 2009) YLE:n aamutelevisiossa keskusteltiin valtionyhtiöiden tuesta poliittisille puolueille ja kaikki keskustelijat totesivat, että yhtiöissä joissa valtio on enemmistönä, se voi suoraan ohjeistaa näitä asioita. Kaikki olivat valmiita korjaamaan ”asentoa”, tosin eriasteisesti. Häkämies ja Pekkarinen eivät pitäneet mahdollisena, että jonkin yhtiön vähemmistöosakkaana valtio voisi sanella muille käyttäytymissääntöjä. Tämä linjaus ei kuitenkaan estänyt Pekkarista sanelemasta käyttäytymisääntöjä ammattiyhdistysliikkeelle. Myös sen pitäisi avata tukimuotonsa julkiseen keskusteluun. Myös sitä moitittiin, että ammattiyhdistysliike on suunnannut tukeaan lähinnä vasemmistopuolueille. Tätä seikkaa kannattaa – ja pitää – pohtia vähän perusteellisemminkin.

Ammattiyhdistysliikkeen juuret ovat sosialidemokratiassa, mikä ei liene yllätys, kun kysymys on perinteisen työväenliikkeen poliittisesta ja elämisen ehtoihin liittyvästä toimintaulottuvuudesta. Sosialidemokratia taisteli ammattiyhdistysliikkeen sisälle suhteellisen, edustuksellisen demokratian toimintaperiaatteet aikana, jolloin SKP:n, Suomen Kommunistisen Puolueen tarkoituksena oli siirtää solutuksen keinoin työväki lojaaliksi marxismi-leninismille ja sen lanseeraamalle ”proletaariselle internationalismille”. Tuolloin demokratia ja avoimuus olivat keskeisiä perusteita poliittisen suhteellisuuden toteuttamiselle. Vähitellen myös SKP:lle lojaalit työläiset taipuivat demokraattisiin pelisääntöihin, mikä lopulta hajoitti neuvostokommunismin periaatteille rakentuneen ideologisen rakenteen. Kysymys oli äärimmäisen kovasta ja uuvuttavasta taistelusta kansanvallan puolesta; rintamalinja kulki sosialidemokratian ja Suomen kommunistisen liikkeen välillä.

Porvaristo ei tuohon taisteluun osallistunut, vaan piti etäisyyttä ammattiyhdistysliikkeeseen tai loi omia epäpoliittisia tai puolueettomia porvarillisia ammattiyhdistysrakenteita. Aikaa myöten myös sillä puolella on havaittu, että palkansaajien oikeuksien ajaminen vaatii myös aktiivista poliittista osallistumista. Kansalaisyhteiskunnassa ihmisellä on oikeus vapaaseen järjestäytymiseen, mistä seuraa, että yhteiskuntatietoinen kansalainen valvoo nykyään tärkeää palvelusuhteeseen liittyvää intressiään paitsi välittömästi suhteessa työnantajaan, myös muilla yhteiskuntaelämän alueilla.

Poliittisen suhteellisuuden periaate on jo vuosikymmeniä tarjonnut porvaristollekin mahdollisuuden aktiivisen palvelusuhteen ehtojen ajamiseen, mutta jostakin syystä tämä työ – vaativa sellainen – ei ole etäisyyttä ja passiivisuutta vaalineille porvarillisille suuntauksille kelvannut. Tästä on seurannut, että porvaristo ei ole muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta halunnut orientoitua ammattiyhdistysliikkeen suuntaan. Sillä ei ole edunvalvontaan liittyviä ohjelmia eikä myöskään edustajia tätä toistaiseksi sisällystä vailla olevaa porvarillista ammattiyhdistyspolitiikkaa ajamassa.

Demokratian pelisääntöihin kuuluu, että enemmistönä olevien tahtoon on tyydyttävä. Kun ammattiyhdistysliikkeen sisällölliset tavoitteet kasvavat työväenliikkeen arvoperustasta ja ovat suurimmalta osalta sosialidemokraattien arvolähtökohtiin perustuvia, niin on aika ymmärrettävää, että ammattiliitot tukevat jäsentensä aktiivista poliittista osallistumista myös poliittisten puolueiden kautta, joilla on puoluelain ja kansanvaltaisen perinteen mukainen asema vaalijärjestelmissämme. Tietääkseni ammattiliitot ovat tukeneet ainakin uutisoinnillaan kaikkia niitä jäseniään, jotka ovat ehdokkaiksi asettuneet, riippumatta poliittisesta viitekehyksestä.

Työnantajapuoli ei tietääkseni ole ollut aktiivinen kansanvaltaisten käytäntöjen kehittämisessä sen enempää yritysten sisällä kuin edunvalvonnassakaan. Yritysten tukea poliittisille puolueille tai näiden tukiyhteisöille ei ole tuotu yhteistoimintaelimiin. Muutenkin työntekijäpuolen oikeudet yrityksen arvonmuodostuksessa ovat jääneet kehittymättä, mikä muodostaa suuren uhan yhteiskuntarauhalle ja tietenkin myös demokratialle.

Ministereiden Pekkarisen ja Häkämiehen ammattiyhdistystukea koskeva avoimuus tulee kyllä riittävällä tavalla Tarastin vaalitukityöryhmän keskusteluun enkä usko ay-liikken haraavan tässä asiassa vastaan. Ammattiyhdistysliikkeellä on rakenteensa kansanvaltaisesta perustasta kasvava oikeus jäsentensä – myös poliittisesti aktiivisten jäsentensä – tukemiseen. Kansanvaltaisesti järjestetty suhde yhteiskuntaan ansaitsee kaiken tuen, koska yhdellä siivellä ei todellakaan voi lentää. Yritysmaailma on haastettava oman yhteiskuntasuhteensa aitoon ja vilpittömään kehittämiseen kansanvaltaisten käytäntöjen pohjalta.

Purppurainen mustikka

2009-08-10T10:00:00.000+03:00

Sosialidemokraattisen työväenliikkeen vanhojen lippujen väri ei ole punainen, vaan se on purppura. Purppura on toivon väri; foinikialaiset valmistivat tuota väriä purppurakotiloista ja värjäsivät sillä laivojensa purjeet. Purjeiden purppura symbolisoi toivoa päästä pitkältä purjehdusretkeltä takaisin satamaan ja kotiin. Nykyisen Libanonin rannikoilta löytyy kuulemma vieläkin purppurakotiloiden kuorikasoja - muistona purppuravärin valmistamisesta.

Pirkkalan Työväenyhdistys Toivo näkyy saaneen avustusta vuonna 2004 työväentalonsa korjaukseen. Olisi mielenkiintoista nähdä tuon työväenyhdistyksen lippu, jonka väri on todennäköisesti hyvin tumma, violetin ja punaisen välimailta – riippuen tietenkin kangaslaadusta, jota lipun tekemisen aikoihin oli saatavilla. Työväenliikkeen vanhoissa lipuissa ja yhdistyten nimissä välkähteli purppura ja toivo.

Purppuran muuttuminen punaisen värin kirjon lähes koko skaalaa käyttäväksi sosialidemokraattisessa liikkeessä – ja koko vasemmistossa – osoittaa, että purppuralipun alkuperä on päässyt unohtumaan. Olisi aika palata toivoa symboloivaan alkuperäisen väriin purppuraan, ja osoittaa tälläkin tavalla arvonantoa liikkeen kunniakkaalle perinteelle.

Kokoomuksen toivo-kampanjasta tämä värisymboliikka puuttuu todistaen samalla historiattomasta ja vailla perspektiiviä olevasta työväenliikkeen historiaan kuuluvan symboliikan mobbaamisen hengessä toteutetusta käyttämisestä. Rikkaruoho ruiskukka on toki kaunis sekin. Poliittisen kulttuurin viljelyssä se sopii tätä nykyä oikeastaan aika hyvin Kokoomuksen symbolikasviksi.

Mikä kotimainen kasvi olisi parhaiten sopiva sosialidemokratian symboliksi? Ruusu piikkeineen on tuontitavaraa Euroopasta ja kyllä sekin on täyttänyt tehtävänsä. Oikean värisymboliikan kannalta suomalaisen sosialidemokratian symboliksi sopisi kuitenkin paremmin mustikka.

Mustikan mehun väri on itse asiassa yhtä lajia purppuraa. Marjastaja löytää tämän värin marjaretkensä tai puhdistustehtävänsä päätteeksi poimintakädestään. Mustikka symbolisoi muutenkin oikeata toivoa: ämpärillinen mustikoita sisältää aikamoisen annoksen toivoa ja visiota mehusta, hillosta, marjoista aamupuurossa ja jopa luottamusta luonnon parantavaan voimaan. Kuivatut mustikat ovat vanha luontaislääke vatsavaivoihin. Mustikka, talkkuna ja tilkka maitoa tai piimää palauttaa monelle ikääntyvälle mieleen lapsuudenkodin parhaat kesäiset hetket.

Politiikkakin on pöperöä, jonka soisi parhaimmillaan tuovan mieleen mustikkamaidon ja lapsuuden talkkunamustikkapöperön miellyttävät tuntemukset. Ja mustikan purppuran aitona toivon värinä.

Onnittelut 110-vuotiaalle liikkeelle!

2009-08-07T21:28:00.001+03:00

Sosialidemokratia on antanut uskomattoman suuren panoksen suomalaisenkin yhteiskunnan kehitykseen. Suomi oli maailman ensimmäisiä maita, joissa toteutettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kokoontumis- ja järjestäytymisvapaus. Vahva kunnallishallinto oli alusta saakka mukana sosialidemokraattien ohjelmassa. Sosialidemokraattinen naisliike tuli vahvoine sosiaalisine tavoitteineen mukaan jo vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä. Edistysmielinen osuuskauppaliike muodosti poliittisen ja ammattiyhdistystoiminnan rinnalla tärkeän, jokaista kuluttajaa tukevan työmuodon. Sosialidemokratian rinnalle syntyivät sen arvopohjasta kasvaneet sivistys-, kulttuuri- ja urheilujärjestöt, nuorisotoiminta ja kasvatusliikkeet. Niiden kaikkien tavoite voidaan kiteyttää ilmaisuun ”ihmisyyden toteuttaminen”.
Tämän päivän kansalaiselle ihmisyys saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Runsas vuosisata sitten, sääty-yhteiskunnassa tilanne oli täysin toinen. Jo ajatuskin tasa-arvoon perutuvasta yhteiskunnasta herätti suuria epäilyksiä ja vastarintaa. Vaati uskomatonta rohkeutta ryhtyä luomaan hierarkiseen, autoritaarisesti rakentuneeseen yhteiskuntaan kansanvaltaisia rakenteita. Juuri sosialidemokratialla oli voimaa nostaa ihminen yhteiskunnallisen muutoksen keskukseen ja luoda ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa rajoja asettamattomia, osallistavia rakenteita. Aineelliset olosuhteet oli muokattava sellaisiksi, että ihmisyys voisi täydessä mitassaan toteutua. Materialistinen historiankäsitys ei suinkaan tarkoittanut pääoman nostamista keskeiseksi, hallitsevaksi arvoksi, vaan sen asettamista alisteiseksi, ihmisen kasvua ja hyvinvointia palvelevaksi välineeksi – maailmanlaajuisesti..
Sosialidemokratia on käynyt tätä taistelua jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Ihmisyyden radikaalina puolustajana se on osa ihmiskunnan historiassa eri aikoina ja eri puolilla maailmaa syntyneitä humanistisia virtauksia. Todellakin, läpi ihmiskunnan historian on käyty taistelua ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja ihmisyyden täyden toteutumisen puolesta. Tässä taistelussa on ollut menestystä ja vastoinkäymisiä, voittoja ja tappioita. Aina ihminen on kuitenkin noussut puolustamaan luovuttamattomia oikeuksiaan. Näin on käyvä tulevaisuudessakin.
Kuten huomaamme, ponnistelu tämän tietoisuuden herättämiseksi ja kehittämiseksi ihmisen toimintaa ohjaavaksi voimaksi, demokratiaksi elämäntapana on edelleen kesken. Jokainen sukupolvi on erikseen kasvatettava tämän arvopohjan toteuttajaksi. Kysymys ei ole mistään itsestäänselvyydestä. Sisyphos taitaisi kreikkalaisista taruhenkilöistä sopia parhaiten sosialidemokraattisen toimijan symboliksi.
Kun onnittelen 110-vuotista sosialidemokraattista liikettä, aistin sen arvoperinteen haastavan liikettä ponnistelemaan edelleen, uusissa olosuhteissa vieraantumista aiheuttavien ja ihmisen elämää ja ihmisoikeuksia uhkaavien yhteiskuntarakenteiden uudistamiseksi.
Lakki päästä!

Suukuolemasta ja harhaanjohtamisesta

2009-07-10T09:22:00.000+03:00

Yhteiskuntaelämässä ja yritysmaailmassa mukanaoleva tietää, että johtamistyylillä on paljon vaikutusta koko toimintakulttuuriin. Yhdistystoiminnan demokraattisuus on taattu jo yhdistyslainsäädännöllä ja jossakin määrin myös yhtiölainsäädännöllä, mutta ei sekään estä toimintakulttuurin muuttumista autoritaariseksi tai muulla tavalla epäproduktiiviseksi.

Demokraattinenkin päätöksenteko perustuu hierarkiaan: vuosikokous valitsee hallituksen, hallitukselle valitaan puheenjohtaja, työvaliokunta ja muita toimielimiä. Näiden tehtävänä on valita henkilöstö, palkatut toimijat ja mm. toimitusjohtaja. Toimintavaltuuksia annetaan, itsenäistä päätäntävaltaa syntyy, mm. yrityksissä erittäin laajasti. Keskeiset henkilöt päättävät linjasta, siitä mitä toimeen pannaan ja mitä ei. Myöskin julkisuuden asteesta voidaan tehdä päätöksiä: kaikkea ei ole tarkoitettu julkisuuteen, osa tietoa leimataan luottamukselliseksi tai salaiseksi. Tehtäväkenttiä voidaan rajata, kaikilla ei ole lupa tehdä muuta kuin omaan tehtävään tiukasti sidottuja asioita. Tärkeät edustukset ja niihin liittyvät toimivaltuudet rajautuvat tiukasti johdon tai sen välittömässä vaikutuspiirissä olevien hoidettavaksi.

Ylläolevalla tavalla yhteisön toimintakulttuuri voidaan muodollisesta demokratiasta huolimatta rakentaa varsin autoritaariseksi. Luottamuksellisuudella ja ei julkisuuteen tarkoitetulla, tehtävien ja oikeuksien tiukalla rajaamisella ja lojaalisuuden vaatimuksella varmistetaan se, että kaikista asioista ei puhuta. Usein koko toiminnan ymmärtämisen kannalta nämä ovat niitä tärkeimpiä asioita. Toimintakulttuuri voi siten muodollisesta demokratiasta huolimatta saada mitä tahansa tuhosuuntaisia muotoja: se voi olla autoritaarista, alistavaa, sadistista, ahnehtivaa, mobbaavaa, nöyryyttävää tai muuten henkisen ja ruumiillisen terveyden päälle käyvää. Demokratia on kääntynyt yhteisössä päälaelleen aiheuttaen suunnatonta voimavarojen tuhlausta ja epätoivoa.

Vaalirahakohun keskellä kiinnittää huomiota monien kansanedustajien ja keskeisten poliitikkojen vaitonaisuus ja ympäripyöreys ilmaisuissaan. Mistähän tällainen suukuolema johtuu? Ettei vain oltaisi vastuussa ja mukana sellaisissa yhteisöissä, joissa on lupauduttu luottamuksellisuuteen ja tietojen salassa pitämiseen. Itse tilanteessa se ei vaadi muuta kuin olla panematta vastaan, kun vaatimus omana tietona pitämisestä esitetään. Syntyy salailun, unohtamisen, väärään kysymykseen vastaamisen, sopivalla hetkellä lomallaolemisen, huomion epäolennaiseen kiinnittämisen – siis huijaamisen mielikuvituksellisia muotoja saava kulttuuri.

Suomalainen on oppinut jo vanhastaan myös vaikenemaan kahdella kielellä – siitähän meidät maailmalla tunnetaan. Näennäisen viattomuuden alta paljastuu huijaamisen ja harhaanjohtamisen kulttuuri, jossa koko maan hallitus on nostanut itsensä järjestelmän aktiiviseksi kehittäjäksi. Poliittisessa vastuussa olevan luopuminen avoimuudesta johtaa tielle, jossa Suomen sijoittuminen Transparency Internationalin listalla valuu alaspäin.

Uskonpuhdistus

2009-06-29T22:07:00.000+03:00

Uutispäivä-Demarin blogikirjoituksissa on nostetttu esiin ajatuksia sosialidemokratian mukaantulosta hallitukseen. Se koetaan ainoaksi voimaksi joka pystyisi saattamaan maan politiikan uudelleen terveille raiteille. Onko näin? Se riippuu paitsi yleisestä poliitisesta tilanteesta, myös liikkeemme omasta kyvystä uudistua ajan vaatimalla tavalla. Onko nyt oikea, yhteiskunnallisen tilanteen sanelema hetki?
Koen asian niin, että sosialidemokratiaa tarvitaan edelleenkin - se tarkoittaa taloudellista, sosiaalista ja sivistyksellistä kansanvaltaa, siis liikkeen alkuajoista kasvavaa laajaa, elämänasenteesen perustuvaa demokratiaa. Sosialidemokratialla on näyttöjä kaikilta näiltä alueilta - mutta työ on vielä kesken. Sekin on totta, että vain riittävä poliittinen hegemonia mahdollistaa kansanvallan syventämisen.

Tällä hetkellä tällaiseen suuntaa antavaan uudistumiseen ei ole ymmärtääkseni mahdollista päästä, koska itseään keskustaksi nimittävä poliittinen suuntaus on antautunut porvarillisen, osin korruptoituneen politiikan välikappaleeksi. Tämä loukkaa suunnattomasti kaikkia kansalaisia, heidän toiveitaan ja odotuksiaan - mutta muutosta ei ole vielä näkyvissä. Sen ja hallituksessa toisena voimana olevan kokoomuksen johdolla meitä viedään kohden porvarillista kilpailu- ja kamppailuyhteiskuntaa. Luuta oven pönkkänä ei kelpaa enää merkiksi siitä että ei olla kotona. Tästä eteenpäin kamerat ja korkeat aidat huolehtivat yksityisyydestä - niiden, joilla on siihen voimia ja varaa.
Onko sosialidemokratia valmistautunut kansanvaltaisen hyvinvoinnin rakenteelliseen uudistamiseen? Mielestäni ei riittävästi - siksi tästä eteenpäin on nähtävä kansanvallan uudet tarpeet, joihin ohjelmatyön on vastattava.

Mitä ovat nämä muutokset? Puolueiden ja ehdokkaiden rahoitusskandaalin pitäisi osoittaa, että osallistumisen ja osallistamisen rakenteet on uudistettava kokonaan kansanvallan lähtökohdista. Sosialidemokratia on tämän velkaa arvoperinnölleen, jonka keskeisiä merkkipaaluja oli vuoden 1903 Forssan puoluekokous. Työ on tältä osin vielä kesken - mutta vastaus on vielä toistaiseksi ohjelmallisesti konkretisoimatta.

Toinen suuri uudistusalue koskee työn - ihmisen todellisen toteutumisen rakenteita. Prekariaatin todellisuus on alkusoittoa havahtumiselle, joka viimeistään vuonna 2012 iskee aktiivisessa työiässä olevia ankarasti päin kasvoja: eläkettä kertyy koko aktiivisen työiän työsuhteista - ja vain niistä. Näillä näkymin vain vähemmistöllä työikäisistä on toivoa saavuttaa katkeamattoman, täyden työhistorian saavuttama "ihanne-eläke". Jo ensimmäinen lomautus tai työttömyysjakso tulee merkitsemään putoamista ihanne-eläkkeen tasolta - lopullisesti. On päivänselvää, että tarvitaan rakenneuudistuksia joilla ehyt työhistoria tälle osaavalle, hyvinkoulutetulle ja toivorikkaalle sukupolvelle taataan. Tällaista rakennetta ei ole vielä olemassa.

Muuttuvatko ympäristöongelmat sellaisiksi uudistusrakenteiksi, jotka pelastaisivat suomalaisen ihmisen globaalissa kilpailussa? Osin kaiketi voivat, mutta ratkaisumallit näyttävät lähtevän kilpailuyhteiskunnan dynamiikasta nekin. Uuden työministerin ensimmäiset puheenvuorot viittaavat tämänsuuntaisen arvovalintaan. Vastaus toimeentulon kannalta ei muodostu tältä pohjalta tyydyttäväksi, ei kotimaassa eikä varsinkaan kansainvälisesti.

Ylläolevalla haluan vain sanoa, että sosialidemokratialla - ja vain sillä on aatteellisia resursseja ratkaista tämä ongelma. Aatepohjamme ei estä ratkaisumallien rakentamista - esteen muodostavat ennakkoasenteet ja arvovalinnoissa takavuosina tehdyt virheet.

Hallitukseen pitää päästä, mutta sinne ei pidä mennä vain puoliksi valmistautuneena. Hegemonia saavutetaan vain riittävän vahvoilla, arvoperustasta kasvavilla konkreettisilla tavoitteilla.

Mielestäni tämä työ - joka on tehtävä järjestetyn ja tiukan paikan tullen vastuuta ottavan rakenteen puitteissa - on vielä mielestäni kesken. Mitään estettä en näe sille, että nykyinen puoluejohto orientoituisi näiden, vielä horisontin takana olevien haasteiden ratkaisemiseen puolueen arvoista lähtevällä tavalla.

Oikeastaan on kysymys uskonpuhdistuksesta.

Kauas pilvet karkaavat...

2009-06-09T20:25:00.000+03:00

Euroopan parlamenttiin valitut edustajat Suomesta? Uskontokunnat ovat ainakin valitun viiden miesedustajan osalta hyvin edustettuna: pari evankelisluterilaista (suomen- ja ruotsinkielinen), yksi herätysliiketaustainen, yksi kreikkalaiskatolinen ja yksi roomalaiskatolinen. Tämä osoittaa jo todellista moniarvoisuutta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta.

Naisten edustus on vahva, kahdeksan meppiä eli 61,5 % valituista! Sitä voi pitää jo hyvänä tuloksena! Suomi on osoittautunut aidosti tasa-arvoiseksi maaksi, jossa naisenergia jyllää! Tosin kuusi kymmenestä äänioikeutetusta katsoi arvolleen sopivaksi kääntää selkänsä koko Euroopan yhteisölle.

Kaikki ovat mitä ilmeisimmin lisäksi ahkeria työntekijöitä, joten työn arvostus on koko ryhmässä korkealla tasolla. Juuri työn kautta autetaan nyt Eurooppaa tasa-arvoistumaan, valuvathan työpaikat kilpailuttamisen myötä maihin joissa palkkataso on alhaalla. Sopeutuminen kilpailuun lisää vanhojen ja rikkaiden maiden vastaantuloa. Paljon puhuttu harmonisoituminen tapahtuu tietenkin alemmalla kuin tähän saakka totutulla tasolla. Se on kuitenkin välttämätöntä, sillä Intia, Vietnam, Indonesia ja Kiina ovat jo tarjoamassa tuotannollisia vaihtoehtoja. Vyötä on kiristettävä. Saa nähdä riittääkö jaettavaa edes massiivisiksi kasvaneisiin ruokajonoihin.

Korkea koulutus ja innovaatiot saattavat pitää menestystarinaamme vielä yllä - edellyttäen että piilevät kykymme ponkaisevat esille. Keskisormea näyttämällä meiltä ei muu maailma taida mielellään ostaa mitään.

Me olemme tottuneet ainakin jossakin määrin sosiaaliseen, ihmistä vastaantulevaan hyvinvointivaltioon. Nyt meidän on sopeuduttava sen pääomakeskeiseen muotoon, jossa työn kautta hankitaan oikeus olemassaoloon ja turvalliseen elämään. Näillä näkymin töitä ei synny julkiselle sektorille, vaan ohenevat rahavirrat virtaavat Euroopassa yritysten velkasaneeraamiseen. Suuria ideoita ei ole näkyvissä myöskään yrityspuolella. Hyviä ideoita tarvittaisiin nyt erityisesti europarlamentaarikoiltamme. Muuten on edessä ankea, köyhyyden varjostama vanhuus.

Eurooppa rakentaa entistä vahvemmin ympäristönsuojelua ja sitä edesauttavaa teknologiaa. Saman idean varaan rakentavat muutkin maat - eräät ovat meitä jo aika tavalla edellä. Kilpailu puree tälläkin alueella samojen periaatteiden mukaan kuin muussakin yrittämisessä. Vahvasti hiilidioksiidipitoiseen ilmaan jää kuitenkin edelleen kysymys: miten selviää ihminen tässä yhtenevässä ja samalla moniarvoisesti pirstoutuneessa Euroopassa?

Euroopan Unioni syntyi itse asiassa tavoitteenaan rauha ja vakaus. Voi olla, että parlamentaarikkomme joutuvat tälläkin alueella kohtaamaan muuttumassa olevan ilmapiirin. Viha, väkivalta ja epätoivo muodostavat uhkaavan ja hallitsemattoman kaappari-instituution.

Mistä tuo epätoivo tähän mietiskelyyn pääsi pujahtamaan?

Onko toivoa näkyvissä?

2009-06-04T19:38:00.000+03:00

Toivon päivä. Kokoomuksen sloganiksi kapitalisoitu. Minkälainen toivo?
Toivotaan lottovoittoa. Jos osaa arvata kuukauden ajalta oikean arvotun sekunnin, on lottovoittaja-ainesta. Irrationaali, järjellisesti olematon toivo. Kuitenkin lototaan.
Toivotaan parempaa. Toivotaan työtä, jotta saataisiin palkkaa. Minkälaista palkkaa? Työnantaja kieltäytyy keskitetystä palkkasopimisesta. Kukin neuvotelkoon itse palkkansa. Unionin vapaa kilpailu vie työpaikat kotiseudulta jonnekin. Globaali kilpailu vie työpaikat Unionilta Kiinaan, Intiaan, Vietnamiin. Läppäri, jolla kirjoitan, on tehty Kiinassa. Sikäläisellä hyvälläkään palkalla ei Suomessa pystyisi selviytymään tavanomaisista maksuistaan.
Onko toivoa yrityksistä ja yrittämisestä? Isot yrityksen vievät tilan pieniltä. Kasvavat. Yhdistyvät toisiin kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Menevät pörssiin. Luovat odotusarvoja, paisuvat ja poksahtavat. Valtiot pumppaavat niihin viimeisetkin saamansa velkamiljardit pitääkseen työpaikat entisillä sijoillaan. Vastoin globaalin kilpailun kultaista sääntöä. Siinä kysytään luottamusta.
Luottamus ja toivo? Pettää voi vain kerran. Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Toivoa voi olla vain, jos on luottamusta. Luottamusta kansainvälisessä taloudessa yhtäpaljon kuin korttipelissä. Bluffata saa. Viime kädessä isot syövät pienet.
Kiina ostaa kovaa vauhtia Amerikkaa. Kovan kapitalismin suurin toivo on vanhanaikaisessa, byrokraattisessa yksipuoluejärjestelmässä. Sen pahimmassa vihollisessa ja vastustajassa.
Onko Toivoa näkynyt?

Toivo taitaa olla kukkua...

2009-06-02T16:37:00.000+03:00

Käki on kukkunut mökkimaisemissa kesän kynnyksellä todella ahkerasti. Ristimme lähimetsän käen tällä kertaa Toivoksi, onhan neljäs kesäkuuta paitsi puolustusvoimien lippujuhla myös Toivon nimipäivä. Puolustusvoimille onkin nykyhallitus taannut vankan budjetin hamaan tulevaisuuteen. Se taitaa ollakin ainoa valtion toimiala, jonka ei tarvitse nääntyä rahanpuutteeseen. Siellä on toivoa vielä näkyvissä - edellyttäen että rauha maailmassa säilyy.

Käki on siitä erikoinen lintu, että se munii pikkulintujen pesiin uroskäen kukkuessa. Kuoriutumisen jälkeen käenpoikanen työntää pikkulinnun omat poikaset pois pesästä. Emolinnuilla on lähes toivoton urakka kasvavan käenpoikasen ruokinnassa.

Mitä yhteistä voisi olla sosiaalisella markkinataloudella ja käenpoikasella? Jo General Motorsin konkurssi ja pesänselvitys on viemässä voimavarat Amerikan sosiaaliselta kehittämiseltä vuosiksi eteenpäin. GM:n ohella valtava määrä yrityksiä on hakemassa velkatakuita tämän jättiläisen selän takana. Lopullisena takuumiehenä taitaa olla Kiina ja pitkä marssi kohden talouden tervehdyttämistä.

Sama tilanne on Euroopan talousveturilla Saksalla. Opelin pelastuminen on hiuskarvan varassa sekin. Valtion “sosiaalista tukea” yrityksille tarvitaan heti alkuun ainakin 1,2 mrd euroa. Apua on Opelin lisäksi vaatimassa suuri tavarataloketju Karlstadt - ja näiden kahden lisäksi toistatuhatta erilaista talousvaikeuksissa olevaa yritystä. Opelin pelastaneessa konsortiumissa yhtenä suurena takuuosapuolena on venäläinen autoalan yritys GAZ ja Venäjän valtion tiukassa otteessat toimiva liikepankki. Riskejä ratkaisuun sisältyy, luottamuksesta siinä on viime kädessä kysymys.

Yritykset ovat nyt tukeutumassa yhteiskunnan sosiaaliseen turvaverkkoon uhkarohkean taloudenpidon, mielikuvituksellisten odotusarvojen ja käsittämättömän suurten palkkiojärjestelmien raunioilta. Sosiaalinen markkinatalous on osoittautumassa kuplaksi, käenpoikaseksi, joka on riistämässä länsimaiselta yhteiskunnalta mahdollisuuden sosiaaliseen vastuunottoon. Nyt kukutaan kaikkialla työllisyyden perään, samalla kun palkan varassa elävät ovat joutumassa yhä ahtaammalle. Sosiaalinen markkinatalous tunkee nyt lippulaivamaissaan poikasia yhteiskunnan sosiaalisesta pesästä. Voiko yhteiskuntarauha ja toivo elää tällaisissa oloissa ja horisontin taakse ulottuvassa epävarmuudessa?

Valtiovarainministeri, Kokoomuksen puhenjohtaja Katainen on kuvannut globaalia finansskriisiä ja lamaa meistä johtumattomaksi ja luonteeltaan väliaikaiseksi ilmiöksi. Julkista taloutta muokataan yhä systemaattisemmin markkinoiden ehdoilla toimivaksi. Sieltä pitäisi edelleenkin löytyä sitä Toivoa.

Kukkuu - kukkuu…

Kulaus sosiaalista tietoisuutta...

2009-05-30T11:21:00.000+03:00

Mökillä on lähde, jonka sattumalta löysimme ja kaivoimme esille joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Vesi on hyvää, sen ph-arvo on seitsemän pinnassa, ei ole nitraatteja eikä nitriittejä. Lastenlapsetkin haluavat juoda mielellään juuri tuon lähteen hieman kalkkipitoista, hyvänmakuista vettä.

Lähteen vettä ja sen vaihtelevaa määrä voisi verrata sosiaaliseen tietoisuuteen ja sen tarpeeseen. Kun ilmat ovat parhaimmillaan, on kesä ja lämmintä, vettä on lähteessä vähän. Pimeään ja kylmään aikaan sitä on paljon. Sosiaalisen tietoisuuden kanssa on jotenkin samantapaista. Aina sitä tarvitaan, mukavina aikoina vähän vähemmän, vaikeina aikoina runsaastikin.

Isä Mitro kuuluu siunanneen mitä erilaisimpia asioita, jopa hienoa makua ja arkkitehtuuria ilmentäneen paskahuussinkin. Radiosta hänen haastattelua kuunnellessani minusta tuntui, että siunauksella on toisenlaista vaikuttavuutta kuin parhaimmallakaan palopuheella. Siunauksessa toteutuu suggestion - ja ehkä uskonnonkin - maaginen periaate: kun mielikuvitus ja tahto joutuvat ristiriitaan, voitta mielikuvitus aina - eikä tästä säännöstä ole ainoatakaan poikkeusta.

Isä Mitron uskonnollisen käsityksen yksi tärkeimpiä ulottuvuuksia näyttää olevan sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tuon piirteen olen havainnut kirkkojen ekumeenisessa liikkeessä ennenkin. Kirkkojen yhteinen kansainvälinen toiminta humanitäärisissä projekteissa on tullut tutuksi mm. kansainvälisen avun muodossa. Kirkkojen kannanotoissa sosiaalinen oikeudenmukaisuus on tärkeämpää kuin kilpailua tukevat vapaudet.

Ortodoksisen piispainkokouksen kielteinen kannanotto Isä Mitron papinoikeuksiin ja kirkollisten tunnusten käyttöön yhteiskunnallisen osallistumisen yhteydessä on tyrmistyttävää. Olin kuvitellut, että uskonnollinen ortodoksinen logiikka olisi inhimillisempää ja kokonaisvaltaisempaa kuin evankelisluterilaisuus. Toukokuun 26. päivä jää historiaan päivänä, jolloin siunauksen sijasta annettiin tilaa kirkolliselle kiroukselle.

Joka tapauksessa tekisi mieli pyytää siunausta Isä Mitrolta tuolle lähteelle. Erityinen uskonnollinen painotus voisi tässä yhteydessä liittyä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Siihen ei tarvita ristiä eikä viittaa - jo pelkän rukouksen tai ajatuksen voima yhdistyneenä uskonnollisen vakaumukseen ja sen sosialiseen tietoisuuteen riittää.

Jos tämä voisi toteutua, tulee mieleen ajatus kymmenen kilometrin vaelluksesta 26. toukokuuta lähteelle ja takaisin! Omat eväät ja puolimatkassa kunnon kulaus sosiaalisella tietoisuudella raikastettua, siunattua lähdevettä...

Oletko systeemirelevantti?

2009-05-20T16:49:00.000+03:00

Paavo Lipponen nosti kirjassaan ”Järki voittaa” (Otava 2008) keskusteluun saksankielisen käsitteen ”Vergangenheitsbewältigung”, mikä tarkoittaa menneisyyden hallintaa. Kirjassaan Lipponen analysoikin Suomen kohtaloita ja selviämistä viime vuosisadan suurista murroksista. Punaisena lankana ovat tässä analyysissä sosialidemokratian suuret periaatteet demokratiasta yhteiskunnan perusrakenteena ja elämäntavan, sosiaalisten suhteiden muotona. Kansa kasvoi itsenäisyyteen ja yhteistyön maailmaan näiden arvojen lisääntyneen sisäistämisen myötä.

Tähän maailmanaikaan näyttäisi olevan tarpeen nostaa keskusteluun toinenkin, juuri nyt ajankohtainen käsite, jota saksalaisessa keskustelussa näytetään käytävän. Toimia järjestelmän asettamien ehtojen mukaan, olla ”Systemrelevant” eli sopeutua annettuihin toiminnan ehtoihin. Tällä käsitteellä saattaisi olla annettavaa myös meidän poliittisen toimintakulttuurin tarkastelussa.

Sosialidemokratia ei porvarillisessa katsannossa ole kaiketi koskaan ollut systeemirelevantti sanan syvimmässä merkityksessä. Yritysmaailma ja sen poliittiseen vaikuttamiseen suunnatut välineet eivät ole tunnistaneet sosialidemokratiaa tasaveroiseksi yhteistyökumppaniksi. Yritysmaailman ilmoittelu ja mainokset eivät suuntaudu sosialidemokrattiseen lehdistöön. Työn ja pääoman vastakkainasettelussa olisi työn tekemiseen liittyvien arvojen aatteiden tukeminen merkityksellistä pääoman itsensäkin menestymisen kannalta. Se vaan ei satu olemaan ”systeemirelevanttia”.

Järjestelmään sopeutumattomilla ei ole pääsyä taloudellisen vallan taustalla vaikuttaviin verkostoihin. Kutsutut valitaan kaiketi tarkoin, moniarvoisuus ei kuulu järjestelmäkelpoisuutta edellyttävän vallanpidon toimintatapoihin.

Työnantajat ovat lopettaneet neuvottelut työehtosopimuksista keskeisellä tasolla, ainakin siltä osin mikä koskee palkkojen muodostusta. On palattu aikaan ennen toisen maailmansodan uhkaavassa tilanteessa solmittua tammikuun kihlausta. Järjestelmän luonteeseen kuuluu oletus, että jokainen taistelee palkoistaan yksin ja että voimien yhdistäminen ei ole enää ajankohtaista. Iltapäivälehdet painavat ammattiyhdistysliikkeen päätä sopivin väliajoin yhteiskunnallisen vedenpinnan alapuolelle. Tulevaisuuden hallintaan on tätä kautta tulossa uusi uhkatekijä, sillä sosialidemokraattien vaalima kolmikanta, yhteiskunnallinen kumppanuus ollaan leimaamassa järjestelmään sopimattomaksi.

Sosialidemokratian suostuminen kansakunnan kakun kasvattamiseen yritysmaailman vaatimuksia tukien on tulkittu merkitsevän sitä, että ”vastakkain asettelun aika on ohi” presidenttiehdokas Niinistön tapaan ilmaistuna. On systeemirelevanttia toimia yritysmaailman sanelemilla ehdoilla. Vastaanhangoittelijaa muistutetaan edesmenneen Neuvostoliiton epäonnistuneista sosialismikokeiluista.

Systeemirelevanttia on nähdä myös pohjoismainen hyvinvointivaltio yhtenä kapitalismin sovellutuksena, johon nyt sovelletaan globaalin kilpailun lainalaisuuksia. Ei näytä olevan järjestelmän normien mukaista ilmaista poikkeavia yhteiskunnallisia mielipiteitä. Vakava, pitkäjänteinen arvokeskustelu yhteiskunnallisesti yksipuolistuneessa, järjestelmän ehdoilla toimivassa ja mainoksin tuetussa lehdistössä ei ole mahdollista. Sellaisia foorumeja, joissa käytäisiin arvokeskustelua ei ole esimerkiksi sosialidemokraateilla - hajanaista blogikirjoittelua lukuunottamatta - ollenkaan.

Järjestelmän ehtoihin kuuluu, että politiikasta puhuminen ei kulu normaaliin tavanomaiseen käyttäytymiseen. Poliittinen arvottaminen on käymässä yhä epämääräisemmäksi, usein pidätettyä raivoa ja suuttumusta sisältäväksi vastaanhangoitteluksi. Retrohenkinen perussuomalaisten politiikka saa voimansa tällaisesta maaperästä. Vaihtoehtojen esittämiseen ei ole kuitenkaan kasvettu, koska systeemi ei tarjoa siihen välineitä eikä resursseja.

Tästä voisi päätyä helposti seuraavaan analyysia vaativaan saksalaisilmaisuun: onko tällainen yhteiskunta ”Zukunftsfähig”, tulevaisuuskelpoinen?

Ajattele globaalisti - toimi paikallisesti!

2009-05-16T21:06:00.000+03:00

Tämän lauantain 16.5. 2009) ykkösaamussa Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs todisti taas selkeästi ja vakuuttavasti jo tiedossa olevan asian: keskeisen tason neuvottelupöytää työehtosopimusasioihin ei ole olemassa. Palkat neuvotellaan liitto- ja toimialakohtaisesti, joissakin tapauksissa yritys- ja jopa paikallistasolla. Tulopoliittisten kokonaissopimusten aika on ohi - tämän faktan joutuu SAK:n uusi puheenjohtaja Lauri Lyly ja hänen johtamansa SAK:n hallitus ottamaan toimintansa lähtökohdaksi. Nykyiseltä hallitukseltakaan ei ole apuja odotettavissa. Sopimustoiminta on tällä erää käynnistettävä muilta tasoilta ja uudella logiikalla. Sille luo pohjan vallitseva tilanne ja keinot tuloksiin pääsemiseksi on valittava tältä perustalta.

Nyt nousee uuteen merkitykseen SAK:n arvopohja, joka muodostui yhteiseksi tunnukseksi jo järjestöä perustettaessa: "Kootkaamme vähäiset voimamme yhteen!" Solidaarisuus on periaate, jossa kaveria ei jätetä ja jonka mukaan taistelu käydään yhdessä asetettuun tulokseen pääsemiseksi. Joukkojärjestö on nyt herätettävä kaikilla tasoillaan yhteiseen, järjestörajat ulottuvaan asennoitumiseen ja tarvittaessa myös tältä pohjalta lähtevään taisteluun. Tämä koskee niin toimeentuloa kuin palvelusuhteen ehtojakin. Nyt on oikea aika ulottaa solidaarisuus myös niihin ryhmiin, joiden omat voimat eivät riitä puolustautumiseen: nuoret ja opiskelijat, työelämästä pois potkitut, henkisesti tai fyysisesti vammautuneet - ja myös veteraanit, emeritukset ja emeritat jotka aikanaan taistelivat meille työehtosopimusjärjestelmän. Meidän solidaarisuutemme ei kasva ainoastaan ammattiyhdistysjäsenyydestä, vaan uskosta yhteisen hyvinvoinnin dynaamiseen voimaan.

Ammatilliset paikallisjärjestöt nousevat nyt aivan uuteen merkitykseen. Niiden tulee verkostoitua koko paikalliseen edunvalvontakenttään. Tänne on nyt suunnattava resursseja!

Aina ei ole kysymys ainakaan pelkästään rahasta, vaikka se keskeinen toimeentulon perusta onkin.Paikallista sopimista on koordinoitava ja tavoitteen tulee olla yhteinen: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Paikallisuus tarkoittaa tässä paikallisen sopimisen ja tulosten seuraamista - ja solidaarisuuden osoittamista - rakenteen kaikilla tasoilla. Tukea annetaan paikalliselle sopimiselle aina kansainvälistä tasoa myöten: Raisiossa kamppailevan työyhteisön tuki saman konsernin itävaltalaisille työyhteisölle tulee olla yhtä selkeää kuin se, että työkaveria tai aviopuolisoa ei nöyryytetä hänen työpaikassaan.
Pelottavatko uhkailut, jos solidaarisuusdenosoituksiin ryhdytään? Kyllä varmasti - mutta samalla tuosta tilanteesta tulee uusi kasvuprosessi todelliseen, vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Eritoten ATK:n entinen puheenjohtaja Risto Kuisma toi hyvän, alunperin kansainvälisestä kuljetusalan federaatiosta kotoisen olevan periaatteen tähän tilanteeseen: kun tukea pyydetään, sitä myös enempää kyselemättä ja ehdoitta annetaan – ja tuen pyytäjä vastaa kustannuksista, jos sellaisia tulee. Useimmiten niitä ei ole kuitenkaan tullut, koska sopimisessa - sitten kun taas sovitaan - voidaan myös paikata eskaloituneet yhteenotot.
Eespäin, eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan astukaamme siskot veljet – eihän tässä tämän kummemmasta kysymys ole!

Kopernikaaninen käänne

2009-05-11T19:12:00.000+03:00

Markkinaehtoisuudesta on tullut keskeinen tekijä Euroopan Unionissa. Unionin vapaudet ovat alkaneet yhä enemmän tarkoittaa yritysten vapauksia. Lissabonin perusasiakirjan mukaan Unionista on tarkoitus muodostaa kilpailukykyisin alue koko maailmassa. Tuon kaikenkattavan kilpailun kosketuksen alkaa jokainen tuntea vähitellen jo lähipiirissään. Lähellä se uhkaa tyhjentää kukkaromme, maailmanlaajuisella tasolla se on vaarassa koitua kohtalokkaaksi koko Euroopan Unionille.
Kesäkuun alusta, heti uusien EU:n parlamentin jäsenten vaalien jälkeen käynnistyy hallituksen palveluseteliprojekti, joka polkaistiin liikkeelle pikavauhtia. Palvelusetelin avulla kunnallisia palveluja avataan kuntien oman toiminnan rinnalla erityksille. Palvelun sijasta saatkin jonkinarvoisen kunnan kustantaman setelin, jota voit käyttää osamaksuna esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoitopalveluissa. Oikeus kunnalliseen perusturvaan on hyvää vauhtia kyseenalaistumassa. Tämä on yksi tulema EU:n paljon puhutuista vapauksista, joista on muodostunut kabsalaisille ja peruspalveluja tuottaville kunnille Euroopan Unionin kautta ohjelmoitu pakko.
Näin ei olisi välttämättä tarvinnut käydä. Euroopan Unioni olisi voinut olla uskollinen alkuperäiselle tavoitteelleen, joka oli uusien vastakkainasettelujen ja ennenkaikkea sodan estäminen vanhalla mantereella. Eurooppa on liian monta kertaa ollut maailmanlaajuisen sodan käynnistäjä. Kriisit ovat kärjistyneet, eikä tältä mantereelta ole löytynyt moraalisia voimia pysäyttämään tuhoisia voimia.
Eurooppa ja maailma on sakeana alkavia kriisejä. Mailmanlaajuinen finansikriisi on nyt päällimmäisenä. Energiakriisikin on koko ajan väijymässä – polttoöljy ja kaasu ovat rajallisia ja koko ajan kallistuvia luonnonvaroja. Ruokakriisikään ei ole kaukana. Se näkyy Afrikasta virtaavana pimeänä työvoimana ja pitenevinä jonoina vapaaehtoisten organisoimissa ruoanjakelupaikoissa. Päälle on tunkemassa myös ympäristökriisi, jota pahentaa uusliberaalinen yrittämisen ja yrittäjien kasvun haku keinolla millä hyvänsä. Varotukset eivät auta mitään, globaali vapaus sallii yrittämisen ja resurssien riistämisen jossakin muualla.
Meille on myös syntymässä pahaenteinen sosiaalinen kriisi. Yritysten edunvalvojat kieltäytyvät kokonaisvaltaisesta, solidaarisuutta tavoittelevasta yhteistoiminnasta. Näyttää siltä, että jokaisen on itse taisteltava omista oikeuksistaan työpaikoilla. Media ajaa ammattiyhdistysliikettä alas eikä työtovereista ole tukea lomauttamis- ja irtisanomisuhan alla – hehän ovat kilpailijoita ja taistelevat myös jäljellä olevista työpaikoista.
Näyttää pahanenteisesti siltä, että Euroopan Unionin nimellä toimiva yhteisö on pettämässä siihen kohdistuneet odotukset. EU:n elimet rakentavat uusliberalistisia rakenteita kaukana julkisuudesta ja ovat siksikin valovuosia edellä uusista parlamenttiin tulevista päättäjistä, kansalaisista puhumattakaan. Näistä valtaosa väyttää itsekin vannovan markkinavapauksien nimeen. Samaan aikaan kun Amerikka yrittää toipua uusliberalistiseen, irrationaaliseen toivoon perustuneesta valtavasta suoneniskusta, Eurooppa näyttää ajautuvan yhä syvemmälle keskinäiseen kilpailuun työstä, sosiaalisesta ja taloudellisesta varmuudesta – ja yhteisestä turvallisuudesta. Hiili- ja teräsunionille aikanaan asetettu rauhantavoite on tuhoutumassa, Eurooppa on vajoamassa tilanteeseen, jossa ihmisoikeudet ovat taas kerran vaarassa.
Kuinka tässä on näin päässyt käymään? Toivorikas ajatus siitä, että markkinat vapauksineen toisivat kaikille hyvinvointia ja olisivat keskeinen edellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle, ei näytä pitävän paikkaansa.

Kopernikus väitti maapallon kiertävän keskuksena olevaa aurinkoa – ja joutui uskonnollisen ja maallisen vallan häpäisemäksi ja kiduttamaksi. Selvittyään piinapenkistä hänen väitetään mumisseen: ”Se pyörii sittenkin”. Eurooppapolitiikassa kopernikaaninen käänne merkitsee ihmisen – ei markkinoiden – asettamista kaiken keskukseksi. Yhteistä Eurooppaa ei uusliberalistisilla toimintaperiaatteilla synny. Jos tämä politiikka saa jatkua, olemme joutumassa vaaravyöhykkeelle, jonka seuraukset ovat arvaamattomia – sekä ihmisen, ympäristön että koko eurooppalaisen kulttuurin kannalta.

Toimivat välityömarkkinat...

2009-04-15T08:55:00.000+03:00

Vielä kuukauden SAK:n puheenjohtajana toimiva Lauri Ihalainen kirjoitti 9.4. 2009 Uutispäivä Demarissa keskustelua taustoittavalla sivulla otsikolla ”Työelämän laadullisen kehittämisen toimenpideohjelma”. Kun artikkeli oli tarkoitettu taustoittamaan keskustelua, on sitä hyvä myös käydä. Toistaiseksi en ole monia kommentteja havainnut.
Puheenvuoro on luonteeltaan pragmaattinen, käytännön tilanteesta, juuri äskettäin käydystä eläkekiistasta avautuva. Puheenvuoron lähtee liikkeelle välttämättömästä työelämän kehittämisestä taloudellista kasvua tukevaksi ja sitäkautta saatavaa hyvinvointia vahvistavaksi. Samalla se heijastelee koko sitä suurta ongelmien kokonaiskenttää, joka työelämässä siihen osallistuvan ihmisen kannalta on edelleenkin ratkottavana. On syytä olettaa, että kirjoituksen tiedot perustuvat parhaimpaan käytettävissä olevaan tietoon siitä, mitä työelämään pyrkivälle, siinä faktisesti tai potentiaalisesti olevalle ja sen piiristä poissiirtyneelle todellisessa elämässä tapahtuu.
Työelämä ei siis tullut valmiiksi Laurinkaan puheenjohtajakautena. Hän joutuu jättämään tehtävän aikana, jolloin työelämän tulevat haasteet näyttäytyvät samalla tavalla suurina kuin ne ovat aina olleet. Markkinaliberalismi asetti juuri Laurin puheenjohtajakautena erityisen suuren, sekä aatteellista näkemystä että sitkeää työtä vaativan haasteen. Työelämä silppuuntui, muuttui samalla kertaa sekä lyhytjännitteisemmäksi että haastavammaksi. Siirtyminen työyhteisön kehittämiskurssilta uuteen tehtävään tai organisaatiorakenteeseen, lomautetuksi tai irtisanotuksi – kaikki nämä ovat paitsi tuoneet tulosta, myös syöneet voimia ja hermoenergiaa. Muutosturva, työttömyyspäivärahat, harjoittelu- ja kesätyöpaikat tai sapattivapaat eivät ole onnistuneet poistamaan työelämän suuria ongelmia. Ihmisen luontainen aktiivisuus, joka ilmenee työnä ja toimeliaisuutena suhteessa tuotantoon, ja parhaimmillaan rakkautena ja ymmärtämyksenä ihmisten maailmassa, on edelleenkin vajavaisessa ja puutteellisessa käytössä. Ihmisarvoinen yhteiskunta - sen työelämä mukaanluettuna - on edelleenkin ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen keskeinen toimintavisio.

Takavuosien yritykset löytää ratkaisua näihin samoihin ongelmiin olivat varmastikin puutteellisia eikä niiden analysointikaan aina lähtenyt uskosta ihmisen kuntoutumiseen. Kun ammattiyhdistysliike ja sosialidemokratia näyttävästi tyrmäsivät kansalaispalkan, kansalaistulon ja näiden erilaiset variaatiot, tapahtui toimintastrategiassa todennäköisesti suuri asenteellinen erehdys. Tästä on seurannut se, että on pitänyt – juuri pragmaattisista lähtökohdista edeten – yrittää löytää uusia termejä työelämän aineellisten ja laadullisten ongelmien saamiseksi työstettäväksi. Yhteiskuntatakuut ja muutosturvat kuuluvat takavuosien hyväksyttyihin käsitteisiin. Lauri lanseeraa kirjoituksessaan yhden lisää: ”Tarvitaan toimivat välityömarkkinat.”

Omasta puolestani hyväksyn mielihyvin tämänkin käsitteen pohjaksi, jolla työelämän suuriin haasteisiin käydään käsiksi tulevaisuuden ammatillisessa ja poliittisessa työväenliikkeessä tavoitteisiin ihmisen kuntouttamiseksi ja mahdollisimman täyden toteutumisen mahdollistamiseksi. Kun nyt haetaan valtakunnan tasolla kolmikannalle jonkinlaista muotoa, soisi vastaavanlaisen kolmikannan syntyvät työntekijäpuolen aloitteesta myös paikalliselle tasolle. Uudistuva työelämä tarvitsee suuren yhteiskunnallisen merkityksensä vuoksi myös uusia rahoitusinstrumentteja. Juuri nyt on oikea aika luoda tempoileville finanssimarkkinoille reaalitaloutta ja yhteistä hyvinvointia tukevia uusia rakenteita.

Voisikohan tuleva valtakunnansovittelija kehittää työelämän ristiriitojen ratkaisumalleja tähänkin suuntaan?

Suullisen lupauksen varassa...

2009-04-11T17:28:00.000+03:00

Opitaanko finanssikriisistä ja sen aiheuttamasta kansainvälisestä lamasta mitään? New York Timesissa kirjoittava vuoden 2008 talousnobelisti Paul Krugman toteaa 9.4. 2009 kolumnissaan, että finanssikriisistä toipuminen edellyttää palaamista entisten aikojen ikävastyttävään pankkitoimintaan (boring banking), jossa pankinjohtajat hoitavat tavanomaisia pankkitoimintaan liittyviä asioita vielä normaaleiksi ymmärrettävillä, toki hyvillä palkoilla. Hän toteaa markkinoiden ylimmässä johdossa olevan suurin joukoin johtajia, jotka edelleen uskovat markkinoiden fantastiseen maailmaan ja kykyyn luoda vaurautta. Juuri tästä uskosta markkinoiden kaikkivoipaisuuteen olisi Krugmannin mukaan luovuttava, jos aiotaan selvitä tulevaisuudessa vastaavilta taloudellisilta onnettomuuksilta. Merkkejä tällaisesta suunnanmuutoksesta ei ole juuri nähtävissä. Se tarkoittaa sitä, että tämänkertaisen finanssikriisin mustan aukon täyttäminen ei jäisi viimeiseksi. Globaalit markkinat olisivat tuomitut vastaavanlaiseen talouden vuoristorataan myös tulevaisuudessa.

Luin juuri tolstoilaisen Arvid Järnefeltin valittuja teoksia (Isänmaa, Maaemon lapsia), joissa kuvataan kauniin ja hyvinrakennetun Kinturin torpan hajoittamista. Isoisille annettu suullinen lupaus torpan oikeuksista ei ole pitänyt, vaan torpparin on lähdettävä niemeltään. Kaupunkilaiset haluavat rakentaa kauniille paikalle huvilan ja luvattu hinta saa isännän ryhtymään toimiin torpparin häätämiseksi. Näin myös tapahtuu, torpan suuri perhe hajotetaan ja torpan rakennusten hirret käytetään talossa riihen lämmitykseen ja sikolätin rakennuspuiksi.

Sitä käy mietteliääksi nyt, kun valtioiden päämiehet ja talousministerit ovat alkaneet puhua pragmaattisesta tarpeesta säädellä taloutta, finanssimarkkinoita ja pankkien toimintaa. Toivorikas seikkailu taloudessa on taitekohdassa, olisi palattava vanhaan ikävystyttävään reaalitalouteen ja ikävystyttävään tavanomaiseen pankkitoimintaan. Markkinoiden keskeiset vaikuttajat, optioiden ja palkkioiden kerääjät ovat kuitenkin pahanenteisesti tuppisuina.

Tavallinen kansa - talouden torpparit - ovat ja jäävät todennäköisesti tälläkin kertaa suullisen lupauksen varaan yhteisestä hyvinvoinnista. Toiminnan skaala on vain laajentunut puolentoista vuosisadan takaisesta isännän ja torpparin suhteesta maailmanlaajuiseksi henkiseksi ja aineelliseksi torppariudeksi.

Suullisen, pragmaattisen lupauksen pitävyys taitaa olla samaa luokkaa suullisen torpparisopimuksen kanssa. Mitä moraaliin tulee - olisiko tolstoilaisuudessta jotakin opittavaa?

Paavon poliittinen profiili tänään

2009-04-10T14:31:00.000+03:00

Paavo Lipponen on kirjoittanut Turun Sanomiin ”pääsiäisäksyilyblogin”. Ennenkuin menen itse blogiin, täytyy vain onnitella Turun Sanomia siitä, että se onnistuu vetämään pääkirjoitussivun kolumnisteikseen maan johtavat poliitikot ja mielipidevaikuttajat. Kirjoittajille maksetaan ilmeisesti ihan kunnioitettavat korvaukset mielipiteidensä ilmaisemisesta. Samalla lehti kuitenkin luo itsestään ainakin jossakin määrin moniarvoista, pluralistista kuvaa – vaikka markkinatalouden ilmoitustuloilla elääkin. Tämä on poikkeuksellista – vastaavaan ei kaupallinen lehdistömme ole ainakaan pääkaupunkiseudiulla yltänyt.
Tämä onkin ensimmäinen ja varsin aiheellinen Lipposen ”äksyilyn” kohde. Hän puhuu median tavasta tyhmentää ja mollata poliitista oppositiota ja toisaalta paijata sellaisia lemmikkejään kuin Soinia ja Niinistöä. Lipponen on puhunut tässä yhteydessä median kaunaisuudesta – minä olen käyttänyt ilmaisua ”poliittinen mobbaaminen”. Tämä ilmiö on tehnyt mahdottomaksi käydä sivistynyttä poliittista keskustelua näissä välineissä. Lipponen on tässä oikeasti harmissaan ja syystä: populistinen moralisointi ja sivistymätän mobbaaminen on johtanmut minut ja monta muutakin ainoaan loogiseen johtopäätökseen: iltapäivälehtiemme ostamiseen ei kannata vähiä rahojaan tuhlata. Levikit laskevat eikä siinä näissä oloissa mitään menetetä.

Paavo Lipposen kannanotot energiastä, ilmastosta ja työllisyydestä kasvun turvaajina noudattavat Lipposen pitkän tähtäyksen aikaisempia visioita. Kasvua on saatava aikaan ja tällä kertaa sen on tapahduttava energiaintensiivisesti – siis niin että energia-, ilmasto- ja elinkeinopolitiikka nähdään yhtenä kokonaisuutena. Lipponen moittii hallitusta siitä, että se latoo maksuja maksujen päälle tällä alueella. Se ei lupaa hyvää elinkeinotoiminnan nousulle finanssikriisin ja laman jälkeen. Lipponen on aina rakentanut hyvinvointiajattelunsa kasvun ja kilpailussa menestymisen varaan. Myönnettävä on, että sosialidemokraattien poliittisessa pohdiskelussa laman yli ulottuvia visionäärisiä ajatuksia on näkynyt vähän.
Lipponen varoittaa koukkaamasta ”väärältä puolelta” vihreiden ohi: talouden uusi nousu tulee vaatimaan paljon ja lisäksi halpaa energiaa, jos aiotaan säilyttää elinkeinokelpoinen alihankintateollisuus Suomessa ja sitä kehittää. Suomi tulee jatkossakin olemaan energiaintensiivisten tuotteiden viejä ja hyvässä lykyssä muutakin. Hallituksen poliittisen Windfall-linjan seuraamisella poliittiselle oppositiolle käy huonosti. ”Työväenpuolueelle kuuluisi teollisuuden puolustaminen, ei sen olosuhteiden heikentäminen”, sanoo Lipponen.
Äksyilyssään Lipponen toteaa julkisen sektorin tehostamiseen tähtäävien rakenneuudistusten pysähtyneen. Tässäkin Paavo seuraa jo tutuksi käynyttä ajatteluaan – keskustan edunvalovontaan perustuvat linnakkeet on ensin purettava ennenkuin julkiseen sektoriin perustuvaa yhteistä säästämistä voidaan voimakkaammin lisätä. Kyllä se todella taitaa niin olla, että tälläkin alueella Kepu pettää aina - ajattelee vain omaa edunvalvontaansa kokonaisuuden kustannuksella.

Presidentin valtaoikeuksia koskevassa kysymyksessä Lipponen näyttää olevan seremoniallisen presidentti-instituution kannattaja. Näin lähestyttäisiin tässäkin asiassa läntisissä demokratioissa vallitsevaa käytäntöä. Kahden lautasen sijasta tarvitaan EU-edustuksessa vain yksi ja siltä syö pääministeri eikä presidentti. Ei siis mitään "kansa tietää" populismia edes presidentin valtaoikeuksista puhuttaessa.

Ajattelin kirjata nämä Paavo Lipposen kannanotot myös omaan blogiini – olenhan kommentoinut häntä aikaisemminkin. Markkinaliberalismin globaalia kriisiä hän ei analysoi tällä kertaa. Odotusarvoihin perustuvat finanssituotteet, palkkiojärjestelmät ja rajoittamaton kilpailu saavat tällä kertaa jäädä odottamaan. Kirjassaan Lipponen asettui vuosi sitten kritisoimaan markkinaliberalismia kritisoinutta yliopistoprofessoria. Visio sosialidemokraattisista rakenneratkaisuista globaalissa taloudessa – sitä taidettaisiin tarvita pikimmiten esimerkiksi Euroopan Unionin ytimessä.

Ideologista äkkijarrutusta

2009-04-08T11:46:00.000+03:00

Valtiovarainministerimme Jyrki Katainen kirjoitti tiistaina 7. huhtikuuta Turun Sanomien kolumnissaan vastuullisesta markkinataloudesta. Markkinoilla ei ole arvoja, on vain ominaisuuksia. Silti se on hänen mukaansa paras tapa tuottaa ja jakaa vaurautta. Kokoomus on tämän säännellyn, avoimemman ja luotettavamman markkinatalouden airut. Lisäksi tarvitaan moraalia: se tarkoittaa kohtuutta johdon palkitsemisessa ja herkkyyttä ymmärtää tavallisten ihmisten ja työntekijäin tunteita. Saman päivän iltana Yhdysvalloissa tavatessaan Yhdysvaltain keskuspankin FED:n pääjohtajan Ben Bernanken hän kertoi toimittajalle, että pankkien kansallistaminen tällaisina poikkeuksellisna aikoina on pragmaattinen, ei ideologinen ratkaisu.
Minä luonnehtisin tätä Kataisen lähestymistapaa kokoomuslaisena kannanottona historiattomaksi, niin kaukana asenteet ja ratkaisumallit ovat aivan viime viikkoihin saakka tästä periaatteellisesta lausumasta olleet. Julkinen sektori, joka edustaa markkinoiden rinnalla ainakin jossain määrin rationaalista, kansanvaltaista hallintoa, on joutunut erilaisten kaupallistamishankkeiden kohteeksi. Tätä toiminta varten hallituksemme perusti viime vuoden lopulla erityisen neuvoston, jossa julkisen sektorin kaupallistamista, kilpailuttamista ja yksityistämistä edistetään. Kuntien joutuminen taloudellisen ahdinkoon lakisääteisten tavoitteidensa toteuttamisessa on yksi osoitus tästä. Kuntien tilannetta pahentaa lisäksi keskustapuolueen tarve jarruttaa ns. palvelurakenneuudistusta, merkitsisihän se monien virkojen ja rakenteiden sulamista pois pienistä, lakisääteisiä tehtäviä hoitamaan kykenemättömistä kunnista.

Sosialidemokratian ohjelmissa oli 1970-luvulle saakka pankkien kansallistaminen ja pääomavirtojen ohjailu, kuten siihen aikaan oli tapana sanoa. Tämä lähestymistapa kuuluu sosialidemokratian demokratiakäsitteeseen: poliittisen demokratian ohella tarvitaan myös taloudellista ja sivistyksellistä demokratiaa. Juuri talous on kasvanut ulos demokratian raameista ennenkaikkea kansainvälistymisen myötä. Kansainväliset taloudelliset instituutiot eivät ole onnistuneet hillitsemään oletusarvoihin perustuvien finanssituotteiden ja palkitsemisen räjähdyksenomaista kasvua. Toisaalta on toki myönnettävä, että suomalaisetkin ovat onnistuneet keräämään tuottoa verojen ja palkkojen muodossa näiltä markkinoilta. Pääomia on sensijaan kotiutettu veroparatiiseihin. Kokoomus ei ole esittänyt näkyvää kritiikkiä tätä menoa kohtaan ennen Kataisen nyt esittämiä kannanottoja ei tue se, että osa kokoomuksen hegemonian alla olevista rakenteista – mm. Elinkeinoelämän valtuuskunta – paahtaa edelleen entisellä kurssilla.

Sivistyksellinen demokratia vaatisi sekin oman lukunsa. Yliopistolainsäädännön uudisprosessi osoittaa, että kansanvaltainen, avoin hallinto ja budjettirahoitus opiskelun ja tutkimuksenkin rahoittamiseksi olisi paras tae kansanvallan toteutumisen kannalta täälläkin.
Tekisi mieli puhua viime kädessä tapahtuneesta hätäjarrutuksesta. Hyvässä lykyssä voidaan jopa pysyä tielläkin. Samaisen Turun Sanomien toinen otsikko Kataisen kolumnin alla kuului: ”Laman päättyminen voi olla toiveajattelua”.

Onko kukaan nähnyt Toivoa?

2009-04-02T22:27:00.000+03:00

Kun sattuu ripuli, liukastelu ja yskä yhtaikaa, niin tilanne on vakava: mikä tahansa kolmesta saa aikaan kahden muunkin "miinan" laukeamisen.

Suomen hallituksella on vähän samanlainen tilanne. Maailmantalous on kuralla, on ajauduttu todella liukkaaseen velkakierteen pahenemiseen. Ahnehenkinen, omaan pussiin "elvyttäminen" saa yhden jos toisenkin ministerin yskimään. Jokainen tekijä tässäkin yhtälössä on kotoisin samasta hedge-henkisestä arvotunkiosta. Fantastista maailmankuvaa tästä ei saa edes verovaroilla tapahtuvalla keittiön kaappien uudelleen maalauttamisella.

Hallitus lähti liikkeelle hehkuttamalla komeasti porvarillisilla arvoilla, puhumalla verojen alentamisen paratiisinomaisista vaikutuksista ja antamalla valtionkin yhtiöille vapaat kädet visioida uusia oletusarvoja. Tämä politiikka on nyt tömähtänyt seinään. G20-maiden johtajien teesien jälkeen sokea Reettakin näkee, että Suomen nykyhallituksella ei ole mitään konseptia Suomen tulevaisuudesta. Eduskunnan kyselytynneilla hallituksen takana olevat kansanedustajat istuvat neuvottomina, puhumattomina ja myrtyneen näköisinä.

Onko muuten Toivoa näkynyt vimeaikoina?

Equilibrium!

2009-03-28T08:34:00.000+02:00

Tänä iltana, lauantaina 28. maaliskuuta sammutetaan valot tunniksi kaikkialla maailmassa. Tarkoitus on symbolista vähän korkeammalla tasolla osoittaa halua maailman ympäristöongelmien voittamiseen. Kun säästetään sähköä, tarvitaan vähemmän energiaa, jota tuotetaan paitsi uusiutuvilla, myös uusiutumattomilla luonnonvaroilla. Paljonko tämä auttaa, se jää nähtäväksi nyt elävien ihmisten eliniän aikana. Huonolta näyttää. Siihen on sekä varsin arkisia, mutta myös filosofisia, eettisiä syitä.

Kun tänään arvotaan loton oikea rivi, jaossa on historian suurin lottopotti Suomessa, noin 6,5 miljoonaa euroa. Kaksi miljoonaa ihmistä on kuulemma lotonnut. Moni miettii, jättäisikö arvonnan katsomatta tämän sähköttömän tunnin vuoksi? Aika moni ei taida jättää, vaan pitää television ja valot päällä ainakin tuon tärkeäksi koetun arvonnan ajan.

Onko tämä idea valojen sammuttamisesta uusi? Eipä satu olemaan. Maailmassa vaikuttaa suuntaus, joka jo yli kaksi vuosituhatta on pitänyt ihmisen, luonnon, kulutuksen ja tuottamisen harmoniaa niin tärkeänä, että pitää yhden päivän viikossa rauhoitettuna, jolloin ei käytetä sähköä, ei sytytetä edes kynttilää eikä pidetä tulta takassa. Tämä yhteisö on tänäänkin jo perjantai-illasta noudattanut tätä periaatetta. Kysymys on juutalaisesta perinteestä, joka juontaa juurensa Mooseksen laintauluihin. Älä palvo nimeä, sanaa, mielikuvaa ylivertaisesta olennosta, kauneintakaan esinettä, talismaania tai muuta tunnusta. Tätä tärkeämpää on viettää yksi päivä viikossa lepopäivänä, ei pelkän väsymyksen välttämiseksi, vaan harmonian symbolina, ihmiskunnan suurimpana ja kauneimpana tavoitteena.

Meidän kulttuurissamme tuo päivä on sunnuntai, pyhä päivä. Käytäntö ei jäänyt yksinomaan juutalaiseen traditioon, josta meidänkin valtionkirkkomme on uskonnollisen etiikkansa ammentanut. Syntyvä työväenliike otti 1800-luvulla myös tavoitteekseen suuren harmonian, jota ryhdyttiin ajan yhteiskunnallisella kielellä kutsumaan sosialismiksi ja kommunismiksi. Harmoniaa ei tavoitettu, vaan ajauduttiin anarkistiseen, rajoittamattoman taloudellisen kilpailun ja eduntavoittelun maailmaan, markkinaliberalismiin. Seuraukset ovat kaikkien nähtävissä. Maailmankuvat romahtavat taas kerran, näköalattomuus ja epätoivo riivaavat kapinoivaa kansaa - ollaan siis edelleenkin erämaassa etsimässä tietä luvattuun maahan. Luvatulla maalla ei tässäkään ole mitään tekemistä jonkun rajallisen maantieteellisen alueen kanssa. Luvattu maa on visio saavutettavissa olevasta harmoniasta, tasapainosta. Equilibrium!

Tunnin pimeys olkoon siis tänään tuon tavoiteltavan harmonian tunnuksena. Entä miten olisi pysähtyminen vuorokaudeksi samantien: ei valoa, ei televisiota, radiota, tietokonetta, ei sähkö- eikä kaasuhellaa, ei kapakkareissua - vaan yritys elää puuttumatta luonnon horjuvaan tasapainoon, olla murehtimatta ihmissuhteita ja takaisin palaamatontä menneisyyttä. Ja tämä kaikki siksi, että tähän asennoitumiseen sisältyy suuri lupaus koko ihmiskunnan kannalta.
PS. Ohjelma ei toiminut oikein paikassa jossa lauantaina olin - siksi blogin päiväys on virheellinen. Mokkula siis mokasi!

Ammattiyhdistyskoulutusta kaikille!

2009-03-17T09:35:00.000+02:00

Mitä, etteikö ammattiyhdistyskoulutus kiinnosta? Tällä kertaa se on pakollista. Järjestäjänä ovat työnantajat. Koulutus koskee jokaista työelämässä olevaa – siis myös Sinua, jos sinulla on työpaikka. Koulutus alkaa jo tässä kevään korvalla ja jatkuu pitkälle ensi syksyyn.
Sitä paitsi kurssi on maksullinen, mutta voi siitä saada rahaakin. Jos menestyy huonosti, palkka putoaa, saattaa joutua osa-aikatehtäviin tai hyvässä lykyssä menettää koko työpaikkansa. Jos on hyvä pää, saattaa saada lisää palkkaa ja tukun muitakin työsuhteeseen kuuluvia etuja.
Koulutus sisältää kaikki keskeiset sopimustoiminnan alat alkaen palkoista, työajoista ja lomaeduista. Työpaikkademokratia ja myötämäärääminen tulevat kuvaan ilman muuta, samoin työpaikkaruokailu, terveydenhoito ja tietenkin myös ammattiyhdistystoiminta. Huonoa oppilasta siitä rangaistaan, parempipäiset saattavat saada pysyviä etuja vastaisuuden tarpeisiin.
Sinun työpaikallasi kurssi on jo saattanut alkaa ”yhteistoimintaneuvotteluiden”, lomautusten ja irtisanomisten muodossa.
Mikä on tämän kurssin nimi? Sitä kutsutaan nimellä paikallinen sopiminen.

Tyrmääkö Urpilainen globaalin laman?

2009-03-13T18:17:00.000+02:00

Meilläkin on laajalti sitouduttu avoimeen ja vapaaseen markkinatalouteen. Talous noudattaa kuitenkin omaa logiikkaansa, jossa jokaisella varkaalla on omat työkalunsa. Taloudella ei ole myöskään moraalia eikä se ota yhteiskunnallista vastuuta toimintansa seurauksista.
Tätä asiaa kuvasi television ykköskanavalla 11.3. Paul Krugman, vuoden 2008 taloustieteen Nobel-palkinnon saaja.
Hänen mukansa me loimme itse edellytykset suurelle lamalle, jota on lähes mahdoton pysäyttää. Huijaus menestyi nousukaudella, nyt on tullut laskun maksamisen aika. Katseet kääntyvät valtioon ja hallituksiin, siis viime kädessä kansalaisiin.
Markkinat eivät suojaa rahoitusjärjestelmän virheiltä. Politiikan tehtävänä on sen sijaan luoda tahtoa ja rationaliteettia muuten kaoottiseen markkinoiden maailmaan.
Amerikassa luovuttiin markkinoinnin valvonnasta. Sen pani alulle Ronald Reagan, jonka mukaan hallitus ei ole ratkaisu – se on ongelma. Vapauttamisen suuri guru oli Alan Greenspan, markkinoiden itseohjaukseen luottava ”keskeisten reservien” Federal Reserven (Fed) johtaja. Paul Krugman piti haastattelussa Greenspanin politiikkaa amerikkalaiseen talouteen kohdistuneena pyramidihuijauksena sitäkin.
Tavanomaisten pankkien rinnalle syntyivät suuret investointipankit ja niiden kehittämät johdannaiset rahoituksessa. Ensiluokkaista huonompia lainoja myytiin subprime-paketteina eteenpäin. Näitä johdannaisia ostivat pohjoismaisetkin pankit ja ennekaikkea niiden sijoitusrahastot. Tiedon ja luottamuksen puute johtivat kriisiin; itseään korjaavan talouden sijasta eteen tuli täydellisen romahtamisen mahdollisuus. Sitä vastaan nyt taistellaan.

Maailmalla on yhä selkeämmin äänenpainoin alettu puhua keskeisten rahalaitosten kansallistamisesta tai ainakin valtion osuuden vahvistamisesta olennaisesti niiden päätöksenteossa. Tässä on kysymys pragmaattisesta, ongelmaa korjaamaan pyrkivästä ratkaisumallista. Se on edelleenkin kaukana pankkien ottamisesta pakolla valtion haltuun, marxismi-leninismin nimellä tunnetusta toimintamallista.

Meillä hallituksen toivoa täynnä olevat toimet ovat kulkeneet ensimmäiset kaksi vuotta vahvasti yritystoiminnan kehittämisen ja tukemisen kautta. Kilpailuttaminen, palvelusetelit, miljardiluokan helpotukset työnantajille kansaneläkemaksun poiston, metsänmyynnin ja parempituloisten verotuksen helpottamisen, omaisuusveron poiston, yhteistoimintaelinten muodostamisen ja ties missä muodossa osoittavat, että meidän hallituksellemme julkinen sektori on edelleenkin ongelma eikä ratkaisu.

Markkinoiden ratkaisut suhteessa yhteiskuntaan ovat siis osoittautuneet mielikuvitukseen perustuvaksi, todellisuudesta irti olevaksi aivopesuksi. Vuoden 2008 taloustieteen nobelisti piti ratkaisuna suurta ja vahvaa julkista taloutta. Vanha pohjoismainen – sivumennen sanottuna sosialidemokraattinen – hyvinvointiyhteiskunta nostaa siis nyt päätään, taloustieteen nobelistin näkemänä mahdollisuutena.
Työväen Akatemian johtaja, kansantalousmies Väinö Liukkonen totesi jo 1950-luvun lopulla: ei sosialidemokratia sosialisoi; se vahvistaa julkista säästämistä, siis voimavarojen kartuttamista, kansanvaltaisen hyvinvointi- ja palveluyhteiskunnan rakentamista, kansankotia ruotsalaisittain ilmaistuna.

Eli pelkistettynä: tyrmääkö Urpilainen globaalin laman?

Viimeinen käyttämätön keino

2009-03-11T23:32:00.000+02:00

Haaparantalainen poliisi R.B. teki 1960-luvulla myös nuorisotyötä toimensa ohessa. Hän oli aktiivisesti mukana Haaparannassa sikäläisessä Työväen Sivistysliitossa) ja Unga Örnar -järjestössä. YK:n ihmisoikeuksien julistukseen hän vaati yhtä uutta pykälää. "Ihmisellä tulee olla oikeus erehtyä" - se oli hänen sanomansa.
Erehdyksiä sattuu itsekullekin ja on suuri helpotus saada erehdyksensä anteeksi. Anteeksisaamisen ehtona on kuitenkin se, että myöntää erehtyneensä. Se ei ole helppoa - ja politiikassa se näyttää harvinaisen vaikealta.

Vanhasen ja Kataisen hallitus teki pahan virheen ryhtyessään puolihuolimattomasti eläkeiän korotushankkeeseen. Sivuun jätettiin tässä suuressa kysymyksessä työmarkkinaosapuolet, alan asiantuntijat ja myös poliitinen oppositio. Nyt hallitus on joutunut perääntymään tässä asiassa ja jonkunasteinen sopu on saavutettu. Rehti erehdyksen tunnustamisen olisi riisunut oppositionkin aseista. Tällaista tunnustusta ei kuitenkaan pääministerin suusta saatu. Hyvän ja kokeneen ystäväni käsityksen mukaan Ruotsissa, Englannissa ja monessa muussakin vanhassa demokratiassa tällaiseen tilanteeseen joutunut ministeri olisi eronnut.

Erehdyksen tunnustaminen ei näytä kuitenkaan kuuluvan poliittiseen kulttuuriimme. Onko se pelkkä porvarillinen pahe?

Kun kommunismi romahti entisissä ns. sosialistisissa maissa, jäivät näiden järjestelmille lojaalit kommunistiset ja kansandemokraattiset liikkeet tyhjän päälle. Maailmalla jouduttiin toteamaan, että marxismi-leninismiin perustuva yhteiskuntamalli oli tullut tiensä päähän. Samalla oli työväenliikkeen arvoperinteeseen kuulunut "sosialismi" sananakin tahrattu. Myös sosialismin kansanvaltaista mallia tavoittelevista sosialidemokraateista markkinavoimat tekivät ihmiskunnan vihollisia. Ei ole entisten kommunistienkaan suunnasta kuulunut tunnustusta erehdyksestä.

Erehtyminen on inhimillistä - ja vielä inhimillisempää on siitä puhdistautuminen tunnustamalla erehdyksensä. Umpikujassa olisi parasta yrittää entisen toimitsijan viimeistä vielä käyttämätöntä keinoa - rehellisyyttä.

Viestinnän moniarvoisuudesta...

2009-03-10T15:42:00.000+02:00

Lähetin tänään vastinetta Uutispäivä-Demartissa olleeseen yleisönosastokirjoitukseen. Sitä varalta, että vastinettani ei julkaistaisi lehdessä - niitä saattaa kaiketi tulla todella paljon - julkaisen oman vastineeni seuraavassa:

"Suomen Tietotoimisto OY:n hallitus näkyy yllättäen olevan huolissaan viestinnän moniarvoisuudesta (Uutispäivä-Demari 10.3. 2009). Siitä on ollut huolissaan moni tämänkin lehden lukija: media toimii kauttaaltaan markkinoiden ehdoin ja jälki näkyy: se on äärimmäisen yksipuolista, epäyhteiskunnallista - tai jos se yhteiskuntaa koskevaa aineistoa sisältää, se on yksiarvoisuudessaan tylsyyteen saakka markkinoiden ehdoilla toimivaa. Kaupallisin ehdoin toimivat televisiokanavat suoltavat halpahintaista, kansainvälisiltä toimijoilta ostettua arvotonta soopaa. Enpä luule olevani ainoa, joka on tuntee vastemielisyyttä näin loistavien välineiden käyttämistä näin tyhjänpäiväisellä tavalla.
Mediamaailmamme ei todellakaan ole ponnistellut moniarvoisuuden kunniakkaiden tavoitteiden puolesta. Yleisradio on tässä suhteessa ollut poikkeus, joka on oikeamielisellä ja lahjakkaalla tavalla lähestynyt tehtäväänsä kansanomaisesti ja tuonut internet-tekniikan avulla myös kansallista kulttuuria ja perintöä kansalaisen saataville. Ja tämä pitäisi nyt sitten moniarvoisuuden nimissä lopettaa tai muuttaa kaupallisin ehdoin, maksupalveluina toimivaksi.
Yleisradio on uusilla innovaatioillaan tuonut lupamaksujen maksajille kunnollista vastinetta ja ansaitsee tällä linjalla toimiessaan paikkansa juuri moniarvoisuuden nimissä. Hömppää tulee kaupallisilta kanavilta enemmän kuin riittävästi.
Toisaalta: Yleisradiohan toimi kansanvaltaisen hallinnon alaisena ja maassa on vahva porvarillinen enemmistö; ei Suomen Tietotoimiston tässä suhteessa tarvitse ruikuttaa, edellyttää vain vallanpitäjiltä linjakasta toimintaa. Rikkaiden ja maanomistajien verohelpotusten ja eläkeikäratkaisujen rinnalle tulisi vain taas yksi uusi ulottuvuus lisää porvarillista politiikkaa."

Talouden ja politiikan intentiot

2009-03-06T16:43:00.000+02:00

Sekä markkinoilla että politiikalla on intentioita, aikomuksia ja pyrkimyksiä.
Taloudella ei ole moraalikäsitystä, se tiedetään. Se hyväksyy eriarvoisuuden ja ahneuden, voitontavoittelun ja riskit. "Jokaisella varkaalla on omat työkalunsa" - tämä vanha sananlasku sopii erinomaisesti kuvaamaan markkinoiden intentioita, aikomuksia.
Politiikan aikomukset ovat suunniteltuja, loogisia, ne tavoittelevat laajaa yhteisön hyväksymistä. Politiikan tehtävänä on luoda selkeyttä ja yhteistä hyväksymistä. Parhaimmillaan se pyrkii kääntämään talouden yhteisen hyvän rengiksi. Politiikan tehtävänä on luoda vastapainoa vapaan talouden anarkiaan.
Entäs jos politiikka astuukin talouden saappaisiin puolustamaan markkinoiden villiä menoa ja rakentaa poliittiset intentionsa talouden eikä politiikan lähtökohdista?

Siitä meillä on tällä hetkellä kysymys.

Tulpat korvissa tulevaisuuteen

2009-03-05T07:06:00.000+02:00

Politiikantutkija, emeritusprofessori Tuomo Martikainen piti ammattiyhdistysliikkeen yritystä vaikuttaa hallituksen puoliväliriihessä tekemäänsä yksipuoliseen eläkeiän nostopäätökseen ulkoparlamentaarisena ja epädemokraattisena toimintana. Hallituksen tulee voida keskeisenä poliittisena ja demokraattisena vastuunkantajana saada tehdä päätöksensä vapaana ulkopuolisesta painostuksesta.
Vaaleissa annettu ääni ja sille perustuva kansanvalta edustaa kansalaisen kannalta kuitenkin vain välillistä vaikuttamista edustuksellisen demokratian kautta. Toisen, aktiivisemman puolen demokratiassa muodostaa osallistuminen omaehtoiseen kansalaisjärjestötoimintaan. Sitä kautta on mahdollisuus osallistua yhteisöön, opetella yhteistoiminnan jaloa taitoa ja kasvaa aktiiviseksi toimijaksi ja myös vastuunottajaksi yhteisistä asioista. Kansalaistoiminta on välitön osallistumisen muoto ja pohjoismaisen käsityksen mukaan olennainen osa pohjoismaista kansanvaltaa.

Meillä on jo merkkejä siitä, että kansalaistoiminta on pahasti näivettymässä. Järjestömuotoista kansalaistoimintaa tuetaan meillä huonosti eikä sitä koeta osaksi aktiivista, osallistuvaa demokratiaa. Tässä mielessä Suomi on lähestymässä enemmän venäläistyyppistä, kansalaismielipidettä sortavaa kuin pohjoismaista mallia. Ammattiyhdistysliike on yksi, vielä toimiva aktiivisen kansalaistoiminnan muoto.

Lisäksi meillä on syntynyt yhteisen päätöksenteon perinne, eurooppalaisittain ilmaistuna "comanagement", yhteishallinto tärkeissä edunvalvontaan liittyvissä kysymyksissä. Se edustaa toteutettuna yhä aktiivista kansanvaltaisen hallinnon muotoa. Kokoomuksen korvakampanja ennen vaaleja yritti tältä suunnalta avata porvarilliseen ajattelutapaan uusia uria ja olikin ilmeisesti yksi menestystekijä Kokoomuksen kannatuksen nousussa.

Nyt hallitus on palannut vanhalle kovakorvaiselle linjalle, on pannut muodollisen demokratian edellyttämät korvatulpat ja torjuu ulkopuolista vaikuttamista hallituksen päätöksiin. Yksi sen piirre on se, että keskeneräisistä, hallituksen valmistelussa olevista asioista ei anneta tietoa etukäteen, vaan ne tuodaan valmiina esityksinä eduskunnan päätettäväksi. Kansalaisten välittömällä, aktiivisella osallistumisella ei tällaisessa lähestymistavassa ole mitään vaikuttamismahdollisuutta.
Tällainen hallituksen käyttäytyminen osoittaa aika riipaisevasti, miten ohut kansanvallan ja aktiivisen demokratian perinne hallituspuolueiden piirissä todellisuudessa on. Vihreät voisivat edustaa kansalaisnäkökulmaa myös hallituksen sisällä, mutta heikon järjestökokemuksensa johdosta hekään eivät hyvään ja toimivaan analyysiin kykene.
Pelkkänä korvana oleminen on muuttunut pikavauhtia tulpat korvissa olemiseksi. Ilmeet kertovat, että kansalaismielipiteen ei pidä antaa vaikuttaa hallituksen valitsemaan "ainoaan oikeaan" linjaan. On palattu emeritusprofessori Martikaisenkin edustamaan tiukkaan, muodollisen demokratian linjaan aktiivisen, kansalaismielipiteen huomioivan demokratian sijasta.
Aktiivisen, kansalaistoiminnan elvyttämiseen perustuvan osallistuvan demokratian rakentaminen on yksi nykyhorisontin takana odottavia, suuria tulevaisuuden rakenneuudistuksia. Vieläköhän SDP:n Forssan kokouksen visiointi voisi tätä kautta herätä henkiin?

Kuin tiikeri pensaassa...

2009-03-01T10:06:00.000+02:00

Hallituksen epätoivoiseen toivoon perustuva vaatimus uhrautua tulevaisuudelle nauttii vielä oman toivonsa rippeillä sinnittelevän kansan uppiniskaista luottamusta. Näyttäisi siltä, että mielipidetiedustelujen - mitenkähän nekin rakennellaan? - tulokset lupaavat vielä hallitukselle tukea ja kaupallisen lehdistön mobbaamalle oppositiolle alaspäin meneviä kannatuslukuja.
Pitäisikö opposition nyt hermostua ja ryhtyä hyppimään seinille? Vastaan V. Niemisen tavoin, että ei kannata. Rationaalisen, järkevän, ihmiselle mahdollisuuksia antavan toivon eväät on hallituksen toimesta syöty eikä vaihtoehtoinen, ihmisen hyvinvointia tukeva politiikka ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa mahdollista. Nyt käydään puolustustaistelua - uudistuksia ihmisen hyväksi tehdään sitten kun kansa on siihen valmis.

Politiikan Vekkulassa

2009-02-27T13:03:00.000+02:00

Hallituksen puolivälitarkastuksesta voi todeta vain: kahden vuoden aikana menivät rahat - ja puolivälin tarkastuksessa meni yksipuolisen eläikäratkaisun myötä myös luottamus (vrt. SAK:n puheenjohtajan haastattelu MTV:ssä http://www.katsomo.fi/?progId=9140 ).

Voi olla, että uusilla porvarillisilla kunnanvaltuutetuilla alkaa jo housut tutista. Pelivara kunnissa on käynyt jo hyvin vähiin.

Sama kohtalo odottaa nyt myös joka iikkaa, kunhan tiedote kertyneestä eläkkeestä tipahtaa postiluukusta. "Eläkekertymänne on voimassaolevan lain mukaan tämä, mutta hallitus on esittänyt eläkeikään ja koko eläkerakenteeseen muutosta...". Toivo tarkoittaa tämän jälkeen enää miehen nimeä allakassa puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Petetyksi tulemisen tunne olisi perusteltua - jos olisi poliittista ymmärrystä ja rohkeutta tunnustaa, että ihminen on erehtyväinen.
Mitä on odotettavissa? Eduskunnan puhemies Niinistö näkyy tämän päivän lööpeissä ennustavan rajuja supistuksia julkisiin palveluihin. Näin tässä politiikan Vekkulassa mennään alaspäin.
Mikäs se Vekkula taas olikaan? Ainakin ennen vanhaan Linnanmäellä oli lapsille jännittävä leikkiputki, jonne noustiin Vekkulan liikkuvia portaita. Jos osasi laittaa jalan aina nousevalle portaalle, pääsi nopeasti ylös. Alaspäin tultiin nyös äkkiä, jos jalka oli väärällä rapulla. Päättämätön taas sahasi samalla lähtötasolla vaikka loputtomiin.
Veikkaukseni on, että kiihtyvä kierre alaspäin johtaa yhä härskimpään opposition mobbaamiseen ilmoitustuloilla elävässä mediassa - sitähän siellä on tehty jo vuosia, aina vaalien alla kiihdyttäen. Hömpällä korvataan sisällöt, koska niistä ei ole mitään hyvää kerrottavaa. Mobbaushenkiset nettikirjoittajat seuraavat keskustelupalstoilla esimerkkiä - tai jo valmiiksi sadistista sydämensä ääntä. Ovatko ministerin edelleen vauhdittamassa tätä menoa? Jos ovat, niin synkät seuraukset porvarihallituksesta eivät jää pelkkään taloudelliseen alamäkeen politiikan vekkulassa.

Parantaako kuollut koira kannibalismista?

2009-02-19T20:05:00.000+02:00

Keski-Euroopassa globaali finanssikriisi on saanut jo nyt uhkaavia ilmenemismuotoja. Pankkeja on mennyt nurin, työttömyys kasvaa, usko kapitalismiin on romahtamassa.

Itävallassa konservatiivinen valtionvarainministeri on asettanut työryhmän pohtimaan ansiosidonnaisten eläkkeiden leikkaamista parillakymmenellä prosentilla, joissakin tapauksissa enemmänkin. Itävallan eläkeläisjärjestön puheenjohtaja Karl Blecha on jo vaatinutkin erityisen katastrofirahaston perustamista.

Ensimmäistä kertaa Saksan Keskuspankin edustaja vaatii pragmaattista suhtautumista pankkien ja yritysten huikeaan velkaantumiseen. Valtion tehtävänä on luoda vakautta järjestelmään ja se tarkoittaa myös valtion roolin vahvistamista pääomavirtojen ohjaamisessa ja tarvittaessa myös valtion määräävää asemaa pankissa tai yrityksessä. Entisen DDR:n pakkolunastushenki pelottaa - syystäkin - erityisesti saksalaisia ja siksi sosialidemokraattien ohjelmiin kuulunut pääomavirtojen ohjailu ja jopa valtion enemmistöasema voivat nyt tulla "pragmaattisina ratkaisuina" kysymykseen tämän ennennäkemättömän syvän kriisin ratkaisemisessa - mikäli se ylipäätään on ratkaistavissa. Julkiset investoinnit, korjausohjelmat ja työllistäminen ovat olennainen osa yritettäessä kammita tätä valtavaa kriisiä. Karl Marx ei olekaan enää "kuollut koira". Julkisen hallinnon kautta toteutettava toteutettava palvelujen parantaminen ja infrastruktuurin kunnostaminen olisi meilläkin ilmeisesti kaikkein tehokkain keino lamaksi muuttuneen kriisin puskuroimiseksi. .

Televisiokanava 3Satin kulttuuritoimittaja meni vieläkin pidemmälle. Päivän kulttuuritarjontaa esitellessään hän vertasi kapitalismia poliittiseen kannibalismiin, joka syö omat lapsensa. Tulossa oli nimittäin finanssikriisiä käsitelleen osuuden jälkeen ohjelma, jossa kerrottiin eurooppalaisesta kannibalismista osana keskiajan lääkehoitoa.
Ehkäpä kuollut koira sittenkin auttaa parantamaan kapitalismin kannibalismista?

Ydinkysymys ydinvoimasta

2009-02-16T18:12:00.000+02:00

Viime viikolla tapahtui jotakin sellaista, mikä teki suhtautumiseni ydinvoimaan aikaisempaa epävarmemmaksi. Avaruudessa nimittäin kaksi satelliittia törmäsi yhteen aiheuttaen melkoisen määrän eri suuntiin sinkoutuvaa avaruusromua.
Minä olin nimittäin ajatellut, että ydinjätteestä päästään tulevaisuudessa eroon sillä tavalla, että se pakataan kiitoradalta avaruuteen lähetettävään lentokoneen ja ydinjätelastissa olevan avaruusaluksen yhdistelmään. Tämä avaruusalus lingotaan puolestaan kohden aurinkoa ja ydinjätteestä päästään tällä tavalla eroon. Riskinsä jätteen avaruuteen lähettämisessä on, mutta olin taipuvainen uskomaan lento- ja avaruustekniikan yhä lisääntyvään varmuuteen. Nyt tämä - todennäköisesti naivi - uskoni on saanut aikamoisen kolauksen. Lienee entistä riskialttiimpaa ja liian uskaliasta yrittää lähettää ydinlastia maata kiertävälle radalle ja edelleen aurinkoon. Avaruusromu muodostaa niin suuren uhkan, että ajatuksesta päästä tällä tavalla eroon ydinjätteestä minun on luovuttava.
Uraanikäyttöisiin ydinvoimalaitoksiin sisältyy muutakin epämiellyttävää, mm. yhä kiihtyvä uraanin etsintä ja malminetsintään erikoistuneiden monikansallisten yhtiöiden taito käyttää tehokkaasti hyväksi kaivannaisteollisuuden mahdollistavaa lainsäädäntöä malminetsintälupineen ja varausmahdollisuuksineen.
Suomen uljasta ydinvoimatulevaisuutta varjostaa uraanin ja ydinjätteiden aiheuttamat uudet, ratkaisemattomat ongelmat.

Horisontin takana odottaa...

2009-02-16T09:44:00.000+02:00

Yleisradion tekemän tutkimuksen mukaan kansalaiset pitävät perussuomalaisten oppositiopolitiikkaa parempana kuin sosialidemokraattien. Kyselyyn vastanneista 40% pitää perussuomalaisten oppositiopolitiikkaa hyvänä, sosialidemokraattien oppositiopolitiikkaa pitää hyvänä vähän yli 20 % vastanneista.

Perussuomalaisten poliittisia tavoiteita koskevat tietoni perustuvat televisiossa, radiossa ja muualla julkisuudessa syntyneeseen mielikuvaan. Ulkomaalaisia sosiaaliturvalla eläviä on heidän mielestään joka tapauksessa liikaa. Erityisesti halutaan päästä täällä asuvista somaleista eroon. Todella moni vanhemman sukupolven ihminen tuntuu jakavan tämän mielipiteen. Edes tieto siitä, että muissa Euroopan maissa ulkomaalaisperäisiä on prosentuaalisesti enemmän kuin Suomessa, ei tunnu asennetta muuttavan. Ulkomaalaisten sosiaaliturvan kustanusten laskeminen osaksi kehitysapukustannuksia saa sen sijaan vastakaikua.

Perussuomalaiset vastustavat Euroopan Unionia ja niin näyttää tekevän moni entinen rintamamieskin. Unioni maksaa liikaa, siitä on päästävä eroon. Eurooppalaisesta tai kansainvälisestä yhteistyöstä ei tunnu löytyvän vaihtoehtoista konseptia. Sosiaalisen Euroopan visio ei ole syntynyt perussuomalaisten päässä; päinvastoin he "herjailevat kaikkia vanhoja puolueita ja samalla tietenkin näissä puolueissa Suomea rakentaneita vanhoja ihmisiä. Heidän puheenjohtajansa uskonnollinen suuntautuminen katolilaisuuteen, jonka anekauppaa ja maallistumista vastaan Luther jo viisisataa vuotta sitten naulasi teesinsä kirkonoveen, näyttää hämmästyttävän eikä sitä nosteta ainakaan uutena eurooppalaisen yhteydenpidonmuotona keskusteluun.

Sosialidemokraateista perussuomalaisten hampaissa tuntuu olevan erityisesti Eero Heinäluoma, joka meni valtionvarainministerinä hyväksymään varallisuusveron poiston. Varallisuusverosta luopuminen oli osa vuoden 2004 tulopoliittista ratkaisua. Valtiovarainministerinä Eero Heinäluoma uskoi kokonaisuuden ratkaisevan. Verotuksen kokonaislinja säilyi hänen mukaansa oikeudenmukaisena, kun osingot tulivat verotuksen piiriin. Erityisesti varallisuusvero koetteli omakotitaloissa asuneita rintamamiesten leskiä miehen kuollessa ja perillisten vaatiessa osuuksiaan perinnönjaossa.
Kokonaiskuva on sitten entisestään hämärtynyt varakkaita suosivien uusien verohelpotusten muodossa. Varallisuusveron poisto ei näytä houkutelleen yrityksiä uusiin investointeihin eikä auttanut Suomea jatkamaan taloudellista nousua. Olisivatko perussuomalaiset valmiita palauttamaan varallisuusveron valtaan päästyään - siitä ei tietääkseni ole heilläkään valmiita päätöksiä.

"Älkää aliarvioiko sosialidemokraatteja! Ne taistelevat kaikkein kovimmin silloin kun ovat selkä seinää vasten!" Näin totesi aikoinaan SKDL:n Hertta Kuusinen, kun Suomen kommunistien vallankumoushaaveet olivat kuumimmillaan.

En pidä huolestuttavana sitä, että sosialidemokraattien profiili ei juuri tällä hetkellä ole kovin näkyvä ja kaikkein eniten esillä. Tilanne kertoo enemmän kansalaisten kyvystä analysoida yhteiskunnallista todellisuutta kuin sosialidemokraattien poliittisesta potentiaalista. Uudet, sosialidemokraattiset, kansanvaltaa, osallistumista, työelämän uudistamista ja hyvinvointipalveluja parantavat rakenneuudistukset lepäävät vielä poliittisen horisontin takana ja nousevat sieltä nopeasti esille, kun aika siihen on kypsä.
Mitä nämä uudistukset ovat? Siitä ei tämän päivän poliittinen todellisuus ole lainkaan kiinnostunut - eikä sitä kokonaisuutta kannata tässä yhteydessä uhrata nykyisessä ilmapiirissä mobattavaksi.

Maailmantaloutta retrologiikalla

2009-02-15T10:57:00.000+02:00

Kansainvälisen finanssikriisin hallintaan saaminen näyttää sisältävän vain huonoja vaihtoehtoja.
Jos rahanarvo säilyisi vakaana, jonkinlainen ennustettavuus olisi mahdollista. Kun maailmala olevien lainojen yhteissumma pyörii tämänhetkisten tietojeni mukaan jossakin 62 000 miljardissa dollarissa, kestää valtioiden nykyisillä resursseilla ja kansojen työpanoksella kymmeniä vuosia uuden vakauden saavuttaminen. Yli kymmenen vuoden aikaväli on kelle hyvänsä ennustajalle liian pitkä jotta jotakin varmaa voisi sanoa. Yleensä rationaalinen, johdonmukainen ponnistelu ei yllä näin pitkiin jaksoihin. Väliin iskee aina jokin yllättävä, jopa satunainen vaikuttaja ja konseptit menevät uusiksi.
Saksan valtionvarainministeri näkyi eilen pelkäävän maailmanlaajuista inflaatiota. Sehän on monien vanhempien ikäluokkien suuret asuntovelat kotimaassakin hoitanut, miksi siis näin ei voisi tapahtua myös kansainvälisesti? Ne joilla on velkaa, saisivat vielä kerran pitää omaisuutensa ja olisivat pelastuneiden joukossa. Eläkkeellään ja palkallaan elävät tavalliset kengänkuluttajat joutuisivat puolestaan ahdinkoon. Palkkojen ja eläkkeiden ostovoima laskisi eikä maltillisesta palkkapolitiikasta olisi muuta hyötyä kuin entistä nopeampi valuminen pohjamutiin.

Toinen vaihtoehto voisi olla deflaatiokehitys. Kun talous menee alas, moni putoaa säännöllisten tulojen tilasta pois, hintoja lasketaan, jotta kauppa kävisi edes jossakin määrin eikä valtavia pudotuksia ja tappioita pääsisi syntymään. Keski-Euroopassa vallitsee jo nyt raivokas hintakilpailu. Velkarahalla hankittujen asuntojen arvot putoavat ja velkaa ottaneet, esimerkiksi työssä käyvät nuoret perheet joutuvat maksumiehiksi. Maissa joissa eläkkeiden maksuihin ei ole rahastoin varauduttu, reservit on nopeasti syöty eikä eläkkeitä pystytä entiseen tahtin maksamaan. Yritysten tulokset heikkenevät, irtisanomisia ja toiminnan alasajoa tapahtuu entistä kovempaan tahtiin. Stagnaatio, pysähtyminen leimaa kaikkea taloudellista toimintaa.
Globaalissa taloudessa on yksi paradoksaalinen piirre: kansallisesti ei välttämättä alistutakaan näennäisesti sovittuihin pelisääntöihin. Näiden näköalojen edessä paluu oman nahkan pelastamiseen näyttää viisaalta kansalliselta toiminnalta. Kansainväliset sopimukset saavat siirtyä taka-alalle, samoin valtioiden välinen yhteistyö vaikkapa Euroopan tasolla. Seuraa ilkeä protektionistinen ajanjakso, jossa kansat kilpailevat toisiaan vastaan. Suurten yritysten vetäminen takaisin kotimaahan - kuten nyt Ranska on autoteollisuuden osalta tekemässä - johtaa raivokkaisiin valtioiden välisiin yhteenottoihin. Niiden laadusta ja määrästä on vaikea esittää tässä vaheessa mitään arvioita, toivottavasti historia opettaa jotakin.
Retrologiikka - mitä se on? Ihan tavallisen ihmisen logiikalla tehtyä analyysia siitä, miltä maailman taloustilanne tällä hetkellä näyttää. Eettistä, humanistista signaalia näistä kehityskuluista taitaa olla lähes mahdotonta löytää, vai mitä?

Kas kun lehti jäi ostamatta...

2009-02-14T19:04:00.000+02:00

Iltapäivälehdet kuuluvat olevan vaikeuksissa. Levikkimäärät ovat pudonneet, "yhteistoimintaneuvotteluja" on käyty ja henkilökuntaa on ryhdytty lomauttamaan ja irtisanomaan. Toimittajatkin näyttävät kokoontumisissaan olevan huolissaan tästä suuntauksesta. Syyksi levikkien pienenemiseen sanotaan lukijoiden siirtymisen maksuttomien nettiversioiden lukijoiksi. Näinhän se saattaa olla - minun syyni olivat kuitenkin toisenlaisia.
Olen aistinut jo pidemmän aikaa näiden lehtien oikeistosympatiat ja yhä voimakkaammaksi käyvän halun nöyryyttää, alentaa ja saattaa huonoon valoon vasemmistolaista ajattelua. Erityisen voimakkaana tämä näkyy vaalien alla: oikeiston edustajiksi katsottuja paapotaan, vasemmistolaista ajatteua painetaan poliittisen vedenpinnan alapuolelle.
Nöyryyttäminen, pilkkaaminen ja tyhjänpäiväiseksi tekeminen tunnetaan työelämässä, kouluissa ja muissakin yhteisöissä paremmin nimellä mobbaaminen. Moni on sen seurauksena joutunut vaihtamaan koulua, työpaikkaa tai muuta toimintayhteisöä - pahempaakin on tapahtunut. Nyt tämä mielestäni poliittiseksi mobbaamiseksi luokiteltava käyttäytyminen on levinnyt jo ministeri- ja kansanedustajatasolle: heitetään ilkeämielisiä sanontoja ja hetimmiten pyydetään anteeksi tai väitetään sanottua väärintulkituksi. Anteeksipyyntökin muotoillaan niin, että se mahdollisimman ohuesti korjaa tehtyä virhettä: "pyydän anteeksi jos olen mahdollisesti jonkin tunteita loukannut". Sanottua ei halutakaan täysin korjata - ehkäpä tulevaisuus antaa jonkinlaisen oikeutuksen ohueen ilmaukseen.

Mistä sana "mobbaaminen" on lähtöisin? Kansallissosialistinen hallinto perusti puolisotilaallisia yksikköjä, jotka tunnettiin SS:n alaisen SA:n (Sturmabteilung) toimintamuotona nimellä Mobilisationsseinsatzkommandos; kansa käytti niistä lyhennettä "Mob". Erilaisia tihutöitä tehtiin mm. juutalaisia, ammattiliittoja ja poliittisia vastustajia vastaan diskriminoiden, nöyryyttäen ja pelotellen - ja paljon pahempaakin.

Onko mobbaaminen levinnyt myös mediaan ja sähköisiin tiedotuskanaviin? Blogit, chatit ja YouTuben videot sisältävät tällaisia ilkeämielisiä sisältöjä. Tässä en tarkoita leikilliseksi luokiteltavaa huulenheittoa ja sen avulla tehtäviä avauksia, vaan halventaviksi tarkoitettuja sisältöjä. Tällainen vihollistaminen ja halveeraaminen ei laadullisesti juuri poikkea mobbaamisen aikaisemmista muodoista; välineet ovat vain muuttuneet ja sen fyysiset muodot ovat ainakin toistaiseksi erilaisia. Vaarana vain on, että tauti tarttuu - se on tarttunut ennenkin - ja johtaa vaikeiksi käyvissä olosuhteissa yhä tuhoisampiin muotoihin.
Median pitää myydä, sisältöjen pitää olla tunteita ja huomiota herättäviä. Rahoittajia ei saa hermostuttaa, mutta "järjestelmän vihollisiksi" luokiteltuja pitää pitää kurissa ja valta näyttää antavan siihen oikeutuksen. Kun levikit laskevat, agression aste saattaa olla kasvamassa - sehän näkyy myyvän. On kuitenkin segmentti lukijoita, jotka eivät halua osallistua tähän ilkeämieliseen myllytykseen -edes lukijoina.

Tälläkin alueella olisi eduksi noudattaa rehtiä ja oikeamielistä suomalaista elämänmuotoa, jossa asiat riitelevät eivätkä ihmiset. Tällainen eettinen signaali pitäisi itsekunkin temppelin vähän kirkkaampana.
Tästä on syytä muistuttaa näin ystävänpäivän merkeissä.

Murtuvia rakenteita

2009-02-13T23:10:00.000+02:00

Kansainvälinen finanssikriisi ja ilmeiseksi tosiasiaksi osoittautuva lama saattaa muodostua siksi järkäleeksi, joka murtaa Euroopan Unionin selän. Monia merkkejä tästä on jo olemassa.

Yhteistä Eurooppaa on koko ajan rakennettu neljän vapauden varaan: on huolehdittu työvoiman, tavaroiden, pääoman ja palveluiden vapaasta liikkuvuudesta. Yhteistä sosiaalista turvallisuutta, yhteisiä työsuhteen ehtoja, yhteneväistä ostovoimaa, yhteistä käsitystä rauhan ja turvallisuuden säilyttämisestä ei ole saatu aikaan. Euroopan Unionin rakenteet on luotu yritysmaailman toimintaa ajatellen, ihminen on ollut niissä aina alisteinen markkinoiden arvoille. On oireellista, että samaan aikaan kun suurta osaa Eurooppaa hallitsevat konservatiiviset voimat, koko maanosa uhkaa lysähtää kasaan, alaspäin suuntautuvaan kierteeseen, kasvaviin toimeentuloeroihin ja lisääntyvän köyhyyden kurimukseen.

Maastrichtin sopimuksessa asetettiin vielä yksimielisesti raja-arvoja valtioiden velkaantumiselle ja julkisen palvelurakenteen kasvulle. Velkaa ei saisi olla enempää kuin 60% bruttokansantuotteesta; julkinen sektori saisi kasvaa korkeintaan 3%:n vuosivauhtia. Laman myötä mm. Saksa on ilmoittanut, että se ei tule tässä tilanteessa piittaamaan 60%:n velkaantumisasteen ylittämisestä. Ranska on ryhtynyt protektionistisiin toimiin suojellakseen kotimaista autoteollisuutta ja rikkoo EU:n kilpailua koskevia säännöksiä avoimesti. Kilpailuttamisessakaan ei ole toimittu ohjelmien mukaan. Suuret EU-maat suojelevat omia tuotantoalojaan eivätkä päästä ”vapaata kilpailua” pilaamaan omien uuninpankkoyrittäjien bisneksiä. Yhteistä eurooppalaista hallintorakennetta ei saada aikaiseksi ja vanha estää tehokkaasti järkevän ja tasapainoisen etenemisen.
Veljellisen ja kollegiaalisen ministeritason takana piilee syvä epäluottamus yhteiseen rakenteseen. Maataloudessa tehdään edelleen vanhan mallin mukaista edunvalvontaa, nyt eurooppalaisella tasolla.
Näistä epäluuloista kasvaa se ongelmakenttä, jossa EU rypee. Perussuomalaisten ajatus Unionin lopettamisesta saattaa hyvinkin toteutua samaan tapaan kuin mitä lännen naureskelemassa Itä-Euroopassa on aina tapahtunut. Lakeja säädetään ja päätöksiä tehdään, mutta kukaan ei piittaa niistä. Kansalliset intressit ajavat niin monella tasolla ohi yhteisten tavoitteiden, että jäljelle jää vain tyhjä kuori. Kokoavaa voimaa ei ole Eurooppaan löytynyt.
Kun todellinen lama iskee, yhteiset linjaukset jäävät pelkiksi kulisseiksi. Jäsenvaltioiden välinen kilpailu kiristyy ja kahnaukset uhkaavat eskaloitua yli rajojen ulottuviksi yhteenotoiksi. Saksalaiset esittivät jo aika rajua kritiikkiä Suomea ja suomalaisia kohtaan, kun Nokia päätti siirtää unionin periaatteiden mukaisesti tuotantolaitoksen Saksasta Romaniaan. On oma nahka lähinnä... Murentuva Eurooppa muodostaa sisäisen turvallisuusriskin, jossa atlanttisista sotilaallisista turvarakenteista ei taida olla apua.
Perusuomalaisten puheenjohtajan iloksi jää kuitenkin jotain yhteiseurooppalaista: katolinen kirkko porskuttaa eteenpäin, välillä omaan surulliseen lähihistoriaansa kompastellen ja maallista hyväänsä kartuttaen.

Uskontomme eettiset signaalit

2009-02-12T08:54:00.000+02:00

Tuli tilaisuus kuunnella Helsingin piispan Eero Huovisen alustusta yhdessä parinsadan muun Wanhan Toverin kanssa Helsingissä. Suuri joukko jo sellaisenaan muodostaa esteen laajemmalle keskustelulle – eikä puheenjohtaja huomannut minunkaan kädenheilautustani – sen verran sivussa istuin. Siksi esitän tätä kautta pari kommenttia Huovisen ansiokkaaseen puheenvuoroon. Se edusti korkeaa eettisen signaalin tasoa – sellaisista hän alustuksessaan teki selkoa.
Valtionkirkko etsii jo sinällään tietä ja tasapainoa vallanpitäjien ja vallankäytön kohteiden viidakossa, mikä seikka tekee kirkon yhteiskuntasuhteen sekä haavoittuvaksi että tästäkin syystä varovaiseksi. Hienosti Huovinen korosti nuoren Salomonin viisaita sanoja hyvästä hallinnosta Salomonin sanomaksi sanottua raamatusta siteeraten.
Kirkollisen uskomme yhteys juutalaiseen perinteeseen kymmenen käskyn ja Jeesuksen persoonankin kautta edusti keskeistä sisältöä hänen puheenvuorossaan. Käskyt sisältävät käytännöllisen tokaisun rinnalla myös laajoja yhteiskunnallisen toimintaan ja ihmisten välisiin suhteisiin liittyviä signaaleja; sellaisia ovat mm. kanssaihmisen (isän ja äidin) mielipiteen kunnioittaminen, väkivallasta pidättäytymisen älä tapa), siveellisen elämäntavan noudattaminen (älä tee huorin) ja ahneuden välttäminen (älä himoitse) käskyjen sisällössä osoittavat.
Olisin nostanut esille myös toisen ja kolmannen käskyn eettisen signaalin: älä turhaan lausu Herran sinun jumalasi nimeä, tai muista pyhittää lepopäivä; näillä molemmilla on erityistä merkitystä työväenliikkeen jumala- ja uskontosuhteessa.
Toisen käskyn kielto jumalan nimen lausumisesta tai tähän viittaavan kuvan tai esineen palvomisesta tekee ymmärrettäväksi sosialidemokratian arkikäytännöissä esiintyvän, lähes täydellisen vaikenemisen jumalan nimen tai uskontoon liittyvien esineiden ja asioiden suhteen. Käskyjen asettama kielto, tabu sisältää tässä suhteessa sen tärkeän eettisen signaalin, että vastausta kristinuskon todelliseen sisältöön on haettava muualta kuin jumalan nimen hokemisesta tai uskontokultin ympärille rakennetun esineellisen viitekehyksen palvomisesta.
Sama koskee myös ”muista pyhittää lepopäivä” -ilmaisua. Kysymys on yhden päivän pyhittämisestä viikon seitsemästä harmonian, tasapainon ja koskemattoman rauhan periaatteelle. Joka seitsemännen päivän viettäminen sopusoinnussa itsensä, kanssaihmistensä ja luonnon kanssa on painokas, keskeisesti ihmisen toimintatapaan vaikuttava vaatimus. Jo vähän vanhahtavaksi koetulla yhteiskunnallisella kielellä voisi demokraattista sosialismia tai Marxin alkuperäistä kommunismia pitää tämän signaalin maallisena, yhteiskunnallisena ilmauksena. Perimmäisten kysymysten edessä nöyrtyminen, voimiensa riittämättömyyden tunnustaminen ja hiljentyminen rukoukseen voi parhaimmillaan olla omasta kaikkivoipaisuudesta luopumista ja siemen yhteistoiminnan välttämättömyyden ymmärtämiseen – suljetuiksi ja selittämättömiksi jäävien ikuisuuskysymystenkin edessä..
Uskonnon sisältöön liittyvä henkinen kokemus ja arkipäivässä siihen yhdistetty toteuttaminen eivät aina kohtaa. Tämä kävi konkkreetisesti ilmi puhuttaessa tämän päivän Israelista, sen politiikasta ja tuohon maailmankolkkaan yhdistetyistä uskonnollisista perinteistä ja mielikuvista. Tarkoitus ei tässäkään pyhitä kaikkia keinoja. Kristinuskon sanoma ja Israelin noudattama politiikka ovat kaksi erillään pidettävää asiaa. Näin ei kirkon sisälläkään toimivissa uskonnollisissa suuntauksissa aina näytä tehtävän.
Toimiessani 1960-luvulla valtakunnallisen sosialidemokraattisen nuorisojärjestön keskeisissä tehtävissä jouduin kokemaan, kuinka Suomen kirkko otti yhden kasvatusjärjestön, partioliikkeen erityissuojelukseensa samaan aikaan kun valtion tukea nuorison kasvatustyötä ehdollistettiin ulkopuolelta saatavalle rahoitukselle (tulee nykyinen yliopistouudistus heti mieleen!). Partioliike pääsi valittuna liikkeenä kirkon suojiin ja me muut, jotka rakensimme mm. pohjoismaisen kansanvaltaisen työväenliikkeen arvopohjalle, jouduimme sivustakatselijoiksi. Minun mielestäni tämä lähestymistapa ei vastannut oikealla tavalla valtionkirkolle merkityksellisiin yhteiskuntasuhteisiin. Se oli tärkein syy siihen että kävin ilmoittamassa eroavani kirkosta Alppilan seurakunnassa. Äitini itki yhden juhannuksen tienoon ”kadotuksen valinneen” poikansa kohtaloa, mutta rauhoittui sitten eikä uskonnosta puhuttu sen koommin. Äitini kuolinvuoteella, hänet viimeisen kerran nähdessäni luin hänelle – ja itsellenikin – Herran siunauksen, tosin vähän eri muodossa kuin mitä Huovisen jakamassa rukouksessa näkyy lukevan. ”Herra siunatkoon meitä...” ei ainoastaan ”Herra siunatkoon teitä...” Kirkon sanan keskeiselle lähettiläälle suon toki tämän erityisoikeuden.
Kirkosta erotessani taisin noudattaa samaa periaatetta mitä piispa katsoi seuraavansa Israelin, ”pyhän maan” tapauksessa: tarkoitus ja keinot on koetettava pitää eri tarkastelukehikoissa. Meihin vääräuskoisiin olisi tuolloinkin ollut tarvetta luoda aivan erityinen, molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuva eettistä signaalia ylläpitävä ja rikastava toimintasuhde.

Wanhojen Tovereiden kerholle on taas syytä lausua kiitokset ajatuksia herättäneen alustajan hankkimisesta kokoukseen.

Kaksi vuotta se kesti...

2009-02-11T09:23:00.000+02:00

Porvarihallitukselta meni kaksi vuotta aikaa maan hyvinvointipolitiikan alasajoon. Syöksy on loivan alun jälkeen muutunut yhä hurjemmaksi. Kuntien palvelurakenneuudistuksen pysäyttäminen, julkisen hyvinvointipolitiikan - investoinnit, palvelut, yhteisten voimavarojen kartuttaminen - totaalinen täysjarrutus, ne olivat sitä loivaa alkua. Sitten tulivat epäsosiaalisesti rikkaimmille suunnnatut verohelpotukset ja vapautukset metsänomistajille metsänmyyntiverosta. Syöksyn hurjemmasta päästä on Kela-maksun vastuiden siirtäminen työnantajilta veronmaksajille ja esimerkiksi tänään käytävä keskustelu puolustusmäärärahojen vuosittaisista tulevista lisäpanostuksista. Nato-jäsenmaksu on taidettu osin jo sisällyttää tähän sadan miljoonan euron vuosittaiseen menoerään? Ei taida riittää!
Mahdollisuudet hyvinvointipalvelujen tulevaankin kehittämiseen on nyt syöty - ennen kuin globaalia lamaa ja finanssikriisiä on tuettu muuten kuin teoreettisilla päätöksillä. Peruspalvelut eivät ole saaneet muuta kuin entistä suuremman yksityistämisuhkan ja yhä hirvittävimmäksi käyvät hallinto- ja työongelmat lisääntyvän palvelutarpeen edessä.
Tämä oli kyllä arvattavissa, mutta silti se on käsittämätöntä - koska hyvä taloudellinen pohja on onnistuttu hukkaamaan kahdessa vuodessa. Suomesta ei voida tämän jälkeen enää puhua pohjoismaisena hyvinvointivaltiona - me emme muodosta enää pelastavaa mallia maailmalle. Ilmeisesti ainoa pohjoismaa, jonka voi sanoa satsaavan pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, on Norja - siellä on nyt Työväenpuolueen johtama hallitus konservatiivisen hasardipolitiikan jälkeen.
Tänään käytävä puolustuspoliittisen selonteon hallitus saisi käydä jo kypärät päässä, koska kansan suuttumus on jo aistittavissa. Viimeistään hallitus joutuu totuuden kanssa vastakkain Toivon päivänä, joka sattuu samaksi päiväksi puolustusvoimain lippujuhlan kanssa. Silloin alkaa jo olla mielenosoituksia odotettavissa...

Poliittinen mobbaaminen

2009-02-09T21:55:00.000+02:00

Valtionvarainministeri on verrannut oppositiota Terijoen maanpetoshallitukseen. Opetusministeri on pitänyt SDP:tä ja Vasemmistoliittoa "katkerien ihmisten puolueina". Molemmat ovat pyydelleet anteeksi ilmauksiaan. Anteeksi voidaan tietenkin antaa - edellyttäen että poliittinen mobbaus ei muodostu pysyväksi käytännöksi.
Mistä tulee sana mobbaus? Kansallissosialistinen hallinto perusti puolisotilaallisia yksikköjä, jotka tunnettiin SS:n alaisen SA:n (Sturmabteilung) toimintamuotona nimellä Mobilisationsseinsatzkommandos; kansa käytti niistä lyhennettä "Mob";nämä joukot panivat toimeksi mm. kuuluisan kristalliyön hävityksen juutalaisten keskuudessa. Mobbaus tarkoitti nöyryyttämistä, alistamista ja pahimmillaan tuhoamista.
Kielenkäyttö digilehtien keskustelupalstoilla on täynnä halua mobata, halventaa ja häväistä. Entiset koulukiusaajat ovat löytäneet uuden foorumin: nimimerkin suojasta on helppo heittää solvauksia. Aika-ajoin pahimmat mobbaajat pistävät toimeksi käyttäen erilaisia väkivallan ja tuhoamisen muotoja potkimisesta polttamiseen, lyömisestä tappamiseen. Liikkeellelähtö on kiinni vain siitä, että keskeiseltä taholta annetaan merkkejä mobbaamisen oikeutuksesta. Juuri siitä on arvon ministerien kannanotoissa kysymys.
Ettei vain oltaisi herättämässä menneisyyden demoneja henkiin?

Epätoivo

2009-02-09T05:05:00.000+02:00

En ole kovin hyvin tunnistanut itsessäni tuota tunnekokonaisuutta; ajan positivistisen hengen mukaisesti olen käyttänyt demokratian minulle suomaa oikeutta kritisoidakseni nykymenoa. Olen tehnyt sen siinä toivossa ja uskossa, että muutos on jollakin minuakin koskevalla aikavälillä mahdollinen. Olen ajatellut, että hyvinvointiyhteiskunta, jonka perustan loimme toisesta maailmansodasta lähtien, olisi pysyvä ja alati kehittyvä, turvallinen tulevaisuuden malli. Olen melko päättäväisesti sulkenut pois sen mahdollisuuden, että yhteinen hyvinvointi olisi romutettavissa ja niin pysyvästi, että hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin ei olisi enää paluuta.

Tämä päättäväisyyteni taitaakin olla minulle tyypillistä hyväuskoisuutta. En ole vain rohjennut antaa epätoivolle tilaa ajatuksissani.

Epätoivon ilmaisemiseen minua rohkaisi vanha nainen, vuonna 1927 puolijuutalaisen perheeseen syntynyt nainen, kirjailija Angelika Schrobsdorff. Saksan sodanaikaiset kauhut kokeneena hän muutti Israeliin, Jerusalemiin, mutta palasi sieltä pettyyneenä takaisin. Hän ei tunnistanut maassa sitä juutalaista kulttuuria, johon hän oli lapsuudessaan kasvanut. Israelin mahdollisuuksiin valtiona hän on menettänyt uskonsa. Rauhan ja sopusoinnun mahdollisuutta ei ole enää näköpiirissä lähivuosikymmeninä. Kirjailijatar ilmaisi 3Sat-televisiokanavan tunninmittaisessa haastattelussa epätoivonsa rohkeasti ja vakuuttavasti. Kun tilaa toivolle ei ole, on epätoivo sekä perusteltu että hyväksyttävä vaihtoehtoinen lähtökohta.

Nykyinen Suomen hallitus syntyi tunnelmissa, jossa "toivon" käsite näytteli aika merkittävää osaa, nyt suurimmaksi puolueeksi nousseen Kokoomuksen vaalimainonnassa. Pian tämä Toivon käsite yhdistyi kuitenkin bisnesmiesten lähinnä Kokoomukselle ja Keskustalle järjestämään vaalirahoitukseen "Kehittyvien maakuntien Suomi" -nimisen yhdistyksen kautta. Yhdistyksen nimikin jo löi korvalle alkuunpantua kuntien palvelurakenneuudistusta viittaamalla Keskustan vaihtoehtoiseen tulevaisuudenkuvaan maakuntarakenteen pohjalle rakentuvasta ja kuntarakenteen käytännössä koskemattomaksi jättävästä vaihtoehdosta. Toivo sai tässä kokonaan toisen, uhkaavan ja opportunistisen sisällön. Rahalla pääsi vaikuttamaan mm. maankäyttöön ja kaavoituspolitiikkaan. Poliittisen demokratian tielle oli tätä kautta noussut entistäkin vahvemmin rahan ja taloudellistan voimavarojen häikäilemätön mahti.

Demokratia ei ole muutenkaan ollut vahvoissa kantimissa sen enempää vaalitaisteluissa kuin poliittisissa valinnoissakaan. Media on sisällöltään tylsyyteen saakka yksipuolinen, porvarillisesti suuntautunut ja tässä suhteessa vaihtoehdoton. Kansanvaltaisen työväenliikkeen arvomaailma se ei ole yrittänytkään avata ja kuvata lukijoilleen. Pikemminkin se on niputtanut vasemmiston samaan, Neuvostoliiton romahtamisessa hävinneeseen, tyypillisesti bolshevistisen sosialismin kategoriaan. Kokoomuksen puheenjohtajan Kataisen esittämä ja pakon edessä anteeksipyyntöjen saattelema opposition vertaaminen Terijoen maanpetoshallitukseen on tästä kuvaava esimerkki. Porvarilliselle valtalehdistölle ei sosialidemokratiaa näytä enää olevan olemassa.
Poliittisissa valinnoissa hallitus toteuttaa markkinaliberalistista linjaa, josta hallituksen ensimmäisen kahteen vuoteen mahtuu esimerkkejä vakuuttava määrä. Eettistä pohjaa vailla olevat verohelpotukset ja yritysmaailman rakenteellinen suosiminen kansanvaltaan perustuvan kunnallishallinnon sijasta on juuri äskettäin saanut seuraa työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen sopimuksesta poistaa työnantajan kansaneläkemaksu. Tämäkin ratkaisu ilmaistiin aluksi yrityksille suunnattuna helpotuksena ja vain vaivoin valtionvarainministeri on saanut nyt kerrottua, että ratkaisu koskee myös kuntia työnantajana. Työeläkejärjestelmän rahoitus piti siis lunastaa näissä neuvotteluissa tällä tavalla uudelleen.

Kustannusneutraaliksi rakenneuudistajaksi kaavailtu SATA-komitea joutui toteamaan, että työeläkejärjestelmän uudelleenlunastaminen tulee syömään vuosittain 800 miljoonaa euroa yhteisiä varoja. Tämä tulee muodostamaan uuden, todella vakavan esteen muulle sosiaaliturvan, terveyden- ja sairaanhoidon sekä koulutuksen yhteiskunnalliselle kehittämiselle. Sosialidemokratian kaavailema 2,5 miljardin euron tuki vaalikaudella hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi tuli syötyä tällä ratkaisulla kokonaan. Sen avulla saadaan siis jatkaa työeläkejärjestelmää, jonka piti olla pitkäaikaisratkaisuna jo olemassa.
Näistä elementeistä alkaa se epätoivon kierre, jota olen kaiketi jo pitkään yrittänyt tunkea taka-alalle. Kun siihen lisään vielä sen, että alati rapistuva yhteiskunnallinen osallistuminen ei anna enää pohjaa suurten, demokratian ja aidon valinnanvapauden säilymisen kannalta tärkeiden rakenneuudistusten toteuttamiselle, alkavat toivottoman tulevaisuudenkuvan rakennuspuut olla kasassa.
PS. Uutispäivä-Demarissa oli juttu kyseisestä Kela-maksusta; haastateltavana oli EK:n Lasse Laatunen, jonka pitkäaikainen tavoite Kela-maksun poistaminen työnantajilta oli. Hänen perustelunsa ovat sinänsä järkeenkäypiä: Kela-maksu on työnantajalle osa palkan sivukuluja ja niiden aiheuttamaa lisärasitetta; työnantajan periaatteellisena tehtävänä hänen mukaansa on vastata ansioeläkemaksuista ja julkisyhteisön on otettava vastuuta kansalaisten perusturvasta. Tätä voisi kommentoida siten, että työstä saaduilla ansioilla verot on tulevaisuudessakin maksettava. Mikä on alati automatisoituvan tuotannon yhteiskuntavastuu? Sitäkin sopii tässä yhteydessä kysyä. Paperiteollisuutta ei Kela-maksun poistuminen työntekijöiltä paljoa helpota.

Deflaatio - vai vielä yksi inflaatiokierre?

2009-02-01T15:01:00.000+02:00

Ultraliberaalien rahoitusmarkkinoiden suunnattomien umpikujien poistamista kutsutaan nyt nimellä elvyttäminen. Kaikki teollisuusmaat elvyttävät ja pääomia syydetään satoja miljardeja pankkien ja elintärkeiksi koettujen, pääosin monikansallisten yritysten pelastamiseen. Samalla paljastuu, että jo tehdyt päätökset ovat riittämättömiä, lisää tarvitaan.

Mitähän tällaisesta kaikkien maiden yhtaikaisesta elvytyksestä oikein koituu? Kun kansainvälisessä kilpailussa on pärjättävä hinnalla millä hyvänsä, seuraa siitä kaikkien kilpailu kaikkia vastaan. Globaalia kilpailua käydään protektionistisin perustein: oma nahka on lähinnä. Tästä ei kaiketi voi seurata muuta kuin työn, palvelusten ja tavarain arvojen romahtaminen, hintojen lasku, deflaatio.

Vai käykö sittenkin niin, että yrityksiin syydetty raha aiheuttaa vielä kerran inflaatiokierteen, kun uskoa markkinoiden toimivuuteen ja elpymiseen pidetään yllä? Vieläkö rahastaminen sallitaan? Riittävätkö hallitusten toimet pankkien ja yritysten pelastamiseen? Ja mikä tärkeintä, ovatko ne oikeansuuntaisia?

Päivän Helsingin Sanomissa (1.2. 2009, s.C5 ) löytyi yleisön osastosta ainakin yksi merkittävä kirjoitus, jossa pidettiin julkisten hyvinvointirakenteiden kunnostamista turvallisena ja vastuullisena ratkaisuna elvytyksen toteuttamiseen ("Valtion järkeväöt investoinnit tukisivat kuntia, Heikki Niemeläinen, kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja") . Sitä kantaa minäkin olen tässä koettanut edustaa. Näin ei vain näytä meillä tapahtuvan.

Suunnattomia riskejä - sekä määrällisiä että laadullisia - ollaan tässä elvytyspelissä ottamassa. Arvokeskustelua ei ennen ratkaisuja käyty, suunta on ollut saneleva, muuta vaihtoehtoa kuin kansallisen pääoman sijoittaminen pankkien ja yritysten selviämiseen ei ole aidosti etsitty.

Toivon päivä ja Islannin tie

2009-01-30T04:16:00.000+02:00

Uudet valtuutetut ovat näinä päivinä istuneet ensimmäiset valtuustoistuntonsa eri puolilla Suomea. On kokoonnuttu toivosta rikkaina, perustavaa laatua olevina suomalaisina ja elämäntapavihreinä pistämään kunnan asiat kerralla kuntoon. Monelle on kuitenkin jo menneen vuoden tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä saattanut käydä selville, että suunnitelmat taitavat mennä uusiksi. Kunnalla on velkaa, tilinpäätös on tappiollinen, jo tähänkin mennessä rankoiksi koetut säästötoimet eivät ole purreet riittävästi. Alkaakin näyttää siltä, että Toivon päivä on pelkkä nimipäivä allakassa ja että tuona päivänä viimeistään on alettava miettiä henkilökohtaistakin puolustautumista puolustusvoimien lippujuhlan lisäksi.
Hyvinvointimme lippulaivan, kunnallisten palvelujen tilanne muistuttaa Titanicin kohtaloa. Vaaleissa keula iskeytyi konservatiiviseen jäävuoreen ja uusia repeytymiä palvelulaivan kylkeen on ilmestymässä. Yksi viimeisimmistä, todella kovista iskuista on työmarkkinajärjestöjen äskettäin sopima työnantajan KELA-maksun poistaminen yksityisiltä työnantajilta - mutta ei julkiselta hallinnolta, siis mm. kunnilta ja kaupungeilta. Kun nämä käyttävät budjettivaroistaan yli kaksi kolmasosaa henkilöstön palkkoihin ja ovat suuria työllistäjiä, alkaa asetelma suhteessa yksityiseen, hallinnoltaan suljettuun sektoriin käydä toivottomaksi. Kuntalaivan kallistuma pahenee entisestään.
Uudet kuntapäättäjät joutuvat siis heti alkuun miettimään säästösuunnitelmia, palvelujen "virtaviivaistamista", säästöjä tuovia rakenneratkaisuja ja tietenkin tarjolla olevaa kilpailuttamista ja yksityistämistä. Uusi valtuutettu saattaa aavistella, että yksityistetty palvelutuotanto taitaa tulla kaikesta huolimatta kalliimmaksi kuin kunnan omana työnä tehtynä. Hän joutuu perehtymään tarjouspyyntöjen tekemiseen, henkilöstön hätään työpaineiden alla, kouluruokailun annosten hintoihin ja kuntalaisten tiukkoihin kysymyksiin palvelutarjonnasta. Uudet, kuluja aiheuttavat hyvätkin esitykset on pakko hylätä - jos aikoo toimia vastuullisesti valtuustossa.
Kunnallisiin palveluihin ei ole tulossa lisää voimavaroja valtion suunnasta. Lakisääteiset palvelut joudutaan hoitamaan - vai onko niin että valtuutettu joutuu etsimään tältäkin alueelta mahdollisuuksia lisäsäästöihin? Uuden liikuntahallin sijasta joutuu miettimään vanhojen rakennusten korjaamista - johon siihenkään ei näytä varoja riittävän. Ruoka-annokset on saatava päiväkoteihin ja kouluihin entistäkin halvemmalla. Erityisen vaikea tilanteen pitää olla pienissä keskustavetoisissa kunnissa, joissa palvelurakenneuudistus ja kuntien yhdistäminen on jo vaalitaistelussa tyrmätty mahdollisimman perusteellisesti. Ei näytä edes siltä, että omat ministerit saisivat maan hallituksessa tässä suhteessa mitään aikaiseksi.
Pahaa pelkään, että kunnallispoliittinen paniikkihäiriö on monen uuden valtuutetun kohdalla juuri näinä päivinä alkamassa. Yöunet ovat häiriintymässä ja selkeää tietä eteenpäin ei ole näkyvissä. Kestääkö kantti lopettaa palveluja, kiristää henkilökunnan asemaa, kohdata kuntalaisten vaativat katseet sen tosiasian edessä, että otetusta tehtävästä ei taida selvitäkään sillä tavalla, mitä äänestäjät vaaleissa edellyttivät?
Ettei vain kävisi niin, että Toivon päivä on vain nimipäivä almanakassa? Kun kuntalaiva alkaa upota, on lähellä vaara että Islannin tie alkaa muodostua meidänkin tieksemme - tietenkin meille tyypillisellä, kansan poliittisen tahtoon perustuvalla tavalla.

Hallituksen tukipaketti finanssikriisiin

2009-01-27T22:02:00.000+02:00

Hallituksen tukipaketin suuruun hipoo 50 miljardia euroa; kouluja ja julkisia rakennuksia korjataan, 9 vuotta vanhoista autoista maksetaan ensi heinäkuun alusta romutusmaksuna 2500 euroa jos samalla suostuu ostamaan tietyt päästörajat alittavan uuden auton; lisäksi vero- ym helpotuksia maksuihin ostovoiman lisäämiseksi. Tämä merkitsee valtion lisävelkaantumista, vaikka maa ylittää jo nyt EU:n korkeimman sallitun 60%:n velkaantumisprosentin. Tämä paketti on Saksan hallituksen päättämä.

Se mikä Suomen hallituksen maamme kokoon nähden valtaisassa 45 mrd:n tukipaketissa hämmästyttää, on se että elvytys ei sisällä kaiketi minkäänlaista tukea julkiselle sektorille esimerkiksi rakennusten peruskorjaukseen ja tärkeinä pidettyihin investointeihin. Rahat menevät vahvistamaan pankkien pääomia ja yritysten lainansaantia. Jonkin verran ehtoja on asetettu, mutta silti jää vaikutelma, että yritykset ryhtyvät hioman taktikkaa taseidensa parantamiseksi työllistämisen sijasta. Pörssiosakkeetkin ovat halpoja, rahaa siis kannattaa ottaa vastaan.

Kun kysyntää ei ole, muistuttaa tukipaketti Speden aikanaan lanseeraamaa puskapasianssia: korttipakka heitetään myrskyisänä marraskuun yönä kello yksi vastatuuleen metsään. Jos kaikki kortit löytyvät, pasianssi on mennyt läpi.
Mitähän tällaisesta paketista oikein tulee? Kaiken lisäksi pankit ja osa yrityksistäkin voi jopa valita eri maiden tukipakettien välillä - tai hyödyntää kaikkia. Uskon kyllä rahan alkavan pian kelvata yhdelle jos toisellekin pankille ja yritykselle. Ja lapset käyvät homekouluissa ja säästöillä anemisoiduissa päiväkodeissa entiseen tapaan...

Uskottava ja oikeamielinen Heinäluoma

2009-01-24T20:33:00.000+02:00

Eero Heinäluoma vastaili TV1:n lauantaiaamussa 24.1. -09 rauhallisesesti mutta latautuneesti toimittajan yhteiskuntapolitiikkaa koskeneisiin kysymyksiin. Uskon latauksen johtuvan siitä, että porvarihallitus on ensimmäisen kahden vuoden aikana tehnyt samat rebublikaaneille tyypilliset virheet kuin mitä on säännönmukaisesti tapahtunut aina kun ahneus ja siihen liittyvä puritaanisuus pääsevät valtaan. Katainen on toistanut valtiovarainministerinä samaa konservatiivista kaavaa. Lupaus yli 800 miljoonan euron varojensiirtosta Kelamaksujen poiston muodossa yrityksille ihan omalla päätöksellä ja samaan aikaan kun eduskunta on talvitauolla, on kertakaikkiaan käsittämätöntä suuren kriisin kynnyksellä. Vaikutus työllisyyteen ja luottamuksen palauttamiseen tätä kautta ovat onnistumisasteeltaan samaa luokkaa lottovoiton saamisen kanssa. Alaspäin suuntautuva taloudellinen kierre voimistuu hallituksen tautia pahentavilla lääkkeillä. Presidentti Barak Obaman sanoin, hallituksen tulee olla kansalaisten palveluksessa, ei yritysten ja lobbareiden. Heinäluoma edustaa tässä oikeamielistä, eettisesti kansainvälisen tason vaatimukset täyttävää näkökantaa.

Tulee mieleen Don Quijote ja poliittiset tuulimyllyt

2009-01-23T22:03:00.000+02:00

USA:ssa ulkoministeri painottaa nyt kehitysyhteistyötä sotilaspolitiikan sijasta. Meidän ulkoministerimme, suuri Amerikan ystävä, löytää vahvoja perusteluja sotilaspoliittiselle jäsenyydelle NATO:ssa strategisessa selonteossaan. Miksi se amerikkalainen linja ei nyt sitten kelpaakaan?
Huomaan, että olen alkanut kiroilla tässä blogissani nykyhallituksen ideologispainotteisille vyörytysyrityksille. Eilen tuli uutinen siitä, että puolustusvoimien määrärahoihin on luvattu seuraaviksi viideksi vuodeksi 2%:n kasvu vuosittain. Kehitysavusta ei ole kuultu halaistua sanaa. Kunnallisista palveluista puhumattakaan.
Näin siis ratsastetaan päin poliittisia tuulimyllyjä! Anna minun kaikki kestää!

Yksiulotteinen media

2009-01-23T18:52:00.000+02:00

Vastakkainasettelun aika on ohi - tämä Sauli Niinistön lanseeraama slogan sopii erinomaisen hyvin mediaan. Käväisin tänään kirjastossa vilkaisemassa Iltasanomia. Iltalehteä, Kauppalehteä, Suomen Kuvalehteä, Talouselämää samalla luoden silmäyksen lukuisiin naistenlehtiin ja kaikenlaisiin uusiin yrittäjiin tällä alalla. Kyllä tulin surulliseksi, mieletöntä sosialidemokratian, ammattiyhdistysliikkeen ja työväenliikkeen elävältä nylkemistä, ei riviäkään sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Metro-lehtikin huiskutti "näkemiin Georg Bush" tämän kohden Texasia suuntaavalle lentokoneelle Barak Osaman virkaanastujaisten jälkeen
.
Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Uutispäivä Demari ja Kansan Uutiset koettavat tuoda kansalaisten tarpeista lähtevää sisältöä luettavaksi, mutta lehtien painos- ja tilaajamäärät ovat niin pieniä, ettei vaihtoehtoisesta informaatiosta enää oikeastaan voida puhua. Kun näkee, miten pihalla yritysvetoinen talouselämä ja sitä estottomasti tukeva media tällä hetkellä on, tulee surusta ja hyvän analyysin puutteesta sairaaksi.
Saatanan tunarit, mokomakin sopulilauma! Teistä ei ole kolmanneksi valtiomahdiksi! Toivottavasti historiankirjoitus tulee paljastamaan seteliselkärankaisuutenne!

USA:n ja Suomen hallitukset toimivat samoin!

2009-01-22T21:04:00.000+02:00

Vihdoinkin löytyi esimerkki samansuuntaisista konkreettisista toimista molemmin puolin "rapakkoa": Kuubassa suljetaan Guantanamon vankila vuoden sisällä ja meillä pistetään Konnunsuon vankila kiinni lähiaikoina.USA:ssa se tapahtuu humanitäärisin perustein, meillä taas julkisen talouden supistamistoimena ja selkeästi humanitaarista tuskaa ja epätoivoa lisäten. Näin taitaa käydä sekä vankien että laitoksen henkilökunnan kohdalla.
Samoin siis toimitaan - perustelut vain sattuvat olemaan päinvastaisia.

Lobbaajat kuriin Obaman hallinnossa

2009-01-22T15:29:00.000+02:00

Maakuntien Amerikka, USA-soffat, Pennyn mökit ja himaideat joutuivat Obaman hallinnossa heti ensimmäisenä päivänä sopeutumaan uusiin sääntöihin.
Säännöt kieltävät vastaanottamasta minkäänlaisia lahjoja tahoilta jotka yrittävät vaikuttaa hallintoon, ei myöskään aikaisempien ”vahvojen siteiden” perusteella. Säännöt määräävät myös, että hallinnon jättävä ei saa millään tavalla yrittää vaikuttaa aikaisempiin kolleegoihin ja ystäviin. Obama kuvasi näitä sääntöjä tiukemmiksi kuin koskaan maan historiassa. Vaalikampanjassaan hän oli luvannut puuttua sekä lobbaajien toimintatapoihin että hallinnon tapaan pitää yhteyksiä. ”Uuden säännöt, niin tiukkoja kuin ne ovatkin, eivät ole vielä tarpeeksi korjaamaan Washingtonin särkynyttä systeemiä.”
Obama haluaa siis tuoda hallintoon kokonaan uudenlaisen etiikan.
Mikähän lienee tilanne Suomen hallinnossa suhteessa avuliaisiin aatuihin?
Vastaus tulikin edelläolevaan kysymykseen jo iltauutisissa. Keskusta ja Kokoomus eivät ole halukkaita rajaamaan vaalirahoitusta 100.000 euroon ehdokasta kohden. Tässäkin se eettinen ero Barak Obaman johtaman hallinnon ja meidän porvarillisen hallituksen välillä tulee välittömästi näkyviin. Demokratiaa runnellaan ja pirstotaan!